Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tytön huone

Kun me tehtiin talokaupat syksyllä niin ajatuksissa oli, että Ingridin huone olisi eka johon kajottaisiin.

Myös entisten asukkaiden aikaan huone oli tytön huone, mutta asuntonäytöiltä minulle jäi sellainen olo, että huone oli pimeä ja vähän tunkkainen.

Haaveilin kivoista tapeteista ja siitä, että remontoisimme huoneen jopa ennen muuttoa.
Mutta edelliset asukkaat venyttivät ja venyttivät muuttoa ja lopultahan tilanne oli se, että me saatiin avaimet pe, muutettiin la ja vanha koti piti olla tyhjä ja siivottu su.

Remontti jäi tekemättä ja tilanne on sama vielä tänäänkin.

Tavarat kannettiin huoneeseen ja niin se on ollut jo pari kuukautta.
Sen verran sain aikaiseksi, että tilasin tapettinäytteitä Boråsilta. Bongasin jostain sisustuslehdestä heidän Herbarium-tapetin ja siitä inspiroituneena halusin nähdä tapetin livenä. Ehkä se, että tapetissa oli väriä, mutta myös keltaista sai minut innostumaan. Jospa ei tarvitsisi tapetoida kuin yksi seinä ja se olisi siinä?!

Tänään tutkin asiaa... ei se taida ihan niin mennä. Vai mitä sanotte?

Vaihtoehto 1. oikealla:)



Ei keskeneräinen huone ole asukasta itseään häirinnyt. Se, että suurin osa kirjoista on lattialla eikä hyllyssä tai se, että huoneesta puuttuu verhot. Mutta äitiä se vähän häiritsee.




Josko sitä ryhdistyisi ja saisi tätä asiaa eteenpäin. 
Tapetti tilaukseen ja säilytysratkaisuja hankkimaan. Vähän tekemistä näihin päiviin.

Kyllä tämä sairauslomalaisen arki on ankeeta. 
Toivon todella, että lääkärillä olisi jotain kivaa kerrottavaa ensiviikolla ja pääsisin takaisin töihin toukokuussa niin kuin suunnitelmissa on. 





perjantai 6. helmikuuta 2015

Aurinko









Kyllä se (tosi) kovin odotettu kevät sieltä vielä tulee.
Tänään ainakin Vantaalla on ollut siitä ihan varmoja merkkejä.
Päivä pitenee ja tänään koti kylpi valossa.

Meillä ollaan sairastettu flunssaa viikon verran.
Sitä on liikkeellä.
Tosi harmi, Nyt ois just sellainen ilma, että 
pitäis laittaa koira narun päähän ja lähteä lenkille.

Koirasta puheen ollen.
Vastahan tuo marsun kokoinen Lyyli tuli meille.
Ja tänään sillä alkoi 1. juoksut!
Kyllä noilla eläimillä kaikki tapahtuu niin nopeasti!

Ulos nyt ei pääse, mutta onneksi on käsityöt ja uunituore
Avotakka. Marttojen kanssa opeteltiin Magic loop-tekniikkaa.
Eli neulon täällä nyt kahta villasukkaa samaan aikaan:)

Hyvää viikonloppua.
Pysykää terveinä!