Paluumuuttajat retkellä

Me oltiin viikonloppuna Haminassa.

Norja-aikaiset ystävämme ovat muuttaneet sinne.

Tasan vuosi sitten vietimme porukalla ihan samanmoista 

päivää pohjoisessa. Meidän muutto Suomeen oli jo selvillä,

talo myyty ja hymy oli korvissa. Tämä toinen perhe vielä haaveili

moisesta ihanuudesta, mutta nyt hekin ovat siis palanneet koti-Suomeen.

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut meille, että juu...

siellä te istutte sateisessa metsässä ja haaveiletta muutosta 

takaisin Norjaan niin olisimme kuolleet nauruun.

Kotiin paluu tuntui silloin ainoalta oikealta vaihtoehdolta ja 

Norjamittari oli niin sanotusti täysi.

Mutta miten kävikään...

nyt ollaan alun honeymoonit eletty ja arki on arkea Suomessakin.

Miten sitä ihminen onkin tällainen?

Koskaan ei ole hyvä.

Kerran kun olet maailmalle lähtenyt niin aina on ikävä jonnekin.

Suunnittelimme jo yhteisen hirsitalon rakentamista pohjoiseen.

Siellä olisi maisemat, kunnon talvi ja lompakossa muutakin kuin matti.

Mutta totuus on, että nyt ei lähdetä minnekään.

Koitetaan kotiutua. 

Tulla terveeksi, saada miehelle Suomesta töitä ja 

sopeuttaa menot tuloihin.

Mutta josko eläkkeellä sitten;)