Sain "Suomalaisperhe Siperiassa" blogin kirjoittajalta Eevalta postia. Hän lähetti minulle elämäni ensimmäisen Expatrium-lehden. Lehti on tarkoitettu meille expateille eli henkilöille, jotka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelevat maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut.
Jo pääkirjoitus herätti ajatuksia. Siinä pohditiin oikeaa ajoitusta ulkomaille muuton suhteen. Milloin on oikea hetki kirjoittaa työsopimus, pakata koti ja perhe ja suunnata maailmalle? Onko oikeaa hetkeä vai onko se milloin vain?
Niin... vaikea kysymys! Varmaan aika moni on miettinyt tätä. Jotkut ovat lähteneet ja jotkut jättäneet lähtemättä. Me olemme lähtenee jo 2 kertaa.
Ensimmäinen kerta oli n. 9 vuotta sitten. Olimme nuoria, lapsettomia ja ennakkoluulottomia.
Olin juuri valmistunut sairaanhoitajaksi ja jo opiskeluaikana ollut Norjassa kuukauden mittaisella harjoittelujaksolla. Asuin tosi mukavassa norjalaisperheessä ja minulle jäi oikein hyvä kuva Norjasta ja norjalaisista tuolloin. Valmistuin 2001 ja se oli juuri sitä "lyhyiden määräyskirjojen kulta-aikaa". Työllistyin heti Meilahden sairaalaan, mutta töitä luvattiin aina muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Tuohduin tästä ja kysyin mieheltä, että miten olisi.. muutetaanko Norjaan. Muutama kuukausi meni ja asuimme Norjassa:) Sain vakityön, työnantaja maksoi muuton ja lupasi vielä starttirahan.
Se oli tavallaan rohkea veto. Näin jälkikäteen ajateltuna. Mieheni sanoutui irti vakkarityöstään ja lähti tyhjän päälle. Muutaman kk:n päästä hänkin sai töitä ja arki alkoi rullaamaan. Kyllä siinä arjessa vieraassa maassa on omat haasteensa, mutta yllättävän hyvin se meni. Ilman suurempia ongelmia:)
Asuimme tässä välissä 7 vuotta Suomessa. Takaraivossa oli, että joskus vielä ulkomaille. Mutta saimme 2 lasta enkä tiedä miksi aina ajattelimme, että lähdön pitää tapahtua ennen kuin pojat aloittavat koulun. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Mieheni pääsi opiskelemaan ja aika kului.
Mieheni valmistui syksyllä 2009. Työtilanne hänen alallaan on huono Suomessa ja taas tuli mieleen tämä "Norjakortti". Ei muuta kuin hakemukset vetämään ja niinhän siinä taas kävi, että Norja pelasti meidät:) Toki mietimme asiaa paljon. Pojat olivat 5v ja 7v. Eli Norjassa he menisivät kouluun kumpikin. Ei ollut helppo tehdä päätöstä, että laittaa omat lapset kouluun jossa he eivät ymmärrä kieltä.. mutta silti teimme sen. Emmekä ole katuneet. Lapset ovat sopeutuneet tosi hyvin. Saaneet paljon kavereita ja koulussa menee hyvin. Olemme niin ylpeitä heistä:) Ja mikä meidän aikuisten on ollessa kun kerran lapset viihtyy.
Mikä sai sinut muuttamaan ulkomaille? Vai oletko haaveillut ulkomaille muutosta, mutta et ole kuitenkaan lähtenyt? Kerro, kerro, kerro. Olisi ihana kuulla muiden tarinoita:)
Läksin aikoinaan ihan ensin Köpikseen muutamaksi kuukaudeksi kun "kaikki" meidän kylältä kävi vuorollaan siellä töissä eräässä kylpylässä siivoamassa:) Tulin takaisin ja kävin kauppaopiston vaihtelevalla menestyksellä, viimeistä tenttiä seuraavana päivänä olin jo matkalla Lontooseen. Voit kuvitella opiskelumotivaation...:)Ei minusta ole numeroiden pyörittelijäksi. Asuin siellä pari vuotta ja kahden kotimaassa vietetyn "lamavuoden" jälkeen eräs sukulainen, jolla oli norjalainen mies suositteli Osloa. Minulla oli työpaikka valmiina, mutta silloisella miehelläni ei,hän kuitenkin sai töitä heti sinne muutettuamme, aloitti jopa ennen minua. Poikamme syntyi siellä kuten tiedätkin, ja päätös vakituisesta asuinpaikasta tehtiin ennen hänen kouluikäänsä. Joten muuttokuorma autoon ja nokka kohti vanhaa kotimaata alkoi neljän Norjassa vietetyn vuoden jälkeen.
VastaaPoistaIhana:) Olen maailman nainen:)
VastaaPoistaOnko vielä takaraivossa, että joskus vielä?
Mieheni oli, osin omasta tahdostaan, työtön, kun hän sai työtarjouksen Norjasta. Kävimme haastattelussa (minäkin samaan firmaan, vaikkei työ varsinaisesti kiinnostanut, mutta siten saimme matkat ilmaiseksi). Jonkin aikaa mietimme ja pähkäilimme ja sitten päätimme lähteä. Ensimmäinen lapsemme oli silloin noin vuoden ja olin aluksi äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Luulin, että kotiäitinä tutustuisi helposti muihin kotiäiteihin, mutta yllätyksekseni näin ei käynyt, eipä täällä juuri kotiäitejä ole, ainakaan samaan tyyliin kuin Suomessa. Olen pätkittäin jatkanut opintoja/tutkimustani Suomeen. Toinen lapsemme syntyi täällä Norjassa ja nyt olen edelleen hoitovapaalla. Vaikka selviämme jokapäiväisistä asioiden hoitamisesta norjaksi, kieliongelmia on ja sosiaalinen elämänpiiri on suppeahko. Norjan luonto on aivan mahtava, oikea ulkoilmaihmisen paratiisi, ihmiset mukavia ja empaattisia, ja elämä rullaa ihan kivasti. Silti mietimme jatkuvasti milloin muuttaisimme takaisin Suomeen... voi olla sitä mietitään vielä 10 vuoden kuluttuakin :)
VastaaPoistaTeresa: Toivottavasti saat ystäviä. Kyllä se taitaa niin olla, että töistä ja lasten harrastusten/koulun kautta mäkin olen täällä verkostoni luonut. Tsemppiä. Tiedän ton tunteen. Viime Norjan reissulta. Mutta nyt ollaan tultu viihtymään ja päätetty, että lähdetään takaisin kun tarpeeksi hyvä syy siihen tulee, mutta ei ole vielä tullut. Täällä meillä kaikki hyvin. Ainakin nyt.
VastaaPoistaMinä läksin ylioppilaaksi kirjoitettuani Saksaan "koira-aupairiksi" erääseen perheeseen ja jäin sille tielle rakkauden vuoksi. Suunnittelimme asuvamme Saksassa, ja odotinkin sitä jo. Tiemme kuitenkin erosivat, mutta niistä ajoista on jäljellä hyviä ystäviä, monia muistoja sekä hyvä käyttökieli.
VastaaPoistaAivan varmana lähden ulkomaille tulevaisuudessa, töiden perässä, ellen rakkaudenkin ;)
Me päädyttiin Siperiaan hyvän työtarjouksen perässä, vaikka vitsistä kaikki lähti. Salaa toivoin, että kaikki peruuntuisi, kun vaikutti olevan niin hankalaa viisumien, työluvan ja lasten koulun kanssa.
VastaaPoistaNo, täällä ollaan nyt. Oltaisiin voitu palata Suomeen nyt syksyllä, koska isäntä oli ollut jo kaksi vuotta ja me muu sakki vuoden, mutta kun jatkosopimusta tarjottiin, otimme sen vastaan :) Nyt siis vielä heinäkuuhun asti täällä, isäntä jatkaa ensi vuoden loppuun.
Kyllä on mielipide muuttunut Venäjästä ja Siperiasta moneen otteeseen. Helppoa ei ole aina ollut, erityisesti pienen expat-yhteisön kanssa.
Nyt odottelemme lunta ja pakkasia, parasta aikaa sataa vettä... Vuosi sitten täällä oli täysi talvi ja välillä -20 astetta pakkasta!
Olen aina pitänyt itseäni niin niin suomalaisena, kuin olla ja voi. Nyt kuitenkin olisin valmis asumaan muuallakin vielä, kunhan on järkevän matkan päässä koti-Suomea ja että saamme koiramme Suomesta mukaan.
Jenni: Oih... kuinka pitkään olit Saksassa?
VastaaPoistaKyllä se taitaa niin olla, että kun kerran tekee "tuon virheen", että ulkomaille muuttaa niin siitä se lähtee.. reissunaisen elämä:) Itseasiassa mäkin olen ollut au pairina Jenkeissä.. eli kai se siitä lähti. Mutta nyt mies mukana. ps. hän kyllä haki mut sieltä Jenkeistäkin pois. Oltiin juuri alettu seurustelemaan kun lähdin. Kirjoittelimme ja soittelimme. Sitten hän tuli 4kk:n päästä ja kosi:) Kihloihin mentiin Empire statebuildingin huipulla samalla reissulla. Hih.. hyvä että mentiin. Ja tämä tapahtui siis 15v sitten.
Eeva: Ai miehesi oli siellä ennen teitä 1 vuoden? En tiennytkään. Miten mielipide on muuttunut? Nostan hattua, että jatkoitte sopparia:) mutta kotiin lähtö häämöttää. Harmi, ettei miehesi voi tulla kotiin samaan aikaan. Mihin maahan haluaisit muuttaa? (jos koissu saisi tulla mukaan) :) Toivotaan lunta ja pakkasta teille sinne Siperiaan. Ja kiitos vielä tuosta lehdestä. Täytyy varmaan tilata se:)
*ooooooooh* Empire statebuildingin katolla kihloihin. :) Siis kääks, mä en kestä, niin ihanan kuulonen tuo mitä kerroit. Saksan oloa kesti kaksi vuotta, päivälleen kaksi päivää yli 2 vuotta... Kiva maa :)
VastaaPoistaMä en ole koskaan käynyt Saksassa!!! Pitää korjata tämä asia:)
VastaaPoistaMinä olen aina hinkunut ulkomaille asumaan mutta Islantiin muutto ei ollut koskaan käynyt edes mielessäni. Tapasin sitten tuon miehen ja vuoden seurustelun jälkeen päätettiin mennä hetkeksi (6 kk) hänen kotimaahansa asumaan. Piti kuitenkin tulla takaisin koska halusin opiskella Suomessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna en kyllä oikeen tajua miksi en voinut hakea sinne opiskelemaan niin olisi säästytty tältä toiselta muutolta :) No kuitenkin jo opiskeluiden alussa keksin tämän vaihtoajatuksen ja nyt sitten enää 1,5 kk jäljellä että ollaan taas islantilaisia ja tällä kertaa pysyvämmin. Niin se maa vaan vei sydämen :)
VastaaPoistaIslanti on varmasti ihana! En ole käynyt sielläkään. Onko siellä paljon islanninhevosia:)
VastaaPoistaEhkä toi muutto Suomeen vaan piti tehdä.. ja nyt kun menette takaisin niin osaat arvostaa asioita ja tiedät, että ei ole kiire Suomeen.
Itsekin olen miettinyt miksi me silloin ekalla kerralla muutimme Suomeen jo 1,5vuoden päästä. Hirvee kiire oli...ja jälkikäteen en ymmärrä mihin ja miksi. Mutta nyt ollaan täällä taas eikä ole kiire mihinkään:) Tsemppiä!!!
Ensin taisin käydä englannissa kielikursseilla, sitten yhdysvalloissa vaihtarina ja loppujen lopuksi päädyin irlantiin opiskelemaan. Ja hieman ranskaan ja norjaankin. Sitten alkoikin tavallaan "kulkurin" elämä, koti on aina siellä missä minäkin (ja mies). Aina vaan sitä tulee haaveiltua uusista paikoista missä olisi mukava asustella! :)
VastaaPoistaSatu: Sinäkin teit kerran sen "virheen";)
VastaaPoistaItseasissa mäkin olen ollut Englannissa kielikurssilla vuonna 1991... siitäkö tämä kaikki lähtikin?
Ois kiva kirjoitella parinkymmenen vuoden päästä. Että missä sitä ollaan ja millä kokoonpanolla:)
Meillä isäntä tuli tänne Siperiaan lokakuussa 2008 ja meidän piti tulla mahdollisimman pian perässä. Mutta ongelmia tuli työlupien kanssa (työlupa on alueellinen, ei koko maata koskeva) eikä isäntäkään voinut työskennellä täysipäiväisesti täällä vaan piti etätyöskennellä toisesta kaupungista ensin, minne oli lupa olemassa.
VastaaPoistaToinen asia oli koulu. Täällä oli olemassa brittiläinen koulu, josta kuului pelkästään huonoja uutisia, joten jouluna 2008 päätimme, että minä pysyn lukuvuoden loppuun kotona Suomessa. Kaikki meni hyvin lasten kanssa mulla ja isännällä täällä ja parisuhdekin kesti eron :) Mahdotontahan olisi huonon parisuhteen kanssa tällaista edes tehdä.
Ja sitten elokuun alussa 2009 tultiin koko sakki tänne. Tosin oli niin rankkaa se syksy, että olin viime jouluna jäämässä kotiin lasten kanssa, mutta onneksi muutin mieleni. Lasten vuoksi senkin tein. He kuitenkin viihtyvät täälläkin ja haluavat oppia enkun kunnolla, vaikka mitään ongelmaa kielen kanssa heillä enää olekaan.
Isännän sopimus ulottuu ensi vuoden loppuun, joten siksi minä muutan kotiin lasten kanssa aiemmin, että voivat aloittaa koulun lukuvuoden alusta ensi elokuussa. Alunperin kaavailimme, että olisimme täällä heinäkuuhun 2012, mutta koska sopimus on 2011 loppuun, niin näillä mennään!
Voisin asua Keski-Euroopassa oikein mielelläni (Saksa, Itävalta ainakin). Samoin voisin asua Ruotsissa tai Norjassa! Briteissäkin tietysti, siskoni asui siellä parikymppisenä 5 vuotta. Aika monessa paikassa. Mutta katsotaan mitä elämä tuo eteen!
Niin siis syksystä 2009 täällä avautui toinen brittiläinen koulu, jossa lapsemme ovat :)
VastaaPoistaKiva kuulla Eeva:) Toi on ihan totta, että on tärkeää, että on hyvä parisuhde jos aikoo ulkomaille lähteä.
VastaaPoistaTuossa Expatrium lehdessäkin käsiteltiin asiaa.
"Ulkomaille ei kannata lähteä parantamaan parisuhdetta, vaan sen on oltava vankka jo lähtiessä. Ulkomailla hyvä suhde paranee entisestään. Uudet elämänvaiheet liimaavat puolisot yhteen kuin pikaliima".
Allekirjoitan tämän:) Teillä ei ole enää paljoa jäljellä siellä. Nauttikaa joka hetkestä. Kyllä siellä kotoSuomessa sitten ehtii taas olla. Ja sitten huomaa aina silloin tällöin, että aah tämä asia olikin hyvin siellä toisessa maassa.. kaipaa toisen maan ruokia jne. Toki oppii myös arvostamaan suomalaisia juttuja. Kuten sitä että asiat toimii:) ps. tosi ihanaa että lapsenne ovat oppineet englannin:)