Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Nimispekulaatiota


"Glotta" on osoittautunut aika tyytyväiseksi vauvaksi. Nukkuukin hyvin.. silloin kun väsyttää:)
Illalla ei ikinä tiedä miten käy. Jos hän on nukkunut kovasti päivällä niin oikein pelottaa.. minkälainen yö on edessä. Mutta saattaakin olla, että hän nukkuu yönkin tosi hyvin. You never know:)

Eilen oli juuri tällainen ilta. Vauva torkkui koko päivän ja varpaillamme sitten hiivimme sänkyyn puoliltaöin. Vauva nukkui ja me miehen kanssa juttelimme, koska ajattelimme että turha alkaa nukkumaan kun kohta pitää taas herätä. 3 tuntia meni.. juttua riitti ja vauva nukkui:) Mutta kun sitten viimein päätimme ruveta nukkumaan niin nahkavekkari pärähti. Mutta onneksi vain tissihuikille ja jatkoi uniaan:)
Mutta melkein koko tuon 3h mietimme vauvalle nimeä. Hienoja nimiä on paljon. Liian paljon. Mutta mikä olisi hyvä nimi juuri meidän prinsessalle??? Häntä on kutsuttu Glotaksi jo pitkään ja se on jotenkin jo iskostunut mieliimme. Emme osaa kutsua häntä muulla nimellä.. tai no joo.. kyllähän lempinimiä pitää olla kuten "Glode, Glodis ja Glodsu":)

Tosin uudessa Vauva-lehdessä oli juttua aiheesta. Jos haluat lapsellesi nimen, jota ei ole muilla niin voi ottaa yhteyttä pappii tai yrittää hyväksyttää nimi. Sopimatonta nimeä tai nimeä joka voi aiheuttaa ilmeistä haittaa ei vauvalle saa antaa. Eikä pojan nimeä tytölle tai päinvastoin. Useimpiin ehdotuksiin kuulemma vastataan myöntävästi. Esim. Sipuliina, Pooki ja Kiirus ovat saaneet nimensä käyttöön pienen hyväksymisprosessin jälkeen. No mutta emme me ole antamassa vauvalle nimeä Glotta:)

Mutta vähitellen se nimi pitäisi keksiä. Täällä Norjassa vauvoille tuntuu olevan nimi jo laitoksella. Ei se pakollista ole, mutta yleinen käytäntö. Aina kun liikumme ulkona ja joku tuttu tulee vastaan niin ensimmäinen kysymys onnittelujen jälkeen on, että mikä hänen nimensä on. Ja me siinä sitten kiemurtelemme, että ei vauvalla ole nimeä. Aluksi se meni ihan hyvin, mutta nyt kun tapaamme samoja ihmisiä uudelleen ja uudelleen emmekä vieläkään osaa vastata tuohon kysymykseen niin se herättää ihmetystä.

No viimeyönä SE ehkä löytyi:) Tosin näin olemme luulleet ennenkin. Ja seuraavana päivänä mieli on taas muuttunut. Kun Glotta on Glotta:) Mieheni sanoi, että laita se heti aamulla Facebookkiin niin emme voi sitä enää muuttaa. Tämä on nykyaikaa;) No en laittanut... se voi nimittäin muuttua vielä:) Ja ristiäisethän ovat vasta helmikuun lopussa.


Sitten asiasta ihan toiseen. Eräs aamu kun istuin
aamupalalla näin kun harakka lensi meidän takapihan
aidalle ja selvästi jemmasi jotain lumeen.
Heti ajattelin, että se on löytänyt jonkun hienon aarteen.
Kenties timanttisormuksen:) En uskaltanut mennä
kuokkimaan, mutta päätin, että jonain päivänä kurkkaan
mitä siellä on.
Tänään muistin tämän ja pojat menivät heti tarkistamaan jemman.
Arvatkaa mitä siellä oli?
Keitetty makaroni:) Eväät pahan päivän varalle:)

ps. Kerro kommenttiboxiin lempi nimivaihtoehtosi!
Olisimme ideoista oikein kiitollisia:)

30 kommenttia:

  1. Rupes hieman hymyilyttämään, että joku on antanut lapselleen nimeksi Pooki tai Kiirus huhhuh.
    Lieneekö inspiraation lähteenä ollut Oulun tienoon valtavan suosittu Radio Pooki taikka sitten antaja on savontanut rakastamansa musiikkisuuntauksen ja kastanut lapsensa sillä nimellä ;) Kiirus voisi olla Pohjoisruotsalaiseen kaivoskaupunkiin kiintyneiden vanhempien (ja /tai siellä nopeasti alkuunsaatetun) piltin nimi.
    Ei tule nimiehdotuksia mieleen muita kuin Ragnheidur siinä tapauksessa että olisitte islantilaisia.

    VastaaPoista
  2. No jos neiti ei voi olla Glotta, niin miten olis Lotta?

    Henk.kohtasesti olen kyllä vallan ihastunut ihan Glottaan :)

    Terveisiä Tornionlaaksosta!

    VastaaPoista
  3. No Lotta mullekin tuli heti mieleen. Siten voisitte edelleen kutsua häntä kuitenkin glotaksi :)))

    VastaaPoista
  4. Lottaa pukkaa täältäkin ehdotuksena :)

    VastaaPoista
  5. Lotta. Anna. Wilma. Minna. Laila. Alla. Katariina. Helmi.

    Hmm.... Tai Tuuli! Tuisku?

    VastaaPoista
  6. Teillehän tulee ihan univelkaa nimen miettimisen myötä ;) Itse ehdotan Lottaa ainakin toiseksi nimeksi, meillä se on keskellä kolmen nimen välissä kuopuksella.

    Itse ehdottaisin (eihän tässä nimimakua voi kauhean hyvin tietää, mutta isoveljien nimiä kun miettii niin): Eveliina, Helena, Ellen, Ilona, Anna, Emmiina ja Adalmiina. Noh, nämä nyt ovat tosi pitkiä nimiä ;) Tuulia olis kiva kanssa!

    Se on jännä miten tuo nimi asia vaihtelee maasta toiseen. Meistä taas tuntuu että olemme kummajaisia kun meillä on ollut nimi käytössä kaikilla jo ihan heti syntymästä. Se OIKEA nimi, ja sitä eivät meinanneet appivanhemmat aluksi hyväksyä että he tietävät jo oikean nimen ja sen kuuluisi olla suuri salaisuus ristiäisiin asti. Jos me ollaankin piilonorskeja ;)

    Terkuin Roution Heidi

    VastaaPoista
  7. Helmi Lotta Aurora.
    Se on kuulkaas siinä!
    Tervehdys vuonon tältä rannalta...

    VastaaPoista
  8. Kerroin nimiehdotukseni tyttärelle ja se sanoi vain hyvin painokkaasti: NO JUST!
    Ehkä Helmin tilalle jokin hieman kansainvälisempi, jos Norjassa viivytte... Mette, Silja?
    Minä olisin laittanut tälle pikkutypylle kolmanneksi Auroran, aamuruskon, koska hän oli kuin aamurusko. Mutta mies ei ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  9. Avletto: Pooki on mun veljen koiran nimi:) Siinæ on joku tarina taustalle.. oliko joku sarjakuvahahmo tms. Pitaa tarkistaa. Mutta etta ihmisen nimi!
    Kiitos kaikille avusta ja lisaa saa laittaa:) Monia kivoja nimia taalla vilahtelee, myøs sellaisia joita me itsekin olemme miettineet kuten Lotta, Ilona, Helmi. Onkohan olemassa rajoitusta kuinka monta nimea saa laittaa;) Jos lataa kaikki kivat nimet putkeen:)
    Heidi: mekin ollaan aina kerrottu nimi heti kun ollaan tiedetty ja pojista tiedettiin aika ajoissa. En osaa pitaa salaisuuksia:) Mutta nyt ei oikeesti tiedeta! Makaan en ymmarra tota etta pitaa salailla sita nimea loppuun asti. t.kalamuija

    VastaaPoista
  10. Greta Lotta! Sitten voitte jatkossakin kutsua Glotaksi, kun se on vähän kuin lyhennys koko nimestä ;)

    Mäkin olen huomannut, että täällä vauvat saavat nimen heti synnyttyään. Siskoni Suomessa sai vauvan kuukausi sitten ja mieheni ei voinut mitenkään ymmärtää, ettei sillä ollut saman tien nimeä. Aivan mahdoton ajatus norjalaiselle.

    VastaaPoista
  11. Minusta nätein tytön nimi on Pinja. Jos meillä olisi ollut tyttö, se olisi ehdottomasti ollut Pinja. Mutta kun on poika, niin se on Pyry ;) Hei Lumikin ois aika nätti nimi, nyt kun siellä lumen keskellä olette :) Olisi sitten elämän ikäinen muistutus vauva-ajasta. Eivät nämä kyllä taida mitenkään liittyä jo edellä mainittuihin ;)

    VastaaPoista
  12. Noomi,Hetta,Sini,Lyyli,ilmi,Miina,Venla hoppas någon av namnen skulle passa till lilla flicke barnet.

    VastaaPoista
  13. Lumi Lotta Olivia :)

    VastaaPoista
  14. Helmi Lotta Sofie.Ihana teidän pieni Helmi.

    VastaaPoista
  15. Lotta Hilda Olivia-:)

    Tammikuu kohta puolivälissä ja päivät pitenee.
    Ihanaa vauvalomaa kokoperheelle!
    -Heleena-

    VastaaPoista
  16. Hilppa! Hieno nimi :) Harmi vaan kun en itse sitä koskaan päässyt käyttämään, ei sointunut toisen lapsen nimen kanssa.

    Susanna

    VastaaPoista
  17. Hei! Helmi ja Lotta kuulostavat hirmu näteiltä nimiltä. Ja Mette. Mikä on Papun oikea nimi? Haluatko, että rimmaa poikien nimiin vai onko kaikilla lapsilla omanlaisensa nimi? Ono tuo Glotta muuten Norjalainen nimi ja tarkoittaako jotain? Ihania nimiä on niin paljon:) Onnea nimipähkäilyyn!
    -marjo

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille taas:) Ihania nimiehdotuksia!
    Meilla on siis Oskari, Edvard ja ???
    Mette oli suosikki yhdessa vaiheessa:) t.kalamuija

    VastaaPoista
  19. Anri Saana Charlotta

    VastaaPoista
  20. Ilona Aurora :) Selvä homma. Ja sopii kahden muun murun kans ;D Tai sitten rouva on hyvä ja vilkaisee vielä kerran niitä babyshowerissa ehdotettuja nimikokoelmia! ;) Terkut Espoosta!

    VastaaPoista
  21. Fanni, Hilda tai Sofia. t.Eve

    VastaaPoista
  22. No Lottahan sen olla pitää. Mäkin olen jo niin ihastunut tuohon 'Glottaan'!! Siis nimeen, vauvasta puhumattakaan. Meinaa ihan iskeä vauvakuume, vaikken lisää lapsia haluakaan. ;)

    -riikka

    VastaaPoista
  23. Vaikka kuinka päin miettii, niin Oskarin ja Edvardin perään sointuu vaikka mikä nimi! Että hienosti olette kaksi nimenneet kun siihen perään tosiaan sopii joku pidempi nimi, ja sitten hyvin vaikka tuo ytimekäs Mettekin! Ja kummasti lapset alkavat näyttää "omilta nimiltään" ;)
    -Heidi-

    VastaaPoista
  24. Pitääkö sisarusten nimien sointua toisiinsa? siis oikeasti sointua? Tai alkaa samalla kirjaimella? Ymmärrän, ettei ihan sekalaista seurakuntaa, mutta eihän lapset elämäänsä yhdessä elä ja jokainen on oma itsensä.
    Se on lyhyt se aika, kun nimet kirjoitetaan peräkkäin ja niitä käytetään rimpsuna syömään huudettaessa...

    VastaaPoista
  25. Ei pida sointua poikien nimien kanssa eikæ alkaa millaan tietylla kirjaimella:) Nyt etsitaan taydellista nimea taydelliselle vauvalle.. vaikka niinhan se on etta lapset alkavat nayttamaan omilta nimiltaan.. tai nimet lapselta:) t.kalamuija

    VastaaPoista
  26. Ehdotan nimeä Essi-Marjatta Turpeinen.
    T. Pooki

    VastaaPoista
  27. Emilia Sara Illusia

    VastaaPoista
  28. Koska poikien nimetkin ovat vanhoja kunnon nimiä, pitäisi tytön olla sitä myös - vaikka Helena tai Hilkka ja toisena nimenä voisi olla Sisko -

    hannah

    VastaaPoista
  29. Olipa ihana kertomus teidän öisistä keskusteluista! Jotenkin näin toistaiseksi lapsettomana pelkään kovasti vauva-aikaa että mitä jos ei olekkaan aikaa toiselle. Sait epäilyni laantumaan :)

    VastaaPoista