Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Arjen iloja


Tänään mulla on ollut vapaapäivä.
Ihan parasta silloin on mennä salille ja sen päälle saunaan!

Tämän talven ja kevään aikana olen ollut 2 kertaa leikkauksessa
ja sen päälle sädehoidot joka on tarkoittanut taukoa sekä liikunnasta,
että saunasta. Vieroitusoireet olivat kovat:)



1.4.2014 aktivoitui taas salijäsenyyteni.
Sen jälkeen olenkin ahkerasti käynyt nauttimassa
tästä arjen luksuksesta:)

En pudottaakseni painoa vaikka aihetta olisi.
Siinä tapauksessa pitäisi saada myös ruokavalio kuntoon:)
Mutta ihan liikunnanilosta. Liikunnasta tulee niin hyvä olo.
Ja onhan se tutkittu, että pelkällä liikunnallakin on terveysvaikutuksia
vaikka tietysti olisi tärkeää myös syödä terveellisesti.


Kunnon treenin päälle kun pääsee vielä löylyyn niin avot!



6 kommenttia:

  1. Juuri näin, olen täysin samaa mieltä.
    Itsellänikin oli pakollinen kuukauden treenitauko talvella leikkauksen jälkeen, ja sen jälkeen kun pääsi taas pikku hiljaa liikkeelle niin sitä kyllä osaa arvostaa.
    Ei ole mikään itsestään selvyys että voi/pystyy/pääsee urheilemaan.
    Olen päättänyt että niin kauan kuin vaan koipi nousee ja polla pelaa, niin käyn säännöllisesti salilla ja nautin joka hikipisarasta! Ja hymy naamalla :-)
    - Merja, veteraaniurheilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Merja! Ei tod. ole itsestään selvyys, että pystyy liikkumaan.
      Saman päätöksen tein itse. Juuri tulin salilta:)
      Laiskotti, mutta ajattelin, että pyhäpäivän kunniaksi on hyvä vähän hikoilla.
      Nyt on hyvä olo <3

      Poista
  2. Reipas ! Se on hyvä kun on saanut liikunnan ilon veriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän kroppa tottuu myös siihen liikkumattomuuteen. Ja vielä yllättävän nopeasti. Aluksi meinas pälli revetä, mutta kun aika kului niin siihenkin tottui.
      Nyt olen taas saanut sellaisen draivin päälle, että kroppa vaatii liikuntaa jos välipäiviä tulee. Tai ainakin tätä treenin jälkeistä hyvää oloa:)

      Poista
  3. Liikunta tuo kyllä niin henkistä hyvinvointia. Täytyy toivoa, että pysyy sellaisessa kunnossa, että pystyy aina liikkumaan!
    Mukavaa alkavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Luinkin juuri sun blogista, että olet laittanut remppaan myös ruokavalion. Mä en :( Vaikeeta. Mutta liikunnasta tulee hyvä olo anyway:)

      Poista