Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

torstai 31. toukokuuta 2012

Terveiset Pykeästa

Tänään sain kunnian olla mukana "suomi toisena kielenä"- opiskelijoiden kevätretkellä. Meidän kunnassahan on jokaisella peruskoululaisella oikeus opiskella suomenkieltä ja näitä suomea opiskelevia lapsia onkin yli 50. Tänään kuudesta eri koulusta lähti ala-asteikäisiä lapsia "Pikku-Suomeen" eli Pykeään kevätretkelle. (Olen postannut paikasta ennenkin. Lue vanha postaus tästä)

Sää suosi ja meillä oli tosi mukava päivä. Me Ingridin kanssa päästiin mukaan vähän erikoisluvalla:) Kummatkin pojat olivat retkellä mukana ja bussissa sattui vapautumaan 2 paikkaa, joten me pakattiin vaipat kassiin ja lähdettiin matkaan:)

Bussilla köröteltiin 100km. Keräiltiin porukkaa
eri kouluista ja lopulta pääsimme perille pieneen
söpöön kalastajakylään:)

Pääasiassa olimme rannalla. Sytytimme nuotion ja nautimme
auringosta. Mutta lapsilla oli järjestetty myös suunnistusta jne.

Viikko sitten Glotta koossaili Sunny beachilla ja
tänään Jäämeren rannalla:)

Turisteille on järjestytty saunakin. Harmi, että se ei ollut auki..

olisin voinut ottaa pikkulöylyt ja pulahtaa Jäämereen:)

Pikku-Suomi:)

Bygøynes sai alkunsa kun 1850-luvulla katovuodet pakottivat suomalaiset maanviljelijät muuttamaan pois kotikonnuiltaan. Tänne Varanginvuonon rannalle tultiin paremman elannon toivossa. Meri oli täynnä kalaa eikä vuono jäätynyt koskaan. Suomalaiset opiskelivat kalastamaan ja opettivat samalla norjalaisille maanviljelystä.
Edelleen kylän kaduilla kuulee puhuttavan suomea, mutta nuorempi sukupolvi ei sitä enää välttämättä osaa. Kylässä on noin 200 vakituista asukasta ja kesällä väkeä tulee lisää kesäasukkaiden ja turistien muodossa.
Kylässä on noin 15 kalastajaa ja 2 kalatehdasta. Lisäksi kylässä on porolihajalostamo.
Kauppoja löytyy 2, posti on, lääkäri käy kerran kahdessa viikossa ja oma pieni koulu pyörii ainakin toistaiseksi. Koulussa on alle 30 oppilasta (1.-10.lk).

Kun tänään kävelin kylän raitilla ajattelin, että olisi ihanaa jos meillä olisi täällä kesäasunto. Mutta totuus on, että tänään oli erikoisen hyvä ilma. Yleensä tuossa pienessä kylässä tuiskuu ja tuulee ja talvet ovat jääkylmiä. Perustarpeet löytyy kylästä, mutta jos jotain erikoista tulee mieleen niin tarvitsee ajaa tänne Kirkkoniemeen jonne on siis se 100km. Tai Vesisaareen (Vadsø) jonne on yhtä pitkä matka. Ehkä se kesäpaikka olisi järkevä omistaa jostain muualta:)
ps. ja tuolla on tosi harvoin taloja myynnissä. Kun vanhuksista aika jättää, haluavat muualla asuvat perilliset pitää talon itsellään.. juurikin kesäpaikkana:)

8 kommenttia:

  1. Pykeija heter det :)
    Siellä on tosi ihanaa! Kiva reissu teillä ollut.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoinen tarina kylästä. Sä oot niin rohkee mimmi kun tosta vaan otat vauvan mukaan ja lähdet.

    VastaaPoista
  3. Ekaterina: niin mökin sen ennen kirjoitin ja niin esim kyltissä lukee. Mutta kun tein siitä lehtijutun, niin mulle opetettiin että on oikeesti Pykeä! Sanni: se on mielenkiintoinen kylä. Sitä ei poltettu 2. Maailmansodan aikaan kuten muut kylät täällä Ruijassa. Glotta on helppo matkakamu.

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla todellista :) Miten ihmeessä ne sen niin vääntää? huvikseni katsoin wikipediasta ja muusta... kait se on sitten kansankielellä Pykeä??

    VastaaPoista
  5. Nopia likka tuo teidän Glotta.Se on äiti ja iskä kohta helisemässä.

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo Ingrid ja tekstisi koossailu kuvan alla :) Olipa teillä mukava reissu!

    VastaaPoista
  7. Mutta Nuorgamin Alkhoon on vain 95 km :)

    VastaaPoista
  8. Glotta on nopia. Äitiinsä tullut;)
    Meillä oli mukava reissu.
    Onk Nuorgamin Alkhoon vain 95km?? Kyl Pykeäläisten kelpaa:)

    VastaaPoista