Huh huh.
Viikon verran "yh-arkea" takana ja mehut alkaa olemaan niin sanotusti loppu.
Päivät vaan menevät. Arkisia asioita pyörittäessä.
Päiväkoti-ruokakauppa-koti-jalkapallokenttä akselilla päivästä toiseen.
Mutta ihmeesti sitä yöllä akut latautuvat. Huonotkin yöunet lataavat akkuja juuri sen verran, että jaksaa seuraavaan iltaan kunnes akut ovat tyhjä ja sitten taas lataukseen:)
Tänään esim. heräsin kello 6.15 potkuun. Siis ulkoiseen, thank's God. Sleepbodyni alkoi heräilemään.
Aamuhommien jälkeen autolla päiväkodille ja sieltä töihin.
Onneksi on kiva työ:) Lounaan söin yksin lehteä selaillen. Se taisikin olla tämän päivän ainut hetki "omaa aikaa". Lakisääteinen ruokatunti siis.
Töistä kaasu pohjassa päiväkotiin. Sieltä kotiin tekemään ruokaa.
Eteinen täynnä kenkiä, olohuone kuin pommin jäljiltä. Onneksi olin sentään käynyt eilen kaupassa niin jääkaapissa oli muutakin kuin valo.
Perunat liedelle ja kala uuniin.
Prinsessalla on nykyään oma tahto. Kun astumme ovesta sisään niin eka repliikki kuuluu näin: "titta".
Siis tutti. Päiväkodissa saa tutin vain unille, joten kotiin tullessa on jo kovat vieroitusoireet.
Sitten kuuluu "Titi-jalle" eli leffa pyörimään. Tässä kohtaa jos sanoo "ei" niin sota on valmis, joten ei muuta kuin DVD pyörimään niin saan alkaa rauhassa siivoamaan sotkuja ja laittamaan ruokaa.
Tänään haaveilin punttisalista. Minulla on jäsenyys läheiselle salille. Lahja rakkaalta husbandilta. Lämmin ajatus ja käden ojennus... mutta en oikeasti ehdi salille ja toiseksi en raaski laittaa tuota lahkeessa roikkuvaa 1-vuotiasta lapsiparkkiin pitkän hoitopäivän jälkeen.
Maanantaina hoisin liikunnan työajalla. Eilen ajoin töistä kotiin ja lähdin pyörällä hakemaan pienintä päiväkodista. Tänään liikunta jäi väliin ja senkin huomaa jaksamisessa. Liikunnasta saa energiaa...
Tänään ei ollut kenelläkään harrastuksia ja pojatkin olivat ihan kotona. Söimme ja teimme läksyt ja sitten päätimme lähteä hakemaan jäätelöä. Kävellessämme kauppaan ajattelin, että ihanaa... ostan jätskin ja jonkun hyvän lehden ja nautin illalla.
Totuus: söin jäätelöä niin, että pienin huusi vieressä (kerjäsi minun jäätelöä vaikka omassa kipossa oli juurikin tuota samaa jätskiä) ja lehden luin (tai yritin lukea) sohvalla maaten niin että tämä pieni piti minua trampoliininaan.
Sitten vielä saunaan. Ihanaa... perhesauna. Koko porukka kasassa paitsi siis iskä.
Pienin ei pysy paikallaan, kiipeilee edes takaisin ja on liukas kuin saippua.
Jossain välissä sain hänet harhautettua ulos pesuhuoneesta. Olkoon ilman vaippaa ja pissatkoon lattialle, mutta sain pienet löylyt ja pestä tukkani rauhassa.
Illalla päätän että en yritä nukutushommia liian aikaisin. Odotin suosiolla yhdeksään. Pari iltaa on mennyt ihan pipariksi ja tänään en olisi jaksanut sitä rumbaa... no nukutus sujui suht nopeasti ja rojahdin sängylle.
Miksi täällä haisee pissa?? Ai niin.. se sama tyyppi joka herätti minut potkuillaan teki aamulla "vaipanohituspissat" tyynyni viereen. Ei kun lakanan vaihtoon..
"Elämä on ihmisen parasta aikaa" Matti Nykänen
ps. vinkki nro 1: tehkää lapsenne alle kolmekymppisinä:)
Voi minä niiiiin nautin lukea sinun kirjoituksia, on vain ihanaa lukea että joku osaa laittaa noin hyvin kirjaimet paikalleen arjen ihanuudesta ;) Yhdyn Nykäsen Matin sanoihin täysin! En ole bloggaaja mutta jostakin löysin blogisi ja aivan ihanaa arjen luentaa. Nim. merk kolmen lapsen äiti joka on kaikki tehnyt yli kolmekymppisenä ja kolmannen 42 vuotiaana ;) jaksaa jaksaa.....Nykäsen Matin sanoin.....
VastaaPoistaTsemppiä myös sinne.. jaksaa jaksaa kun vaihtoehtoja ei ole:)
PoistaVoimia meille:) Kiitos kivasta kommentista. Ihan jännitti tulla katsomaan miten postaukseen on reagoitu. Väsynyt äippä vähän avautui:)
Oi ei, ihana postaus!!! :) Tsemppiä sinne ja rauhallisia yöunia ♥
VastaaPoistaYö oli suht rauhallinen. Jos yhtäkkiä tulisi yö ettei kertaakaan tarvitsisi herätä niin minkäköhänlainen olo olisi aamulla:) Tsemppiä myös sinne <3
PoistaHih hih (vaikka en tiiä, onko tämä yhtään naurunasia ;) Tsemppiä ja jaksamista! :) Onneksi oma on jo 4 v! Ja miekään en ihan neljääkymmentä ees vielä. Ko noita on vaan yksi, niin kyllä sen kestää, ko jokainen vuosi on ollut edellistä helpompi ;) Ja hallelujaa - se nukkuu vihdoin yönsä - !!! Sitä osaa todella arvostaa varmaan vain jokainen, jolla on ollut omassa huushollissaan huonostinukkuja ;)) Kyllä se siitä! Vielä joskus :)
VastaaPoistaSaa nauraa.. ei tässä itkeäkään auta:)
PoistaAi siellä nukutaan yöt. Tota odotellessa:)
Ingrid on meidän perheessä ehdottomasti se huonosti nukkuja. Pojat olivat hyviä nukkujia ja ovat edelleen:)
Oli pakko nauraa....sorry! Huomenna on varmasti parempi päivä. Pakko.
VastaaPoistaJoo pakko olla:) Noita ns. huonoja tulee aina silloin tällöin. No onneksi mies tulee pe kotiin:) Tai la... lähtee pe aamuna pohjoisesta ajelemaan niin katsotaan milloin pääsee perille. Tekisi mieli sanoa että polje sitä pedaalia, mutta kun hän yövuoron jälkeen lähtee rattiin niin on kai pakko sanoa, että tule rauhassa ja lepää välillä. Kyllä me täällä pärjätään:)
PoistaHahahaa:) Ihana kirjoitus. Tuo on sitä todellisuutta, jossa elin Pietarissa kaksi vuotta ja täällä Suomessa kolme...kun mies oli reissutöissä. Ei juuri ehtinyt mitään muutakuin menemään henki hieverissä paikasta toiseen.
VastaaPoistaSaas nähdä miten meillä tuo arki lähtee sujumaan, kun aloitan päivähommat. Just kirjoitin Haastajat blogiimme liikuntasuunnitelmasta :D
Oi kauheeta. Mä toivon, että meillä tämä on tällainen väliaikainen ja lyhyt elämänvaihe.
PoistaTsemppiä sulle uusiin haasteisiin. On varmaan ihanaa kun ei tarvi enää reissata Norjan ja Suomen väliä vaan saa alkaa elämään kuin "normaali" ihminen:)
Nostan hattua, että jaksoit keikkailla ja olla perheestäsi erossa. Tosin nyt tuntuu, että itse voisin ryhtyä samaan. Tiedän ettei miehelläni ole kivaa siellä kaukana kun on ikävä ja nalkuttava vaimo. Mutta saa hän sentään nukkua yönsä rauhassa ja vapaa-aika on vapaa-aikaa... no mut ei sekään helppoa ole. Aikansa kutakin:)
Tutulta kuulostaa! Mutta uskon, että sitten kun kaikki lapset on jo isoja niin näitä päiviä tulee ikävä (ainakin näin uskomalla tän arjen saa tuntumaan vähän helpommalta....eli kaikesta saa aina positiivisesti ajattelemalla ainakin vähän helpompaa)
VastaaPoistaTiedän. Pojat ovat jo isoja. Silloin kun olivat pieniä, niin mä olin kotona niiden kanssa. Asuttiin kerrostalossa ja meillä oli iso koira. Mies teki 12h työpäiviä+2h:n työmatkat päälle... onneksi en silloin tajunut kuinka rankkaa se oli ja nyt sen on aututaasti unohtanut:)
PoistaOnneksi olen peruspositiivinen luonne. Mutta välillä on noita päiviä.. kuten eilen:)
Näin lukijana tuo, minä itte vaihe, kuullostaa niin kivalta, mutta jostakin mielen perukoilta, muistuu mieleen kaikkea muutakin, kuin vain kivaa...:)
VastaaPoistaJoo onneksi aika kultaa muistot. Voin kertoa, että kun tota "minäitevaihetta" täällä eletään niin ei aina niin hirveen kiva:)
PoistaNo voi... onneksi et sentään ole hela tiden yh-mammana. (Jotain positiivista täällä kaivelen.) Ja pienin kasvaa vauhdilla. Kohta voit jättää hänet pojille hoitoon vaikkapa juoksulenkin ajaksi.
VastaaPoistaTsemppiä!
ps. Ihana juttu tuo karavaanari... Hyvä fiilis selvästi!
No sepä se! Nostan hattua niille jotka yksin selviävät lasten kanssa jatkuvasti. Siinä pitää olla kyllä tosi epäitsekäs jos sen kunnialla vetää.
PoistaNyt mies matkalla kotiin ja mua jo hymyilyttää.. mutta ei hymyilyttänyt edellis-eikä eilisiltana tähän aikaan:)
Voi totta. Kohta tosiaan Ingrid pärjää poikien kanssa (tai siis pojat sen kanssa) ja mä voin käydä vaikka lenkillä tai kaupassa yksin. Jihaa. En ole oikeesti tajunnut tota:)
ps. karavaanarielämä on ihanaa:) Huomennakin piti lähteä vähän retkelle, mutta otettiin järki käteen ja ollaan ihan vaan kotona rauhassa ja levähdetään:)
Voi voi, jotakin palaa mieleen: nelikymppisenä kaksoset parivuotiaan seuraksi, kaksi lapsista erittäin huonounista, mies reissutyössä - miten en yhtään kaipaa sitä aikaa takaisin??
VastaaPoistaTsemppiä :)
Uff mikä setti!!! Kaksoset jo itessään ois aika... haastava juttu ja kun talossa on tuollainen pari vuotias niin kuin täällä. Juu kaksosvauvat tästä enää puuttuis:)
PoistaMutta hengissä tod.näk olet kun siellä kirjoittelet, mutta sulla ei varmaan ole ihan kirkasta kuvaa tosta ajasta kun lapset oli pieniä??
Minkä ikäsiä lapset ovat nyt? Tsemppiä sinnekin.
Lapsia ei tehdä minkään ikäisinä, niitä saadaan. Jos saadaan. Ja jos se isä on kuvioissa. Joku oikeasti jaksaa nelikymppisenä ja joku ei jaksa edes parikymppisenäkään.
VastaaPoistaOmat voimavaransa on tietysti hyvä tuntea, jos kahdessa on sopivasti, ei tee kolmatta.