Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

tiistai 28. elokuuta 2012

Äiti ulkoruokintaan

Mieheni on isyyslomalla kohta 9kk vanhan Glotan kanssa.
Olen yöt töissä. Ne menevät kuulemma hyvin. Viime yönäkään Glotan sängystä ei ollut kuulunut pihaustakaan. Minä herätin hänet aamulla ottamaan tissihuikat kun tulin töistä, jotta pääsen itse nukkumaan.

Ongelma on päivät. Minun pitäisi nukkua, mutta vauvalla on asiaa:)
En tiedä mistä pirusta tuo tyttö on perinyt tuon äänensä. Asiaa on koko ajan ja desibeleissä ei säästellä. Siis sellaista hyväntuulista mölinää... pääpäpäää ja mämäämääää... kuuluu korvatulppien läpi. Mieheni on ollut ihan varpaillaan. Hän ei kuulemma voi tälle mitään:) No ei tietenkään voi. Muuta kun lähteä ulos vauvan kanssa, mutta eihän sekään käy heti klo 7.00 aamulla.



Tänään kun tulin töistä minulle ilmoitettiin, että olen muuttanut. Minulla on ihan oma yksiö. Neliöitä siinä on noin 6:) Ikkkuna ja kaikki. Eli mieheni oli pedannut minulle vierassängyn meidän varastoon:) Meillä on autotallin yhteydessä sellainen tila. Talon entinen omistaja oli yrittäjä ja tila oli hänen office. Nykyään minun yksiö:) Jääkaappi ja vessa sinne niin voisin oikeesti muuttaa pysyvästi:)



 
Siellä olikin ihan mahtava nukkua.
Viileää ja hiljaista:)

21 kommenttia:

  1. Hei tuohan on ihan huippu! Mieheni juuri mietti, kun saatiin kesällä pihavarasto tehtyä, että hän voisi ensi kesäksi sitten tehdä itselleen /miksei minullekin sinne nukkumapaikan. Katsellaan nyt, onko sitten enää tilaa sille. ;)
    Unet on niin tärkeät yövuorojen välillä, varsinkin, kun tekee pelkkää yötä. Saa nähdä miten meillä nukkuminen onnistuu / kahden neidin hiljaa "pitäminen". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästäkää ehdottomasti tilaa yhdelle sängylle sinne:) Suosittelen yhden yön kokemuksella:) Kyllä. Unet ovat tärkeät. Viime yövuorojen välissä en nukkunut kunnolla ja meni melkein viikko palautuessa parista yövuorosta. Nyt en tee sitä virhettä enää. Lapsia on mahdoton pitää hiljaa.. ihan kun ne tietäis, että nyt pitäis olla hiljaa, mutta ähäkutti huutelen vähän:)

      Poista
  2. Olipas kivasti keksitty ja tehty mieheltäsi! :) Tuohan näyttää ja kuulostaa aivan ideaalilta nukkumahuoneelta!

    - k. ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep:) Luulen kyllä, että tässä kohtaa hän ajatteli enemmän itseään.. ei kestä niitä päiviä täällä kun pitää hyssytellä vauvaa koko ajan, ettei äiti herää.. ja sitten kun herää niin herääkin kiukkuinen äiti;) Mutta ehkä myös vähän mua;) ps. hyvät unet oli, huomenna vielä otan untuvapeiton tavallisen sijaan niin luulen, että nukuin kuin possu:)

      Poista
  3. Aivan loistava idea!!:)
    T:Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mullakin on käynyt tämä mielessä. Mutta en ole edes jaksanut ajatella sen rojun siivoamista pois sieltä, että saisi sängyn mahdutettua. Ja lisäksi kuvittelin, että siellä on tosi kylmä:)

      Poista
  4. Meilläkin tehtiin noin jo ajat sitten... Siitä ei siis tullut työhuonetta miehelle, vaikka hän niin kaavailikin. Siitä tuli nukkumahuone - kerrosängyt ja parivuode, kirjoituspöytä, vanha telkkari ja vanha tietsikkakin - ja vierashuone. Kaksi ikkunaa. Terassikin on. Tosi miellyttävä paikka nukkua ja vieraatkin tykkää, kun saa palan omaa elämää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin meinattiin alussa, että tehdään siitä vierashuone. Ainakin kesäksi. Mutta kun on tota rojua.. ja vieraita kuitenkin suht harvoin niin siitä tuli sitten varasto. Mutta nyt kyllä jatkossa tuolla voi ainakin kesäaikaan nukuttaa vieraitakin:)

      Poista
  5. En kyllä ymmärrä miten noin hiljaisella ja vähäsanaisella äidillä voi olla tuollainen tyttö;D Glodis muuten leikki tänään nukkekodilla ja pikkukeittiöllä ihan sujuvasti eli ei ne prinsessa- ja kampaajaleikitkään kaukana ole:)-m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kanssa vähän ihmettelen, että mistä noi geenit;) On taitanut vaihtua vauva laitoksella:) Juu kuulin, että Glodis oli ollut Eevin nukkekodin kimpussa. Jee mä pääsen hankkimaan tyttöjuttuja. Niin hienot nukkekodit ja vermeet, että Glotta ei saa kuin katsella kun äiti leikkii;) ps. mun puhelin teki lakon... eli fb:sta saa kiinni.

      Poista
  6. Ihanasti tehty! Kunnon unet kuulostaa hyvälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon unet ovat kyllä edellytys jos meinaa tätä työtä tehdä. Ja ainakin tämä neitsytmatka meni ihanasti:)

      Poista
  7. Hyviä unia ja toivottavasti Glotta pitää iskän liikkeellä päivisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Iskalla ja Glotalla taitaa menna paivat hyvin.. mita ovat minulle kertoneet:)

      Poista
  8. Viime visiitistä onkin vierähtänyt aikaa kun näköjään perhekin on kerennyt kasvaa! Luulin blogin loppuneen ja keväästä en ole paljon blogeihin panostanut; omaani enkä muiden! Nyt iski taas into ja mitä löysinkään:) Kiva tietää, että kahvin seuraksi löytyy taas lukemista!!!

    T. Naatuska Moskovasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi... juu mahan olin lopettelemassa silloin.. øøh 1,5v sitten? Tervetuloa takaisin. Ma olen seurannut sun ja Marakatin mooveja:)

      Poista
  9. Ha ha, ihana tuo sinun uusi "koti"! Meillä pikkuinen nukkuu vielä tiiviisty minussa kiinni... Ehkä kohta olisi aika alkaa vieroitus... Hui! Saattaa olla jopa minulle vaikeampaa kuin pikkuiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla vieroitus meni tosi hyvin ja helposti. 1. yø oli vahan kaaottinen, mutta nopeasti tajusi, ettei ruokahuolto pelaa øisin:) Ja luulen, etta tama oli palvelus vauvallekin. Nyt nukkuu tosi hyvin n. 10h:n yøunia ja heraa hymyilevaisena. Yøt meilla oli tosi rikkonaisia.
      Tsemppia jos tahan rumbaan lahdette:) On ihana nukkua vauvan kanssa lahekkain, mutta meilla meni lopuksi siihen, ettei enaa kukaan nukkunut hyvin.

      Poista
    2. Joo, täytyy varmaan lomien jälkeen testata miten vieroitus sujuu, tuo on ihan totta että sitten varmaan kaikki nukuttaisiin paremmin!

      Poista