Kumppani

Minulle tuli sähköpostiin blogihaaste. En ole pitkään aikaan tarttunut näihin, mutta nyt haaste tuli vähän virallisemmalta taholta ja aihe oli ajankohtainen ja tärkeä niin ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen.

Eli Kataja ry lähetti viestin, jossa haastoi vähän kehumaan kumppania. Parisuhteesta puhutaan liian usein valittaen ja epäkohtia etsien. Tämän haasteen tarkoitus on kertoa omasta kumppanista. Niistä rakkaista ja ihanimmista ominaisuuksista:)

Me ollaan oltu yhdessä lähes 20-vuotta. Ollaan saman kaupungin kasvatteja ja harrastettiin kummatkin jääkiekkoa. Tiesimme toisemme, mutta emme tunteneet. Yhteisten tuttujen kautta ajauduttiin viettämään Juhannusta samalle mökille ja sieltä kaikki alkoi. Minä olin se joka teki aloitteen. Hän tuntui tavoittamattomalta ja otin asian vähän haasteena. Saunoimme ja pesimme hampaat illan päätteeksi yhdessä ja jo vähän Juhannuksen jälkeen kävimme treffeillä. I got him!

Mieheni on kuin kallio. Vakaa, turvallinen, epäitsekäs ja luotettava. Olen ehkä vähän liikaakin tukenut häneen. Hän on vuosien varrella ollut minulle kumppani, ystävä, veli, isä, äiti jne.
Ja mikä parasta hän on vielä aivan loistava isä lapsillemme.

Näihin kahteen kymmeneen vuoteen on mahtunut ala-ja ylämäkiä. Mutta niin se vain on, että vahva suhde kestää elämän vaikeudet, ongelmat ja kriisit. Suhteessamme ei ole ollut isompia kriisejä. Olemme rakastaneet ja kunnioittaneet toisiamme ja tehneet suhteemme eteen töitä.Olemme puhuneet ja koskettaneet. Mutta elämä ottaa ja antaa. Yhdessä olemme jakaneet arjen asiat: lapset, laskut, sairaudet, läheisten ihmisten ongelmat jne.

Ehkä suurin oivallus on ollut se, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Me ajattelemme erilailla. On ollut pakko puhua ja kuunnella. Hyväksyä myös se, että minun onnellisuuteni ei ole hänen elämäntehtävänsä. Vaikka hän on kyllä sen eteen tehnyt ja tahtonutkin tehdä töitä. Mutta kyllä se niin on, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudesta. Me itse vaikutamme siihen miten koemme esim. parisuhteemme.

Me olemme erilaisia persoonia. Itse olen impulsiivinen tunneihminen, mieheni on vähän pessimistinen järki-ihminen. Mutta kyllä pitkä parisuhde mielestäni muokkaa ihmistä. Minusta on tullut vähän mieheni kaltainen ja miehenikään ei enää noudata elämänohjetta: "pessimisti ei pety", vaan osaa katsoa maailmaa vähän jo huumorinkin kautta. " Meissä tapahtuu 20 vuoden aikana paljon. Emme aina itsekään tunne itseämme. Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa mahdollistaa tutustumisen itseen ja toiseen. Hyvinvoiva, pitkä parisuhde rikastuttaa ja kasvattaa molempia.": näin lukee Katajan kirjoittamassa Rikasta minua, matkalla parempaan parisuhteeseen kirjassakin ja itse ainakin allekirjoitan joka sanan.

Monet parit kyllästyvät toisiinsa, kun kumppanit eivät oikeasti jaa elämäänsä yhdessä. Meille ei ole käynyt näin . Itse seurustelin pitkään ennen kun tapasin mieheni ja olin jo kyllästynyt edelliseen kumppaniini. Oli ihana rakastua uuteen ihmiseen, mutta takaraivossa oli pelko, että koska kyllästyminen tulee taas. Mieheni oli varma, ettei sitä tule. Eikä sitä ole tullut. Me jaamme elämämme yhdessä.

Toki meillä on omia harrastuksia ja ystäviä, mutta tärkeintä ja ihaninta on tehdä yhdessä. Ja niin me olemme tehneetkin. Parisuhteessa on tärkeä antaa toiselle hänen tarvitsema fyysinen ja psyykkinen tila. Se on parisuhteen elinehto. Meillä kummallakaan ei ole suurta tarvetta saada sitä omaa aikaa. Ehkä siihen vaikuttaa esim. se, että mieheni käy ulkomailla töissä. Hän saattaa olla 9 päivää poissa. Tuntuu luontevalta, että kun hän on kotona niin teemme asioita yhdessä pariskuntana / perheenä.

Eihän tämä tilanne ole ideaali. Mies käy 1500km:n päässä töissä. Mutta kun Suomessa ei hänelle töitä ole niin yritämme olla kiitollisia siitä, että hänellä on ylipäätään hyvä työpaikka. Ja vaikka hän on pitkiä aikoja poissa niin hän on kuitenkin lopulta kotona varmasti enemmän kuin keskiverto suomalainen isä. Olen oppinut jo ajattelemaan, että on turvallista olla erillään ja mukavaa sitten taas olla lähekkäin. On vaan luotettava ja uskottava, että vaikka hän on poissa niin ei hän meitä hylkää. Hänkään ei nauti siitä, että joutuu lähtemään ja olemaan erossa. Mutta tämä on nyt tällainen elämänvaihe ja toivotaan, että hän työllistyisi Suomeen mahdollisimman pian.

Esimerkiksi viime lauantaina miehelläni oli sählyvuoro. Hänelle tuli muistutus siitä niin hän vastasi veistiin, että nyt on vähän liian hieno ilma sählyyn ja lähdimme perheen kanssa retkelle Seurasaareen. Minusta nämä ovat niitä arjen rakkaudenosoituksia.

Huh, tuleepahan tätä tekstiä taas. Siis haasteen tarkoituksena oli kertoa.

1. Milloin viimeksi olit erittäin ylpeä kumppanistasi?
2. Mihin piirteisiin alunperin ihastuit kumppanissasi?
3. Mikä on parasta parisuhteessanne?

No näihin on tainnut tulla vastuksia jo tuossa alussa.

Olin hänestä ylpeä mm. tuolloin kun hänellä oli pokkaa sanoa äijälaumalle, että ei kiitos sählyllä, kyllä kiitos perheelle.

Ihastuin hänessä viisauteen ja  rehellisyyteen. Ja niitä piirteitä rakastan edelleen.

Parasta parisuhteessamme on rakkaus ja yhteiseen hiileen puhaltaminen. Me emme ole kyllästyneitä toisiimme. Olemme hoitaneet parisuhdetta aina. Viimeksi pari viikkoa sitten lähdimme hotellilomalle.Anoppi tuli lastenvahdiksi ja me lähdimme syömään ja leffaan ja vieläpä oikein hotelliin yöksi. Suhdetta kannattaa vaalia. Rakkaus pitää huolen haluista. Se syttyy samaan aikaan eikä siitä tarvitse edes puhua.

Minä olen ehkä suhteessamme se joka järjestää ja vaatii tällaista kahdenkeskeistä aikaa. Minä toteutan nämä retket pääsääntöisesti, mutta saan niistä kiitosta mieheltäni. Aina toteamme, että kivaa oli ja että kyllä kannatti. Lisäksi tietysti toisen huomioonottaminen arjessa on tärkeää. Nyt varsinkin kun olen vakavasti sairas mieheni saa kyllä tästä arjen pyörittämisestä 10 pistettä. En voisi toivoa parempaa aviomiestä / isää lapsilleni. Hän on ollut koko alkuvuoden kanssamme kotona. Hoitanut minua, lapsia, kotia ja koiraa. Eikä valita! Tiedän, että esim. taloudellinen tilanteemme stressaa häntä, mutta hänellä on kyky olla valittamatta siitä esim. minulle. Kyllähän me puhumme siitä, mutta hän (peruspessimisti!!) luo minuun toivoa ja sanoo, että me kyllä pärjäämme. Lisäksi hän jaksaa esiteinin väännöt, 3-vuotiaan kiukut jne. Hän juoksee puolestani apteekkiin, kuljettaa sairaalaan, tuo minulle evästä sinne kun soitan, etten pystykään nielemään sairaalaan ruokaa jne.

Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan:) Näköjään! Mieleen tulee koko ajan lisää aiheita. Olisi kiva pohtia sitä olenko minä edes puoliksi noin hyvä kumppani miehelleni kuin hän on minulle? Parisuhdetta lasten näkökulmasta. Avioeroista... niitä on tapahtunut tässä lähipiirissä useita jne. jne.

Mutta ehkä tämä riitti tällä kertaa. Tarkoitushan oli vähän kehua kumppania <3

Kiitos husband! Kiitos näistä vuosista ja todella toivon, että niitä on edessämme vielä paljon.
Meille ero ei ole edes vaihtoehto. Päinvastoin olemme aina haaveilleet, että mitä sitten eläkkeellä teemme kun saamme nämä pienet täältä maailmalle. Mutta nyt yritetään nauttia tästä hetkestä ja toivotaan tosiaan, että yhteisiä vuosia ja retkiä on edessä vielä paljon. Ainakin teemme kaikkemme sen eteen, että näin olisi <3


-------



#kehukumppania

www.parisuhdekeskus.fi

Kataja-Parisuhdekeskus ry. toimii perheen ja sen yhteistyökyvyn tukemiseksi lisäämällä ihmisten itsetuntemusta, viestintätaitoja ja luovaa ongelmanratkaisua.Erityisesti toiminta keskittyy tukemaan parisuhdetta, joka on perheen ydinsuhde. Järjestö tukee toiminnassaan sitoutunutta, tasavertaista ja vastavuoroista kumppanuutta.