A) Eilen oli aivan mielettömät revontulet täällä!
Yritin ottaa niistä kuviakin, mutta en ymmärrä. Kamera ei suostunut ottamaan kuvia pelkästä taivaasta ja revontulista vaan "vaati", että kuvassa piti olla esim. rakennustakin. Kertokaa jos joku tietää, että miksi näin?
Mutta mieletön show! Se on niin koukuttavaa. Katsella taivaalle kun revontulet ilmestyvät kuin tyhjästä. Tanssivat aikansa erilaisia kuvioita kunnes taas katoavat. Ja kun käännyt toiseen suuntaan niin siellä vasta upeita revontulia onkin:) Eihän siinä malta lähteä sisälle vaikka on kauhea pakkanen ja tuuli.. ennen kuin sormet ovat niin jäässä, etteivät meinanneet sulaa millään:)
B) Sirkus on tullut kaupunkiin:) Eli me&i:n uusi kevät mallisto on julkaistu ja teemana on SIRKUS. Ihanan värikäs ja upea mallisto taas kerran. Vähän takaisin sinne tyypilliseen me&i:hin mielestäni.. enemmän retro kun moneen vuoteen. Me like.. olenhan 70-luvun tyttö:) Katsokaa koko mallisto
http://www.meandi.fi/
Perheen pienimmille ihania juttua.
Ennen kaikkea väriä ja pehmeää materiaalia.
Kokeilin näitä Glotalle ja voi miten ihanilta ne
tuntuivatkaan.. menivät päälle helposti (trikoo venyy
niin, että on tosi helppo pukea päälle), tuntuivat pehmeältä
(ekopuuvillaa) ja noi värit!
Kaikille vauvoille (kröhöm) ei vaan vaaleanpunainen sovi...
Glotan kun pukee vaaleaan väriin niin menee koko tyttö ihan valjuksi.
Niin ihanaa kun se olisikin pukea pinkkiä prinsessalle kun sellaisen
on vihdoin saanut.
Kaikkea ihanaa vähän isommillekin.
Ja töffejä juttuja meille naisillekin!
C) Unelmani talo on löytynyt. Illalla mieheni kanssa katselimme ihan huviksemme mitä Suomessa on myynnissä. Kotipaikkakunnallamme on myynnissä SE talo:) Siis jos olisimme muuttamassa nyt takaisin Suomeen niin olisin aamulla tarttunut puhelimeen.. ja lauantaina lotonnut niin pirusti:) Siis i-ha-na!
Olen monesti miettinyt minkälainen talo se olisi.. siis jos ei olisi rahasta kiinni ja saisi valita kaikista maailman vaihtoehdoista sen itselleen mieleisimmän. Ja lukenut sisustuslehtiä viimeiset 10 vuotta jne jne.. välillä tuntuu, että moderni kivitalo, välillä tanskalainen puutalo romanttisine sisutuksineen olisi ihana.. mutta nyt tuntuu, että se olisi aikapaljon tällainen. Tai siis tämä:) ps. ok.. siirtäisin sen järven rannalle;)
Aah.. mä voisin niin asua tuolla:)
ja ottaa vieraita vastaan:)
Olla pullantuoksuinen kotiäiti:)
Aah... nyt mä kirjoitan joulupukille!
Eipä tässä muuta:)
Eikö ollut aika tehopostaus?
Tuntuu, ettei ole oikein aikaa edes bloggailla..
joten jos monen päivän taukoja tulee niin elossa
ollaan, mutta "suurperheen" äiti on vaan vähän busy;)
T: Kalamuija, joka kirjoittaa blogia yhdellä kädellä, juo
KYLMÄÄ kahvia toisella ja heiluttaa sitteriä jalalla:)
Ja oikeastaan pitäisi olla jo laittamassa lounasta pojille!