Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hilsen fra Oslo

Terkut aurinkoisesta Oslosta. Olipa ihana tavata aurinko:)
Vasta kun menin Osloon niin tajusin, että tosiaan.. aurinko ei ole paistanut pitkään aikaan täällä pohjoisessa. Mutta siellä saimme nauttia joka päivä auringosta. Ja täytyy myöntää, että täällä Kirkkoniemessä näytti vähän ankealta kun tänään kotiin palasin.

Reissu oli onnistunut. Jo tuollainen pikareissu eli lähtö pe päivällä ja paluu su aamuna tekee terää. Nautin joka hetkestä. Jo lentokoneeseen ostin pari uutta lehteä ja join kahvia ja söin suklaata ja keskityin vain itseeni ja omaan hyvään oloon:) Samoin tänä aamuna. Herätys aamulla oli jo 7 aikaan. Pyysin hotellista aamupalan mukaan ja junassa kohti lentokenttää nautiskelin aamupalaa ja selailin lehtiä. Koneessa nukuin koko matkan:) Eli todellista ajan tehokäyttöä. Just for me;)

Yövyimme Thon hotel Operassa eli ihan Oslon rautatieaseman vieressä. Olemme ennenkin yöpyneet siellä ja todenneet hotellin erittäin hyväksi niin mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan.
Hotelli on melko uusi, sijainti on loistava, aamupala ihan huippu (paras koskaan saamistani hotelli aamiaisista), huoneissa on ihanan viileä ja hyvä ilma, huoneet ovat hiljaisia, hotellissa on hyvä punttisali (jota ei tosin nyt käytetty) ja sauna (jota käytettiin) ja siellä kaikki vaan toimii. Esim. Kaisan lento Suomeen lähti tänään vasta 18.00 aikoihin niin hän sai pitää huoneen siihen asti ilman mitään lisämaksua:) Eli jos Osloon matkustat niin suosittelen lämpimästi tätä majapaikkaa!

Tämä oli jo minun ja Kaisan 3. tyttöjenreissu Osloon. Kaisan mies oli jo ihmetellyt, että miksi aina Osloon:) No siksi, että sinne on helppo ja halpa meidän kummankin matkustaa. Jopa täältä meiltä sinne pääsee yhdellä suoralla lennolla. Tosin minun lentomatkani kesti 2h kun Kaisan reissu Helsingistä kesti vain 1h20min. Toi on muuten aika pitkä lentoaika tuo 2 tuntia kun miettii, että tuo on maan sisäinen lento. Onkohan euroopassa toista maata jossa näin pitkää sisäistä lentomatkaa on.. ei tule ainakaan heti mieleen;)

Mutta nämä meidän reissut on aina samanlaisia. Toki ekalla kerralla kumpikaan meistä ei ollut raskaana, joten silloin vähän kävimme yössäkin. Mutta viime vuonna minä olin raskaana ja nyt on Kaisa raskaana eli rauhallisia tyttöjenreissuja harrastetaan.
Kaisa oli jo perjantaina hotellilla kun menin sinne. Ei muuta kuin koossailuasut päälle, suklaat ja skumppapullo esiin ja sängylle makoilemaan.. ja kuulumisia vaihtamaan. Siinä menikin koko ilta kunnes tajusimme, että meillä on nälkä. Sen verran kuitenkin olemme valmiita muuttamaan meidän jo perinteeksi muodostunutta reissuohjelmaa, että ruokapaikkaa sentään vaihdamme. Nyt muistin, että olimme kerran me&i:n porukan kanssa kivassa italialaisessa ja pienen etsinnän jälkeen löysimme sinne. Ihanaa ruokaa.. suosittelisin ravintolaa jos vaan muistaisin sen nimen:) Sitten käynti Andys pubissa yhdellä ja takaisin hotellille. Tämä Andys pubi on meidän perinteinen drinksupaikka. Se taitaa olla oikeesti joku jalkapallopubi, mutta viikonloppuisin siellä on ihan kunnon meno. Sanoin tarjoilijalle, että en tiedä mitä haluan kun tuli syötyä vähän liikaa ja hän pyysi luottamaan itseensä ja tekikin tosi hyvän ja toimivan iltadrinksun minulle:)

Lauantai meni kaupoilla pyörien. Huomasimme, että joka kerta kierrämme suunnilleen samat putiikit. Aker Bryggellä on aina käytävä kahvilla ja vähän Frognerissa käveltävä:) Sitten taas hotellille ja saunaan ja sänkyyn juttelemaan:) Nyt on vuoden kuulumiset vaihdettu!




 
 
Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille:)
 

4 kommenttia:

  1. Ihana perinne ja ihana vauvamasu Kaisalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana perinne. Toiv se jatkuu vaikka Kaisa saakin vauvan.. tai sitten otetaan lapset mukaan:) Kaisalla on ihana masu. Eikä mitään raskausoireita... toisin kuin eräillä oli...

      Poista