Nyt se itku sitten tuli...

Kun muut suomalaiset järjestivät meille läksiäiset niin te lukijat oletitte, että ne olivat itkujuhlat:)
Ei ollut enkä oikein ymmärtänyt miksi olisi pitänyt olla....

Mutta tänään Papun luokka järjesti Papulle läksiäiset. Me tietysti kutsuimme Glotan kanssa itsemme mukaan. Menimme "juhliin" ja lähdin ulos silmät punaisina ja turvonneina... nyt tajusin vasta ihan käytännössä mitä olemme tekemässä.

Yhden lapsen äiti oli leiponut suklaakakkua, toinen pullaa... me herkuttelimme ja lapset saivat sanoa ääneen mitä ovat mieltä siitä, että Papu lähtee takaisin Suomeen. Oi he olivat suloisia... niin ihania kommentteja, etten vaan pystynyt olla itkemättä. Myös opettajat kertoivat näistä vuosista jotka Papu on luokassa ollut ja minkälainen hän on jne. Kaikki olivat piirtäneet piirrustuksen ja kirjoittaneet siihen jotain kivaa.
Kun tuli meidän aika puhua niin en pystynyt.. sain vain sanottua, että en itke siksi, että olen surullinen vaan siksi, että he puhuivat niin kauniisti ja että meillä tulee ikävä tänne. Onneksi luokassa oli venäläinen opettaja joka osasi pukea sanoiksi tämän tunteen. Hän osasi kertoa lapsille, että emme lähde siksi, että emme olisi viihtyneet täällä vaan siksi, että ikävöimme kotiin, sinne missä on meidän perhe ja missä olemme kasvaneet.
Aivan ihanaa, että koulu järjesti tällaisen tapahtuman. Tässä nämä norjalaiset ovat hyviä. Spontaaneihin juhlien järjestämiseen. Jokainen tuo jotain ja kertakäyttöastiat esiin. Arvostan.. meillä Suomessa kun on juhlat niin se menee yleensä sen tason hifistelyksi, että usein juhlat jäävät järjestämättä kun niissä on niin paljon hommaa.

Illalla on sitten Oskarin läksiäiset. Nekin ovat koululla. Luokan yksi aktiivinen äiti (Oskarin hyvän ystävän äiti) laittoi asian vireille. Eli nyt mokkapaloja leipomaan ja tällä kertaa olen edeltä viisas ja otan muutaman nenäliinan mukaan:)

Ihanaa, että pojat ovat saaneet täällä kavereita. Mitään kiusaamista tms. ei ole ollut. Ja nyt moni on pahoillaan siitä, että he muuttavat takaisin Suomeen.

Alussa ajattelin, että norjalaiset lapset ovat kurittomia.. he eivät osaa käyttäytyä. Mutta nyt pyörrän sanani. Norjalaiset lapset ovat sosiaalisia, ulospäin suuntautuneita. He ovat tottuneet siihen, että heidänkin mielipiteillään on väliä. He ovat iloluontoisia ja avoimia. He tulevat luoksesi ja kysyvät "er du mamma til Edvard..." ja siitä se lähtee:) Myös minä sain monta halia tänään ja onnen toivotusta jatkoon. Tulen muistamaan tämän päivän aina:)

Kun kävelin koululta kotiin muistelin omaa lapsuuttani. Olin juuri 3. luokkalainen kun muutimme toiselle paikkakunnalle. En tietääkseni saanut siitä mitään traumoja. En muista muuttoa enkä sitä pidettiinkö minulle läksiäiset. Mutta muistan miten hyvin minut otettiin vastaan. Muutimme kerrostaloon ja jo samana iltana leikin pihalla uusien ystävien kanssa. En muista mitään negatiivisia tunteita mitkä olisivat liittyneet muuttoon. Ja ihmeellistä kyllä en muista hirveesti asioita mitä tapahtui ennen tuota kun muutimme uudelle paikkakunnalle.... Tuollainen 8 vuotias on niin pieni... mutta toivottavasti ne asiat mitä Papu muistaa näistä Norjavuosista olisivat positiivisia.

Tulee ikävä tätä pientä koulua johon lapset tulevat potkukelkoilla:)