Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tiedotusluontoista asiaa:)

A) Eilen oli aivan mielettömät revontulet täällä!
Yritin ottaa niistä kuviakin, mutta en ymmärrä. Kamera ei suostunut ottamaan kuvia pelkästä taivaasta ja revontulista vaan "vaati", että kuvassa piti olla esim. rakennustakin. Kertokaa jos joku tietää, että miksi näin?
Mutta mieletön show! Se on niin koukuttavaa. Katsella taivaalle kun revontulet ilmestyvät kuin tyhjästä. Tanssivat aikansa erilaisia kuvioita kunnes taas katoavat. Ja kun käännyt toiseen suuntaan niin siellä vasta upeita revontulia onkin:) Eihän siinä malta lähteä sisälle vaikka on kauhea pakkanen ja tuuli.. ennen kuin sormet ovat niin jäässä, etteivät meinanneet sulaa millään:)





B) Sirkus on tullut kaupunkiin:) Eli me&i:n uusi kevät mallisto on julkaistu ja teemana on SIRKUS. Ihanan värikäs ja upea mallisto taas kerran. Vähän takaisin sinne tyypilliseen me&i:hin mielestäni.. enemmän retro kun moneen vuoteen. Me like.. olenhan 70-luvun tyttö:) Katsokaa koko mallisto http://www.meandi.fi/


Perheen pienimmille ihania juttua.
Ennen kaikkea väriä ja pehmeää materiaalia.
Kokeilin näitä Glotalle ja voi miten ihanilta ne
tuntuivatkaan.. menivät päälle helposti (trikoo venyy
niin, että on tosi helppo pukea päälle), tuntuivat pehmeältä
(ekopuuvillaa) ja noi värit!
Kaikille vauvoille (kröhöm) ei vaan vaaleanpunainen sovi...
Glotan kun pukee vaaleaan väriin niin menee koko tyttö ihan valjuksi.
Niin ihanaa kun se olisikin pukea pinkkiä prinsessalle kun sellaisen
on vihdoin saanut.

Kaikkea ihanaa vähän isommillekin.

Ja töffejä juttuja meille naisillekin!


C) Unelmani talo on löytynyt. Illalla mieheni kanssa katselimme ihan huviksemme mitä Suomessa on myynnissä. Kotipaikkakunnallamme on myynnissä SE talo:) Siis jos olisimme muuttamassa nyt takaisin Suomeen niin olisin aamulla tarttunut puhelimeen.. ja lauantaina lotonnut niin pirusti:) Siis i-ha-na!
Olen monesti miettinyt minkälainen talo se olisi.. siis jos ei olisi rahasta kiinni ja saisi valita kaikista maailman vaihtoehdoista sen itselleen mieleisimmän. Ja lukenut sisustuslehtiä viimeiset 10 vuotta jne jne..  välillä tuntuu, että moderni kivitalo, välillä tanskalainen puutalo romanttisine sisutuksineen olisi ihana.. mutta nyt tuntuu, että se olisi aikapaljon tällainen. Tai siis tämä:) ps. ok.. siirtäisin sen järven rannalle;)

Aah.. mä voisin niin asua tuolla:)

ja ottaa vieraita vastaan:)

Olla pullantuoksuinen kotiäiti:)

Aah... nyt mä kirjoitan joulupukille!

Eipä tässä muuta:)
Eikö ollut aika tehopostaus?
Tuntuu, ettei ole oikein aikaa edes bloggailla..
joten jos monen päivän taukoja tulee niin elossa
ollaan, mutta "suurperheen" äiti on vaan vähän busy;)

T: Kalamuija, joka kirjoittaa blogia yhdellä kädellä, juo
KYLMÄÄ kahvia toisella ja heiluttaa sitteriä jalalla:)
Ja oikeastaan pitäisi olla jo laittamassa lounasta pojille!

11 kommenttia:

  1. Joopa, muisten vain aikoja kun vanhin oli vajaat 6 vuotta ja lapsia oli jo neljä. Se oli aika kiireistä aikaa, vaikkei sitä silloin niin ajatellut. Ja ihanaa se ainakin oli!
    Siis : nauti!
    Revontulet upeita ja kiitän onneani, ettei minulla ole vaatteisiisi mahtuvaa jälkikasvua;-)

    VastaaPoista
  2. Oliko sulla kameralle jalustaa? Pimeällä taivasta kuvatessa täytyy käyttää jalustaa ja pitkää valotusaikaa ja isoa ISO arvoa.
    Minä muuten pidän kohta kyseisen tuotemerkin kutsut. Ihan hauska nähdä tuleeko porukkaa ja mitä sieltä itse voisikaan ostaa.
    Unelmies talo on kyllä huikean hieno! KOska tulette käymään täällä suunnalla?

    VastaaPoista
  3. Joo se on kumma mistä tämä "kiire" tuleekin kun vauva nukkkuu varmasti 20h vuorokaudesta:) Mutta ihan eri meininki täällä on kuin ennen.. eli jotain on tapahtunut:) Äiti-ihminen: meillä me&i:lla on kivoja juttuja myös meille naisille;)
    Ekaterina: Ei ole jalustaa vielä. Lahjakortti sitä ostamista varten on, mutta on niin "kiire" etten ole ehtinyt hankkimaan. Noista valotusajoista ja Iso arvoista en ymmärrä yhtään mitään... se kurssi olis niin hyvä:) Me tullaan etelä-Suomeen helmikuun lopulla. Joko 3.3 tai 4.3 on ristiäiset. Pääsisitkö ottamaan kuvia silloin? t.kalamuija

    VastaaPoista
  4. Revontulet on mahtavia! Siitä onkin jonkun aikaa, kun olen niitä nähnyt. Ja tuo talo, niin ihana!...kelpais mullekkin.:) t.Eve

    VastaaPoista
  5. Nyt on kuulema menossa sellainen aurinkomyrsky, joka aiheuttaa paljon revontulia Lappiin.
    Hienoja kuvia olet ottanut. Mie en muista koskaan täällä Itä-Suomessa nähneeni tuollaisia "helmoja". Mikä kuvausohjelma sulla oli käytössä? Järkkäreissä on yleensä yökuvaukseen sopiva ohjelma, jos ei itse halua valotusaikaa ruveta säätämään.

    VastaaPoista
  6. Toi talo on kyllä ihana, ja niin hyvällä paikalla ihan keskustassa. Melkein meidän naapurissa siis :)

    Jasama juttu meillä tuo vaaleanpunainen. Saa tytön näyttämään ihan jouluporsaalta. :D

    Saija ja Taika alias tissitakiainen

    VastaaPoista
  7. Nuo revontulet ovat varmasti upeita, kun ne noin kirkkaasti loimuavat. Ihmettelin kesällä hieman samaa ilmiötä kun kuvasin sateenkaarta. Otin kuvia manuaalisesti ja kyllähän kamera toimi, mutta en saanut tarkennettua sateenkaarta. Kyllähän ne värien rajat sitten kuitenkin kuvissa olivat skarpit.
    Mielessäni pohdin tuota asiaa ja tulin siihen tulokseen, kun se sateenkaari on valoa, joka näkyy spektrin eri väreissä. Revontuletkin ovat kai vastaavia, eivät mitään kiinteää ainetta.

    VastaaPoista
  8. Eve: eikö olekin hienoja revontulia ja upea talo:)
    Mertsu: otin kuvat sillä "ilman salamaa" ohjelmalla. Sillä yökuvaussäädöllä ei suostunut mihinkään... mutta ohjeeksi olen saanut, että jalusta pitää ainakin olla niin onnistuis paremmin.
    Saija: Mietinkin, että te varmaan asutte jossain tossa ihan lähellä. Tiedätkö ton talon tarinan tai jotain siitä? Musta se oli myynnissä muutama kk sitten. Nyt tuli uudestaan enkä ollut tuntea samaksi taloksi. On nyt myynnissä sillä "Kiinteistövälittäjä Kaisalla" eli on stailannut sitä ja ottanut paremmat kuvat. Mutta siis kenen talo jne? On tyhjillään. Luulis, että tollainen menis nopeesti. Ja ihana se oli jo ennen stailaustakin! ps. voi meidän tissitakiais-joulupossuja:)
    Tarja: joo kamera ei tosiaan tarkenna revontuliin eli piti olla jotain "kiinteetä" kuvassa mukana:) Ai että tämä kuulostaa ammattilaisten keskustelulta. Mutta mä opettelen ja kerron teille jos joskus opin ottamaan kuvan ilman kiinteitä materiaaleja:) Kun kuulemma tosiaan revontulia on luvattu tänne. Pitää ostaa haskat joilla kuvaus onnistuu.. meinas viimekerrasta seurata sormien amputaatio:) t.kalamuija

    VastaaPoista
  9. Hei vielä, tuolta löytyy jotain tietoa revontulten kuvaamisesta: http://astro.kuvat.fi/tahtikuvaus/repokuvaus.htm

    VastaaPoista
  10. Mä just tänään ajoin tuon talon ohi! Sijainti on kyllä hyvä, ainoa että ranta puuttui... :) En kyllä hintaa tiedä, mutta kuvista päätellen aika päätä huimaava.
    Tsemppiä malliston myyntiin, se on kyllä mahtava! Se myy itse itseään... Arvaapa kuinka iso oma tilaus on, huh huh.
    Ja jossain vaiheessa Ingrid on kuitenkin vaaleanpunaisessa sopii tai ei, se (prinsessa)ikä on 95% varmuudella about 3-4vuoden tietämissä ;) Siihen asti on kiva pukea lapsen väriin sopivia vaatteita :D
    Ja noin revontulet! Jo kuvat ovat upeita, saatika jos näkis livenä, ei taatusti malttais mennä sisälle!!
    Innostunein meandi terkuin Heidi

    VastaaPoista
  11. Juu, olen varmaankin kotomaassa tuolloin, joten kuvaus onnistuu :)

    VastaaPoista