Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 20. elokuuta 2012

Middag

Täällä Norjassahan ei syödä kahta lämmintä ruokaa päivässä. Niin kuin olemme Suomessa tottuneet. Täällä eletään leivällä:)

Mutta Suomessa siis kesälomalla huomasin, että taas vähitellen lipusimme sinne samaan vanhaan.. tuli monesti syötyä 2 kertaa päivässä. Nyt on taas ollut opetteleminen siihen, että EI. Ei kukaan jaksa laittaa ruokaa 2 kertaa päivässä. Toki olemme retkeilleetkin niin paljon, että automaattisesti 1 ruoka on syöty kotona ja retkellä sitten usein grillattu esim. makkarat.

Jostain blogista luin juuri hyvää pohdintaa tästä norjalaisesta ruokakulttuurista. Siinä tosin sanottiin, että norjalaiset arvostavat enemmän tätä yhteistä ruokahetkeä kuin suomalaiset.. no en tiedä. Mutta se on kyllä ollut täällä ihanaa, että me olemme perheen kanssa kyllä päivittäin kokontuneet ainakin kerran päivässä syömään yhdessä. Niin tärkeää työtä tai harrastusta ei ole vielä tullut, että siitä oltaisiin tingitty.

Kaikki aina olettavat, että täällä Norjassa syödään vallan kalaa.
Olisikin niin:) Ainakaan täällä Kirkkoniemessä tuoreen kalan
saanti ei ole ollenkaan taattu. Kaiholla muistelen kesää ja
naapuri Prisman kalatiskiä:)
Mutta eilen söimme kalaa.
Ja tiedättekö.. mun kukkapenkki/kasvimaa on alkanut tuottamaan
tulosta. Oman maan sipulit, ruohosipulit ja persilja lautasella!!??

Ja nykyäänhän meidän ruokakuntaan kuuluu tämä
"sormiruokasotkija":)
Glotta on ihanan ennakkoluuloton ruoan suhteen.
Kaikki käy:)
Hän istuu pöydän päässä tyytyväisenä niin kauan kuin
muutkin syövät ja söhrää omia juttujaan.. suuhun eksyy ehkä
max. 20% lautasella olleesta tavarasta.
Eli kyllä äitiä ja lusikkaakin vielä tarvitaan:)

Viimeistä vapaata viedään.. huomenna töihin!
Kuka pikakelasi tämän äitiysloman??

8 kommenttia:

  1. Nyt mulla on tainnu mennä monta juttua sivu suun: mihis Glotta-tyttö sitten joutuu?

    Hassua tosiaan: jos Suomessa lapset koulussa/päiväkodissa ja vanhemmat töissä söisivät "kunnon" lämpimän aterian ja päivän toinen ateria olisi voileipiä, tulisi kouluterveydenhoitajalta tiukkaa palautetta lasten monipuolisesta ravinnonsaannin tärkeydestä.
    Minä usein hiljennän omatuntoni, kun ruoka koostuu vaikka karjalanpiirakoista, jogurtista ja hedelmästä, että maailmanlaajuisesti ajatellen on kyse aika vauraasta ja monipuolisesta ateriasta.

    Työkuulumisiasi odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glotta on isin kanssa pari kk kotona:D sen jälkeen toivottavasti voin taas jäädä kotiin.
      Juu Suomessa Kuollaan tarkkoja tuosta kahden lämpimän ruoan politiikasta:D

      Poista
    2. Ei ku ollaan... Ei sentään kuolla:D hiton "älypuhelin". :D

      Poista
  2. Voi sitä syömistä sielä :O)
    Ja gelén määrää...huojuu vaan lautasella..
    Meillä ruukkasi olla perjantaisin herkkupäivä; oh haki (tai laittoi jonkun hakemaan kahvirahoilla)paikallisesta leipomosta tai kaupasta tms. jotain hyvää. usein se oli täytekakkua tai jäätelöä kera suolapähkinöitten ja suklaakarkkien.
    Retkelle kun lähdettiin, niin meidän suomalaisten lenkinpätkät näytti kyllä kovin orvoilta ja onnettomilta norjalaisten herkkujen =pihvien ja lohimedaljongien rinnalla :O hih.
    Aina vain syötiin. Kiire ei ollut juurikaan koskaan. Eka työpäivänä jo aikoinaan järkytyin kun aamurapsalla naiset kääri sätkiä...ei ois ehkä onnistunu mun aiemmilla työpaikoilla suomessa :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillæ kanssa perjantaisin herkkupaiva:) Just suolapahkinøita/karkkia/kakkua. Mahan teen yleensa vain yøvuoroa. Mutta raskaana ollessani olin normaalivuoroissa ja tajusin ton.. mulla on mennyt monta herkkupaivaa ohi suun:)
      Juu gelet on kylla takuuvarmasti ainakin jokaisilla lasten synttareilla. Papu oli pe ja tanaan synttareilla ja kummassakin oli taas ollut gelet pøydassa:)
      Ja satka palaa:) Oikea tupakka on kai niin kallista, etta satkan poltto on ihan yleista jos yleensa tupakoi. yøk!

      Poista
  3. Voi kun täällä saisikin kalaa! Siis jotain muutakin kuin lohta. Mutta ei, ei ainakaan mistään keskivertoruokakaupasta. Aivan käsittämätöntä. Muutenkin ihmiset tuntuvat syövän mieluummin lihaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpa.. se on ihan legendaa, etta Norjassa syødaan paljon kalaa. No ehka kalapuikkoja;)

      Poista
  4. Pitkästä aikaa täällä käymässä...ollu kaikenlaista; muuttohommia, nettikatkoa yms.
    Herkullinen ruoka-annos ja suloinen Glotta aterioimassa.:)
    Pitääpä tulla joskus ajan kans ja lukea väliin jääneet postaukset. t.Eve

    VastaaPoista