Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Kaikki olisi niin paljon helpompaa på finsk!

Plaah! Tänään tuntuu siltä, ettei mikään mene putkeen. Neljä valvottua yötä takana tietysti edesauttavat tätä olotilaa. Mutta lähinnä kamppailen tämän "kieliongelman" kanssa. Kaikki olisi niin paljon helpompaa suomeksi.

Olen aloittamassa myyntityötä ja siihen liittyviä juttuja pitää hoitaa. Mm. hakea toiminimeä, saada koulutusta puhelimitse, olla yhteydessä verotoimistoon jne. Ahdistaa.

Muistan silloin n.9v sitten kun tulimme Norjaan ensimmäistä kertaa niin ajattelin, että mikään työ ei ole niin vaikeaa, etteikö sitä oppisi jos saa hyvän perehdytyksen omalla äidinkielellään. Tänään huomaisin ajattelevani taas niin.

Toissaalta tämä on opettavasti aikaa ja tiedän, että tästäkin selvitään. Mutta nyt vähän turhauttaa. Olenko haukannut liian ison palan kakusta? Vai onko tänään vain huono päivä?

No jotain hyvääkin. Purjauksesta huolimatta olen todella innoissani tulevasta työstäni. Olen ennenkin tehnyt myyntityötä ja tykkään siitä. Siitä saa jostain syystä hyvät kiksit:) Remontoin täällä mm. itselleni omaa toimistoa, jee! Meillä on ollut yksi ns. ylimääräinen huone ja aion tehdä siitä itselleni työhuoneen. Hih, oma office:)


Tässä firmassa käytetään lapsityövoimaa:)



ps. ulkona on hirveä myrsky. Tuntuu, että katto lähtee kohta irti.. ja mies on työmatkalla Bodössä:( Taidan käpertyä lasten väliin nukkumaan...

3 kommenttia:

  1. Niinhän se olisi... Mulla menee töissä edelleen osa jutusta ihan yli hilseen, kun kieli on "väärä". No, saan kyllä itsekin joskus selittää asian pariin kertaan, kun nämä norjalaiset eivät heti ymmärrä minun svorskiani. :D Ja sitten olen vielä omaehtoisesti lähtenyt linjalle, että englantia ei töissä käytetä kuin todella äärimmäisessä hädässä, kun mikään muu ei auta.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Englantia en käytä!
    Tosin nyt yksi potentiaalinen asiakas kysyi, että onnistuisko kutsut englanniksi kun suurin osa hänen tutuistaan on tuolta kaivokselta eli tulleet Australiasta jne. Lupasin että juu. Ja myöhemmin vasta tajusin, etten oikeesti taida enää osata englatia (edes sen vertaa kuin ennen). No onpahan ainakin haasteita:)

    VastaaPoista
  3. Haasteita sulla kyllä riittää! Mutta tuohan oli hyvä, jos jossain vaiheessa vielä itsekin lämmittelen oman yrityksen perustamista, sulta voi kysellä neuvoja :) Onko täällä muuten mitään yrittäjäkeskuksia mistä saa tukea ja apua? Tai yrittäjän aloitusrahaa?

    VastaaPoista