Vauhtisukat :)

Olenkin jo  kertonut täällä, että olen taas innostunut kutomisesta :) En todellakaan ole hyvä kutomaan, mutta tykkään siitä. Ainoa vaatekappale joka onnistuu minulta on villasukat. Ja nekin vain oman oslolaisen "kantapääkonsulttini" ansiosta:)

Silloin 8-9v sitten kun asuimme Baerumissa lähellä Osloa tutuistuin Sallaan. Salla tuli hoitajaksi Norjaan ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä. Salla tuli vuodeksi.. ja on vieläkin Oslossa:) Eli kävi perinteiset. Hän rakastui ja jäi sille tielle.

Salla on pohjanmaalta ja hänellä on lehmän hermot. Silloin 8v sitten tuoreena äitinä innostuin kutomisesta ja Salla oli ainut ihminen joka on ikinä osannut minulle opettaa miten kantapää tehdään. Nyt vuosien jälkeen ajattelin, että soitan taas Sallalle kun kantapään kohta sukassa tulee.

Eli viimeyönä kello 1.00 tämä hetki koitti. Onneksi Sallallakin on yötyö eli ei muuta kuin kilautus kaverille. Sieltä Salla vastasi omaan rauhalliseen tyyliinsä ja oli heti valmis auttamaan. "Etkö sää muista... kutomatta kujotaan!?". Joo toi olikin ainut mitä muistin, mutta en yhtään missä kohtaan ja minkä takia. No siinä me sitten istuttiin puhelimessa ja pikku vauhtisukat etenivät vähitellen. Lopetimme puhelun ja lupasin palata asiaan kun hätä taas tulee.. ja tämän seuraavan puhelun siis soitin muutaman tunnin päästä. Nyt muistivihko ja kynä kädessä. Nyt minulla on kantapääohje ja voi olla, että osaan tehdä sen ilman konsultaatiopuhelua Osloon.. tai sitten en:)

Papu risti uudet sukkansa heti "vauhtisukiksi"... niillä

pääsee kovaa ja ne liukuvat ihanasti:)

Ne piti laittaa jalkaan jopa nukkumaan mentäessä...

mutta sitten tuli hiki:)

Eli nykyään yöt töissä menee vauhdilla. Kutoen ja blogeja lukien. Välillä on huono-omatunto siitä, että palkka juoksee ja minä vaan nettailen. No onhan minulla tietysti vastuu potilaista ja aina välillä tulee keskeytys kun joku potilaista soittaa kelloa ja tarvitsee apua.

Aluksi ajattelin, että olen hullu kun otin tuon yötyön. Eräänä yönä sitten soitin.. kenellekäs muulle kuin Sallalle:) Hän on tehnyt jo vuosia yötyötä ja aina vaan jaksaa. Salla sanoi, että kyllä yötyö välillä puuduttaa, mutta palkkapäivänä kiitos seisoo ja lisäksi on paljon enemmän aikaa olla lasten kanssa kuin jos kävisi töissä päiväsaikaan. Tajusin.. asenne ratkaisee. Tuon puhelun jälkeen minua ei ole yhtään harmittanut, että otin tämän työn vastaan. Asennoidun vain niin, että tämä on nyt minun työni ja työaikani. Yritän yöllä tehdä asioita joita en kotona ikinä ehdi tai saa rauhassa tehdä. Hoidan työni hyvin ja palkkapäivänä hymyilyttää kun palkka + yö- ja viikonloppulisät tulevat tilille. Lisäksi nautin siitä, ettei lasteni tarvitse mennä koulun jälkeen ip-kerhoon vaan he voivat tulla suoraan kotiin ja siitä, että näin minulla on paljon enemmän aikaa olla perheeni kanssa kuin jos päivätyössä kävisin. Jos hoitajana tekisin päivätyötä niin siihen kuuluisi tietysti myös ilta- ja viikonloppuvuorot.

Edessä on 4. ja viimeinen työyö ennen viikon vapaata. Olen yllättynyt, että jaksan yöllä niin hyvin. Nuorempana väsytti ja vatsa reistaili, mutta nyt elimistö tuntuu sietävän tätä paremmin. Ja saan päivällä nukuttua hyvin. Valvoin juuri 2 yötä kuolevan potilaan vierellä. Yritin pitää huolen, että hänen viimeiset hetkensä olisivat mahdollisimman kivuttomat ja, ettei hänen tarvitsisi kuolla yksin. Hän kuoli eilen aamulla 5.30. Rauhallisesti ja kunnioitettavassa 89 vuoden iässä. Kyllä tällä työllä on merkityksensä. Se auttaa jaksamaan kun tietää, että tekee merkityksellistä ja tärkeää työtä:) Ei muuta kuin töihin. Toivottavasti edessä on rauhallinen yö. Ja taidanpa kilauttaa myös kaverille;)