Sopuli... lemen :)

Mä nauran täällä. Luin kaksi viimesintä postaustani enkä voi muuta. Edellisessä uhkun tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä. Uhoan, että olen vaikka lipputangon nupissa tai syön heinää seuraavat 3kk. jotta saan Glotan terveenä ulos. Ja seuraavassa postauksessa kuvaan rasvaa tihkuvaa hampparia ja ihmettelen, että miksi sokerit heittelevät! Haloo:) Antakaa anteeksi. Mä olen NIIN raskaana:) Ja kiitos kun, ette ole kommentoineet. Lukijoita on taas käynyt melkein 300 eikä kukaan ollut niin tuhma, että olisi huomauttanut, että hei... tässähän ei ole mitään logiikkaa:) No tänään olen taas palannut ruotuun. Wokki on muuten hyvä ruoka. Täyttävä, terveellinen ja mun verensokerit tykkää siitä.

Kokoisekseen tyypiksi sopulilla on aikas

hyvä itsetunto... räyh!

Mutta tuo ei ollut siis tämän päivän aihe. Vaan nämä helkutin "lemmenit" eli sopulit.
Kun näin ekan sopulin kesällä olin ihan, että wau. Ihana pieni hamsteria muistuttava eläin. Ja täällä se kulkee ihan yksin ja söpöilee. Mutta sitten näitä lemmeneitä alkoi vilisemään joka paikassa. Retkillä kun oltiin törmättiin niihin jatkuvasti. Eläviin ja kuolleisiin. Mietin, että onpas eläin. Kova itsetunto kun rähisee ihmisille vaikka on siis hamsterin kokoinen. Ne siis oikeesti sähisee ja kovistelee jos satut menemään niiden apajille ja ne säikähtävät. Saattavatpa kuulemma kuollakin siihen kun oikein ärisevät.. sitä en ole nähnyt kyllä vielä.

Sitten näitä söpöläisiä alkoi näkymään ihan katukuvassa. Niitä siis vilistää ihan joka paikassa ja paljon. Puhutaan sopulivaelluksesta. Tämä sopulikanta kesti hyvin kesän yli ja nyt syksyllä niitä vaeltaa täällä ihan valtoimenaan. Ne eivät halua olla laumassa ja lähtevät liikkeelle kohti harvempaan asuttuja seutuja.

Varsinkin retkillä metsässä niitä näkee, mutta toinen sesonki on jos lähtee autolla liikkeelle pimessä. Itsekin olen liiskannut vahingossa jo monta sopulia. Kadut ovat täynnä "sopulilättyjä" ja lisäksi muut eläimet tappavat niitä. Kissa raukoilla on hirveä sesonki ja ne laihtuvat ja jäävät autojen alle sopuleita pyydystäessään. Myös koirat tykkäävät niistä.. myös tämä meidän hoitokoira. Sisäisesti ja ulkoisesti. Eikä tuohon ripuliin auta "sopuli päivässä kuuri". Jos hän ei syö sopulia päivässä niin hän ainakin piehtaroi kuolleen sopulin päällä ja ottaa ihanat aromit matkaansa.

Polut ja rannat ovat täynnä kuolleita sopuleita.

Ja teillä on "sopulilättyjä":(

Eli minä olen siis todella täynnä sopuleita. Ja joku sanoi, että jos ne kestävät hyvin talven yli ja tämä lisääntyminen jatkuu niin ensivuosi voi olla vielä "mahtavampi" sopulivuosi! Eikä ja yök!

Lørdagskos

Täällä ilmat suosii meitä:) Tänäänkin +19 ja siis t-paitakelit. Viimevuonna tähän aikaan oltiin kuljettu jo monta viikkoa pipo syvästi päässä. Itse olen kiitollinen jokaisesta nätistä syyspäivästä. Vähän kun saisi lisäaikaa... kun tietää, että tuleva talvi on toooosi pitkä niin on kiva jos edes jommasta kummasta päästä saa vähän lyhennettyä sitä:)

Mutta kuitenkin on kiva, että on syksy. Illat pimenevät niin kuin pitääkin. En ole oikein päättänyt vielä tykkäänkö tosta yöttömästä kesästä. Eteläntyttönä olen tottunut, että yöllä aurinko laskee. Kyllä mun mielestä illalla saa tulla pimeä ja aamulla on kiva, että aurinko nousee. Tämä, että illat pimenevät tietysti merkitsee sitä, että kohtahan tuo aurinko ei sitten nousekaan enää ja kaamos alkaa. Mutta vielä toistaiseksi asiat ovat siis niin kuin pitääkin:) Illalla tulee hämärä ja aamulla on valoisaa.

Tänään on lauantai ja koska mieheni on koko viikonlopun töissä päätin, että jotain kivaa on keksittävä. Hän tuli töistä neljältä ja söimme yhdessä. Jotain kivaa.. meidän perheessä jotain kivaa on melkein sama asia kuin hyvä ruoka. On aina ollut. Pitäisköhän tästä opetella pois? Mutta päätin, että teemme hamppareita ja lapset saavat lauantainaminsa vaikka äitin elämä pyöriikin verensokerimittarin ympärillä. Papu 6 veekin on alkanut seuraamaan sokereitani ja jännittää aina mitäköhän mittari näyttää... jos tulos on yli 7 hän on huolissaan;( Lisäksi nykyään lautaselta löytyy hiilareita ja proteiineja eikä äiti saa ottaa edes maistiaista hänen karkkipussista... hmm. Ei näin!

Tämän satsin jälkeen jännitin mitä mittari näyttää

1,5h:n päästä, mutta yllätyksekseni tulos oli ihan

siinä rajoille eli vähän päälle 7. Odotin korkeampaa

tulosta.. ja siis söin muutaman naminkin tämän

mätön päälle!!

Lasten ei tarvi miettiä verensokereitaan:)

Tosin heidänkin ruokavalionsa on muuttunut

omani myötä. Eikä siitä tietysti mitään haittaa ole

jos terveellisemmin syö:)

Meillä on karkkipäivä lauantaisin...

ja joskus muulloinkin:)

Kävimme poimimassa mustikoita ja päätin tehdä

mustikkamuffinseja.. kunnes huomasin, että meillä

ei ole muffarivuokia...

siitä tuli kakku, iso kakku.

Toivottavasti saamme huomenna kahvivieraita:)

Ihanaa kun illat pimenevät.

Kynttiläsesonki on alkanut meidän talossa:)

me&i:n syysmalliston nimikin on tällä kertaa

"syysmetsä" ja mielestäni se on oikein sopiva

nimi mallistolle. Ihania syysvärejä ja yhden

kuosinkin nimi on syksy:) Tuo kameli on

ihana väri!!!! Ja plyysi on ihana materiaali.

Niin syksyistä ja lämmintä:)

Tänään olen...

-Herännyt pas...n hajuun:) Hoitokoira on aivan ihana ja kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoa. Mutta hänellä on PIENI ripuli! Lattioiden pesun jälkeen saattelin tokaluokkalaisemme kouluun:)

IT WASN*T ME!

-Tehnyt suomalaisia lihapullia. Ja todennut, että ne.. tai peruna.. tai maito (tod.näk ne kaikki yhdessä) nostaa verensokeria niin paljon, ettei tuollaisia "kunnon" lounaita voi nyt vaan voi nauttia. Vaikka diabeteshoitaja ja kaikki oppaat ohjaavat syömään ainakin yhden kunnon aterian päivässä niin minun haimani ei nyt kykene niin suureen insuliinin eritykseen, että voisin näin tehdä.

- Kuunnellut tarinoita "yökoulusta". Oskarin luokkaretki oli ollut oikein onnistunut juttu. Ilmat suosivat ja kotiin tuli 2 hyvätuulista ukkelia.

- Opiskellut diabetestä ja sitä miten oma kroppa kestää erilaisia ruokia. Ja tullut siihen tulokseen, että ehkä sittenkin pärjään ilman insuliinia jos syön todella järkevästi ja pieniä annoksia kerralla. Tosin se, että edessä on 3kk tällaista elämää tuntuu pitkältä...

- Nukkunut pienet päikkärit mieheni kanssa ja todennut, että vuorotyö on ihan tyhmä juttu. Tuntuu, että koko ajan jompi kumpi meistä on töissä:( Itse olen ollut viikon verran sairauslomalla ja tänään mietin, että hyvä niin.. emme olisi selvinneet tästä viikosta jos olisin käynyt normaalisti töissä.

- Käynyt poikien ja lainakoiran kanssa retkellä. Ja todennut, että olisi hyvä jos meillä asuisi aina koira jonka kanssa on lenkkeiltävä.. tosin sitten muistin aamuisen rumban ja päätin, että en tarvitse koiraa siihen, että lähden lenkille;)

- Polkenut poikien kanssa kioskille hakemaan vuokraleffan. Ja katsonut elämäni ekan Harry Potterin!
Syönyt kourallisen karkkia ja yllättynyt, että verensokerit olivat raja-arvoissa kun 1,5 tunnin jälkeen tsekkasin asian! Ei se laatu vaan se määrä???

- Kyllästynyt lasten rehottaviin tukkiin. Vuosien kasvatuksen ja pähkäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei meidän pojille vaan tule sellaisia ruotsalaisia surffitukkia kun H&M:n kuvastoissa näkee.. joten tartuin saksiin ja naps:(

- Käynyt koiran kanssa iltalenkillä ja kertonut hänelle, että meidän talossa on sellainen tapa, että kakkelit tehdään ulos eikä sisään.. ainakin koirilla on tämä sääntö. Hän näytti ymmärtävän...

- Katsonut TV kaistalta suomalaisia ohjelmia ja nyt odottelen miestä iltavuorosta. Jotta hän voi taas aamulla lähteä töihin.

Ärsyttää, että aina jompi kumpi on töissä. Ärsyttää, että sokerit pomppivat. Ärsyttää, että maha on niin iso että en pysty enää suoriutumaan normaaleista asioista... Tuntuu, että olen ollut 5 vuotta raskaana ja vielä 3kk edessä! Niin ja kaiken lisäksi näin iltalenkillä erään tutun joka oli saanut vauvan kk sitten ja näytti siltä kun ei olisi koskaan lapsia saanutkaan.. toki hän kertoi, että vauva valvottaa öisin ja tajusin, että ei kande olla kateellinen:)

ja saanut näin ihanaa postia ja ihmetellyt

voiko tämä oikeesti mahtua jonkun päähän?!

Ja tajunnut, että olen vaikka lipputangon nupissa

seuraavat 3kk, syön vaikka pelkkää heinää.. teen

mitä vaan, että saan tälle myssylle käyttäjän:)

Terveenä tähän maailmaan!

Høst

Tänään havahduin. Tänne on tullut syksy. Ilmat ovat olleet lämpimät ja muutenkin syksyn alku on ollut ihan erilainen kuin viimevuonna.
Elämä on pyörinyt oman navan ympärillä tässä viimepäivät, joten en ole paljon katsellut ympärilleni. Paitsi vuorotellen sairaalan ja terveysaseman seiniä:)
Joten oikeesti vasta tänään tajusin, että syksy on täällä. Ulkona on kyllä 18 astetta lämmintä, mutta luonnon värit kertovat, että talvi tulee vähitellen:)

Oskarin luokka lähti tänään yökouluun. Yöpyvät laavuissa Grense Jakobselvilla. Isukki lähti mukaan, joten me pidämme Papun kanssa taloa pystyssä. Tosin saimme talonvahdin. Remu 4kk tuli 1,5 viikoksi hoitoon kun isäntäperhe lähti lomalle. Joten mekin olemme olleet vähän niin kuin retkellä tämän illan. Pitkä lenkki takana. Vaahtokylpy Papun kanssa ja nyt Suomi TV pyörimään. On kiva olla kotona "yksin":)

Tai enhän mä yksin ole:) Ei tarvitse pelätä

kun on tällainen vahtikoira talossa. Tosin hän on

vielä ihan vauva ja jos uni on kesken niin ei kyllä

havahtuisi vaikka rosvo tulisi ikkunan läpi sisälle:)

Elämä on yhtä sokeria...

Täällä arki pyörii verensokereiden ympärillä. Viime torstaina kävin sokerirasituksessa ja kaikki arvot olivat koholla. En saanut kuulla niitä lääkäriltä vaan vastaanottoapulaiselta jolle soitin ja yritin varata soittoaikaa lääkärille, jotta saisin laboratoriovastaukset. No lääkäri ei ollut paikalla.. täällä Norjassa on tällainen omalääkärisysteemi. Sinäänsä fiksu juttu jos toimisi. Mutta esim. minä en ole koskaan tavannut tätä "omaa lääkäriäni" enkä tälläkään kertaa saanut häntä puhelimeen.

Myös neuvolatätini oli lomalla, joten ei auttanut muuta kuin olla omatoiminen. Minulla on ollut näitä sokeriongelmia myös edellisessä raskaudessa joten tämä on tuttu juttu. Lisäksi ammattini puolesta tiedän jotain näistä asioista. Mutta viime päivien aikana olen huomannut, että teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa.

Elämä pyörii tämän mittarin, kellon ja ruoan ympärillä.

Ei se haittaa. Kunhan vielä oppisi mitä pitää tehdä, että

tulokset alkavat näyttämään siltä miltä pitää...

Hankin sokerimittarit. Niitäkään ei saanut terv.asemalta niin kuin Suomessa olisi saanut. Mutta apteekissa sattui olemaan yksi joten sain sen. Tosin reseptiä liuskoihin ja lansetteihin en saanut mistään, mutta onneksi tässä aloituspakkauksessa oli muutamia. Viikonloppu meni siis sokereita seuraillessa. Ja opiskellessa asiaa netin välityksellä.

No maanantai aamuna ajattelin, että nyt otan yhteyttä lääkäriin. On aika saada diagnoosi, ohjeita miten toimia ja vähän tukea. Pää on sekaisin eikä sokereissa ole päätä eikä häntää. Vaikka teen kuinka ohjeiden mukaan niin tulos on aina iso yllätys. Lasken hiilihydraatteja, liikun jne. Ja arvot heittelevät. Itse olen tullut siihen tulokseen, että ehkä tällä kertaa ei pelkkä ruokavaliohoito auta saamaan näitä arvoja kuntoon vaan tarvitaan kenties vähän insuliinia avuksi. Olen syönyt terveellisesti jo monta kuukautta ja hallinnut painoa jne. Mutta silti tämä ongelma tuli. Kuulun riskiryhmään.

Eilen maanantaina en kuitenkaan päässyt lääkärille. En sen koommin neuvolaankaan. Tänä aamuna sitten herätin mieheni ja sanoin, että nyt riittää. Nyt alan vaatimaan hoitoa! Hän on ihan yhtä kyllästynyt tilanteeseen joten teimme sen yhdessä. Soitin sairaalan synnytysosastolle ja kerroin ongelmani. Siellä lääkäri kehoitti hakemaan lähetteen omalta lääkäriltä ja tulemaan sairaalaan. Menimme terv.asemalle ja ilmoitimme, että tarvitsen lähetteen.. tämä on sairaalan ylilääkärin käsky:) No johan alkoi tapahtumaan:)

Eli tänään on tutkittu ja hutkittu ja huomenna lisää. Vihdoin sain diagnoosin ja hoitovastuu siirtyi hoitohenkilökunnalle. Tai siis .. vastuu tietysti omasta hoidosta on ja pysyy minulle, mutta olo on heti turvallisempi.

Tämä tapakulttuuri vaan jaksaa ihmetyttää minua NIIN paljon! Suomessa minun tapauksessani asia olisi jo hoidossa...ollut ajat sitten. Niin ainakin kuvittelen ja niin on ainakin ennen ollut. Nyt minun (potilaan) pitää soittaa, vaatia, itkeä  ja parkua, jotta vihdoin saan apua.

Ja se, että olen sairaanhoitaja ei auta minua nyt ollenkaan. Olen työssäni antanut ohjeita diabetikoille jne. Teoriassa tiedän miten asiat menevät. Mutta kun ne osuvat omalle kohdalle niin sitä on ihan avuton:(
Mutta nyt luulen, että voin nukkua yöni rauhassa ja huomenna olen taas viisaampi. Maassa maan tavalla. Juupa juu.. mutta niin kai se pitää mennä!

ps. Glotta voi hyvin:) Sen sain tänään kuulla ja se helpotti hirveesti. Vähän oli ikäistään isompi, mutta niin ovat olleet pojatkin. "Sokerivauvat" saattavat kasvaa vähän isoiksi ja keuhkot eivät kehity ihan yhtä kovaa vauhtia. Se kai se suurin pelko on kun raskausdiabeteksesta puhutaan. Lisäksi lapsivettä saattaa olla liikaa. Mutta tänään raskausviikolla 26 näytti siltä, että lapsivettä on sopivasti ja vauva voi hyvin eikä ole ainakaan vielä liian iso:)

Hääpäivä

Täällä vietetään 6. hääpäivää. Olemme olleet yhdessä kyllä jo yli 15vuotta, mutta mies kosi jo 9 vuoden harkinnan jälkeen:) 6v sitten oli ihana kesäinen syyspäivä. Niin kuin on tänäänkin.

Onko tästä päivästä jo 6v?

Eilen olimme ulkona syömässä. Ja tänään juhlitaan isolla porukalla tupareitamme ja vähän kai siinä sivussa hääpäiväämmekin <3 Tänään googlasin, että mikäs tämä 6. hääpäivä olikaan nimeltään. No sokerihääpäivähän hyvinkin!! Sokeri on näköjään päivän teema. Eilen sain gestaatiodiabetes diagnoosin ja tänään juhlitaan hääpäivääkin makeissa merkeissä... sisäisesti sitä sitten ei saakaan nauttia;(

Ravintolan nimi on Gapahuken

ja se on tosi ihanalla paikalla aivan järven rannassa.

Eilen oli vielä tosi kaunis ilta niin oli ilo syödä ja

katsella maisemia:)

Ravintola oli jo periaatteessa kiinni. Sesonki ohi.

Mutta kun soitimme ja kysyimme saisimmeko tulla

niin se sopi omistajille hyvin:)

Hyvää palvelua:)

Kuningasrapua alkupalaksi...

ja rautua pääruoaksi:)

Nam. Ruoka oli tosi hyvää!

Illalla saimme vieraita Suomesta.

Mieheni kaverit lensivät Etelä-Suomesta

tällaisella "räppänällä":)

Pojatkin pääsivät puikkoihin:)

Sokerirasitus

Viimeksi .. siis 7v sitten kun olin raskaana minulla oli vähän ongelmia verensokereiden kanssa. Jouduin sokerirasitukseen ja vielä sairaalaan lisätutkimuksiin, mutta lopulta selvisi, että en tarvitse mitään lääkkeitä tms. Terveellinen ruokavalio riitti. Ja 4 päivää ennen laskettua-aikaa syntyi terve poika ja ihan normaalikokoinenkin vielä:) Tai vähän päälle 4 kiloa, mutta minun mielestäni ihan "normaali":)

Nyt olen koko raskauden ajan ajatellut tuota asiaa. Minulla on iso riski sairastua raskausajan diabetekseen, koska kerran aikaisemmin ollut jo oireita ja isälläni oli 2.tyypin diabetes.

Alkuraskaudesta oli pakko syödä koko ajan, koska oli niin paha olo. Mutta nyt kesästä asti olen katsonut mitä syön ja kiloja onkin tullut vain 2 koko raskauden aikana. Jostain luin, että koko raskauden aikansa meille joilla on riski saisi tulla max. 8 kiloa. Eli aikaa on vielä. Eiköhän tuo 8 kiloa pauku rikki, mutta paljoa enempää en toivo saavani:) Tai siis toivon, ettei tämä diabetes puhkea ja tällä asialla yritän ehkäistä sitä.

Tänään olin sitten sokerirasituksessa. Eli menin labraan ravinnotta. Siellä otettiin paastoarvo ja sen jälkeen join pullollisen sokerilientä ja sitten uudet kokeet otettiin 1 tunnin ja 2 tunnin kohdalla. Huomenna saan tietää oliko arvot ok vai mitä tehdään.

Mutta tässä kaikessa minua eniten mietityttää taas tämä NORJA:) Neuvolan kätilö varasi minulle tämän labra-ajan alunperin viime perjantaille. No torstaina tuli soitto, että "Hei.. soittelen terveysasemalta.. tulisitko sittenkin vasta ens torstaina, koska meillä on niin vähän henkilökuntaa jne." Juu käy tottakai. No eilen keskiviikkona tuli taas soitto ja sama tarina. Nyt olin tiukkana. Ei käy! Suomessa nämä kokeet olisi tehty minulle jo monta viikkoa sitten, koska kuulun riskiryhmään. Ja täällä vasta nyt eikä vielä silloinkaan:) No puhelimissa ollut täti hyväksyi asian kiltisti ja sain mennä sinne tänään ja asia hoitui hyvin.

Mutta mietin vain.. onko minulle tai kenellekään muulle Suomessa soitettu kunnallisesta laboratoriosta, että voitaisko siirtää tänne tuloasi, koska meillä on huono miehitys? Ei minulle ainakaan.. ainakaan kahdesti:) Mutta täällä (ainankin tässä kunnassa jos ei nyt ihan koko Norjassa) tällainen on ihan yleistä.
Työpaikallanikin jos joku soittaa, että on kipeä niin ne kymmenen muuta lyövät päänsä yhteen, kaivavat "telefonlistan" ja alkavat soittamaan listaa läpi, että kuka tulisi tilalle sen sijaan, että ryhtyisivät hommiin. Monesti nämä tämän yhden sairastuneen ihmisen työt olisi jo porukalla tehty sen sijaan, että nyt käytetään aika soittelemalla ympäriinsä kymmenen hengen voimin:) Usein käy vielä niin, että sijaista ei saada ja sitäkin vielä sitten puidaan siinä puolituntia joka voitaisiin käyttää työntekoon.

No se siitä. Mutta hölmöläisten hommaa sanon minä!

Nyt toivon, että saan huomenna kuulla, että kaikki arvot olivat niin kuin pitääkin. Jos sokeriarvoni on koholla on riski, että vauva saa liikaa sokeria ja kasvaa toivottua isommaksi. Pelkään, että joudun ilmoittamaan täällä joulukuussa: "meille syntyi 6 kiloinen pieni prinsessa":) ja toinen asia mikä minua pelottaa on se, että joudun insuliineille ja siinä tapauksessa en voi synnyttää täällä Kirkenesissä vaan minun pitää mennä tod.näk Hammerfestiin jossa on aina lastenlääkäri paikalla. Ja sitä en halua. En halua matkustaa sinne yksin joulukuussa odottelemaan, että koska tapahtuu. Haluan olla joulun alla kotona ja haluan ehdottomasti mieheni mukaan kun se aika koittaa. Pitäkäähän peukkuja, että sokerit ovat kohdillaan:)