Tässä on käynyt juuri niin kuin pelkäsinkin. Kun elämässäni on vihdoin muutakin kuin aikaa (sitä ei nimittäin tunnu nykyään olevan ollenkaan tarpeeksi) niin blogi on se joka ekana kärsii... siis kaiken muun lisäksi.
3 vuotta sain viettää kiireetöntä elämää. Siihen jo melkein tottui. Ja nyt sitten täällä etelässä.. sosiaalisessa ja kiireisessä kehä 3:n sisäisessä elämässä tuntuu, että lepopulssikin on puolet korkeampi kuin normaalisti:) Pitää käydä töissä, pitää jaksaa lasten kanssa, pitää laittaa kotia, pitää tavata ihmisiä... siis tehdä niitä juttuja joista siellä pohjoisen hiljaisuudessa haaveilin.
Tämä vie aikaa tottua.
Eniten kuitenkin pelkäsin sitä miten pojat pääsevät kiinni suomalaiseen kouluun. Mutta hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi. He lähtevät kouluun mielellään, ovat saaneet uusia (ja vanhoja) kavereita eivätkä ainakaan äidille myönnä, että koulu tuntuisi jotenkin vaikealta tms. He ovat myös osanneet lähteä itsenäisesti kouluun jos minä olen lähtenyt ennen heitä ja myös iltapäivät yksin kotona ovat menneet hienosti. Pidetään peukkuja, että asiat menevät jatkossakin näin hyvin.
Toinen pelonaihe oli Glotan päivähoidon aloittaminen. Tuntui ihan käsittämättömältä, että meidän pikku-Töhö aloittaa päiväkodin. Nyt on jo muutamia hoitopäiviä takana ja kaikki on mennyt hyvin. Hoidossa menee hyvin ja myös illat ovat menneet hyvin, mutta yöuniin on tullut vähän uusia muuveja. Muutama yö... no meni päin per..ttä. Mutta nyt taas meillä nukutaan hyvin.. ainakin toistaiseksi.
Kolmas juttu mitä jännitin oli nämä "yh-viikot" joita vietän kun mies on Norjassa töissä. Miten pärjään 3 lapsen kanssa yksin?! Uusi työ ja kaikki on uutta ja mies siellä kaukana. No se onkin ollut ehkä se ainut ja aiheellinen pelonaihe. Pärjään... kyllähän sitä pärjää vaikka lipputangonnupissa tarvittaessa, mutta täytyy sanoa, että opettelemista on vielä. Että arki alkaisi sujua rutiinilla ja haastavinta on ehkä se, että oppisin myös nauttimaan niistä pätkistä kun mies ei ole täällä meidän kanssa. Nytkin hän lähtee keskiviikkona ja on 9 päivää poissa. Argh. Toivon, että osaisimme elää lasten kanssa täällä niin, että emme vain laskisi, että milloin isi tulee kotiin vaan eläisimme normaalia arkea myös silloin kun hän ei ole täällä.
Viikonloppuna minulta kysyttiin, että miten blogin nyt käy kun olette muuttaneet takaisin Suomeen. Niinpä!? Vastasin spontaanisti, että varmasti koko blogi kuolee ajanpuutteen vuoksi... ja ketää nyt kiinnostaa lueskella tällaisen vantaalaisen "yh-äidin" arjenvuodatuksia täällä... nyt on vähän sellainen olo nimittäin.
Ehkä tämä takaisinmuutto ei olekaan mitään juttu. Kotiinhan me tultiin. Tuntuu, että takaisin oravanpyörään hypättiin samantien kun Suomen raja ylitettiin ja arki vei mennessään. Ei tässä ehdi ihmettelemään että mikä on toisin kuin Norjassa. 3 lapsen kanssa arki on arkea missä vain... pyykkikone pyörii ja vuorokaudessa on liian vähän tunteja.
Eli ehkä palailen linjoille kun on taas energiaa panostaa blogiasioihin. Nyt tuntuu, että aika ja energia on käytettävä muihin puuhiin:) Ne jotka odottavat sisustuskuvia uudesta kodista joutuvat tod.näk odottamaan vielä hetken... pahvilaatikoista on tullut osa meidän sisustusta ja ikkunat huutavat verhoja...
Joten olkaa armollisia:) Pitäkää peukkuja, että opin uuden työni ja jaksan olla edes siedettävä äiti ja vaimo... nyt unta palloon ja aamulla taas kohti uusia haasteita.
Aurinkoista viikkoa meille kaikille äiti-ihmisille... on tämä vaan haastava laji!
Tuttua tunnetta tuon blogin jatkamisen kanssa. Kirjoittelusta paluumuuttajan arjesta, mutta sepa onkin ihan suomalaisen naisen arkea eika sen ihmeempaa. Miehella varmaan olisi enemman kirjoitettavaa, mutta sehan ei kirjota!
VastaaPoistaIhanan aurikoisia kevatpaivia sinulle ja tsemppia arkeen. Kaikesta selviaa!
Kiitos:) Samoin sinne! Juu arkeahan tämä on.. isolla A:lla:)
PoistaKestää ehkä hetken totttua tähän hektiseen elämänmenoon!
Voi kirjoittelet sitten, kun taas jaksat ja on aikaa. Teillehän on nyt pienessä hetkessä tapahtunut sata asiaa ja energia menee kaikkeen uuteen. Mielellään kuulen elämästänne sielläkin. Joka päivä käyn kurkkimassa, että oletko kirjoittanut :).
VastaaPoistaOikein paljon tsemppiä arjen pyörittämiseen! Siitä se lähtee käyntiin. Ole vaan armollinen itsellesi ja anna ajan kulua.
Kiitos ihanista sanoista ja myötätunnosta:) On tosiaan tapahtunut asioita. Ja vaikka itse asiat ovat ihan positiivisia niin voimia ne vie anyway.
PoistaEn oikein ole osannut olla itselleni armollinen, mutta nyt olen kyllä ollut. Tajunnut rajallisuuden... kyllä ne pahvilaatikot tossa pysyvät vaikka niiden kimpussa ei joka päivä pyöri:) Tärkeintä on levätä ja olla lapsille tukena. Ja miehelle edes jollain tapaa siedettävä kämppis:)
Jos löytyy intoa ja aikaa kirjoittaa, niin kyllähän se normiarkikin kiinnostaa vaikka olosuhteet eivät erilaiset olisikaan :) Mutta sopeutukaa rauhassa. Toivottavasti jatkat vielä kun aika on oikea :)
VastaaPoistaTsemppiä!
Niinhän se on. Itsekin luen (tai luin silloin kun vielä oli aikaa) ihan tavallisia blogeja, jotka kertovat ihmisten tavallisesta arjesta. Toki aina ajattelin, että kun Suomeen muutetaan niin blogia en enää jatka. Mutta 3 vuodessa tästä on tullut osa mun arkea ja rakas harrastus. Välillä vaan on näitä notkahduksia että ei huvita kirjoittaa ja silloin ei edes kannata... ei siitä ole hyötyä kenellekään. Tässäkin pitää olla sellainen rutiini... jos pitää taukoa niin tuntuu, että on vaikea taas aloittaa ja alkaa ajattelemaan että ketää edes kiinnostaa mun höpinät:) Mutta juu.. kohta palailen. Ikeassa käytiin eilen ja koti alkaa näyttämään kodilta:)
Poistatiedän tunteen blogin suhteen - itsellä vähän sama ongelma. Kun tapahtuu niin paljon, tuntuu, että ei jaksaisi enää niinä harvoina vapaahetkinä kirjoittaa siitä, mitä on tullut tehdyksi :). Mieluummin laittaa aivot narikkaan ja ottaa iisisti.
VastaaPoistaMutta kuten Tuula sanoi, teille on tapahtunut niin älyttömästi niin lyhyessä ajassa, eikä siinä jäänyt edes hengähdysaikaa muuton jälkeen vaan painuit saman tien töihin, joten ei ihme jos ei energiaa riitä blogiin. Kyllähän noin isot muutokset vaatii tosi paljon sopeutumista ihan tieltä kaikilta.
Eikä tämän bloggailun ole tarkoitus olla pakkopullaa, vaan kiva juttu. Joten kirjoitat sitten kun jaksat ja siltä tuntuu :). Kyllä lukijat jaksavat odottaa. Vaikka mielelläni minäkin olen lukenut näitä Suomeen sopeutumisjuttuja :).
Kiitos Hanne <3 toi aivot narikkaan kuulostaa hyvältä:) Se on muuten ihana olotila:)
PoistaSlap av og kos deg :) Me jaksamme odottaa, kunhan et kokonaan unohda meitä. Hyvää arjenpyöritystä kyllä se siitä lähtee.
VastaaPoistaLeena
Det skal jeg göre:) Koossailu on jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina, mutta toiv. tilanne rauhoittuu vähitellen. Vie oman aikansa, että sopeutuu taas tähän työkuvioon ja että saa kodin asuttavaan kuntoon. Mutta koossailu kunniaan. Sen norjalaiset osaa ja siitä nostan hattua. Kyllä täällä etelä-Suomessa on ihan eri tempo!
PoistaHei, olen lukenut blogiasi säännölisen epäsäännölisesti. Olen aivan ihastunut Norjaan kauttasi. kiva on ollut myös paluustanne :). Meillä arjen helpotukseksi on noussut slow cooker (haudutuspata), sinne vaan aamulla ruoka-ainekset ja töistä tullessa sapuska valmiina :). Hyvää jatkoa teille! terkkuja Rovaniemeltä.
VastaaPoista-mirsu
Terkut Rolloon:) Oi meille kanssa tollainen slow cookeri ja yksi cook myös:) Ei vaan.. oikeesti toi on varmasti kätevä. Ja mun pitäisi opetella myös käymään kaupassa niin, että ostan ruoat moneksi päiväksi.. kaupassa tulee ravattua päivittäin ja se vie aikaa ja energiaa.
PoistaTsemppiä arjen pyöritykseen ja hyvää kevättä ja kesää! :)
VastaaPoistaSamoin sinne:)
PoistaToivotaan että jaksat , Norjan aikaiset kirjoitukset olivat leppoisia nyt huokuu kiire ja stressi . Mutta onhan elämässä tapahtunut paljon uutta lyhyessä ajassa , nyt muistat välillä kuusata Norjalaisten tapaan ja nauttia Suomeen paluusta vaikka elämän rytmi onkin erillainen tällä hetkellä... vie aikaa tottua.
VastaaPoistaTerveiset Lapista
Joo mä muutan kohta takaisin Kirkkoniemeen lepäämään:)
PoistaKiire ja stressi... mukana päivittäin. Mutta toivon ja uskon, että tähänkin taas tottuu. Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo.
Ja kyllähän tämä oli ihan haluttu ja odotettu elämänmuutos. Nyt se vaatii vähän veroa, mutta uskon, että teimme oikean ratkaisun. Ja kyllä me ollaan nautittu myös. On ollut ihana tavata sukulaisia ja kavereita, nauttia aurinkoisista kevät päivistä, syödä suomalaista ruokaa, laittaa uutta kotia jne. Terkkuja Lappiin:) Lapissa on leppoisaa:) Juuri tänään juttelin yhden oululaisen kanssa puhelimessa ja siinäkin tajuisin, että hän (vaikka ei nyt ihan lappilainen ollutkaan) oli paljon rennompi ja leppoisampi ihminen kun nämä täällä kehän sisällä... voi kun voisi ottaa joka paikasta ne parhaat asiat mukaan ja karsia ikävät:)
Tsemppiä tsemppiä tsemppiä! Toivotaan, että elämä pian asettuu leppoisampiin uomiin! Näin kyllä uskon, kun kaikki totutte uuteen arkeen. Hetken kuluttua opit myös nauttimaan elämästä niinä yh-jaksoina.
VastaaPoistaTerkkuja täältä Espoosta toiselta yh:lta, joka juuri puhisee, kun teini päätti kadota ostoskeskukseen ja katosikin niin, että tultiin ihan eri kyydeillä kotiin...
Kiitos, kiitos, kiitoa Nonna:) Kyllä se asettuu. Täällä blogissa on hyvä itkeä ja lukea sitten jälkikäteen ja nauraa;)
PoistaTota todella toivon, että opin nauttimaan niistä yh-jaksoista.
Voi teidän teiniä.... voin samaistua. Itsekin soitin lapset kotiin syömään ja kun ruoka ei juuri sillä hetkellä ollut valmiina kun herrat saapuivat niin toinen oli jo (isän luvalla) livahtanut takaisin ulos kavereiden kanssa kun ruoka vihdoin oli pöydässä... argh!
Olen tykännyt lukea kirjoituksiasi. Vaikka et Norjassa enää asukkaan ei se tarkoita, ettei juttujasi voisi lukea. Kyllä se elämä siitä tasoittuu, nyt teillä on vain ollut niin iso muutos ja monta liikkuvaa palasta. Meille muualla Suomessa asuville voi olla "eksotiikkaa" elämä pääkaupunkiseudullakin. Kun itsellä ei ole aina ja kaikkialle mahdollisuutta matkustaa, näitä erilaisia blogeja lukemalla on kiva tutustua erilaisiin elämäntyyleihin, paikkoihin, ihmisiin. Hyvää jatkoa ja muista nauttia edelleen pienistä hetkistä, niistä kasvaa iso puro.
VastaaPoistaKiva:) Juu tämä elämä on tosi eksoottista täällä sykkeessä:) Ei vaan. Mutta ihana kuulla, että jaksat lukea blogiani ja siitä on sinulle iloa:) Ja kiitos järjen sanoista! Niistä pienistä hetkistähän pitäisi osata nauttia ja kyllä mä nautinkin. <3
Poista