HAVE A NICE WEEKEND:)
perjantai 11. tammikuuta 2013
torstai 10. tammikuuta 2013
Mitäs se olikaan suomeksi...
Me saatiin heti aamusta vieraita. Ystäväni tuli pikku-Alisan kanssa kylään. Alisa on muutaman kuukauden Glottaa vanhempi ja oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Nähdä miten kaverukset ovat kasvaneet ja kehittyneet. Toinen on kasvatellut tukkaa ja toinen on keskittynyt muihin juttuihin;)
Ystäväni mies on norjalainen ja taas puhe meni jossain vaiheessa kieleen. Alisasta tulee kaksikielinen ihan luonnostaan. Äiti puhuu hänelle suomea ja isä norjaa, aikanaan hän menee norjalaiseen päiväkotiin ja siitä sitten kouluun. Alisan äiti on tarkka siitä, että puhuu lapsilleen suomea ja lapset puhuvat suomea hänelle. Arvostan! Ei ole varmasti helppoa aina pitää tuota linjaa. Tiedän monia perheitä joissa äiti on jo "luovuttanut". Lapset alkavat jossain vaiheessa vastailemaan norjaksi niin ei siinä kiireen keskellä aina ole ekana mielessä äidinkielen opettaminen. Ja varsinkin jos mies on yhtään sen tyylinen, että haluaa tietää mitä puhutaan että hänelle pitäisi vielä "tulkata" asioita.
Eilen illalla olin tapaamassa erästä herraa. Hänen isoisovanhempasa tulivat aikoinaan tänne pohjoiseen kun Suomessa oli pula-aika. Jäämeri on aina auki ja se on täynnä kalaa. Silloin 1850-1900 tuli paljon suomalaisia tänne ruoan perässä. Melkein jokaisella paikallisella jonka tunnen on sukujuuria Suomessa. Mutta harva puhuu suomea....
Eilen tein lehtihaastattelun tästä miehestä ja teema oli juurikin suomenkieli. Hän on erikoinen tapaus sinänsä sillä hän puhui suht hyvää suomea. Vanhemmat olivat kummatkin suomenkielisiä, mutta koska Norjassa asuttiin ja haluttiin olla "kunnon norjalaisia" niin lapsille ei puhuttu suomea. Oli tärkeää, että lapset oppivat kunnolla ja oikein norjankielen. Näin oli kaikissa muissakin perheissä silloin... ja siksi tosi harva täkäläinen puhuu enää tänäpäivänä äidinkieltään eli suomea täällä. Tämä mies oli kuitenkin aikoinaan tajunnut, että hei.. minä haluan oppia tuon kielen, jota vanhempani ja sukulaiseni puhuvat ja itse lähtenyt Suomeen kouluun. Sen jälkeen tavannut suomalaisen naisen kalatehtailla ja tehnyt hänen kanssaan 2 lasta. Ja tänä päivänä hän on hyvin kiitollinen siitä, että opiskeli suomen. Nyt hän pystyy kommunikoimaan Suomessa asuvien sukulaistensa kanssa, käyttämään suomenkieltä kun matkustaa Suomessa ja hän on pitänyt huolen myös siitä, että hänen lapsensa ovat oppineet suomenkielen eli heillä on toimittu juuri näin, että äiti puhuu suomea ja isä norjaa.
Jännä olisi tietää miten pikku-Alisa tulee äidinkieltään käyttämään. Miten hänen lapsensa... oppivatko he suomen kielen? Mutta ajat ovat muuttuneet. Kun tämä eilinen haastateltavani oli lapsi 1970-luvulla niin silloin uskottiin, että lapsen päähän ei mahdu kuin yksi kieli. Kouluissa oli jopa suomenkielen käyttö kielletty. Tosin samoihin aikoihen täällä mahdollistettiin se, että oppilailla on mahdollisuus opiskelle suomea toisena kielenä. Tänä päivänäkin kaikilla täällä on mahdollisuus opiskella suomea koulussa. Mutta minun mielestäni tuo opetus ei palvela lapsia jotka käyttävät suomea kotona. Ryhmässä on paljon lapsia jotka eivät osaa yhtään suomea ja tavoitekkaan ei ole oppia täydellistä suomea vaan tulemaan suomenkielellä joten kuten toimeen. Tuo suomi toisena kielenä aine on vapaavalintainen ja mielestäni vähän sellainen "tutustuminen Suomen kulttuuriin ja vähän kieleen- kurssi".
Mutta siis 70-luvusta on kauan aikaa ja maailma on mennyt eteenpäin. Nyt on tietokoneet, matkustaminen on yleisempää ja helpompaa kuin tuolloin ja mikä tärkeintä asenne on muuttunut. Norjassa on vähän sellainen kulttuuri, että Norja on maailman napa... jos täällä asut niin silloin puhut norjaa jne. Moni ihmettelee esim. sitä että meillä puhutaan kotona vain suomea? Miksi puhuisimme norjaa lapsille? Mehän olemme suomalaisia! Kyllä lapset oppivat kielen koulussa ja kavereiden kanssa. Mm. meidän Papulla alkaa kieli olemana vähän sellaista "suominorjaa" silloin kun emme ole pitään aikaan olleet Suomessa lomalla. "Missä on mun skisko"? Ja minä heti tukka pystyssä, että mitäs se "skisko" nyt olikaan suomeksi? Eilen juttelin kokeneemman konkarin kanssa ja häneltä sain vinkin. Ei kannata hyökätä lasta vastaan, että mitä... virhe... tuo oli norjaa. Vaan toistaa itse, että "ai jaa.. onko monot häviksissä...ISKÄÄ.. missä Papun monot ovat? Oletko nähnyt Papun monoja". Totta... loogista. Mutta enpä ollut ajatellut. Jatkossa lupaan käyttää tätä metodia:)
Mehän ilmoitettiin Oskari viime syksynä Kulkuri-kouluun. Idea oli juuri se, että hänen suomenkielen taitonsa pysyisi hyvin yllä. Lähinnä kirjoittamispuoli. Puhumme paljon ja lapset lukevat paljon suomalaisia kirjoja, mutta kirjoittaminen jää vähiin. Alku näytti lupaavalta. Oskari oli innoissaan ympäiri maailmaa olevista luokkakavereistaan ja suomalaisesta opettajastaan joka asuu Australiassa. Mutta mitäs sitten..... hän tajusi, että töitä pitää tehdä. Kun omat läksyt oli tehty piti vielä istua koneelle ja alkaa tekemään verkkokoulun juttuja. Mitä lähemmäs joulua tulimme sitä nihkeämmäksi meno kävi. Kuka 5. luokkalainen nyt haluaa "ylimääräisiä" läksyjä kun olisi paljon mielekkäämpääkin tekemistä? Eli tällaisia täällä mietitään. Jatkaako hän tätä verkko-opiskelua vai mitä ... jos lapsella ei ole intoa eikä motivaatiota niin oppiiko hän.. onko tämä taas näitä aikuisten juttuja? No mietitään. Suomalaisella luonteella tekisi mieli pakottaa jatkamaan... periksihän ei anneta.. mutta asuuko meissä vanhemmissakin jo pieni norski?? Hohhoijaa...
Ystäväni mies on norjalainen ja taas puhe meni jossain vaiheessa kieleen. Alisasta tulee kaksikielinen ihan luonnostaan. Äiti puhuu hänelle suomea ja isä norjaa, aikanaan hän menee norjalaiseen päiväkotiin ja siitä sitten kouluun. Alisan äiti on tarkka siitä, että puhuu lapsilleen suomea ja lapset puhuvat suomea hänelle. Arvostan! Ei ole varmasti helppoa aina pitää tuota linjaa. Tiedän monia perheitä joissa äiti on jo "luovuttanut". Lapset alkavat jossain vaiheessa vastailemaan norjaksi niin ei siinä kiireen keskellä aina ole ekana mielessä äidinkielen opettaminen. Ja varsinkin jos mies on yhtään sen tyylinen, että haluaa tietää mitä puhutaan että hänelle pitäisi vielä "tulkata" asioita.
Eilen illalla olin tapaamassa erästä herraa. Hänen isoisovanhempasa tulivat aikoinaan tänne pohjoiseen kun Suomessa oli pula-aika. Jäämeri on aina auki ja se on täynnä kalaa. Silloin 1850-1900 tuli paljon suomalaisia tänne ruoan perässä. Melkein jokaisella paikallisella jonka tunnen on sukujuuria Suomessa. Mutta harva puhuu suomea....
Eilen tein lehtihaastattelun tästä miehestä ja teema oli juurikin suomenkieli. Hän on erikoinen tapaus sinänsä sillä hän puhui suht hyvää suomea. Vanhemmat olivat kummatkin suomenkielisiä, mutta koska Norjassa asuttiin ja haluttiin olla "kunnon norjalaisia" niin lapsille ei puhuttu suomea. Oli tärkeää, että lapset oppivat kunnolla ja oikein norjankielen. Näin oli kaikissa muissakin perheissä silloin... ja siksi tosi harva täkäläinen puhuu enää tänäpäivänä äidinkieltään eli suomea täällä. Tämä mies oli kuitenkin aikoinaan tajunnut, että hei.. minä haluan oppia tuon kielen, jota vanhempani ja sukulaiseni puhuvat ja itse lähtenyt Suomeen kouluun. Sen jälkeen tavannut suomalaisen naisen kalatehtailla ja tehnyt hänen kanssaan 2 lasta. Ja tänä päivänä hän on hyvin kiitollinen siitä, että opiskeli suomen. Nyt hän pystyy kommunikoimaan Suomessa asuvien sukulaistensa kanssa, käyttämään suomenkieltä kun matkustaa Suomessa ja hän on pitänyt huolen myös siitä, että hänen lapsensa ovat oppineet suomenkielen eli heillä on toimittu juuri näin, että äiti puhuu suomea ja isä norjaa.
Jännä olisi tietää miten pikku-Alisa tulee äidinkieltään käyttämään. Miten hänen lapsensa... oppivatko he suomen kielen? Mutta ajat ovat muuttuneet. Kun tämä eilinen haastateltavani oli lapsi 1970-luvulla niin silloin uskottiin, että lapsen päähän ei mahdu kuin yksi kieli. Kouluissa oli jopa suomenkielen käyttö kielletty. Tosin samoihin aikoihen täällä mahdollistettiin se, että oppilailla on mahdollisuus opiskelle suomea toisena kielenä. Tänä päivänäkin kaikilla täällä on mahdollisuus opiskella suomea koulussa. Mutta minun mielestäni tuo opetus ei palvela lapsia jotka käyttävät suomea kotona. Ryhmässä on paljon lapsia jotka eivät osaa yhtään suomea ja tavoitekkaan ei ole oppia täydellistä suomea vaan tulemaan suomenkielellä joten kuten toimeen. Tuo suomi toisena kielenä aine on vapaavalintainen ja mielestäni vähän sellainen "tutustuminen Suomen kulttuuriin ja vähän kieleen- kurssi".
Mutta siis 70-luvusta on kauan aikaa ja maailma on mennyt eteenpäin. Nyt on tietokoneet, matkustaminen on yleisempää ja helpompaa kuin tuolloin ja mikä tärkeintä asenne on muuttunut. Norjassa on vähän sellainen kulttuuri, että Norja on maailman napa... jos täällä asut niin silloin puhut norjaa jne. Moni ihmettelee esim. sitä että meillä puhutaan kotona vain suomea? Miksi puhuisimme norjaa lapsille? Mehän olemme suomalaisia! Kyllä lapset oppivat kielen koulussa ja kavereiden kanssa. Mm. meidän Papulla alkaa kieli olemana vähän sellaista "suominorjaa" silloin kun emme ole pitään aikaan olleet Suomessa lomalla. "Missä on mun skisko"? Ja minä heti tukka pystyssä, että mitäs se "skisko" nyt olikaan suomeksi? Eilen juttelin kokeneemman konkarin kanssa ja häneltä sain vinkin. Ei kannata hyökätä lasta vastaan, että mitä... virhe... tuo oli norjaa. Vaan toistaa itse, että "ai jaa.. onko monot häviksissä...ISKÄÄ.. missä Papun monot ovat? Oletko nähnyt Papun monoja". Totta... loogista. Mutta enpä ollut ajatellut. Jatkossa lupaan käyttää tätä metodia:)
Mehän ilmoitettiin Oskari viime syksynä Kulkuri-kouluun. Idea oli juuri se, että hänen suomenkielen taitonsa pysyisi hyvin yllä. Lähinnä kirjoittamispuoli. Puhumme paljon ja lapset lukevat paljon suomalaisia kirjoja, mutta kirjoittaminen jää vähiin. Alku näytti lupaavalta. Oskari oli innoissaan ympäiri maailmaa olevista luokkakavereistaan ja suomalaisesta opettajastaan joka asuu Australiassa. Mutta mitäs sitten..... hän tajusi, että töitä pitää tehdä. Kun omat läksyt oli tehty piti vielä istua koneelle ja alkaa tekemään verkkokoulun juttuja. Mitä lähemmäs joulua tulimme sitä nihkeämmäksi meno kävi. Kuka 5. luokkalainen nyt haluaa "ylimääräisiä" läksyjä kun olisi paljon mielekkäämpääkin tekemistä? Eli tällaisia täällä mietitään. Jatkaako hän tätä verkko-opiskelua vai mitä ... jos lapsella ei ole intoa eikä motivaatiota niin oppiiko hän.. onko tämä taas näitä aikuisten juttuja? No mietitään. Suomalaisella luonteella tekisi mieli pakottaa jatkamaan... periksihän ei anneta.. mutta asuuko meissä vanhemmissakin jo pieni norski?? Hohhoijaa...
tiistai 8. tammikuuta 2013
*allt er bare bra*
Joululoman ja sairauslomien jälkeen meille on palannut vihdoin normaali arki:)
En tajunnutkaan miten olen kaivannut sitä. Näitä päiviä kun saamme olla kotona Glotan kanssa kahden.
Heräillä rauhassa, katsella Titi-nallea, syödä aamupalaa (tänään meillä oli ihan identtiset brekut. 2 Weetabixia per nainen.. ja tuo toinen on minua 10 kertaa pienempi. Mutta 1 Weetabixin jälkeen hän ilmoitti selvällä suomenkielellä, että "lisää". Annoin.. ja uppos), ulkoilla ja kun Glotta nukahtaa vauhuihin niin minä saan keittää rauhassa kahvit ja lukea päivän postin ja nauttia hipihiljaisesta talosta.
Tänään oli kyllä surullisia uutisia kun koneelle pääsin. Olen jonkin aikaa seurannut blogia nimeltään Tästä kaikesta . Se kertoo keskushermostosairautta (incl) sairastavan tytön elämästä ja hänen perheestään. Tytön äiti kirjoittaa niin ihanasti heidän elämästään ja tästä tytöstä... raskaasta arjesta ja pelosta huolimatta. Ja eilen tämä tyttö Senni oli kuollut. Vain 7-vuoden iässä.
On ollut apea olo ja olen hukuttanut Glotan pusuihin ja sanonut hänelle 100 kertaa miten rakas hän on. Miten oman lapsen kuolemasta voisi selvitä? En pysty edes ajattelemaan:(
En tajunnutkaan miten olen kaivannut sitä. Näitä päiviä kun saamme olla kotona Glotan kanssa kahden.
Heräillä rauhassa, katsella Titi-nallea, syödä aamupalaa (tänään meillä oli ihan identtiset brekut. 2 Weetabixia per nainen.. ja tuo toinen on minua 10 kertaa pienempi. Mutta 1 Weetabixin jälkeen hän ilmoitti selvällä suomenkielellä, että "lisää". Annoin.. ja uppos), ulkoilla ja kun Glotta nukahtaa vauhuihin niin minä saan keittää rauhassa kahvit ja lukea päivän postin ja nauttia hipihiljaisesta talosta.
Tänään oli kyllä surullisia uutisia kun koneelle pääsin. Olen jonkin aikaa seurannut blogia nimeltään Tästä kaikesta . Se kertoo keskushermostosairautta (incl) sairastavan tytön elämästä ja hänen perheestään. Tytön äiti kirjoittaa niin ihanasti heidän elämästään ja tästä tytöstä... raskaasta arjesta ja pelosta huolimatta. Ja eilen tämä tyttö Senni oli kuollut. Vain 7-vuoden iässä.
On ollut apea olo ja olen hukuttanut Glotan pusuihin ja sanonut hänelle 100 kertaa miten rakas hän on. Miten oman lapsen kuolemasta voisi selvitä? En pysty edes ajattelemaan:(
Glotta joraa....
ja kiertää taloa ja huutelee: "Aatu, Aaatuu, Aatuuu"
Tarina ei kerro kuka Aatu on:) Mutta hukassa hän on!
(Sennikin jorasi vielä tässä iässä eikä mistään pahasta ollut tietoa).
Vaikko oloni ei ole ihan terve vielä niin
kävimme pienellä happihypyllä. Ensimmäinen kerta kun
astun ulos talosta sitten kotiinpaluun... eli 4 päivää tuli
vietettyä sisätiloissa.
Vuosi sitten Glotta oli vastasyntynyt käärö ja
nyt hän tuolla kävelee hyvin määrätietoisesti
... tässä postia hakemaan:)
Puoli yhden aikaan kaverini sammahti.
Minulla nälkä kurni joten tein itselleni tällaisen
englantilaistyyppisen "kevyen aamupala kakkosen"
ja ison kupin kahvia:) Kotiäidin tähtihetki <3
ps. joulupukki toi noita ihania Taikamukeja:)
Nyt odottelemaan poikia koulusta.
Hyvää tiistaipäivää kaikille:)
maanantai 7. tammikuuta 2013
colours...
Vaikka olo on edelleen vähän tukkoinen niin tänään oli pakko heittää joulu ulos:)
En enää kestänyt joulukoristeita kun tuntuu, että kaikki sisustuslehdet ja blogit ovat täynnä ihania värejä ja sisustusjuttuja. Olen iloinen, että pitkän valkoisen kauden jälkeen tulee elämään väriä. I love it:)
Joissain blogeissa puhutaan jo keväästä. Mutta itse en tohon junaan lähde. Täällä on vielä kaamos ja täällä Jäämeren rannalla varsinaista kevättä ei oikein tunneta. Kevät-talvi on kyllä. Maalis-huhtikuussa on ihana aurinko ja huippukelit käydä pilkillä ja hiihtää. Mutta se kevät kevät johon olen eteläntyttönä tottunut ei tule koskaan... huhti-toukokuussa kun fb täyttyy "terassilla"-kommenteista niin me saamme vielä lunta tupaan.
Eilen ystäväni Itävallasta julkaisi kuvan leskenlehdestä. Hän oli siis löytänyt tämän vuoden ekan leskenlehden... täällä eka leskenlehti löytyy ehkä kesäkuussa ja aurinkorasvaa tarvitaan ehkä muutamana päivänä heinä-elokuussa:) Eli keväästä en täällä blogissa ala vielä kohkaamaan, mutta olen onnellinen, että joulu on ohi. Se tarkoittaa, että päivä pitenee vähitellen ja tämän kuun loppupuolella voimme nähdä jo vilauksen auringosta:)
Tämä kaamos meni nopeasti, mutta talvi on kaikkineen ollut pitkä. Ja tulee olemaan. Mutta näillä mennään. Pitää yrittää hankkia tänne kotiin vähän jotain väriä ja haaveilemme etelänreissusta. Jos vaikka helmikuussa:) Se olisi ihanaa. Näillä paikallisilla on tapana reissata vähintään kerran vuodessa etelään ja aika yleinen aika on juuri tuo helmikuu kun on vielä pimeää ja todennäköisesti tosi kylmää. Vähän olemme jo matkoja kartoittaneet, mutta totuus on se, että tämä meidän sijainti on hankala.. edelleen ja aina. Täältä tarvitsee ensin hakeutua ihmistenilmoille esim. Osloon tai Helsinkiin. Ja lennot menevät yleensä niin, että jatkolennolle ei ehdi eli yöpyminen on pakollinen.. se maksaa aikaa ja rahaa. Mutta, mutta.... jotain pitää keksiä.
En enää kestänyt joulukoristeita kun tuntuu, että kaikki sisustuslehdet ja blogit ovat täynnä ihania värejä ja sisustusjuttuja. Olen iloinen, että pitkän valkoisen kauden jälkeen tulee elämään väriä. I love it:)
Joissain blogeissa puhutaan jo keväästä. Mutta itse en tohon junaan lähde. Täällä on vielä kaamos ja täällä Jäämeren rannalla varsinaista kevättä ei oikein tunneta. Kevät-talvi on kyllä. Maalis-huhtikuussa on ihana aurinko ja huippukelit käydä pilkillä ja hiihtää. Mutta se kevät kevät johon olen eteläntyttönä tottunut ei tule koskaan... huhti-toukokuussa kun fb täyttyy "terassilla"-kommenteista niin me saamme vielä lunta tupaan.
Eilen ystäväni Itävallasta julkaisi kuvan leskenlehdestä. Hän oli siis löytänyt tämän vuoden ekan leskenlehden... täällä eka leskenlehti löytyy ehkä kesäkuussa ja aurinkorasvaa tarvitaan ehkä muutamana päivänä heinä-elokuussa:) Eli keväästä en täällä blogissa ala vielä kohkaamaan, mutta olen onnellinen, että joulu on ohi. Se tarkoittaa, että päivä pitenee vähitellen ja tämän kuun loppupuolella voimme nähdä jo vilauksen auringosta:)
Tämä kaamos meni nopeasti, mutta talvi on kaikkineen ollut pitkä. Ja tulee olemaan. Mutta näillä mennään. Pitää yrittää hankkia tänne kotiin vähän jotain väriä ja haaveilemme etelänreissusta. Jos vaikka helmikuussa:) Se olisi ihanaa. Näillä paikallisilla on tapana reissata vähintään kerran vuodessa etelään ja aika yleinen aika on juuri tuo helmikuu kun on vielä pimeää ja todennäköisesti tosi kylmää. Vähän olemme jo matkoja kartoittaneet, mutta totuus on se, että tämä meidän sijainti on hankala.. edelleen ja aina. Täältä tarvitsee ensin hakeutua ihmistenilmoille esim. Osloon tai Helsinkiin. Ja lennot menevät yleensä niin, että jatkolennolle ei ehdi eli yöpyminen on pakollinen.. se maksaa aikaa ja rahaa. Mutta, mutta.... jotain pitää keksiä.
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
sykehjem
Täällä on sairastupa. Ensin olin minä kipeänä tai siis olen edelleen... eilen alkoivat sitten pojatkin pärskimään. Pari päivää on mennyt sisällä rauhallisissa merkeissä.
Mies on ollut hoitamassa meitä tänään. Täällä Norjassa on mahdollista jäädä sairauslomalle jos lapsen hoitaja on kipeä. Eli jos minä olen sairaana niin mies voi olla kotona. Luxia. Häntä on nimittäin tarvittu täällä. Kun itsellä on olo kuin jyrän alle jääneellä niin tuollaisen vilkkaan 1-vuotiaan perässä pysyminen on haaste. Jo vaipanvaihto ja ruoanlaitto tuntuvat nyt ylitsepääsemättömiltä hommilta. Eilen kun mies oli töissä mussutimme vain leipää ja Oskari hoiti vaipanvaihdot!
Tänään aamupalapöydässä tuli komento. Jokainen joka on sairas pysyttelee peiton alla. Pojilla oli vähän vaikeuksia totella tätä "tri isukin" määräystä, mutta itse hoitajana tiedän miten tärkeää on potilaan hoitomyönteisyys niin olen totellut käskyä kiltisti;) Ihanaa, että saa levätä. Tällaista herkkua on harvoin tarjolla. Tosin kipeänä ei ole kiva olla, mutta tällainen totaalilepo tekee hyvää anyway. Olen nukkunut päiväunet, lukenut ja illalla rikoin sen verran tuota peittosääntöä, että kömmin tänne sairastuvan yleisiin tiloihin katsomaan Putousta (elämäni ekaa kertaa olen päättänyt seurata sarjaa. Niin paljon siitä on kohkattu vuosien varrella) ja tekemään palapeliä lasten kanssa.
Nyt myös mies ja vauva aivastelevat... eli voi olla, että tuo lääkärin virka lankeaa minulle ennen kuin tajuankaan. Mutta toistaiseksi nautin tästä potilaan pestistä. Kuppi kuumaa on juuri tulossa:)
HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE. TOIVOTTAVASTI TE PYSYTTE TERVEINÄ:)
Mies on ollut hoitamassa meitä tänään. Täällä Norjassa on mahdollista jäädä sairauslomalle jos lapsen hoitaja on kipeä. Eli jos minä olen sairaana niin mies voi olla kotona. Luxia. Häntä on nimittäin tarvittu täällä. Kun itsellä on olo kuin jyrän alle jääneellä niin tuollaisen vilkkaan 1-vuotiaan perässä pysyminen on haaste. Jo vaipanvaihto ja ruoanlaitto tuntuvat nyt ylitsepääsemättömiltä hommilta. Eilen kun mies oli töissä mussutimme vain leipää ja Oskari hoiti vaipanvaihdot!
Onneksi pukki toi paljon lukemista...
Tänään aamupalapöydässä tuli komento. Jokainen joka on sairas pysyttelee peiton alla. Pojilla oli vähän vaikeuksia totella tätä "tri isukin" määräystä, mutta itse hoitajana tiedän miten tärkeää on potilaan hoitomyönteisyys niin olen totellut käskyä kiltisti;) Ihanaa, että saa levätä. Tällaista herkkua on harvoin tarjolla. Tosin kipeänä ei ole kiva olla, mutta tällainen totaalilepo tekee hyvää anyway. Olen nukkunut päiväunet, lukenut ja illalla rikoin sen verran tuota peittosääntöä, että kömmin tänne sairastuvan yleisiin tiloihin katsomaan Putousta (elämäni ekaa kertaa olen päättänyt seurata sarjaa. Niin paljon siitä on kohkattu vuosien varrella) ja tekemään palapeliä lasten kanssa.
500 palainen Tatu ja Patu palapeli saatiin valmiiksi muutamassa tunnissa:)
Nyt myös mies ja vauva aivastelevat... eli voi olla, että tuo lääkärin virka lankeaa minulle ennen kuin tajuankaan. Mutta toistaiseksi nautin tästä potilaan pestistä. Kuppi kuumaa on juuri tulossa:)
HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE. TOIVOTTAVASTI TE PYSYTTE TERVEINÄ:)
perjantai 4. tammikuuta 2013
pizzaperjantai
Juu muistan kun eilen kirjoitin, että nyt aletaan keventämään.
Mutta kun... tulin kipeeksi. Eihän silloin voi laihduttaa!
Vaikkakin päivä on mennyt sängynpohjalla ja tähän asti
pärjäsin parilla ruisleipäsiivulla ja lautasellisella
hörhösoppaa (tomaattilinssikeittoa).
Mutta illalla oli mentävä suihkuun ja sen jälkeen
olo jotenkin kirkastui. Ja ystäväni nälkä tuli kylään:)
Tajusin samalla, että meistä on tullut "norjalaisia".
Pizza ilman pizzadressingiä ei maistu enää.
Muistan miten aluksi ihmettelimme, että miksi ihmeessä
pizzan päälle pitää aina laittaa tuota kermaviilipohjaista
kastiketta, mutta vähitellen se on löytänyt tiensä meidänkin
jääkaappiin. Tacopizza ja tuo kastike, nam:)
Vaikka eilen elämä tuntui ahdistavalta ja aamulla
se vasta tuntuikin niin tästä tuli ihan kiva päivä.
Pojilla alkoi koulu. Pehmeä lasku arkeen.
Edessä viikonloppu. Lapset ovat ehtineet rauhassa leikkimään
joululahjaksi saamillaan leluilla ja illalla oli kiva syödä yhdessä. Itsekin ajattelin, että riisun joulun
kodista, menen salille jne. Mutta päivä on mennytkin levätessä, lehtiä selatessa ja joululahjakirjoihin tutustuessa. Pakkolepoa... Sopii mulle:D
Vuorokausirytmi on sekaisin näin loman jälkeen.
Lapset pelaavat futista (kyllähän 1v1kk pitää olla jo
mukana ja hän JUOKSEE) :)
Me odottelemme, että The voice of Finland alkaa.
Olo on parempi... en tiedä olenko paranemaan päin vai
onko lääkitys kohdillaan.
Ei se ihme, että tulin kipeeksi. Joka toinen lomalla
tapaamamme ihminen oli tai oli ollut kipeänä.
Eli altistuimme kyllä... katsotaan sairastuvatko muut:(
Ja kun blogeja lukee niin tuntuu, että tauteja on liikkeellä. Ja
onhan täällä Norjassa sikainfluenssaakin...
otetaan siis iisisti ja lepäillään!
torstai 3. tammikuuta 2013
tere
Heippa ja hyvää uutta vuotta kaikille!
Joulu ja uusi vuosi menivät ja nyt taas kotona.
Mitäs tässä nyt kirjoittaisi... lomilta harvemmin postaan ja huomaan, että heti kun pidän blogitaukoa niin itselleni tulee sellainen olo, että on vähän vaikea aloittaa taas... ketää nyt kiinnostaa se miten minä vietin jouluni jne. Ja joulut ja uudet vuodet ovat täällä blogimaailmassa jo käsitelty moneen kertaan. Eli mistä sitä kirjoittaisi?
Ja lomalla törmäsin ihan uuteen ilmiöönkin... aikaisemmin tämä on mennyt niin, että kun tapaamme sukulaisia ja tuttuja niin he nauravat, että blogin ansiosta he tietävätkin mitä meille kuuluu... eli kuulumisten vaihtaminen on ollut helppoa ja tehokasta. Mutta nyt kun "oletin", että niin.. tehän tiedättekin, mitä meille kuuluu, että kertokaa omat kuulumisenne vain niin moni myönsi, että eipäs tiedäkään.. ei ole ollut aikaa lukea blogia. Jaahas jaahas.. onko blogini niin tylsä, ettei tutut jaksa seurata sitä.. tuskin se nyt niin paljon aikaa ottaa kun jokainen kuitenkin nettiä käyttää päivittäin.
Eli minulla taitaa olla täällä blogikriisi... aloitin blogin, koska tämä oli helppo tapa pitää läheiset ajantasalla siitä miten me tänne pohjoiseen sopeudumme ja mitä me täällä puuhaamme. Mutta tänä päivänä blogiani lukevatkin ihan muut ihmiset kuin ne joille sen aikoinani suuntasin. Ei mitään... on kiva, että lukijoita on kertynyt, mutta you know.
Nyt on siis vähän tahmeeta. Ehkä tämä on lomaltapaluu-krapulaa.. tai jet lagia. Suomessahan kello olisi jo puoli kahdeksan ja täällä se on tuntia jäljessä:) Oikeesti kyllä väsyttääkin. Loman aikana asuimme kolmessa eri paikassa eli muutaman yön välein vaihdoimme majapaikkaa.... 5 hengen kamat kasaan ja nokka kohti uutta paikkaa. Lapset tietysti nukkuvat aina vähän huonommin kun ei olla kotona ja itse tulee valvottua kun on kiva nähdä sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa. Eli kyllä, väsyttää.
Jään odottelemaan sitä draivia joka minulla normaalisti on... enköhän taas kohta postaa päivittäin aidasta tai aidan seipäästä:) Ja huomasin, että uusia lukijoita on taas ilmestynyt ja hetki sitten lupasin 100. lukijalle jotain kivaa. Ja se sadas taisi olla Lammas... eli laitatko yhteistietosi minulle e-postiin niin laitan postia tulemaan:)
Hyvää alkanutta vuotta siis kaikille. Täällä se alkaa makkarakeiton merkeissä:) Lomalla on tullut syötyä.. teinköhän Suomen ennätyksen. 10pv ja +3,5 kg! Tuohon ei joka tyttö pysty. Eli nyt kinkkuja sulattelemaan ja opettelemaan arkea.
Joulu ja uusi vuosi menivät ja nyt taas kotona.
Mitäs tässä nyt kirjoittaisi... lomilta harvemmin postaan ja huomaan, että heti kun pidän blogitaukoa niin itselleni tulee sellainen olo, että on vähän vaikea aloittaa taas... ketää nyt kiinnostaa se miten minä vietin jouluni jne. Ja joulut ja uudet vuodet ovat täällä blogimaailmassa jo käsitelty moneen kertaan. Eli mistä sitä kirjoittaisi?
Ja lomalla törmäsin ihan uuteen ilmiöönkin... aikaisemmin tämä on mennyt niin, että kun tapaamme sukulaisia ja tuttuja niin he nauravat, että blogin ansiosta he tietävätkin mitä meille kuuluu... eli kuulumisten vaihtaminen on ollut helppoa ja tehokasta. Mutta nyt kun "oletin", että niin.. tehän tiedättekin, mitä meille kuuluu, että kertokaa omat kuulumisenne vain niin moni myönsi, että eipäs tiedäkään.. ei ole ollut aikaa lukea blogia. Jaahas jaahas.. onko blogini niin tylsä, ettei tutut jaksa seurata sitä.. tuskin se nyt niin paljon aikaa ottaa kun jokainen kuitenkin nettiä käyttää päivittäin.
Eli minulla taitaa olla täällä blogikriisi... aloitin blogin, koska tämä oli helppo tapa pitää läheiset ajantasalla siitä miten me tänne pohjoiseen sopeudumme ja mitä me täällä puuhaamme. Mutta tänä päivänä blogiani lukevatkin ihan muut ihmiset kuin ne joille sen aikoinani suuntasin. Ei mitään... on kiva, että lukijoita on kertynyt, mutta you know.
Nyt on siis vähän tahmeeta. Ehkä tämä on lomaltapaluu-krapulaa.. tai jet lagia. Suomessahan kello olisi jo puoli kahdeksan ja täällä se on tuntia jäljessä:) Oikeesti kyllä väsyttääkin. Loman aikana asuimme kolmessa eri paikassa eli muutaman yön välein vaihdoimme majapaikkaa.... 5 hengen kamat kasaan ja nokka kohti uutta paikkaa. Lapset tietysti nukkuvat aina vähän huonommin kun ei olla kotona ja itse tulee valvottua kun on kiva nähdä sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa. Eli kyllä, väsyttää.
Jään odottelemaan sitä draivia joka minulla normaalisti on... enköhän taas kohta postaa päivittäin aidasta tai aidan seipäästä:) Ja huomasin, että uusia lukijoita on taas ilmestynyt ja hetki sitten lupasin 100. lukijalle jotain kivaa. Ja se sadas taisi olla Lammas... eli laitatko yhteistietosi minulle e-postiin niin laitan postia tulemaan:)
Hyvää alkanutta vuotta siis kaikille. Täällä se alkaa makkarakeiton merkeissä:) Lomalla on tullut syötyä.. teinköhän Suomen ennätyksen. 10pv ja +3,5 kg! Tuohon ei joka tyttö pysty. Eli nyt kinkkuja sulattelemaan ja opettelemaan arkea.
Joulun vietimme veljeni luona minun perheeni kanssa,
välipäivät menivät anoppilassa miehen perheen parissa
ja uusi vuosi vaihtui Valkealassa ystäväperheen luona
kaveriporukassa niin kuin niin moni muukin uusi vuosi on mennyt:)
Kiitos kaikille joiden nurkissa saimme majailla,
pöydissä syödä upeita (ja niin raskaita) ruokia ja kaikille
jotka ehtivät tapaamaan meitä lomamme aikana <3
Olin taas surkea valokuvaaja... kameralta löytyi muutama kuva ja
julkaisukelpoiset olivat yhden käden sormilla laskettavissa:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)