Viikonloppu meni taas pyörittäessä arkea... yksin.
Lauantaina tajusin, että tätä on kestänyt jo vuoden.
Mies tekee reissutyötä ja minä olen tosi paljon yksin lasten kanssa.
4 vuotta sitten lähdimme Pohjois-Norjaan " vuodeksi pariksi"
odottelemaan, että mies työllistyisi Suomeen. 3:n Norjavuoden jälkeen
tilanne ei ollut parantunut ja Norjakiintiö oli täynnä.
Muutto Suomeen, mies jäi Norjaan töihin ja taas odotellaan,
että mies saisi Suomesta töitä. Nyt on tosiaan mennyt vuosi eikä loppua näy.
Masentaa, ahdistaa.... ottaa päähän!
Ollaan perhe, mutta erillään.
Pitääkö tässä muuttaa takaisin Norjaan, että saamme olla
yhdessä? Kyllä tämä Suomen tilanne on niin ankea.... kaikilla saroilla.
Toivottavasti ei, siis tarvi muuttaa vaan tilanne ratkeaa jollain muulla
tavoin. Mutta ei tämä voi loputtomiin jatkua. En tahdo!
Viikonloppu meni fudiksen ehdoilla. Pojilla oli pelejä ja turnauksia ja
me Inkun kanssa yritettiin kyyditellä heitä paikasta toiseen. Heijata katsomossa
vaikka taivaalta tuli pieniä miehiä ja pitää ruokahuoltoa yllä.
Miten te muut selviätte kun mies reissaa?
Tai selviäähän sitä. Mutta oikeesti.
Ei tämä kivaa ole :(
No huomenna mies tulee kotiin ja on 2 viikkoa meidän kanssa.
Aluksihan tämä oli vain eksoottista ja kivaa.
Oli kova ikävä miestä, pari päivää ennen kun hän kotiutui alkoi viestittely
ja kun hän kotiutui oli pari ekaa päivää yhtä honeymoonia.
Sillä jaksoi...
Mutta tuo kaikki vähentyy ajan kanssa.
Ainakin meillä.
Ei enää ikäväpuheluita, lähinnä räyhäämistä, että miten rankkaa tämä on.
Ei honeymoonia vaan mies hyppää suoraan puikkoihin ja minä lähden töihin.
Toissaalta pitäisi olla tyytyväinen, että tänäpäivänä ongelmat ovat
näin pieniä. Ollaan sentään hengissä kaikki. Mutta ei se vaan mene
niin. Tämä tuntuu nyt todelliselta ongelmalta ja pahinta tässä on se
kun ei tiedä milloin asia ratkeaa suuntaan tai toiseen!
Tulipahan oksennettua!
Sorry :(
Mutta helpotti vähän.
Olettehan te ennenkin mun terapeutteina toimineet ;)
Mitä teille kuuluu?
Moikka!
VastaaPoistaOon seuraillu tätä sun blogia jonkin aikaa jo. Musta on mukavaa, että uskallat täällä vähän avautuakin ja raapaista pintaa syvemmältä. Eihän tuo tilanne varmasti helppo ole :(
Oliko jokin yksittäinen syy siihen, miksi halusit Norjasta takaisin Suomeen?
Itse olen syksyllä muuttamassa Norjaan yksin. Etsin sieltä parhaillaan töitä, myös pohjoisesta, mutta pystyn muuttamaan vaikka en etukäteen töitä löytäisikään.
Sun blogia on mukava seurata, kun kuvat ja kirjoitukset on niin hyviä. Toivottavasti teillä tilanne pian ratkeaa ja mies löytäisi töitä Suomesta!
Kiitos Jonna ja kiva kun kommentoit. Ja tsemppiä matkaan. Norja on hieno maa ja toivon, että löydät mieleistä työtä pian. Voimia ja kirjoittele tänne reissusta. Ja jos voin auttaa jossain niin kerro.
PoistaEi ollut yhtä syytä miksi palasimme Suomeen. Mutta aikoinaan lähdimme vuodeksi pariksi ja tosiaan kolme oltiin. Kirkenes oli pieni paikka ja aika periferiassa:) Pitkä matka minne vain. Ja lapset haluttiin suomalaiseen kouluun. Kävivät 3v norjalaista ja hyvin siirtyminen suomalaiseen kouluun meni, mutta en tiedä miten olisi käynyt jos vielä muutaman vuoden olisimme olleet. Ehkä hyvin. En tiedä mitä pelkäsin:)
Nyt jälkikäteen ajateltuna moni asia (lähes kaikki) oli hyvin kun asuimme Norjassa. Mutta kai ihminen on sellainen, ettei oikein missään ole hyvä... minä ainakin. Ja siellä meille ei ollut mitään tukijoukkoja. Täällä on mummu joka auttelee silloin tällöin. Se on ihanaa!
Meilläkin mies reissaa paljon, viime aikoina pari päivää viikossa, välillä viikon kerrallaan. Sillä erotuksella, että kotiin tullessaan jatkaa normaalia päivätyötään, eli ei tule "kotimieheksi" sen enempää kuin tavallisestikaan. Me ollaan tähän niin tottuneita, että en enää osaa ajatella muuta. Välillä on kyllä hiki kun tosiaan pitäisi kuskata lapsia, käydä kaupassa, hoitaa ruokahuolto ja huoltaa koti, ja kun ei itselläkään ihan 8-16 työ ole. Usein teen niin, että kun saan lapset sänkyyn 21, jatkan itse työpäivää. Muuten ei aika riitä...
VastaaPoistaToisaalta olen myös huomannut, että kun mies on poissa, homma toimii melkeinpä helpommin lasten kanssa. Lapset on jo niin isoja, että tietävät, etten pysty/ehdi jokaista leipää voitelemaan. Voitelevat siis itse. Kun isänsä on kotona, passaattavat kyllä paljon enemmän. Meillä puhalletaan yhteen hiileen, pakko on, jotta pärjätään.
Ja täytyy myöntää, että omalla hassulla tavallani minusta on ihan hauskaakin, kun välillä saa olla ainoa aikuinen. Saan valita tv-ohjelmat tai lukea rauhassa. Tai tehdä niitä töitä :)
Kyllä säkin pärjäät, sulla on ihanat lapset!
Kyllä mä pärjään ja totta, meillä on ihanat lapset:)
PoistaMä en tiedä onko se hyvä, että mun mies on totaali kotimies kun Suomessa on. Tuntuu, ettei se ole ihan hänenkään mieleen vaan mielellään tekis jotain niilläkin viikoilla. Tekemisen puutteessa sitten opettaa lapset täyspassatuiksi ...voitelee leivät ja kuskaa joka treeniin ;) ja sit mä olen helisemässä kun olen täällä kolmen kanssa yksin. Just sain kuulla, että meillä ei ole ikinä ruoka valmiina (nälkäinen esiteini tuli treeneistä ja oli kolmatta lämmintäruokaa vailla). Ja musta tuntuu, että en muuta teekään kuin ruokaa:)
Nostan hattua sulle ja sun itsenäisyydelle. Mä olen vähän tällainen läheisriippuvainen. Olis kiva jakaa arki toisen kanssa. Jos joku olisi mulle silloin ennen lapsia kertonut kuinka paljon tulen olemaan niiden kanssa yksin niin en olis uskonut. Kun mielikuva lapsiperhe-elämästä oli ihan toista (kotoa opittua?).
Toi on totta, että kun on lasten kanssa yksin niin se arki sujuu jotenkin rutiinilla... kun siihen rutiiniin pääsee kiinni. Ei edes oleta, että toinen tekee jotain tai tietää milloin treenit on tms. kun sitä toista ei tässä ole. Ymmärrän siis mitä ajat takaa ja se on ihan totta.
Teillä on tosiaan lapset jo aika isoja. Meillä tuo pieni 2,5v on vielä täysin valvottava /autettava. Nyt just opettelee olemaan ilman vaippaa ja olen täällä pessyt niin sohvat kuin auton istuimetkin :)
Mä taas haluisin olla miehen kainalossa kun lapset nukahtaa. Tosin rauhassa lukeminen on ihanaa, mutta eipä tuo mies mua häiritse silloin kun on hyvä kirja kesken:)
Tsemppiä teidänkin arkeen. Kyllähän me pärjätään ja kai tähänkin oppii.
Tämä on kestosuosikkiaiheeni; saa jopa kommentoimaan :) Meillä on mies aina tehnyt jonkinlaista reissutyötä, ei tuolla tavalla, että olisi viikkoja poissa/paikalla, vaan viikosta muutamia päiviä reissussa eikä niiden paikkakunnalla olopäivien työajatkaan ole olleet lakisääteisiä. Silloin kun olin kolmen lapsen kanssa pääosin yksin viikot, oli tosi rankkaa; mitään sukulais - ym. verkostoa kun ei ollut. Kaikki lapset ovat jo koululaisia ja arki siten helpompaa, ja niin lapset kuin minäkin olemme tottuneet tähän. Väkisinkin sellainen yhdessä tekeminen on jäänyt vähäiseksi, olen tottunut toimimaan omalla tavallani ja tavallaan väistän vähän miehen tullessa kotiin, jotta hän osaisi ottaa paikkansa lasten kanssa. Ei tämä ihan sellaista perhe-elämää ole kun aikanani ajattelin, mutta on tähän jo tavallaan tyytynyt ja puolensa tässäkin :)
VastaaPoista-tuuli
Kiva Tuuli kun innotuit kommentoimaan. Juu ei tämä ole ihan sellaista arkea mitä sinä nuorena tyttönä kuvitteli kun perhe-elämästä unelmoi:)
PoistaMutta kiva kuulla, että en ole ainut ja että te muutkin olette selvinneet. Odotellaan, että tuo pienin tosta vähän kasvaa niin varmaan helpottaa täälläkin.
Tietysti pitää olla tyytyväinen, että miehellä ylipäätään on töitä ja että hän on loppupeleissä kyllä paljon kotonakin. Mutta jotenkin nämä viikon kun on yksin on vaan rankkoja. Pitäis muuttaa asennetta ja päättää, että tämä on ihan ok. Ja jossain vaiheessa jo tuntuikin, että tämä on, mutta nyt viikonloppuna oli jotenkin rankkaa. Kaikilla kavereilla on perhe yhdessä eikä kenestäkään saa seuraa. Ja niin kuin sanoit niin sellainen yhdessä tekeminen (jota mä rakastan) jää tässä kyllä vähälle. Aina kun on joku tapahtuma, juhlat tms. niin mä olen siellä yksin lasten kanssa. Toki ei mun mies olekaan sellainen tyyppi, että lähtis kaikkiin tapahtumiin innosta hihkuen eli hän ei ymmärrä ollenkaan, että tässä on mitään ongelmaa:)
Mut helpottaa jakaa näitä ajatuksia teidän kanssa. Kiitos virtuaalituesta. Onkohan olemassa paljon miehiä jotka pyörittävät arkea yksin ja perheen nainen reissaa? Olis kiva kokeilla sellaistakin. Toki ei se reissaavankaan rooli helppo ole. Paljon töitä, aina reissussa, hotellikuolemia, puhelimessa rääkyvä akka :) Tsemppiä!
Voi mä niin ymmärrän tuon sun pointin että pitäis olla kiitollinen kun kaikki terveitä jne. Mutta musta tuntuu, että valituksen määrä on vakio. Eli jos ei ole niitä isoja asioita, niin sitten sitä valittaa tai stressaa tms niistä ns.pienistä asioista. Mutta tää on tätä elämää! Toivotaan että Suomen talous tästä elpyis jotenkin ja saisit sen miehenkin Suomeen töihin. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoista-Nina
PS.olin tänään ekaa päivää harjoittelussa autististen lasten jaksohoitokodissa. Tosi ihania mukuloita =)
Hyvin sanottu "valituksen määrä on vakio" :) Sitä kuvitteli kun on sairastanut vakavan sairauden, ettei ihan helposta valittais sen jälkeen, mut mitä vielä:) Terveen papereita ei ole edes kädessä kun täällä jo ulisen turhista! Mut näin se vaan menee. Ja mä kyllä sanoin aina kun sairastin ja joku valitti flunssaansa ja sitten pahoitteli nolona, että sorry... täähän on ihan pientä sen rinnalla mitä sulla on. Niin vastasin aina, että eikä. Jokaisella on omat ongelmat eikä niitä tule verrata muiden ongelmiin. Ne ongelmat on todellisia juuri sillä hetkellä niin kuin tämä mun viikonloppuvitutus oli:) Mut ehkä tähänkin vaikutti monta asiaa... se aika kuukaudesta tai jotain ;)
Poistaps. mielenkiintoinen harjoittelupaikka sulla. Mä olin aikoinani keh.vammaisten koulussa harjoittelussa ja mieleen on jäänyt pari helluista autistista lasta <3
Sun mies on varmaan Suomessa ollut yhteydessä TE-toimistoon (vanhanajan työvoimatoimisto) ja kertonut suunnitelmistaan ja työtoiveistaan siellä? Nykyään tuossa toimistossa saa monenkattavaa apua työllistymiseen liittyvissä asioissa. TE-toimistossa kun selviää sekä lähikuntien kuin koko Suomen tilanne toimialoittain. Lisäksi heillä on tarjolla monenlaista koulutusta, josta ei niin suuresti mainosteta ja joka kuitenkin on monelle suora väylä työpaikkoihin, joita ei varsinaisesti ole yleisessä haussa ollenkaan. (Tarkoittaa siis sitä, että pääset koulutukseen liittyen johonkin yritykseen "työharjoitteluun" ja yritys päättääkin taitosi huomattuaan palkata sinut.)
VastaaPoistaItse en ole varsinaisesti ollut TE-toimiston asiakkaana, mutta olin mukana, kun yksi meidän tytöistä selvitteli työllistymismahdollisuuksiaan. Olin hämmästynyt avun monipuolisuudesta.
Valituksesi on oikeutettua. Vaikka et olisi sairastunutkaan, on sinulla lakisääteinen oikeus olla lähellä puolisoasi. Vaikka sinä pärjäisit kuinka hyvin käytännön tasolla kausittaisena "yksinhuoltajana", on sinulla oikeus ikävöidä rakastasi niin paljon kuin sydämestä irti saa.
Katsokaa nyt ainakin tämän vuoden loppuun asti, kuinka asiat järjestyvät ja jos tilanne on sitten vielä epätyydyttävä, niin tehkää sitten se, mitä sydän käskee. Me kannustamme sinua täysillä ja toivomme teille parasta mahdollista käännettä asioihin.
Ja totinen tosihan on se, että toipumisestasi olemme todella kiitollisia.
Voi kiitos Sirkku <3 En ole kuullut tuosta TE- jutusta! Mies tulee huomenna kotiin. Pitää kertoa hänelle. Kiitos kauniista sanoista!
PoistaYmmärrän. Mulla mies tehnyt reissutöitä koko 20v kun on yhdessä oltu. Neljä lasta eikä sukulaisia ole koskaan asunut samassa läänissä. Miehen työ ympäri maailmaa eli meitä ei muuttokaan auttaisi. Ja kun mies kotona, usein aikaeroväsymys vielä. Nyt oli 2vkoa reissus, 2 kotona ja pian taas 2 vkoksi usa-Kiina-Japani matkalle. Sitä puhuttiin et vaikka meidän lapset on jo isoja koululaisia ja mulla siis aika helppoa reissuajat, niin aina vaan vaikeammalta tuntuu. En tiedä mistä johtuu. Ehkä kun lisänä murrosikäjutut x3, lasten reagointi reissuihin ja ite oon vaan kyllästynyt välillä tähän elämäntapaan. Joskus melkein kadehdin ystäviä joiden miehillä on normaali 8-16 työ ja osallistuvat harrastuskuljetuksiin, joulujuhliin jne. Meillä kun mies usein reissus, nytkin äitienpvänä aikaisin lähtö.
VastaaPoistaMutta toivotaan että miehesi saa töitä Suomesta. Ja voimia sulle.
Ai kauheeta. Ton vaippapyllyn kun saa tosta kuivaksi niin pitää alkaa valmistautumaan teiniangsteihin! Taidan tehdä miehelle killerit. Hakeudun reissutyöhön. Mä hoisin pienet lapset, hän saa hoitaa murkut:D Voimia sinne!!
PoistaTuo valituksen määrä on vakio - pitää niin paikkaansa! Välillä meilläkin riidellään ihan mitättömistä asioista.
VastaaPoistaEihän tää elämä aina ruusuilla tanssimista ole täälläkään, vaikka tuossa ylempänä ehkä niin sanoin. Tarkoitin vain, että olen tähän niin tottunut, tämä on meidän perheen arkea. Eikä ollenkaan pöllömpää sellaista, ainakin kerran vuodessa lähdetään isännän mukaan reissuun. Hän tekee töitä, me lomaillaan kivassa hotellissa :)
Joskus väsyttää ja ärsyttää kun ei tosiaan ole toista JUURI SILLÄ HETKELLÄ jakamassa arkea, ja silloin toivoisin, että edes joskus osat vaihtuisi. Että minä tulisin kotiin, ja kotona olisi ruoka valmiina.. Ajatus siitä, ettei toinen osaa arvostaa mun työpanosta kun ei tiedä millaista se on. Mutta oikeesti saan olla onnellinen kun mies osaa kyllä arvostaa, mutta silti välillä kadehdin.
Ensi sunnuntaina on äitienpäivä, ja meidän isäntä on silloin Atlantin toisella puolella. Keksitään lasten kanssa jotain keskenämme, ja vietetään äitienpäivää koko perheen voimin joskus myöhemmin. Lauantai-iltana tulee Euroviisut, ja olen yrittänyt kysellä ystäviltäni kisakatsomon järjestämistä, näin ollaan monena vuonna tehty. Nyt ei kukaan ole kiinnostunut, kaikki haluaa herätä omasta kotoa äitienpäivään. Joten tiedän tuon juhlatunteen :)
Ja meillä tosiaan lapset on jo isompia, osaavat pukea ja syödä. Pienempi ei uskalla olla kotona yksin, mutta se on vain järjestelykysymys. Ja mulla on boonuksena maailman kiltein anoppi, joka rientää apuun jos tarvitsen. Tällä viikolla tarvitsen aika usein :)
Mutta toivotaan, että töitää löytyy Suomesta, ja teillä arki tasapainottuu! Siihen asti tsempataan!
Tajusin kyllä mitä ajoit takaa:D Ei kenenkään kenen mies tekee reissutyötä arki ole varmastikaan yhtä juhlaa. Mutta huippua, että olet hyväksynyt tilanteen ja näet siinä myös positiivisia puolia. Hei mitä jos pidettäis nyyttärit la ja katottais viisuja! Saanko kutsua meidät kylään? Sulla on mahtava anoppi. Niin on mullakin, mutta välimatka tekee sen ettei hän aina pääse apuihin enkä kehtaa pyytää.
PoistaMinun puolisoni käy Norjassa töissä ja on aina kaksi viikkoa putkeen poissa kotoa, ja sen jälkeen neljä viikkoa kotona. Se on ihan ok mutta olemmekin lapseton 50 + pariskunta. Ja oikeastaan nautin niistä ajoista kun olen yksin kotona :-) olkoot se sitten vaikka mikä juhlapyhä.
VastaaPoistaSuhde pysyy tuoreena.. ? No enpä tiedä mutta joka tapauksessa tähän olen tottunut pitkän yhdessäolomme aikana.
Toivotaan että miehesi löytää oman alansa töitä Suomesta.
Ja paljon tsemppiä ja poweria sinulle arjen pyöritykseen!
- Merja
Kiitos Merja. Ja tsemppiä myös sinne. Juu ei toi varmaan pidemmän päälle toi "suhde pysyy tuoreena" toimi. Kaikkeen tottuu ja siitä tulee rutiinia.
PoistaMutta hienoa, että osaat nauttia myös tuosta yksinolosta :)
Hei pitkästä aikaa :) Harmi, että tunnelmasi ovat vähän ankeat. Osaan kuvitella tilanteen ja muistan ne vuodet, jolloin lapset olivat pieniä ja mies reissasi jatkuvasti. Täällä Norjassa sain kyllä paljon apua naapureiltakin, joten siitä olen kiitollinen. Siskoni Helsingissä joutuukin sitten pärjäilemään ilman tällaista naapuriapua oman 3-vuotiaansa kanssa.....lieneekö tämä asia sitten paremmin Norjassa?...mene ja tiedä. Koetahan nyt sinnitellä ja onneksi on kesä edessä :) Sanot, että Suomen tilanne on ankea kaikilla saroilla....mitä ajattelet? Täällä meillä päin olemme saaneet takaisin Suomeen paluumuuttaneita, koska Suomi olikin heille pettymys. Itseäni kiinnostaa kovasti, koska välillä tekisi mieli Suomeen. Hyvää toukokuuta ja kesän odotusta teille!
VastaaPoistaMä en tiedä onko se maasta kiinni. Mutta kyllä tuntuu, että kaikilla on omat kiireet eikä sitä apua juuri heru. Tosin noihin treeneihin kuskaamiset sujuu aika hyvin kun vuorotellen kuskataan toistemme lapsia:)
PoistaSuomessa on jotenkin ankeet ajat nyt. Eli paina vaan jarrua ja nauti Norjasta jossa se ainainen nousukausi vain jatkuu:) Täällä on paljon yt-neuvotteluja, huonot palkat, korkeat asumiskustannukset, kallis ruoka/polttoaine/vakuutukset, mieheni alalla tosi huono työtilanne ja ei sitä sairaanhoitajan keikkaakaan ole tarjolla kun olen vähän kuulostellut kesää varten. Kunnat säästää eli sh:lle ei palkata sijaisia. Itseäni vähän harmittaa, että oli niin kiire tänne. Mutta koti on koti. Mä tiedän kanssa ihmisiä jotka ovat palanneet Norjaan. Ja se syy on raha. Ei ole kiva kun tili on aina tyhjä... pitää miettiä onko varaa ostaa lapselle pyörä eikä ole varaa reissata. Mutta siis ymmärrän ikäväsi Suomeen. Voi kun voisi yhdistää nämä 2 maata:)
Moikka! Vaikka mulla ei mies reissaakaan, niin hän on sesonkiyrittäjä :). Eli juuri kesisin hänellä on tosi paljon töitä. Onhan se hyvä että töitä on, mutta ymmärrät varmaan että yrittäjänä hänen on sitten paiskittava töitä niska limassa kun hänellä niitä on :(. Eli tunnistan tuon mitä kirjoitat siitä, että ei sitä tajunnut että joutuisi olemaan välillä näinkin paljon yksin lasten kanssa! *murinaa*. Ja miten raskasta se on välillä. Ja mitä minäkin valitan, mun nuorin on sentään jo 8-vuotias!! Mutta silti, lapsia on kolme ja kaikkien kanssa on tietysti jotain aina. Talo ja piha on hoidettava, itsekin haluaisi välillä jotain harrastaa, ehtiä lenkkeillä jne.
VastaaPoistaToki meillä mies on välillä sitten enemmän onneksi kotona. Mutta juuri se sesonki kun hän palailee vasta illalla myöhään, niin silloin on raskasta. Minusta silloin kun lapset oli pieniä oli helpompaa tavallaan, nukahtivat joskus ajoissa iltaisin eivätkä osanneet edes KAIVATA isää samalla tavoin. Minua ottaa päähän se, että minulle sitten valittavat ja kyselevät että missä isä on ja miksi ei ole kotona?! Kaipaavat ja haluaisivat jotain tehdä hänen kanssaan... Mutta onhan se niinkin, että yhdessä ei voi jatkuvasti ollakaan, jonkun on tehtävä töitäkin. Tosin teen minäkin töitä, mutta mulla on tasaisempi tahti ja yleensä vain päivisin.
Koeta jaksaa, kai se mies teilläkin löytää töitä sitten lähempää ja lapset kasvaa ja tulee sillai ehkä helpompaa (tai sitten ei..).
Toi yrittäjän arkikin on varmasti rankkaa. Sekä yrittäjälle, että perheelle. Ja varsinkin jos on tuollaista sesonkiluonteista hommaa, että välillä pitää yötäpäivää painaa töitä. Ja inhottavaa kun lapset ikävöi isää. Musta tuntuu, että meidän lapset ovat jo jotenkin tottuneet tähän systeemiin. Alussa ikävöivät, mutta nyt tietävät että iskä on viikon pois eivätkä paljoa kysele. Soittelevat toki.
PoistaKiitos tsempistä. Sitä toivotan myös sinulle:)
Meidänkin perhe ryhtyi taas tähän tänä keväänä... Mies Norjassa unelmaduunissa ja käy parin viikon välein, mutta vain muutamia päiviä. Katsotaan kuinka arki alkaa rullaamaan kahden lapsen kanssa, joista kumpikaan ei vielä ole koululainen. Meillä suunta on kyllä Norjaan koko porukalla. Aikataulu on vain auki ja riippuu omasta työllistymisestäni (mulla puolestaan tosi kiva vakkaripaikka Suomessa). Teidän arjen rullaus ja toi sun vahva asenne toimii esikuvana omallekin.
VastaaPoistaOlen joskus ennenkin sinulle kommentoinut, mutta viime aikoina ehtinyt blogeja lukea vähemmän. Onneksi olet parantunut.
Ihanan kuuloisia suunnitelmia teillä. Toivottavasti pääsette lähtemään koko porukka. Toivottavasti saat vaikka virkavapaata niin pääsette kokeilemaan ulkomailla asumista.
PoistaHyvä, että miehesi Norjapätkät ovat vain muutaman päivän mittaisia. Sen jaksaa:) Tosi välillä sekin on yhtä säätämistä jne, mutta kivempi tuo kun se että olis vaikka aina viikon pari poissa.
Kiitos:) On kiva olla terve.
Olisikin noin, mutta on juuri toisinpäin eli tekee töitä Norjassa ja käy täällä Suomessa pari kertaa kuussa muutaman päivän verran. Haastetta siis on.
PoistaOlemme olleet kolmisen vuotta sitten koko porukalla Norjassa useamman vuoden, joten se on kyllä tuttu maa. Olin silloin perhevapaalla siellä koko asumisen aikamme. Tein samanaikaisesti myös opinnot loppuun.
Meillä sikäli tilanne on haastava, että itse en ole toistaiseksi löytänyt Norjasta töitä. Alani on sen verran spesifinen, ja nykyinen työpaikka kiva ja työ sopivan haastavaa, että vaihtaminen tuntuu vaikealta.
Mutta katsotaan, tarkoitus ei ole kauhean pitkään asua eri maissa.
OI mä käsitin väärinpäin. Tsemppiä sinne!
PoistaJa kiva kuulla, että Norja on tuttu maa. Tietää vähän mihin menee.
Sinäpä se jaksat valittaa. Tuntuu, ettei sinulla ole asiat koskaan hyvin. Jutuistasi on käynyt ilmi, että se olit perheestäsi sinä, joka halusit takaisin Norjasta ja nyt täälläkään ei ole hyvä. Olisi luullut, että vakava sairastamasi sairaus olisi saanut sinut hieman nöyremmäksi ja arvostamaan kaikkea sitä mitä sinulla on hyvin. Pitkältikin omia valintojasi. Miksi teet vain 50% työtä ja sitten valitat, kun kaikki on niin kallista eikä ole rahaa? Miten niin ei ole rahaa matkustaa? Pelkästään parin viimeisen kuukauden aikana olet blogin mukaan käynyt Norjassa kahdesti sekä risteillyt Tallinnaan! Enemmän tuo on mihin perusduunarin rahat riittää! Tuntuu pahalta puolestasi, että olet noin onneton ja tyytymätön nykyiseen elämääsi. Tsemppiä!
VastaaPoistaJoo mä olen tällainen perusnega luonteeltani;)
PoistaTeen 50%sh:n työtä ja sen lisäksi olen yrittäjä eli täyttä päivää täällä tehdään.
Aurinkoista kevättä myös sinne!
Yrittäjä? Tuo me&i-puuhasteluko tekee sinusta yrittäjän? En tuollaista 'työtä' kutsuisi yrittämiseksi, vaikka se esimerkiksi verottajan mukaan sellaista olisikin. Aurinkoa ja parempaa mieltä sinunkin elämääsi!
PoistaHyvä provo :)
PoistaMun mies kuoli 2 kk sitten, olen leski ja yh, 24/7. Tällaiset valitukset saa mut raivon partaalle. Teidän oma valinta ja silti kehtaat valittaa.
VastaaPoistaOlen todella pahoillani. Mutta sitä mieltä, ettei näitä "ongelmia" voi ja kannata verrata. Mutta ymmärrän sun fiiliksen. Kaikkien muiden murheet tuntuu pieneltä tuon oman ison menetyksen rinnalla. Voimia.
PoistaJa tämä ei tavallaan ole meidän oma valinta. Suomessa ei miehelle ole töitä ja tämä on kuitenkin meidän kotimaa ja täällä on ystävät ja sukulaiset. Vaihtoehto olisi työttömyys tai muutto takaisin Norjaan. Muutto Suomeen oli oma valinta, mutta 3 vuotta siellä periferiassa riitti. Saa mennä kokeilemaan jos ei usko :)
PoistaLaitan lusikkani tähän keskusteluun.
VastaaPoistaMeilläkin on eletty syksystä asti viikot erillään, mies toisella puolella Suomea. Ihan oma valinta meilläkin se, että mies jatkoi opintojaan. Ketään ei siis voi syyttää ;) Itselläni on myös alanvaihto meneillään..Yhtäkkiä ollaankin opiskelijaperhe.
Taustalla oli molempien väsyminen ja täydellinen kyllästyminen miehen aiempaan ammattiin ja työaikoihin (kerran kuussa vkonloppu vapaa, kaikki juhlapyhät töitä, samoin illat viikolla). Neljä lasta ja tuo aiempi yhtälö tuntui jopa rankemmalta pidemmän päälle, kuin tämä viikot erillään olo. Näinkään ei tietysti haluaisi jatkaa, onneksi mies valmistui tällä viikolla :)
Nyt sitten jännitetään työnhakua, uskaltaako jättää entisen vakipaikan, johon ei totta vieköön halua palata jne. Elämä on välillä monimutkaista. Usein on tuntunut siltä, että kumpa tietäisi parhaan ratkaisun, niin tekisi sen heti. Meillä myös pohditaan tasaisin välein, palattaisiinko takaisin pääkaupunkiseudulle, jossa suuri osa ystävistä asuu. Suvut meillä on ympäri suomea, joten arkitukijoukkoja ei ole missään tarjolla.
Ymmärrän sinua. Toivotaan, että tilanteenne ratkeaa, muutosvaiheet on kyllä raskaita ja riitaisia usein. Sitten kun ratkaisuja on saatu tehtyä, helpottaa henkisesti paljon, vaikka elämä menisikin väliaikaisesti vielä tiukemmaksi. Noihin aiempiin kommentteihin, joista en tosin tiedä ovatko provoja...Mutta syksyllä juttelin tulevasta miehen opiskelemaan lähdöstä tuttavani kanssa, paikalle tupsahti toinen tuttava, neljän lapsen äiti, jonka mies oli vasta kuollut sairaskohtaukseen ihan yhtäkkiä. Siinä hetkessä minulla loksahti aivoissa: minun mieheni palaa keväällä, tuon tutun mies ei koskaan. Asiat asettuivat uuteen mittakaavaan.
No ei kuulosta arki teilläkään ihan iisiltä! Mutta hienoa, että uskalsitte yhdessä tehdä päätöksen ja mies lähti opiskelemaan uutta ammattia. Meillä oli juuri noin. Mies opiskeli aikuisiällä uuden ammatin. Pitkälti samoista syistä kuin sinunkin. Oltiin onnesta sekaisin kun pääsi kouluun ja kunnialla sen läpi. Siinä vaiheessa ei vaan tiedetty tätä surkeaa tilannetta Suomessa. Voi kun olisikin kristallipallo josta katsoa mitä kannattaa tehdä jne. Mutta ei elämä mene niin. Tylsäähän se olisikin:D Uskon, että lopussa kiitos seisoo :D Ja en ymmärrä tota ajattelutapaa, että oma valinta... Ei siis oikeutta valittaa. Yleensä tuollaiset kommentit tulee niiltä katkerilta tyypeiltä, jotka eivät uskalla tehdä muutoksia vaikka mieli tekisi. Jos ei ota riskejä niin ei kai silloin mene pieleenkään.... Me ihmiset ollaan erilaisia. Ja hyvä niin :D
PoistaAiemmat (provo)kommentit on taas just niitä, että jos negatiivisemmat postaukset ärsyttää, niin ehken kannattaa lueskella muita blogeja. Tämä blogi on hyvä juuri näin, elämän ilot ja surut esillä avoimesti.
VastaaPoistaItselleni elämä on opettanut sen, että omasta mielestä joku pieni murhe onkin iso toiselle. Ja päinvastoin. Jokainen olemme yksilöitä, toinen jaksaa enemmän kuin toinen jne...
Näin on:) Mulla on kyllä kiltit lukijat ja tosi vähän mitään ilkeitä kommentteja olen saanut. Ja saahan sitä olla eri mieltä. Ja kirjoittaa negatiivisia kommenttejakin. Hassua vaan, että ne tulee aina anonyymeilta.
PoistaJa totta toikin, että ihmiset sietää vastoinkäymisiä erilailla. Musta on ihanaa, että ihmiset ovat erilaisia ja se tulisi aina muistaa. Ei vertailla murheitamme vaan tuetaan niitä joilla niitä on.