Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Velkommen til Kirkenes

Katselen täällä vanhoja valokuvia ja löysin kuva-albumin tämän vuoden tammikuulta.
Kävimme silloin täällä Pohjois-Norjassa ensimmäisen kerran. Mieheni haki Norjasta töitä.
Se prosessi oli hitaanlainen ja sitten alkoikin tapahtumaan. Alkuviikosta tuli viesti, että tervetuloa työhaastatteluun ja samalla tutustumaan paikkaan jossa tätä työtä pitäisi harjoittaa:) Ja mielellään jo nyt tulevana viikonloppuna! No ei siinä mitään. Äkkiä hankkimaan lapsille hoitopaikkaa ja viikonloppumatka kohti pohjoista alkoi!




Kirkenes sijaitsee aivan Jäämeren rannalla





Kävelykatu jonka varrella on muutamia kauppoja.
Kun kaverit kyselivät, että onko siellä edes kauppoja
sanoin, että on.. jopa Vero Moda! Eikö se ole jo jotain:)


Kauppakeskus. jossa saa kyllä pienen shoppailutarpeen
tyydytettyä:)


ja ihana Surf&Turf! Jossa voi takkatulen lämmössä nauttia
jotain lämmintä. Tai vaikka syödä. Esim. valasta:)


Kirkenes by night... pitihän sekin kokea. Toimii!


ja luonnollisesti baariin(kin) tullaan talvella sparkilla eli potkukelkalla!
Minullakin on omani.. odotan talvea innolla:) Kiitos Doctagonin työkavereille
ihanasta läksiäislahjasta:)

Eli perjantaina otimme lennon Vantaalta Ivaloon. Ja sieltä jatkoimme matkaa vuokra-autolla kohti pohjoista. Ivalosta on vajaa 300 km tänne Kirkenesiin. Eli kun suljimme kotioven Vantaalla niin n. 6 tuntia sen jälkeen olimme täällä hotellissa purkaamassa tavaroitamme. Se tuntui vaivattomalta silloin. Ja vielä kun joku muu maksoi koko huvin:)


Hurtigruten risteilythän lähtevät Kirkenesistä.
Tämä on pakko kokea ennen kuin palaamme
Suomeen!


Talvi on matkailubussinekselle kulta-aikaa. Varsinkin saksalaiset
turistit rakastavat Kirkenesiä:)


Lumihotelli... jos haluaa esim. eksoottisen hääyön:)

Kirkenes yllätti positiivisesti. Kun kutsu Norjaan kävi emme saaneet valita mihin kaupunkiin tulisimme. Siinä vaiheessa kaikki oli vielä auki, ainut mitä tiesimme niin sen, että se on joku Norjan kaupungeista jossa on lentokenttä. Katselimme karttaa ja ihmettelimme sitä miten monessa pienessäkin kaupungissa on lentokenttiä. Varsinkin täällä pohjoisessa on vaikeaa/aikaa vievää liikkua muulla tavalla kuin lentämällä. Muistan sanoneeni, että jos nyt johonkin niin ei kyllä tonne Kirkenesiin:) Silloin tosiaan luulin, että minulta kysytään:) Kartalta katsottuna näytti, että Kirkenes on niin kaukana, niin pohjoisessa ja niin Venäjän lähellä.


Joissain paikoissa mm. kadunnimet ovat 4 eri kielellä.
Norjaksi, suomeksi, venäjäksi ja saameksi:)
Mutta harvassa paikassa näin....


Aurinko nousi vain hetkeksi tammikuussa


Jee kyllähän tänne voi muuttaa!
Ainahan sitä sitten pois pääsee..

Mutta Kirkenes osoittautuikin pieneksi söpöksi kaupungiksi. Jossa oli kaikkea mitä tarvitsee!

13 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää paikka, olisipa kiva joskus päästä käymään.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan:) Kylla kerran elamassa pitaa Kirkenesissa kayda:) Tassa on sulle opas jos tulet!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla että opas löytyy sieltä!! Pitääkin isännälle ehdottaa jos ensi kesänä..oletteko vielä silloin siellä tai miten pitkään teillä se keikka kestää?

    VastaaPoista
  4. Mulla on myös Kirkenes "paikkoja, joissa pitäisi käydä" -listalla. Miehen (Kirkenesissä varhaisvuotensa viettäneen) taivuttelu ajatukseen on vielä kesken...

    VastaaPoista
  5. Minä olen vain käynyt kääntymässä yhtenä lokakuisena iltana mutta tykkäsin :) Ostoskeskus tuli koluttua myös heh.

    VastaaPoista
  6. Kyllä mäkin lähtisin, jos tilaisuus tulisi. Joskus ollaan leikillän miehen kanssa puhuttu, (sillon kun yrittäjyys, ym, menee vähän liian hektiseksi) että muutetaan Lappiin :) Mutta ihan siis Suomen Lappiin!

    kaunista teil siellä kyllä on!

    VastaaPoista
  7. Kerran on tullut minunkin Kirkenesissä käytyä, joakus 80-luvulla. Ei tainnut amfeja ja veromodia olla näkyvillä, mutta pølset saatiin ostettua ja kaupunkia ihmeteltyä.Ja varmaan jossain pubissakin pistäydyttiin. Jos kaikki meni niinkuin piti.

    VastaaPoista
  8. No mutta kuulkaas:) Teidän pitää tehdä bloggaajien-reissu tänne! Sovitaan ajankohta niin täällä on majoitus ja opas:) Ilman ukkoja tai ukkojen kanssa;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos tarjouksesta. Eihän sitä koskaan tiedä.
    Jos tulen, niin en tosiaankaan minkään ukon kanssa sinne asti :) hehe.

    Todennäköisesti kuitenkin laivalla ja töihin ja pääteasema Mehamn eikä Kirkenes.

    Olen kyllä vuosikausia suunnitellut reissua Ruijan suomalaiskyliin, mutta se on aina jäänyt , niinkuin n. 92,7 tai jotain % muistakin aikeistani.
    Mutt se Appelsiinikivi kaihertaa mieltä ja näkyihän tuolla olevan kuukkeleita, koiria, kaakkureita ja kaikkee muuta mukavaa siellä Kirkenesissä.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Haluaa myös pohjoiseen! Saisin ehkä järjestettyä työreissun sinne jossain vaiheessa.... Ja Hurtigruten pitää kokea myös.

    VastaaPoista
  11. Joo Avletto! Et kyllä ota mitään karvaista äijää mukaan;)
    Satu: Jos tulet tänne päin niin ilmoittele ihmeessä!
    Ja kaikille muille: Olin tosissani. Ei muuta kuin reissua järkkäämään!!!

    VastaaPoista
  12. Hrh... Isäntä asuin Bodøssa kun sen tapasin ensimmäistä kertaa 2006 elokuussa ja silloin 2006-2007 talvella olin muutaman kerran vierailulla. Totesin, että kaamos-Norja ei ole mun paikka asua, se oli jotain ihan hirveää se pimeys. Onneksi siirryttiin etelämmäs. Toisaalta, kun se on ilmavoimilla töissä, voi olla, että taas parin vuoden päästä ollaan pohjoisessa :/

    Mutta mikäpäs siellä parempi kuin pitää itseneulottuja villasukkia ;)

    VastaaPoista