Lyyli tuli taloon

Monen vuoden odotus ja haaveilu on päättynyt.

Vihdoin me saimme sen.

Koiran!

Meillä on ollut aina koira kotona. 

Ja mieheni ja minun eka vauvakin oli koiravauva.

Ronja oli sakemanni joka eli 9-vuotiaaksi.

Ronjan jälkeen meillä on ollut krooninen koirakuume.

Mutta koskaan ei ole oikea hetki ottaa koiraa.

Ensin lapset ovat liian pieniä, sitten asutaan ulkomailla,

sitten syntyy vauva taloon, sitten elämäntilanne on muuten vain 

sellainen, että tuntuu, että ei ole aikaa / energiaa koiravauvalle.

Ei nytkään varmaan olisi ollut oikea hetki jos järjellä ajattelee.

Mutta nyt talossa ei ole vaippaikäisiä, me ollaan paljon kotona,

pojat ovat jo sen ikäisiä, että he voivat ulkoiluttaa koiraa jne.

Miksi enää odottaa?

Pienen etsinnän jälkeen se löytyi. 

Nimittäin Lyyli.

Sakemanni on edelleen meidän mielestä ainut oikea koirarotu.

Tai oli vielä hetki sitten. Mutta sen kokoista koiraa ei vaan voinut edes ajatella.

Ja olen aina miettinyt, että jos pienen koiran otan niin se on Jack Russell.

Viime päivät ovat olleet täynnä odotusta.

On laskettu aamuja. 

Koska Lyyli on niin iso, että voi muuttaa meille.

Ja eilen se vihdoin koitti.

Nyt on matot rullalla, lattia täynnä koiran leluja ja sanomalehteä.

Yövuorot on jaettu ja olemme valmistautuneet taas vauva-arkeen.

Mutta onhan koira-ja ihmisvauvassa eroja.

Lyyli sammui illalla ja antoi meidän nukkua. 

Tosin kello 5 aamulla hänestä kuoriutui suuri saalistaja:)

Pikku pissat ulkona ja puolituntia kyytiä lelulle ja taas oli väsy.

Eka vuorokausi on siis mennyt odotettua paremmin.

Tyyntä ennen myrskyä, tod näk!

Mutta on ihanaa, että meillä on vihdoin se kauan odotettu koira.

Lapset ovat innoissaan ja mieskin on jo myöntänyt, että

aika hyvä tyyppi toi Lyyli <3

Oletteko te koira-vai kissaihmisiä?

Mä olen 100% koiraihminen.

Kissoille vähän allerginenkin, joten niistä

ei ole paljoa kokemustakaan.

Sanotaanko, että olen koira- ja heppaihminen.

Eläimet ovat ihania <3