Iso ja rauhallinen olohuone

Meidän koti on pieni. Tai pieni ja pieni, mutta 95 neliötä ja kahdessa tasossa.
Käytännössä me kaikki 5 perheenjäsentä pyörimme tässä olohuone-keittiötilassa, makuuhuoneissa käydään vain nukkumassa.

Ikinä ei ole omaa rauhaa. Tykkäisin lukea, tehdä käsitöitä, kirjoittaa blogia, tehdä työjuttuja jne. omassa rauhassa, mutta täällä siihen ei ole mahdollisuutta. Jos yritän olla ovela ja hiippailla yläkertaan niin ainakin tuo perheen pienin on takuuvarmasti mukana:) No nyt on rauhallista, mutta kello onkin 23.54!

Tässä ihan meidän lähellä on ihana kirjasto. Muutama kuukausi sitten kuulin, että siitä tulee omatoimikirjasto. Siis kirjasto johon voi sulkemisajan jälkeen mennä omalla kortilla. Kirjasto jossa ei ole henkilökuntaa paikalla, mutta kirjastokortilla sinne voi mennä kuka tahansa! Epäilin. Näin sieluni silmin miten nuoriso menee sinne pakkasta karkuun ja tuhoaa koko kirjaston yhdessä yössä.

Tähän asti olen käynyt siellä kiltista vain silloin kun se on auki ja kun viimeinen kuulutus on tullut olen äkkiä lähtenyt ulos, että en vaan jää tilaan yksin. Olisi kauheesta jos jäisin sinne lukkojen taakse tai saisin aikaiseksi vaikka jonkun hälytyksen.

Mutta tänään rohkasin mieleni. Illalla kävelin kirjastolle ja menin kirjastokortilla sisään. Palautin lainassa olleet kirjat automaattilukijan avulla ja menin peremmälle. Luulin, että olen yksin, niin hiljaista siellä oli. Mutta kyllä siellä oli muutama muukin ihminen.

Siis loistavaa! Ei juoksevia lapsia, ei mölyäviä teinejä :) Vaan muutama aikuinen lukemassa ihan rauhassa. Välillä joku tuli sisään ja joku poistui, mutta ilmapiiri oli tosi rauhallinen ja kiva. Luin lehden jos toisenkin.

Tuosta kirjastosta tulee mun uusi olohuone:) Kun kotona on rauhatonta niin minä karkaan kirjastoon. Ja alankin käymään siellä juuri silloin kun se on "suljettu":)

En tiedä onko tällaisia omatoimikirjastoja muualla kuin täällä

Vantaalla. 

Miltä tällainen kirjasto kuulostaa?

Granola ja muita ruokajuttuja

Muutama viikko sitten kävin ystäväni kanssa Mokossa aamupalalla.
Söin jotain ihanaa. Pohjalla oli juoksevaa hunajaa, keskellä kreikkalaista jugurttia ja päällä ihanaa pähkinäpainoitteista muromysliä. Oi se oli hyvää! Mutta silloin en vielä tiennyt, että olin syönyt trendiherkkua nimeltä Granola.

Hesarissa oli viikko sitten juttu aiheesta. "Rapea granola on nyt kaikkien huulilla" ja kun tarkemmin luin tajusin, että olin hetkeä aikaisemmin menettänyt oman granolaneitsyyteni ;)
Jutussa kerrottiin, että granola on vähän niin kuin mysliä, mutta ero on, että se paahdetaan uunissa.
Se on makeampaa ja paakkuisempaa kuin tavallinen mysli.

Itse en ole mysli-ihmisiä, mutta granolaa rakastan. Eikun googlaamaan ja tänään sitten valmistin ekat granolani itse :) Nam!

Kalamuijan Granola: 

1,5 dl kaurahiutaleita

1dl auringonkukan siemeniä

1dl pinjansiemeniä

2dl pilkottua pähkinäsekoitusta

1 kananmunan valkuainen

2 rkl hunajaa

1 rkl öljyä

0,5 tl kanelia

0,5 tl inkivääriä

Pilko pähkinät ja sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.

Vatkaa valkuainen ja lisää se öljyn ja hunajan kanssa kuiva-ainekulhoon.

Levitä tasaisesti leivinpaperilla vuorattulle uunipellille.

Paahda seosta 25min 120 asteisessa uunissa.

Sekoita välillä, granola palaa helposti.

Jäähdytä ja purkita. 

Nauti kreikkalaisen jugurtin ja hunajan kanssa. 

Voit lisätä valmiin jäähtyneen seoksen joukkoon kuivattuja 

hedelmiä / marjoja. Itse en tykkää esim. rusinoista, mutta esim.

kuivattu banaani voisi toimia tässä hyvin.

......................

Muutenkin on ollut keittiöpäivä. Bongasin eilen uudesta Me Naiset-lehdestä  ihanan reseptin: Chili con carne-kerrostortillat. Pitihän niitäkin kokeilla. Suosittelen. Ihana tulinen chili, rapeaksi paistettu pekoni, tuore korianteri ja limellä maustettu ranskankerma. Ja kylmä Pepsi Max.Toimii:)

Hyvää viikonloppua!

Täällä paistaa aurinko :)

Reissussa

Terkut Oslosta! Uskomatonta, mutta totta. Vaikka vakavasti näytti siltä, että saan unohtaa Oslon reissun niin ei. Kuin ihmeen kaupalla Ingrid tuli paremmaksi reissua edeltävänä yönä. Oma jalka tuntui hyvältä enkä saanut edes flunssaa vaikka noin viikon verran olin toiminut tuon pienen nenäliinana:)

Mies oli Oslossa koulutuksessa ja itse lähdin sinne ihan vain lomailemaan.
Yleensä aina kun laskeudun Gardemoenille niin on hirvee kiire  kohti Oslon keskustaa. Tällä kertaa oli toisin. Mies tulisi Osloon vasta iltapäivällä ja ekan yön viettäisimme lentokentän hotellissa, joten piti oikein miettiä mitä tekisin. Muistin kun eräs ystäväni oli kehunut jotain kauppakeskusta joka on lähellä lentokenttää ja päätin, että sinne. Eli kyse oli Jessheimin storsenteristä. Vein kamat hotellille ja hyppäsin paikallisbussiin.
Suosittelen kaikille jotka "joutuvat viettämään aikaa" Gardemoenilla. Oli ihana haahuilla kauppakeskuksessa vaikka en oikein mitään hankkinutkaan. Tajusin, että olen ollut vähän kuin talviunilla. Ihan pihalla kaikesta. Oli kiva katsella kevään muotia ja kurkkia sisustusliikkeisiin. Niin keväistä kaikkialla ja kerrankin kevätmuoti oli mieleinen:)

Seuraavana päivänä sitten lähdimme Osloon. Oslo on jo tuttu. Vähän liiankin tuttu. Olen ollut varmaan 10 kertaa siellä kaupunkilomalla. Joten se oli juuri oikeanlainen kohde nyt. Piti vähän säästellä jalkaa, joten nautimme hotellihuoneen rauhasta. Luimme ja katselimme sarjoja ja elokuvia koneelta. Kävimme syömässä ja taas takaisin hotelliin. Aivan ihanaa. Ja nukkuminen. Se se vasta ihanaa onkin kun on viikon valvonut kipeän lapsen kanssa:)

Viimeisenä päivänä piti luovuttaa huone jo puolenpäivän aikaan ja kone lähti vasta illalla, joten lähdimme kaupungille. Tuli käveltyä paljon. Ihana vaan kuljeskella ilman määränpäätä. Syödä kun siltä tuntuu, juoda kahvit kun jalat tarvitsevat lepoa ja kurkkia kauppoihin ja museoihin.

Ja ennen kaikkea oli ihana viettää aikaa kahdestaan 

oman miehen kanssa. Meillä on aina niin kivaa kahdestaan:)

Oli ihana tajuta, että olen terve.

Takana oleva syksy ja talvi ovat olleet erittäin rankat, 

mutta niistäkin me taas selvittiin:)

Tässä muutama kuva teille Oslosta.

Otin oikein kameran mukaan:)

Päätin ottaa kivoja kuvia teille aurinkoisesta Oslosta,

mutta aurinko piilotteli pilvien takana.

Tajusin, että olen käyttänyt teitä lukijoita 

terapeuttinani. Oksentanut tänne kaiken kera huonojen kuvien.

Ja saanut teiltä älyttömästi tukea ja tsemppiä.

Kiitos jokaiselle:)

Nyt kohti aurinkoisempia aikoja!

Hyvää kevättä meille kaikille <3

Ja iso kiitos anopille, joka piti

huolta pienistä:) Tällaiset pikku 

reissut ovat kuin laittaisi rahaa pankkiin:)

Tämän viikon jälkeen helpottaa

Iltalehden horoskooppi sen tietää: "Usko pois: tämän viikon jälkeen se alkaa helpottamaan vaikka taivaalta tulisi mitä." kiitos!!

Tekisi mieli aloittaa tämäkin postaus valittamalla. Mies lähti reissuun ja heti ekana yönä perheen pieni sairastui. Mutta enpäs aloitakaan. Jos joskus äänestetään maailman negatiivisin blogi niin en halua, että te äänestätte mut voittoon:)

Päiväkodissa on vesirokkoa ja ensin tietysti pelästyin, että nyt se tuli meille. Ei nyt jos saa pyytää! Tiedän, että mitä pienempänä sen sairastaa sitä helpommalla tod.näk pääsee, mutta ei nyt. Eilen käytin sitten Ingridin lääkärillä ja ainakin vielä silloin diagnoosi oli ihan vain flunssa.

Mutta jotenkin uskon tohon Iltiksen horoskooppiin nimittäin mullakin  on sellainen olo. Pakkohan tähänkin risukasaan on joskus auringon paistettava.

Olen lähdössä tiistaina mieheni kanssa Osloon muutaman päivän treffeille ja sellaista vaihtoehtoa ei ole, että se matka peruuntuu. Eli kaiken on oltava kunnossa ja on kanssa! Anoppini katsoi jalkaani ja kysyi, että oikeestiko meinaan lähteä ja sanoin, että kyllä. Olemme sitten vaikka hotellihuoneessa sen muutaman päivän, mutta nyt kaipaan oikeasti vähän maiseman vaihdosta.

Eilen illalla oli tosi ankea olo. Aurinkoinen viikonloppu edessä ja sekin menee sisällä. Hetken itsesäälissä piehtaroituani soitin hyvälle ystävälleni. Hänenkin mies reissaa paljon ja yleensä pääsemme samalle aaltopituudelle heti ekasta lauseesta. Ja niin kävi taas. Haukuttiin kaikki, itkettiin vähän ja lopussa jo naurettiin. Tuollainen puhelu ja kasa lettuja auttoi valtavasti ja nyt on taas parempi olo. Olen myös huomannut erään asian ja haluan vinkata sen myös teille. Jos oikein korpee niin älkää soittako ekana sille töissä olevalle miehellenne. Vaan ystävälle. Ystävälle ei tule puhuttua niin rumasti ja häntä tulee kuunneltua. Sitten vasta kun pahimmat oksennukset on oksennettu ystävän niskaan niin sitten luuri käteen ja soitto husbandille. Tämän kun aina muistais...

Ongelmat sädehoidon jälkeen

Päätin, että en laita tuosta rumasta jalastani kuvia tänne. Ei ole tarkoitus järkyttää teitä.
Mutta nyt kun itse painin näiden sädehoidon jälkeisten ongelmien kanssa huomaan, että netistä ei oikein apua löydy. Eikä lääkäritkään oikein tunnu tietävän mikä on normaalia ja mikä ei. Saatikka miten tällaista ongelmaa hoidetaan.

Jalkaterä on kuulemma haastava paikka sädehoitoja ajatellen. Mullehan määrättiin 6 viikon sädehoitokuuria eli joka arkipäivä 6 viikon ajan. 30 kertaa yhteensä. Iho ja jalka alkoivat oirehtimaan noin puolessa välissä, mutta iho pysyi ehjänä ja hoitoja jatkettiin. 25 kertaa. 5 viikkoa jalka kesti ja sitten kivut, turvotus ja vesirakkulat saivat yliotteen ja hoidot keskeytettiin. Mutta lääkärin mielestä sain hoitoja riittävästi eikä niitä enää jatketa kun jalka paranee.

Lääkäri kirjoitti kuukauden sairausloman sädehoidon loppumisen jälkeen. Itselläni on työ jossa pitää kävellä paljon. Jalka oli kyllä sädehoidon lopetuksen aikaan niin kipeä, että en hangoitellut vastaan vaan ajattelin, että kyllä siinä varmaan kuukaisi helposti menee, että jalka on taas kävelykunnossa.

Eka viikko hoidon lopetuksen jälkeen  oli hirveä. Kipuja ja kutinaa. Söin Buranaa kipuun (lääkäri olisi kirjoittanut Oxynormiakin, mutta en huolinut)  ja Ataraxia kutinaan. Jalka oli kuin ilmapallo ja päätin puhkaista vesikellon. Steriilillä neulalla ja hygienisesti. Se auttoi heti. Sekä kipuun että kutinaan. (mutta ei ollut lääkärin ohje eli en taida uskaltaa suositella sitä täällä). Vesirakko täyttyi kyllä aina uudestaan ja uudestaan, mutta ei enää ihan pinkeäksi. Puhkoin rakkoa noin 5 kertaa (2 päivän aikana). En tarvinnut enää Ataraxia, mutta Buranaa otin kipuun välillä (astuminen sattui).

Ekan viikon jalka eleli omaa elämää. Joka päivä se näytti erilaiselta. Noin viikon kohdalla vesikellot hajoilivat itse ja vanha nahkä alkoi kuoriutumaan. Jalka eritti paljon. Käytin puhtaita taitoksia, rasvalappuja jne. Kunnes eilen... jalka oli aamulla kivuton ja hyvä. Mutta kun aloin vaihtamaan taitoksia niin huomasin hajun! Soitin tutulle lääkärille (tiesin että syöpälääkäri lomalla) ja hän määräsi Kefexin kuurin eli antibioottia. Illalla leikkelin irtonahkapalasia irti ja annoin jalalle ilmakylpyä. Varpaan välit ovat kanssa auki ja niihin ostin Sorbact-nauhaa. Nyt jalka on taas kipeä ja minä olen väsynyt tähän kaikkeen. Riittäisi jo!

Soitin syöpälääkärille tänään ja kerroin mitä tässä 1,5 vkon aikana on tapahtunut. Hän ei ollut yllättynyt. Kertoi, että viimeksikin tällainen "ongelmapotilas" oli nuori ja jalka kun on haastava paikka. Pyysi ostamaan rasvalappuja ja laittamaan niitä tuolle ohuelle uudelle ihoalueelle ja syömään kuurin loppuun. Jos ab-kuurin jälkeen tilanne vielä huono niin sitten pitää mennä näytille. Harkitsee lähetettä kirurgille, jos vaikka revidoidaan:(

Toivottavasti ei. Nyt todella toivon, että paraneminen alkaisi ja tämä saamarin elämä jalan ympärillä loppuisi. Väsyttää ja ottaa päähän!

Sädehoidon aikana sädehoidettu

alue "ruskettuu".

5 vkon kohdalla jalkapohja oli yhtä isoa

vesirakkulaa. Turvoksissa ja tosi kipeä.

Kutina oli kova ja se onkin ihan tyypillinen

sivuoire sädehoidossa. 

Rasvailin ja liotin suolavedessä niin kuin 

olin ohjeeksi saanut. Ei auttanut.

Sitten sain kipulääkkeet ja Ataraxin joista 

oli jonkin verran apua.

Paras lääke tähän tuskaan oli lopulta

rakkulan puhkaisu.

Tässä jalka noin viikon sädehoidon

lopetuksen jälkeen. Vesirakkula pienentynyt

ja olo toiveikas....

Leikkaushaavahan oli tosi hyvännäköinen

leikkauksen jälkeen ennen sädehoitoa,

mutta sekin repsahti tässä sädehoidon loputtua.

Jalka tänään.

Nyt sädehoidon lopetuksesta 1,5 vkoa.

Jalka haisee. Eilen vähän poistin vanhaa ihoa joka 

roikkua irtonaisena ja uutta ihoa vissiin tuossa kehittyy.

Varpaan välit rikki, antibioottikuuri päällä ja viikon päästä

lääkäriin jos kuuri ei pure ja jalka ala parantumaan.

Fiilis: kypsä :(

Vähitellen takaisin normaaliin...

Huonolaatuinen kuva ja rumat kuppikakut,

mutta viis siitä:) 

Täällä jalka toipuu vähitellen ja tänään osallistuin

keittiöpuuhiin pitkästä aikaa. Ihanaa kun koko perhe

touhuaa keittiössä. Yksi paistaa pekonia ja sipulia, toinen

raastaa sitruunan kuorta ja muut sählää jotain muuta.

Ihanat tuoksut ja sellainen Kiljusten herrasväli-meininki.

Juuri sitä olen kaivannut. 

Kun itse on sängyn pohjalla ja tarvitsee apua ihan koko

ajan ja kaikkeen niin oppii arvostamaan itsestäänselvyyksiä.

Me asutaan 2 kerroksisessa rivarissa ja ai, että mä olen 

oppinut inhoamaan noita rappusia. Vuoden sisällä

jalka on leikattu 2 kertaa ja nyt sen on sökönä sädehoidon

takia niin elämä kahdessa tasossa on aika haastavaa.

Miten se onkin niin, että se mitä tarvit on aina siellä 

toisessa kerroksessa?

Mies on lähdössä työreissuun keskiviikkona ja 

mä jännitän miten tässä ehtii toipumaan ennen sitä.

Pelottaa olla vastuussa taas yksin kaikesta kun 

viimeaikoina en ole edes oikein pystynyt 

huolehtimaan itsestäni.

Mutta ihanaa kun paluu arkeen on edessä.

Sitten ei siivota, sitten juoksutetaan lapsia 

(toisella käsi kipsissä), syödään valmisruokia ja 

tehdään vain mitä pystytään.

Kyllä me elossa selvitään ja toivottavasti

mummu tulee apuihin jos ihan mahdottomaksi menee:)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Mä täällä yritän laittaa vähän tavaroita kasaan.

Kollegani ystävä perheineen tarvitsee vaatteita ja 

kodin tarvikkeita. Heiltä on löytynyt talosta joku homesieni

ja ovat joutuneet jättämään kodin ottamatta sieltä mitään mukaan:(

Omat murheet tuntuvat taas pieniltä ja on ilo auttaa apua tarvitsevia.

Meillä on mistä antaa. Poikien vaatteita ja leluja lähti perheen lapsille, omia

vaatteitani laitoin perheen äidille ja löytyipä meiltä tulevaan lastenhuoneeseen

mattokin. 

Toi olisi kyllä kamala kohtalo.

Pojatkin kovasti miettivät, että mitä jos oikeesti pitäisi

lähteä omasta kodista, ei saisi ottaa mitään mukaan eikä

takaisin voisi enää ikinä muuttaa. 

Ei sellainen ajatus mahdu pienten päähän kun 

ei sellaista oikein voi aikuinenkaan tajuta.

Ja pahinta on se, että koko perhe on sairastunut pysyvästi 

tähän homesienen vuoksi :(

Tuskaa

Täällä ei ole oikein mitään mistä kirjoittaa.

Eikä ole valokuviakaan tullut otettua. 

Tuo kuva on viime viikolta kun vielä sädehoitojen 

yhteydessä tuli käytyä brunssilla tai syömässä jossain.

Moko, tosi ihana paikka.

But not anymore!

Hirveä tuska koivessa. Jalkapohja on yhtä isoa vesikelloa.

Jalka särkee ja kutisee, pää repee!

Eilen soitin sitten lääkärille, että nyt riittää. Ei vaan pysty enää.

Jalka ei oikeasti kestä enää yhtään sädehoito kertaa. Viisihän niitä olisi 

vielä ollut. Tänään oli lääkärille aika ja hän totesi saman. Ei enää sädehoitoja tuolle

jalalle. Onneksi aika pitkälle päästiin, melkein loppuun asti.

Nyt on määrä olla makuuasennossa jalka kohti kattoa.

Kipulääkkeitä ja kutinaa vähentävää lääkettä pitää ottaa.

Antaa ilmakylpyjä, suolavesihauteita jne.

Olin onnekas, koska sytostaatteja ei tarvittu.

Mutta ei tämä sädehoitokaan mikään läpihuutojuttu ole.

Ei tosiaan. Pahimpina hetkinä olen ollut valmis sahaamaan 

jalkani poikki. Yöllä kun ei saa nukuttua kun jalka särkee ja kutiaa, argh!

Mutta nyt on jo vähän parempi olo.

Tiedän, että kun nämä tuntemukset alkavat hellittämään

niin siitä alkaa paraneminen. 

Tosin kontrolleissa saan ravata vuosia ja hyvä niin.

Uff... 

Ja tämä epätietoisuus.

Olen sitä tyyppiä joka innostuu kaikesta ja olen aina

kaikessa mukana. Nyt on pitänyt sanoa monelle taholle, että 

ei kiitos. Kun ei tiedä. Vaikea sanoa miten tuo jalka alkaa tästä toipumaan.

Nyt on sellainen olo, ettei se tule enää koskaan kuntoon.

Mutta tuleehan se. Mutta miten nopeasti? Onko vielä jotain yllätyksiä

tulossa vai voisko jo sanoa, että joo. Kuukauden päästä voin lähteä kylpylään

lasten kanssa?!

Ulkona paistaa aurinko. Olisi 

ihana lähteä kävelylle. 

Takatalvea lupailevat... tuleekohan se?

Treffeillä

Me ollaan nyt monesti viety Ingrid päiväkotiin kun mulla on ollut sädehoito.
Jalka on niin huonona, että autolla ajokaan ei onnistu itsenäisesti niin mies on ollut kuskina.
Tänään oli 24. sädehoito... tarkoittanee sitä, että tämä on ohi ensiviikolla!!! Jihaa!

Aika usein ollaan sitten samalla reissulla käyty jossain lounaalla tms.
Tänään innostuttiin menemään brunssille Cafe Ekbergille. Siitä onkin aikaa (vuosia) kun olen viimeksi siellä käynyt. Mutta aina vaan yhtä ihana :) Se tila ja tunnelma <3 Ihanat herkut ja aina siellä on jotain teeveestä tuttuja joita on kiva vakoilla;)

Aurinkokin paisteli pitkästä aikaa. Kaikki näytti niin keväiseltä. Innostuttiin vähän ajelemaan hienosto alueilla ja meren rannassa. Tällaiset aamupäivä treffit <3 Me ei niin usein saada kahdestaan olla niin pitää kehittää tällaisia yhteisiä kivoja juttuja!

Tekosyy

Meidän Ingridistä tulee varmasti hoitaja.

Todennäköisesti eläintenhoitaja.

Itse olen ollut myös ihan pienestä asti hoitajatyyppiä.

Kaikki eläimet ovat olleet lähellä sydäntä ja jo yläasteella oli

selvää, että haen terveydenhuolto-oppilaitokseen.

Ingridin on päästävä ainakin kerran viikossa Haltialan tilalle.

Siellä hän syöttää kaikki lampaat, moikkaa kanat ja kukot ja

keskustelee lehmien kanssa. Myös leikkipossut saavat joka kerta

ruokaa ja rapsutukset.

Pari päivää käynnin jälkeen kaikki on ok ja sitten

se taas alkaa: "Mennään Haltialan tilalle" :)

Näiden suomalaisten kotieläinten lisäksi

Ingrid tykkää villieläimistä. Joka päivä pitää

käydä läpi "Missä norsu asuu?"

"Norsu asuu Afrikassa". "Missä kirahvi asuu?" jne jne:)

Pulkkamäkeen ei päästy, 

mutta laskiassunnuntai on hyvä tekosyy leipoa pullaa:)

Jo toista kertaa tällä viikolla. Pahoja nämä sairauslomat.