Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Iso ja rauhallinen olohuone

Meidän koti on pieni. Tai pieni ja pieni, mutta 95 neliötä ja kahdessa tasossa.
Käytännössä me kaikki 5 perheenjäsentä pyörimme tässä olohuone-keittiötilassa, makuuhuoneissa käydään vain nukkumassa.

Ikinä ei ole omaa rauhaa. Tykkäisin lukea, tehdä käsitöitä, kirjoittaa blogia, tehdä työjuttuja jne. omassa rauhassa, mutta täällä siihen ei ole mahdollisuutta. Jos yritän olla ovela ja hiippailla yläkertaan niin ainakin tuo perheen pienin on takuuvarmasti mukana:) No nyt on rauhallista, mutta kello onkin 23.54!

Tässä ihan meidän lähellä on ihana kirjasto. Muutama kuukausi sitten kuulin, että siitä tulee omatoimikirjasto. Siis kirjasto johon voi sulkemisajan jälkeen mennä omalla kortilla. Kirjasto jossa ei ole henkilökuntaa paikalla, mutta kirjastokortilla sinne voi mennä kuka tahansa! Epäilin. Näin sieluni silmin miten nuoriso menee sinne pakkasta karkuun ja tuhoaa koko kirjaston yhdessä yössä.

Tähän asti olen käynyt siellä kiltista vain silloin kun se on auki ja kun viimeinen kuulutus on tullut olen äkkiä lähtenyt ulos, että en vaan jää tilaan yksin. Olisi kauheesta jos jäisin sinne lukkojen taakse tai saisin aikaiseksi vaikka jonkun hälytyksen.

Mutta tänään rohkasin mieleni. Illalla kävelin kirjastolle ja menin kirjastokortilla sisään. Palautin lainassa olleet kirjat automaattilukijan avulla ja menin peremmälle. Luulin, että olen yksin, niin hiljaista siellä oli. Mutta kyllä siellä oli muutama muukin ihminen.

Siis loistavaa! Ei juoksevia lapsia, ei mölyäviä teinejä :) Vaan muutama aikuinen lukemassa ihan rauhassa. Välillä joku tuli sisään ja joku poistui, mutta ilmapiiri oli tosi rauhallinen ja kiva. Luin lehden jos toisenkin.

Tuosta kirjastosta tulee mun uusi olohuone:) Kun kotona on rauhatonta niin minä karkaan kirjastoon. Ja alankin käymään siellä juuri silloin kun se on "suljettu":)




En tiedä onko tällaisia omatoimikirjastoja muualla kuin täällä

Miltä tällainen kirjasto kuulostaa?


17 kommenttia:

  1. Ohoo, mullekki tuli ekana mieleen, että sinne tulee teinejä mesoamaan tai pultsareita lämmittelemään. Onko sielä paikalla ketään työntekijää/vartijaa? Onko sinne mahollista kutsua ketään, jos on järjestyshäiritöitä?

    Tavallaan surullista, että mulle tulee ekana mieleen tämmöset skenaariot, mutta niin se vaan on, että oon päässy kyynistymään... Vaan pitääpä vallan selvittää, olisko tässä omalla asuinalueella tai lähellä vastaavaa tarjolla, vuorotyöläisenä ku ei aina ehi asioilleen sillon ku paikat on auki. :)

    - Inga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei ole henkilökuntaa. Kun vika työntekijä lähtee niin tulee kuulutus "huomioikaa, ettei kirjastossa ole henkilökuntaa" ja silloin juoksen yleensä ulos:) En tiedä mihin pitäisi soittaa jos sinne joku tulisi riehumaan. Poliisille mä soittaisin.
      Totta. Vuorotyöläisiä toi palvelee. Itse mietin ensin, että miksi. Miksi kirjastonkin pitää nykyään olla auki AINA? Mutta totuus on, että jos toi homma toimii niin hyvä juttuhan toi on. Olen kerran jos toisenkin ollut menossa kirjastoon ja nykinyt oven kahvaa ja tajunnut, että se on jo kiinni. Nyt on ihanaa kun tietää, että joka päivä se on "auki" kymmeneen asti. Yöllä siis sinne ei pääse kortillakaan.

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta :) Minulle tuli mieleen, että kun lapset olivat pieniä, sain omaa rauhaa kun otin mopin mukaan mennessäni yläkertaan ja sanoin, että siivoan yläkerran ja jos joku haluaa osallistua, voi tulla kanssa ;) Sai olla rauhassa. Ihan pienten kanssa ei ehkä toimi kun ovat vielä innokkaita apulaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idis :) Tosin meidän pikku assari olis heti mukana, mutta tosiaan toimii varmasti parin vuoden päästä.

      Poista
  3. En ole moisesta kuullutkaan....tosi hieno idea..:)

    VastaaPoista
  4. Hei! Oulussakin on siirrytty omatoimikirjastoihin muutamassa yksikössä säästöjen vuoksi. Osan ajasta kirjasto on normaalisti auki ja henkilökunta paikalla, mutta ainakin iltaseitsemään saa olla omatoimisesti kirjastossa.Täällä on ikärajana 18 vuotta ja kameravalvonta, jotta homma ei karkaisi käsistä. Vielä on niin uusi juttu, ettei ole paljoa tullut tietoja mahdollisista ongelmista.
    Aurinkoista kevättä sinulle ja voimia!

    Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa muuten olla, ettei täälläkään alaikäiset pääse sisään. En tajunnut sitä, koska kirjastokortilla mennään sisään ja esim. meidän pojilla on omat kirjastokortit. Mutta tod.näk tonne on tosiaan ikäraja. Ja varmasti myös valvontakamerat.
      Aurinkoa myös sinne.

      Poista
  5. Hmm. Aika uusi villitys, kai. En ole ennen kuullut. Jotenkin myös ajattelen että, kun aikaa kuluu ja nuoret hoksii, voi olla että kirjasto myllätään, mutta luulenpa että seurauksitta siitä ei päästä.. Toivotaan että uusi olohuoneesi säilyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei sinne pääse alaikäiset. Ed. kommentoija kertoi, että näin esim. Oulussa. Vaikka voihan olla, että toi toimis ihan hyvinkin vaikka nuoret sinne pääsisivätkin. Mutta juu toivotaan, että edes se toinen mun olohuone pysyy rauhallisena;)

      Poista
  6. Ah, vihdoinkin kotona ja toimivan netin äärellä, pääsen pitkästä aikaa kunnolla lukemaan mitä on tapahtunut blogimaailmassa viimeisen parin kuukauden aikana!!! Omatoimikirjasto kuulosta aivan mielettömältä idealta, Suomessa ollaan jotenkin edelle näissä asioissa... Meidän kylällä on kirjasto joka on auki muutamana päivänä viikossa, mutta en koskaan osu sinne juuri silloin kun se olisi auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kotiin. Teillä oli pitkä reissu! Pitääkin mennä lueskelemaan sun tuoreimmat kuulumiset. On varmasti ihana olla kotona;)

      Poista
  7. Minä olen kuullut moisesta, mutta en kyllä muista missä... Mutta oikein hyvältä kuulostaa! Meilläkään ei juuri ole rauhaa... Mutta varmaan muutaman vuoden päästä jo alkaa olla.
    Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tulee taas aika kun kotona on hiljaista :) Mutta ei tosiaan muutamaan vuoteen. Jaksamisia sinne!

      Poista
  8. Meillä on täällä sellainen kirjasto, että lukusaliin pääsee kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. Muistaakseni siihen pitää lunastaa kirjastosta erillinen "avain", että pääsee sisälle. Pääsy on siis vain lehtienlukusaliin, varsinaisen kirjaston puolelle ei pääse, ja muistaakseni oli vielä jotenkin niin, että yön tunteina sinne ei pääse, vaan oli illalla jokin kellonaika, johon asti lukusaliin pääsee. En ole itse käyttänyt palvelua (vaikka kirjastoon on matkaa 100 metriä;) joten siksi en muista kaikkia yksityiskohtia. Usein kyllä näkyy lehdenlukijoita iltaisin ja lauantaisin siellä, kun kuljen ohi kirjastosta. Sattuneista syistä ei viime vuosina ole juuri edes tullut kirjoja luettua... Kyllä minäkin sitten taas palaan kirjojen pariin, kun on sitä Omaa Rauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin lukeminen vähenee aina tosi paljon kun vauva tulee taloon:) Mutta sitten taas jossain vaiheessa huomaa, että on aikaa lukea. Tosin ei sitä vieläkään oikein ole vaikka Ingrid on jo 2v4kk... mutta jos mies on kotona niin tuonne kirjastoon kun karkaa niin saa rauhassa lukea ja nauttia.

      Poista
  9. Idea omatoimikirjastoihin saatiin Tanskasta ja perusteena on toisaalta vähenevä henkilökunta ja toisaalta se että kuntalaiset saavat käyttää olemassaolevia palveluja itselleen sopivina aikoina. Nämä tulevat lisääntymään ja kiva kuulla asiakkaan mielipide asiasta. Ja mukavaa että olet jo kuntoutunut työelämään.

    VastaaPoista