Hän osaa vaikka mitä, touhuaa itsekseen, selittää juttuja, ymmärtää puhetta ja on kovasti mukana kaikessa missä muutkin. Ja hän ymmärtää kun sanon, että äiti hakee alakerrasta tutin.. ei luule, että häivyn ikiajoiksi vaan tulen kohta takaisin.
Niin se aika vaan menee. Hetki sitten meillä asui kärttyinen pieni lahjeihminen... mitä vain tein niin lahkeessa roikkui 10 kilon puntti joka oli vaatimassa jotain. Yleensä ihan vain huomiota.
Ja taas kerran unohdin sen, että nämä ovat vaiheita. Kaikki raskaat (ja kivat) vaiheet menevät yleensä ohi jossain vaiheessa. Tehdään hampaita, uhmaillaan, heräillään öisin, juostaan karkuun jne.
Mutta kaikki nämä loppuvat aikanaan... ainakin hetkeksi. Kunnes alkaa joku uusi vaihe.
Mutta nyt nautin tästä ihanasta vaiheesta. Tuo pikkuäiti on kyllä hurmaava tapaus. Hoitaa nukkeja, rakastaa keinumista, bongailee eläimiä/kukkia/lentokoneita ulkona ja toistelee "kukka", "auto", "koija", "eppa":) Jopa kolmen sanan lauseita tulee. Tänään hän on jankannut "ei oo Papuja"... eli isoveljet lähtivät mummulaan yöksi :)
Meillä asuu siis 2 Papua ja 2 äitiä... kun kysymme, että osaatko sanoa "isi" niin hän sanoo äiti ja nauraa rätkättää päälle. Isoveljiä on 2kpl ja he tottelevat kummatkin nimeä Papu:)
Me ollaan vietetty siis tyttöjeniltaa. Käytiin kävelyllä, kaupassa kokeilemassa pomppiiko tomaatit samallalailla kuin superpallo kotona, luettu kirjoja, hoidettu nukkeja ja laitettu pyykkejä.
Nyt pieni nukkuu. Siinä hän ei ole mestari... edelleenkään. Edelleen useamman kerran yössä on annettava äänimerkki ja tsekattava kuinka nopeesti äiti ehtii paikalle. Ja aamuyöllä viimeistään on päästävä viereen nukkumaan. Josko tämäkin olisi vain vaihe. Vaihe joka on kestänyt 1,5v:) En varmasti osaisi enää nukkuakaan kokonaista yötä putkeen.
Ihana Ingrid <3