Lähipäivät ovat menneet näissä merkeissä:
Kolme viikkoa sitten sain puhelun joka alkoi:
"Anteeksi, että joudun kertomaan tällaisen asian puhelimessa".
Eli juuri sen puhelun mitä me jokainen pelkäämme.
Onneksi tajusin heti, että kyse ei ole lapsista.
Olenkin kertonut täällä, että minulta poistettiin patti jalasta.
Ja patithan lähetetään aina "varmuuden vuoksi" patologille.
"Saat soiton jos siinä jotain on", perään huikataan.
Minulle ei tullut mieleenkään, että ikinä saisin sitä puhelua.
Olin unohtanut jo koko jutun kun puhelu tuli.
Puhelu oli lyhyt, viesti oli:
"Soitin, että et säikähdä kun sinuun otetaan yhteyttä
Töölöstä lähiaikoina".
Lähes kaksi viikkoa kului ennen kuin tuli lisätietoa.
"Odottavan aika on pitkä"- käsite sai aivan uuden merkityksen.
Vieläkään en tiedä juuri mitään, mutta kovasti
tutkitaan. Sen verran tiedän, että
nyt kohdalleni on osunut lottovoitto.
1-2 tapausta vuodessa ja kyse on
"keskiagressiivisesta" tyypistä.
Mutta olen toiveikas. Olen nuori ja vahva.
Uskon, että tämä on asia mikä hoidetaan pois
päiväjärjestyksestä.
Onneksi on lapset, ihana mies, kiva työ,
ystävät ja harrastukset.
Isänpäivät ja syntymäpäivät tulevat
vaikka oma elämä pysähtyy hetkeksi.
Elämä menee eteenpäin eikä ole aikaa miettiä
asiaa sen koommin. Iltaisin on niin väsynyt, että kaatuu
sänkyy ja toivoo, että ei herää pissahätään, koska
sitten ne pahat ajatukset tulevat mieleen....
Ihan käsittämätöntä.
Minähän olen sairaanhoitaja.
Minä hoidan syöpäpotilaita...
ja valitettavasti olen nähnyt paljon
potilaita jotka eivät taistelusta huolimatta ole
selvinneet.
Mutta minä en suostu lukeutumaan tuohon ryhmään.
En. Minulla on 3 pientä lasta ja minun aikani
ei ole vielä.
Ei, ei, ei...
Toivon, että tämä ei ole levinnyt.
Viekööt vaikka koko jalan kunhan
saavat sen kokonaan pois.
Nyt on otettu verikokeita,
tavattu lääkäri, käyty TT:ssä...
Ensi viikolla magneettikuvat ja
joulukuussa todennäköisesti leikataan taas.
Edelleen kaikki on auki.. tutkitaan ja lääkärit
miettivät mikä olisi paras tapa aloittaa hoidot.
Tämä on se vaikein asia...
mutta lasten kanssa on juteltu ja kerrottu, että
patti oli pahalaatuinen, nyt tutkitaan, että se on saatu
kokonaan pois....
Joskus elämä pysähtyy hetkeksi, mutta silloin pitää jaksaa uskoa tulevaan. Ajattele positiivisesti, että olet Suomessa, jossa varmasti saat parasta mahdollista hoitoa.
VastaaPoistaHalauksia! <3
Tiedän tunteen,olen saanut samanlaisen puhelun.voimia ja taivaan isän siunausta.
VastaaPoistaVoi ei mulla kyllä pääsi itku kun tätä luin todella kurja olo tuli puolestasi.Mä olen kanssa menossa tiistaina sairaalaan kun mulla on solumuutoksia kohdussa.Tällä hetkelläkin kohtutulehdus päällä.Lähetän sulle lämpimän halauksen ja paljon voimia<3Sä paranet kyllä<3
VastaaPoistaVoimia!! Kyllä sinä päihität sen, ihan varmasti.
VastaaPoistavoih, vetää hiljaiseksi tällaisen blogin seuraajankin, joka ei edes henk.koht. sua tunne. Voimia sinne ja kuten sanoit onneksi sinulla on ihana perhe ja nyt niitä muitakin lähiomaisia kohtuu etäisyydellä. Jospa se tauti iski nyt "tuurilla" sinulle jonkun lapsesi sijaan! Ehkä vähän hölmö kommentti mutta näin itse olen joskus ajatellut (tosi pienemmissä jutuissa) ja hieman lohtua siitä saanut. -Nina Rollosta
VastaaPoistaIso virtuaalihalaus sinulle. Tiedän 100% miltä sinusta tuntuu. Huonoja päiviä tulee ja menee, mutta kaikista tärkeintä on, että et anna periksi. Olen sitä mieltä, että syöpä on nykyisin sellaista venäläistä rulettia. Jos tämä yhtään lohduttaa, niin minut diagnisoitiin tammikuussa ja syyskuussa olin jo takaisin töissä. Rankaa oli, mutta kyllä sinäkin niistä hoidoista selviät. Ihan varmasti.
VastaaPoistaTämä on kovin surullista luettavaa. Oli niin kiva lukea postauksia paluumuutosta ja miten kaikki järjestyi Nizzan lomaa myöten. Onneksi kävitte. Kesä ja syksy oli täynnä ihania asioita. Kai siinä oli jonkinlaista johdatusta. Vaikeina aikoina on hyvä - myös lapsille- , että voi palata välillä onnellisten päivien muistoihin. Minulla on kaksi paikkaa, mihin voin palata (muistossa) etsimään sisäistä rauhaa, kun kaikki ahdistaa: toinen on tunturilla Tenovuonon suulla ja toinen Vadstenan luostarinkirkossa.Toivon kaikkea hyvää ja paranemista sinulle.
VastaaPoistaVoimia. Läheisin omaiseni on nyt lopettelemassa aggressiivisen ja levinneen syövän hoitoja. Ilmeisesti onnistuneesti, toistaiseksi. Viimeisin operaatio oli viime viikolla.Vuosi siinä meni. Rankkaa se on, todella rankkaa. Myös läheisille. Askel kerrallaan. Baby steps, pahimpina päivinä riittää, että hengität. OP
VastaaPoistaVoimia sinulle ! Posiitivista ajattelua se antaa voimia, pidä lippu korkealla, muista myös itkeä jos itkettää. Kyllä kaikki taas varmasti hoituu. Paljon lämpimiä ajatuksia <3
VastaaPoistaLeena
En löydä parempia sanoja tätä kommentoimaan kuin Voimia!
VastaaPoistaVoi paskat!!!! Ei vi muuta sanoa! Ja tietysti että voimia ihan hirmusti! Sä selviät!!!
VastaaPoistaMeilläkin kummatkin sekä Sanna, että Kalle selvinneet pahanlaatuisista kasvaimista, säkin selviät! Nuoret selviää! Siihen on uskottava!!!!
Anne
Paljon paljon lämpimiä ajatuksia sinulle. Voisin kertoa useammankin tarinan asian tiimoilta, mutta jokainen kokemus on henkilökohtainen ja ainutlaatuinen. Mutta sen sanon, että vertaistuella on usein apua jaksamiseen arjessa. Halaus täältä!
VastaaPoistaSuuren suuri halaus sinulle!!! Voimia ja auringonsäteitä toivottelen, vaikka tämä marraskuu ei niitä aina tarjoakaan! Olet ajatuksissani!
VastaaPoistaOptimismia ja positiivisia ajatuksia toivon sinulle tälle raskaalle jaksolle. Ne kannattelevat eteenpäin.
VastaaPoistaHanna
Voi ei! Meinasin pudota bussin penkiltä kun luin tämän. Mutta sä klaaraat, aivan varmasti! Mulla on niin vahva tunne siitä. Oikein paljon paranemisterveisiä ja aurinkoa! Jos voimme missä vaan olla avuksi (poikien kuljetukset, kauppareissut ym.) niin kysykää vain. Hali x 1000 ♡ t. Jonna naapurista
VastaaPoistaLuin illalla tämän tekstin ja uni ei tullu kun ajattelin sinua.Nyt alkaa uusi elämä.Voimia.(minutkin lisättiin suomen syöpätilastoihin 11/04 ja täällä sitä vaan porskutellaan.Halaus.
VastaaPoistaSun aika ei oo vielä, aivan varmasti tuut selättämään tuon sairauden!! Pikkuveljelläni diagnosoitiin aggressiivinen leukemia 16-vuotiaana, ja vaikka hän oli välillä todella huonossa kunnossa, ei käynyt edes mielessä että hän olisi voinut menehtyä. Ei sitä vaan omista läheisistä voi uskoa sellaista. Nyt neljä vuotta myöhemmin pystymme jo heittämään läppää aiheesta (: voimia sulle, niitä tulet tarvitsemaan! <3
VastaaPoistaOlet Hanna ajatuksissani paljon. Uskon sydämestäni, että selviät tästä ja kuten sanoit sinulla on ihana perhe ja ystävät tukena <3
VastaaPoistaJuuri noin, kun Sipe kirjoitti: sun aika ei ole vielä ja mulla kanssa tuo sama fiilis, että en suostu edes ajattelemaan, ettetkö selviäisi... Tietysti sä selviät!
VastaaPoistaTsemppiä ja voimia, olen lähelläsi <3
Ytte
Nei men huff Hanna! Tårene renner og jeg finner ikke på noe lurt å skrive. Håper alt ordner seg til det beste. Tenker på deg og familjen!!! STYRKEKLEM fra Mia
VastaaPoistaVoimia <3
VastaaPoistaVoi...olen niin pahoillani! Voimia sinulle♥ tiedän, että olet voittaja!!
VastaaPoistaVoimia <3
VastaaPoistaIhan nousi kyyneleet silmiin.. :(
Hurjia kurjia uutisia. Kiitos, että kerrot. <3 Vaikeaa olla miettimättä eteenpäin asioita, joihin ei kuitenkaan saa vastauksia, vasta kun on sen aika. Oikein paljon halauksia sinulle. Kuljet ajatuksissa vielä voimakkaammin tämän uutisen jälkeen.
VastaaPoistaVoimia, tsemppiä ja rohkeutta matkaan, honey <3 Tämä hoidetaan ja arvaas mitä? Meillä on tuolla avaamaton Domppa ja en oikeesti keksi parempaa ajankohtaa avata se, ku sitten, kun tämä paska on hoidettu pois päiväjärjestyksestä! Täällä ollaan ja kaikessa autetaan, missä voidaan <3 Titti
VastaaPoistaTsemppiä ja taisteluasennetta, vaikeuksien kautta voittoon! Täällä pohjoisessa pidetään isosti peukkuja että kaikki menee hyvin!
VastaaPoistaTsemppiä ja voimia rakas ystävä, olet ajatuksissani!!!Ja sä selviät, tiedän sen.
VastaaPoistaPia
No voi, olipas kurjia uutisia, hirveästi taistelutahtoa ja tsemppiä täältä Pohojanmaalta!
VastaaPoista-Heidi-
Sanattomaksi vetää. Voimia ja jaksamista koko perheelle!
VastaaPoistaMariM
Mä kyllä uskon että sä voitat varmasti! Tsemit ja halit!
VastaaPoistaAamulla jo tämän luin, mutta vaikea on keksiä kirjoitettavaa. En voi sanoa tietäväni miltä sinusta tuntuu ja muutenkin sanat tuntuvat jotenkin liian pieniltä. Se on varmasti hyvä että olette lähempänä omaisia ja sairaalaa. Toipumistasi en epäile, mutta rankka ajanjakso varmaan edessä. Toivottavasti miehesikin pääsisi pysyvästi luoksenne. Olette rukouksissani.
VastaaPoista<3 <3 <3 voimia ja haleja! -m
VastaaPoistaVoimia!
VastaaPoistaVoi kiitos kaikille kauniista kommenteista ja tsempistä.
PoistaOn tosiaan hyvä, että olemme Suomessa. Eiköhän se osaaminen täällä ole eli hyvissä käsissä ollaan.
Kiitos tosiaan kannustuksesta. Niistä sain voimaa ja lupaan tsempata täysillä. Ei yksi varpaiden välissä lymyilevä patti mua kaada!
Rankkaa tulee varmasti olemaan. Kiitos jokaisesta kommentista <3
Hei! Todella kurjaa ja toivon, että kaikki menee hyvin. Vuonna 2007 taistelin elämästäni streptokokki-infektion vallattua jalkani ja ruumiini. Mutta selvisin periksiantamattoman mieleni ja hyvän kuntoni vuoksi. Jalka on pahasti vaurioitunut, mutta elämä jatkuu! Tsemppiä ja yritä pitää mielesi kuitenkin positiivisena.
VastaaPoistaVoimia taistelussasi! Pikaista paranemista, tälläisissä tilanteissa kaikki pikkuasiat tuntuvat niin turhilta...
VastaaPoistaVoi ei mitä uutisia :( Tuli niin surullinen olo lukiessani tätä postausta hirveän epäuskon vallassa. Mutta samalla myös vihainen olo, ei tällaista sulle ja teille. Kiitos kuitenkin kun tämän kerroit! Onneksi sulla on paljon hyvää elämässä ja läheisiä ihmisiä, mihin tukeutua raskaimpina hetkinä, niitäkin varmasti tulee, vaikka koittaisi kuinka pysyä positiivisena. Toivottavasti saat piakkoin tarkempaa tietoa ja pääsette pistämään rähinän päälle ja alkaa tappelemaan vastaan. Voimia, taistelutahtoa sekä paranemisajatuksia lähettäen <3
VastaaPoistak.ä
Jaksamisia ja lämpimiä ajatuksia! Onneksi sulla ihana perhe ja ystäviä, heiltä todellakin saa voimia.
VastaaPoistaNimittäin, olemme kokeneet läheisen syövän ja yhdessä perheenä ja ystävien kera, nuinkin rankkaan kokemukseen sai voimia. Ja itke, kun siltä tuntuu, sekin helpottaa oloa. Paranemisia, sinä kyllä selviät! -Eve-
Hyvä, että pahanlaatuinen patti on leikattu pois ja olet nyt varmasti hyvässä hoidossa ja seurannassa. Paljon lämpöisiä ajatuksia koko perheelle täydestä sydämestä!
VastaaPoista- Kiljusen Äiti -
Jaksamista koko perheelle!
VastaaPoistaVoimia ja positiivista energiaa, sitä sulle haluan lähettää! Onneksi patti on nyt pois ja saat hyvää hoitoa, kyllä sinä selviät. Olet ajatuksissani ja rukouksissani. Lämpimät terveisiet täältä Norjasta.
VastaaPoistaValtavasti tsemppiä ja jaksamista! Sinä jos joku olet juuri niin rautainen mimmi että selvität tämän. Iso hatunnosto myös asian ottamisesta esiin, olet rohkea ja olen varma että menet läpi vaikka millaisen kiven, tai vaikka kokonaisen kivikon.
VastaaPoistaEeva
En osaa sanoa mitään.
VastaaPoistaOlet vahva ja asenteesi on positiivinen.
Viime aikoina olen miettinyt paljonkin tätä asiaa, siihen on omat syyni.
Toivotan sinulle hyvää, kaikessa.
Suuren suuri voimahalirutistus ja tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos kaikille myötätunnosta ja tsempistä. Täällä ollaan itketty kuin itkettää, mutta lapset ja työ pitävät ajatukset sopivasti poissa tästä aiheesta. Toki se tulee mieleen vähän väliä, mutta toivekkaita ollaan eikä haluta edes ajatella mitä pahimmillaan voi käydä. Ja hyvä kuulla, että teillä monella on omakohtaisia kokemuksia ja pystytte samaistumaan. Ja niitä onnellisiakin loppuja on. Mulle syöpä on ollut aina paha... olen hoitanut potilaita jotka ovat hävinneet taistelun syöpää vastaan. Mutta en millään pysty kuvittelemaan, että tässä kävisi niin. Ei käy! Voimia myös teille jotka mainitsitte, että oma tai läheisten terveys reistailee <3 Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
PoistaHalauksia Sinulle!
VastaaPoistaJahas.. En ole pitkään aikaan päässyt rauhassa koneelle, mutta nyt aamutuimaan sitten löysin tämän postauksen. Elämä on täynnä yllätyksiä ja kaikki niistä eivät ole hyviä. Mutta sitten tulee se Mutta.. Sinun asiassasi on monta plus juttua. Patti on jo poistettu ja olet perusterve, positiivisen luonteen omaava sitkeä nainen ja ollaan todellakin Suomessa, jossa syöpähoidot on maailman huippua. Pidän kädet ristissä ja muistan sua ylös päin! Meiltä kaikilta hirmuisen paljon terveisiä koko perheelle ja iso Halaus! Tämä patti selätetään! T; Henkka ja Maukka Oulusta
VastaaPoistaHirmuisesti voimia kaiken läpikäymiseen! Tiedän mitä on oikea kuolemanpelko kun se iskee... Itse kävin kaikki tunteiden kirjot läpi 8h ennenkuin pääsin leikkaukseen. Mutta sitä ennen se tieto että tähän joka toinen kuolee. Se oli lamaannuttava! Matkalla Töölöön ehdin ajattelemaan että ei, mä en kuole tähän, että eihän tää elämä voinut olla tässä, ja toisaalta se ajatus että jos mä kuolenkin niin ainakaan kuopus ei muista minua (oli silloin 1v8kk). Nyt vaan kaikki taistelunhalu ja asenne irti! Onneksi sinulla on paljon läheisiä ja ystäviä, puhu paljon! Kysy keskusteluapua helposti, itselle kun ei tarjottu mitään apua niin tuntuu etten ole kuitenkaan päässyt tapahtumasta yli vaikka elämä onkin jatkunut. Olen varma että sinä jos kuka selätät tuon patin!! T:Roution Heidi
VastaaPoistaKiitos Katja ja Heidit <3
PoistaNiin kuin Roution Heidi kirjoitit niin olen huomannut, että puhuminen kannattaa. En itsekään ole saanut ammattilaisilta mitään vinkkejä/tukea, että kenen kanssa voisin asiaa käydä läpi, mutta ystävät ym. ovat kuunnelleet. Äsken puhuin ihmisen kanssa joka on sairastanut syövän ja tällä hetkellä terve. Oli ihana puhua ja kuulla, että nämä kaikki mun ajatukset ja tunteet ovat ihan normaaleja. Olen jo miettinyt, että onko mussa joku vika kun ei itketä ja kun en osaa pelätä vaan päällimmäisenä on ajatus, että tästä selvitään. Mutta oli ihana kuulla, että on ihan ok ajatella ja tuntea noin ja se itkukin sieltä vielä tulee kun on tullakseen. Mulla on kanssa alle 2v lapsi ja olisi ihan kauheaa jos hän menettäisi äidin eikä muistaisi äitiä isompana. Siihen en suostu! Hän ja myös pojat tarvitsevat mua vielä pitkään ja aion sen myös heille suoda... nytkö se itku sitten tulee???? Mutta kiitos kaikille. Täällä taistellaan loppuun asti.
Tunteet menee taatusti laidasta laitaan vielä monta kertaa. Vertaistuki olisi ollut minullekin tosi hyvä juttu. Mutta kun en löytänyt sellaista joka olisi selvinnyt näin hyvin kuin minä... Kävin yhdessä tapaamisessa, mutta sinne yksi tuli rollaattorilla, toinen tukihenkilön kanssa kun muisti oli mennyt, ja muutenkin paljon huonokuntoisempia kuin minä. Ei se ollut minun paikkani. Siitä tajusi minun lottovoiton selviäjänä... Tosi hyvä että saat keskustella sellaisen kanssa joka on jo läpikäynyt kaiken. Se auttaa varmasti todella paljon!! -Heidi-
PoistaVaikia kuvitella Sinua sairastamassa, kaikissa kuvissa olet niin kaunis, punaposkinen, naurava ja eloisa.
VastaaPoistaItekkin sairastuin vuosi sitte, luuydin lakkas toimimasta ja what not. En tajunnu olla ees kovin huolissani, vaikka olin eristyksissä Meikussa pitkän aikaa, saamatta nähä aviomiestäni tai ketään muutakaan. Raskainta se kaikki varmaan oliki läheisille, jotka joutu jatkamaan arkeaan voimatta auttaa mitenkään.
Jälkeen päin sitte olinki psykiatrian poliklinikan asiakas monen monta kuukautta, ku tervehtymisen jälkeen tajusin, kuinka vakavasta asiasta oli ollu kyse. Ei sielä sairaalassa ollessa oikein sisäistäny mitään, hoitohenkilökuntaki ihmetteli, miten jaksan olla niin aurinkoinen ja reipas. Kotiutuksen jälkeen se kaikki vasta avautu ja masennuin. Mutta ihan hyvä niin, en olis jaksanu olla yhtä aikaa sekä fyysisesti että henkisesti heikkona.
Toivon Sulle voimia ja valoa tähän vuojen ja kenties elämäsikin pimeimpään aikaan. Olet tosi rohkea, ku kirjotit tästäki asiasta. Olen koukussa blogiisi, vaikka Sinun elämä lapsineen on kaukana omasta, pakosta lapsettomasta elostani, mutta kun olet kertakaikkiaan niin hurmaava ja valoisa, etten voinut olla ihastumatta pari vuotta sitten, kun blogisi löysin. :)
Lämpimin ajatuksin täällä (vähän sekavasti) kirjoittelee
Inga
Voi Inga. Kiitos ihanista sanoista ja siitä, että kerroit oman tarinasi. Juuri eilen juttelin ihmisen kanssa joka oli käynyt tämän saman läpi keväällä ja kesällä. Ja häneltä kuulin tuon saman, että se romahdus voi tulla ja tod.näk tuleekin, mutta ihan niin kuin kirjoitit... olisi raskasta olla henkisesti ja fyysisesti rikki samaan aikaan.
PoistaTässä on varmaan ihan samasta asiasta kyse kuin kaikissa raskaissa elämänvaiheissa. Esim. kun lapset ovat pieniä ja sitä vetää vähillä yöunilla, unohtaa hoitaa itseään ja parisuhdetta jne. niin ei sitä silloin tajua. Sitten vuosien päästä ihmettelee, että miten senkin jaksoi.
Ja toikin on niin totta. Tämä taitaa olla raskainta läheisille. Itse sitä on ja porskuttaa.
Hyvää jatkoa sinulle. Ja kiva kuulla, että nyt sinulla on asiat paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin <3
voi voi :( Ikäviä uutisia. Voimia sinulle <3
VastaaPoista