Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

TGIF

Ihanaa kun on perjantain! Pojilla alkaa pääsiäisloma ja miehelläkin on useampi vapaapäivä edessä:)
Ja ulkona paistaa aurinko. Toivottavasti tällaiset ilmat jatkuvat koko pääsiäisen ajan!

Eilen pomoni soitti. Kyseli milloin meinaan pitää kesälomani ja halusi keskustella vähän tulevasta syksystä ja mahdollisesta työhönpaluustani. Sovimme, että menen käymään työpaikallani tänään.

Otin vauvan mukaan. Luulin, että sovimme vain käytännönasiat ja that's it. Mutta siellä odottikin meitä kollegani  ja kakku:) Ja kukkia ja vauvalahja. Muutama postaus sitten kirjoittelinkin tänne, että Ingrid tarvitsee kohta oman korurasian, niin paljon koruja hänellä jo on. Ja arvatkaa mitä hän sai työkavereiltani? Kaulakorun ja KORURASIA:) Ja ei... työkaverini eivät ymmärrä suomea eli he eivät ole lukeneet lahjavinkkiä blogistani:)

Olipa kiva käydä töissä ja saada vähän tietoa mitä tulevana syksynä tapahtuu. Pidän kesäloman kesällä, koska mieheni ei voi olla isyyslomalla jos olen kotona (äitiyslomalla), mutta voi olla siis jos olen kesälomalla:) Näin saamme oltua porukassa kesällä:) Ja sitten se töihinpaluu.. ööh. Äitiyslomani loppuu elokuussa, mutta en oikein voi kuvitellakaan, että veisin 8kk vanhan vauvan (norjalaiseen)päiväkotiin... no sitä ei tarvitse päättää vielä. Mutta töihin joudun menemään muutamaksi kuukaudeksi, että mieheni saa pidettyä isyyslomansa. Se on täällä Norjassa tosiaan 12 vkoa! Mutta ehto on se, että äiti on töissä silloin. Eli elokuun toisella viikolla työyöt kutsuvat taas:)
Onneksi imettävillä äideillä on 2 tuntia lyhyemmät vuorot kuin muilla:)


Onko teillä kokemuksia norjalaisesta päiväkodista?
Minä en tiedä siitä juuri muuta kuin sen, ettei siellä
ole sänkyjä lapsille. Lapset nukkuvat päikkärit niin kauan
kun omiin vaunuihinsa mahtuvat (ulkona, kelillä kuin kelillä) ja
sen jälkeen päiväuniin ei ole mahdollisuutta.
Tiedän myös, että päiväkotiinkin otetaan matpakke mukaan eli
lämmintä ruokaa ei ole tarjolla.
Lisäksi olen kuullut että tällä kunnalla on erittäin pitkät jonot
päiväkoteihin ja olen melkein varma siitä, että kunta
ei pysty järjestämään meillä hoitopaikkaa syksyksi..
Eikö siinä ole jo 3 hyvää syytä hoitaa pientä kotona? :)

33 kommenttia:

  1. No ON hyvät syyt! Ihme toimintaa kyllä kun valtio on rikas eikä voi sitten noihin päiväkoteihin ja kouluihin panostaa. Ainut asia mikä Norjan ihmemaassa oikeesti on tosi oudosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen. Kun juttelin rehtorin kanssa kun koulu aikoinaan pojilla alkoi ja ihmettelin, ettei koulu tarjoa lämmintä ruokaa niin hän sanoi, että onhan siitä puhuttu.. mutta kun kouluihin ei ole aikoinaan rakennettu keittiötä, ei ole keittiöhenkilökuntaa jne. niin olisi niin iso investointi, että tuskin tulee koskaan tapahtumaan.
      Tosin eihän norjalaiset lämmintä ruokaa päivällä syö anyway.. eli varmasti se keittiö tarjoaisi sitten leipää ja pakastepizzaa jos sellainen olisi:)
      Maidon pojat saavat maksua vastaan joka päivä ja koulu tarjoaa jokaisella hedelmän/juureksen joka päivä.

      Poista
  2. Hei! Du TRENGER ikke jobbe, han kan få pappaperm allikevel. Jeg har jo vært hjemme hele tiden mens NA hadde permisjon... Kos dere i påska! Klem Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Olen luullut niin. Mutta sinä et varmaan saanut mistään rahaa sillä aikaa kun NA oli kotona? Minä menen töihin elo-syykuuksi... ja säästän ne rahat sitten siihen kun tulee se päivä, että Glotta pitäisi ulkopuoliselle hoitajalle viedä. Täällä Norjassakaan kun tuo "kotihoitontuki" ei päätä huimaa.. onko se vähän päälle 3000nok/kk eli 350e?

      Poista
    2. Nei, det stemmer jo, at jeg ikke fikk et eneste øre når vi var hjemme begge to. Du kan få kontantstøtte fra barnet er 1 år og da er det ca. 3300 frem til 1,5 års alder og 5000 opp til 2 år (nytt fra i år). Etter det er det kommunen som bestemmer om de vil videreføre kontantstøtten opp til barnet er 3 år. Ikke mye, men bedre enn ingenting...

      Poista
  3. Tuo "ei sänkyjä, ei ruokaa" -tyyli on varmasti se yleisin, mutta poikkeuksiakin on. Meidän päiväkodissa nukutaan tosiaan ulkona vaunuissa eli poikamme aloittaessa 2,5-vuotiaana loppuivat päikkärit sitten siihen. Joissakin päiväkodeissa sen sijaan roudataan patjat lattialle ja lapset nukkuvat tai ainakin lepäilevät niissä. Ja kuten olen aiemminkin hehkuttanut, on meidän päiväkodissa oma kokki, joka tekee joka päivä lämpimän lounaan ja päiväkodissa tarjotaan myös aamupala ja välipala. Joissakin päiväkodeissa lämpimän lounaan saa 1-3 päivänä viikossa.

    Onhan 8kk ikäinen lapsi vielä tosi pieni ihan minkä maalaiseen päiväkotiin tahansa, joten jos vaan pystyt niin jää vielä kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on kyllä huippu päiväkoti (norjalaiseksi)!
      Tuota ihmettelen, ettei päiväunia nukuta. Kyllähän lapsi lepoa tarvitsee. Ystäväni kertoi, että täällä päiväkodissa ei ole edes lepohetkeä. Hetkeä jolloin lapsi rauhoittuu edes hetkeksi paikoilleen.
      Sitten hoitopäivän jälkeen onkin kiukkkuisia lapsia autossa (nälkä ja väsy).
      Toinen ystäni kertoi, että heidän lapset ovat päiväkodissa (Etelä-Norja) jossa saa lämpimän ruoan kerran viikossa. Mutta se on pussikeittoa/pakastepizzaa tai pannukakkua pääasiassa.
      Ja totta. 8kk:n ikäinen lapsi on liian pieni minkä maalaiseen päiväkotiin tahansa:)

      Poista
  4. Esikoisen ekassa päiväkodissa saatiin valita nukkuuko sisällä vai ulkona. Sisälle piti sitten tuoda oma sänky. Seuraavassa päiväkodissa ainoastaan "vauvat" eli alle 2-vuotiaat nukkuivat ulkona vaunuissa ja nyt nykyisessä alle 3-vuotiaat nukkuvat sisällä patjoilla.

    Parissa ekassa päiväkodissa sai lämmintä ruokaa kahtena päivänä viikossa (mikä kyllä saattoi olla Grandiosaa 1-vuotiaillekin..) ja nyt ei saa mitää ruokaa mutta henkilökunta lämmittää tarvittaessa mikrossa jos mukana lämmitettäksi tarkoitettua ruokaa. Eli erilaisia käytäntöjä tuntuu olevan. Tavat ja kasvatusmetodit tuntuvat myös vaihtelevan päiväkodista ja henkilökunnasta riippuen, niin kuin tietysti kaikkialla.

    Kaikissa päiväkodeissa ovat käyneet kerran viikossa retkellä päiväkodin ulkopuolella. Se on minusta tosi mukava tapa ja aika norjalaista varmaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma sänky??? Hih:)Kuinka iso investointi se nyt olisi jos päiväkoti hankkisi sellaiset yksinkertaiset sängyt jos kerran tilaa on? Olen luullut, että tuo ratkaisu on siksi, ettei ole tiloja.
      Juu varmasti joka päiväkodissa on omat käytäntönsä.
      Ystäväni lapsi aloitti juuri hoidossa täällä. Hän vie aina ruokapurkin mukana ja on toivonut, että lapselle lämmitetään lounasaikaan tämä ruoka. Jo muutaman viikon päästä selvisi, ettei lapsi ole saanut lämmintä ruokaa ja kun hän otti sen puheeksi niin hoitaja oli sanonut, että kun lapsi ei suostu syömään vaan haluaa leipää niin kuin muutkin. Kai nyt kun viereinen kaveri syö hilloleipää;)
      Toi retkiperinne on hyvä:) Niin ne taitavat tehdä täälläkin. Usein näkee pikkutyyppejä tuolla luonnossa:)

      Poista
  5. Ilmoituksia jakelemaan ja dagmamma hakuseen. Silloin kun itse työskentelin Norjassa, useammalla tuntui olevan kotona hoitaja esim. eläkkeelle jäänyt päiväkodin täti, joka mielellään pientä korvausta vastaan teki kolme päiväistä viikkoa töitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt tätä. Mutta jos totta puhutaan niin en ole kyllä vielä palaamassa töihin. Mutta tuo on vaihtoehto sitten kun töihin paluu on ajankohtainen.

      Poista
  6. Ehkä Suomen päiväkotijärjestelmä ei sitten niin kamala olekaan, kun saa vähän vertailupohjaa.
    Mutta eikö ole sydäntä raapivaa, että olet hädin tuskin päässyt vauvan kanssa kotielämän rutiineihin kiinni, kun pitää jo alkaa pohtimaan, kuinka järjestyy hoito- ja työasiat tulevaisuudessa. Eikä tuo isyyslomankaan järjestyminen ihan yks´oikoista ole.
    Mutta olipa ihana yllätys työkavereiltasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä:)
      On todella sydäntä raastavaa. En voi kyllä kuvitellakaan, että veisin Glotan vieraan hoidettavaksi vielä. Enkä sitten kun hän on 8kk. Mutta sekin päivä tulee vielä. Mutta niin kuin sanoit.. kauheeta, että pitää edes miettiä tuollaisia asioita. Juurihan hän syntyi <3

      Poista
  7. Minæ olen taas se vastarannan kiiski :D Mutta meillæ on hyvæt kokemukset norjalaisesta pæivæhoidosta. Totta: ei ole sænkyæ ollut missææn niissæ kolmesta pæivækodista mistæ meillæ on kokemusta. Mutta aina ovat saaneet levætæ, niin Kirkkoniemessæ kuin Narvikissa ja Tysfjordissakin. Læmmintæ ruokaa ei ollut, mutta varsin hyvin pærjæsi leivillæ ja vihanneksilla ja kerran vkossa oli læmmin ateria, joka oli ihan laidasta laitaan jauhelihakastikkeesta pannariin. Minæ en ottaisi perhepæivæhoitajaa, miten se lopulta eroaisi pæivækodista? Kun kulttuurisidonnaisia juttujahan nuo ruokailu ja nukkuminen ovat... Ja mitæ seurasin paria (pph harvinaisia..) yksityistæ hoitajaa, niin ihan ælyttømæn laiskalta menolta vaikutti. Itse valitsin ehdottomasti siinæ valossa pæivækodin. Kun mies læhti meitæ ennen Venæjælle, otimme au pairin. Helpotti arkea, mutta kiristi hermoa aikatavalla. Me vuokrattiin oma hybeli hænelle, ettæ ei edes asunut meidæn nurkissa. Kotihoidontuki Suomessakin on ihan naurettavan pieni! Ei juuri juhlita. Verojen jælkeen jæi kæteen 210 e. Ja kun vei puolipæivæhoitoon lapsen niin tuki tippui kokonaan. Norjassahan saat (tai sai) tukea osahoidossa olevista lapsistakin. Ja tuki maksetaan per lapsi perusteella (ainakin næin oli muutama vuosi sitten :)
    Katja Ekaterinan ajatuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa olla vastarannan kiiski:) Ja sinulla on kokemusta tästä asiasta minulla henk.koht ei. Joten olen kyllä kiinnostunut kuulemaan mielipiteitänne.
      Voi olla, että asiat ovat vähän muuttuneet. Täällä on nimittäin päiväkoteja joissa päivällä ei ole mahd. levätä. Ja minusta tuo lepo ei ole kulttuurisidonnainen juttu.. ruoka ehkä on:) Mutta lepoa kasvava lapsi tarvitsee kun hänet on aikaisin aamulla viety hoitoon. Ruokaakin, toki onko se lämmintä vai kylmää, niin sillä ei varmasti ole niin väliä. Mutta henk. koht haluan, että lapseni syövät muutakin päivän aikana kuin hilloleipää:)
      Joo en ole kallistumassa dagmammaan... niistä kun ei koskaan tiedä. Toki Suomessa kyllä mielummin veisin ihan pienen mielummin perhepäivähoitajalle (jos olisin varma,että on hyvä) kuin päiväkotiin jossa on isommat ryhmät.
      Tuosta en osaa sanoa saako täällä "kotihoidontukea" vaikka lapsi olisi osapäivähoidossa.
      Kiitos kommentista:)

      Poista
    2. Kyllæ lapset ovat pæivæhoidossa levænneet. Ei ehkæ ne 4-5 vuotiaat enææ, mutta pienemmæt. Tæællæhæn lapset nukkuvat vaunuissakin pitempææn kuin me. Ja vaunut on siinæ tætien silmien alla terassilla :) Ja patjoja løytyy pæivækodeista ja poikamme kyllæ nukkui -ei nukutettu- hoidossakin.

      Ja kyllæ me laitettiin aina lapsen leivæn pæælle muuta kuin hilloa. Ei lapset edes tykkææ hilloleivistæ, koska eivæt ole siihen kotona tottuneet. Koskaan eivæt rutisseet asiasta :) Ja norjalaisvanhempienkin laittamat evææt vaihtelivat hurjasti. Paljon næki myøs meidæn nækemyksen mukaisesti terveellisiæ evæitæ. :)

      Poista
  8. Mielenkiintoista lukea norjalisesta päivähoito systeemistä...Itse asun Usassa. Äityislomaa minulla oli täällä 13 viikkoa...yleensä sen jälkeen vauvat viedään päivähoitoon mikä onkin arvokasta täällä (alle 15kk vanhasta menee viikossa $380). Maksut kyllä vaihtelee valtiosta toiseen...itse asun Bostonin alueella. Minulla oli Au Pair ekan vuoden ja poika meni hoitoon 16kk vahana. Päivät ovat pitkiä..mutta työmatkoineen 8 tuntista päivästä tulee lähelle 11 tuntia. Päivähoitoon pakkaan lounaan mukaan, hoitopaikka tarjoaa välipalat ja juomat. Siellä yli 15 kk vanhat nukkuu patjalla lattialla (oma lakana ja peitto). Täällä on hyvät ohjelmat hoidossa...gym, music,arts ... alle kaksi vuotias poikani osaa jo aakkoset, tuntee kirjaimet ja laskee kymmeneen,tuo kotiin piirustuksia... Joka päiva saan reportin vaipoista (kellon aikoineen ja mitä tuli), miten söi ja miten nukkui plus mitä tekivät. Päivähoitoa en vaihtaisi Au Pairiin. Sellaista täällä.
    Keväisiä terveisiä Bostonin seudulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla miten asiat ovat USA:ssa:)
      Me saamme tosiaan olla kiitollisia, että äitiysloma täällä on näin pitkä. Sai valita ottaako 8kk vai vuoden. Jos ottaa tuon lyhyemmän ajan niin koko ajalta maksetaan täyttä palkkaa. Luksusta!
      Siellä teillä päin ei varmaan sitten äidit imetä pitkään.. eihän se oikein ole mahdollista tuolla systeemillä?
      Tosi kallista hoito siellä. Täällä päivähoitopaikka maksaa muistaakseni reilut 2000nok kuukaudessa. Eli n.250e. Ennen oli sidoksissa siihen mitä vanhemmat tienaa, enää ei näin ole käsittääkseni.
      Tässä sen taas huomaa miten erilaisia käytäntöjä on ja kaikista näistä lapsista varmaan ihan täyspäisiä aikuisia kasvaa:)
      Olen ollut au pairina Connecticutissa. Ja muistan tuon.. että jo pienet osaavat aakkoset jne.
      Kiitos kevät terveisistä. Kerran olen Bostonissa käynyt ja silloin siellä oli KYLMÄ:)

      Poista
  9. Komppaan ekaa anonyymiä. Mulla on kokemusta päiväkodista niin Suomesta kuin Norjasta niin äitinä kuin päiväkodin työntekijänä.

    Dagmammoissa on monenlaista suheltajaa... Mutta varmasti moni on hyväkin. Päiväkodissa on kumminkin useimmiten ainakin osa hoitajista ammattitaitoisia.

    Suosittelen käymään teidän alueen päiväkodeissa kylässä katsomassa minkälaisia paikkoja ne oikeastaan ovat. Ja tarkistamaan kunnan sivuilta päiväkotien hakuajat. Ja kunnan käytäntö hakemisessa ja hoitopaikan saamisessa. Norjassahan on periaatteessa barnehagagaranti, joten paikka pitäisi löytyä, jos haet ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoinkin Tuula, että kommentoit:) Koska sinulla on ammattilaisen kokemusta asiasta. Vähän erinäkökulmasta katsot asiaa kuin me äidit:) Vaikka äiti olet itsekin:) Olisi sinun tyttäresi muuten päiväkodissa aikoinaan?
      Juu periaatteessa on tuo garanti, mutta käytännössä ei toimi tässä kunnassa. Lähipiirissä on lapsia jotka eivät ole saaneet hoitopaikkaa.
      Ja niin kuin jo aikaisemmin sanoin en ole vielä palaamassa töihin enkä siksi ole hakenut Glotalle päiväkotipaikkaa:)
      Mutta kun sen aika tulee niin vierailen kyllä päiväkodeissa katsomassa. Ja postaan sitten miten oikeesti oli;)

      Poista
  10. Vielä kommentoin kolmen norjalaisen päiväkodin kokemuksella, että minusta nukkuminen ja syöminen ovat kuitenkin suhteellisen pikkujuttuja päivähoidossa. Enemmän minusta päivähoidon "hyvyyteen" vaikuttaa muut seikat. Minusta on tärkeää, että päiväkoti on turvallinen lapselle, sekä fyysisesti että henkisesti.

    Hyviä dagmammoja varmasti on, mutta myös minä olen tavannut monenlaista... En lähtisi ihan heti itse sille linjalle omien lasten kanssa. Oma tuntumani tai kuvitelmani myös on, että yksityisissä päiväkodeissa laatu vaihtelee enemmän kuin kunnallisissa. Meillä on kokemusta vain yksityisista päiväkodeista (ja kunnallisesta avoimesta päiväkodista), kun emme saaneet paikkaa kunnalliseen päiväkotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Teresa:) Totta. Tietysti on tärkeämpää, että paikka on turvallinen! Mutta jos lapsi viettää n. 8h päivässä siellä niin kyllä lepo ja ruokakin ovat ihan isoja juttuja:)
      Dagmammoista voi löytyä monenlaisia.. tosin tässä kunnassa dagmammat ylipäätään taitavat olla tosi vähissä. Kaikkien tuttujen lapset ovat pk:ssa... ja aika paljon kyllä tunnen pikkulapsiperheitä ihan jo tuon minun 2. työni vuoksi.

      Poista
    2. Moikka taas. Tietysti olen samaa mieltä että lepo ja ruoka ovat isoja juttuja. Tänne muuttaessa olin ihan järkyttynyt täkäläisestä päiväkotityylistä!! Enkä kyllä vieläkään voi ymmärtää miksi päiväunet lopetetaan niin aikaisin... tai miksi kylmällä ei käytetä käsineitä. Mutta ajan kanssa olen sopeutunut ja oppinut hyväksymään erilaiset käytännöt. Ja kun meille on osunut kohdalle yksi päiväkoti, jossa lapset leikkivät toistuvasti pihalla ilman valvontaa, löivät toisiaan ilman että aikuiset siihen lainkaan puuttuivat, käyttivät mm. oikeaa sahaa ja huitoivat toisiaan pihalla naulaisilla rimoilla, päivistä puuttui minkäänlainen rytmi tai aikataulu, kielitaidottomuutta ei huomioitu ollenkaan jne... Lyhyesti sanottuna kaaos. Siinä vaiheessa alkoi lämmin ruoka tuntua toissijaiselta ;) Noh, nyt meillä siis on onneksi huippupäiväkoti, jossa on rauhallinen ruokailuhetki ja lapsille lämmitetään ruoka. Noin puolella lapsista on lämmin ruoka mukana, eikä pelkkiä leipiä. Noin 3-vuotiaaksi nukkuvat kaikki sisällä päiväunet ja sitten isompien puolella on lepohetki sitä tarvitseville. Ja ennenkaikkea päiväkoti on rauhallinen, siellä on järjestys ja säännöt, joten ei siellä ei ole niin uuvuttavaa kuin edellisessä hullunmyllyssä.

      Mukavaa kotiaikaa Glotan kanssa! On tosi hienoa, että on mahdollisuus olla kotona lasten ollessa pieniä. Ihanalle näytti teidän pilkkiretki!

      Poista
    3. Hui kauheeta! Nyt ymmärrän mitä tarkoitat turvallisuudella.
      Saman olen huomannyt esim.poikien koulussa. Papun luokalla on poika joka on ylivilkas ja lyö usein. Ja kun Papu kertoi kotona, että on lyönyt häntäkin niin otin opettajaan yhtettä. Opettaja oli aika neuvoton, lyö kuulemma muitakin. Sanoin, ettei se käy. Meidän lasta ei löydä! No vähitellen löyminen on vähentynyt. Mutta kummallista!!! Juuri sana "kaaos" kuvasi mielestäni hyvin niitä päiviä kun vietin koulussa. Erityislapset ovat muiden seassa eikä heillä ole omaa avustajaa.. ja muutenkin norjalaiset lapset ovat mielestäni villimpiä eivätkä kuuntele/tottele...
      Kiitos. Olen onnellinen, että minulla on mahd. olla kotona Glotan kanssa:)

      Poista
  11. Varmaan ihan hyviä jotkut tarhat mutta kyllä itse aina ihmettelen sitä ettei täällä saa sitä lämmintä ateriaa ja eivät pääse lepäämään kun nuo kaksi asiaa ovat kuiskin aika tärkeitä asioita pienille lapsille.
    Ja se Natur barnehage on minusta aivan kauhee ajatellen pientä lasta,siellä lapset ulkona koko päivän sää kuin sää. Syövät eväänsä laavussa ja siinä myös lämmitellään.
    Käyppä katsoon kunnan sivulta, siellä oli juuri ilmoitus että kaikki saaneet tarhapaikan joille se kuuluu. Täällähän on se laki joka oikeuttaa kaikille lapsille jotka täyttävät hakuvuonna 1v.elokuun loppuun mennessä tarhapaikan. Hakuaika loppui 1.3
    T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep:) Kiva, että myös sinun mielestä lepo ja ruoka ovat tärkeitä juttuja:)
      Tuollainen natur barnehage olisi kyllä aika eksoottinen. Mutta kyllähän niitäkin on ja niissä on omat hyvät puolensa. Juuri oltiin 5 tunnin ulkoretkellä (hiihdettiin, pilkittiin, istuttiin nuotiolla) ja kyllä minä mietin esim. eskimoita jotka kasvattavat lapsensa noissa olosuhteissa:) Mun kaikki energia meni Glotan lämpimänä pitämiseen ja ruokkimiseen:) Ja se ei ole ihan helppoa tuulisella paikalla keskellä talvea. Toki mahdollista:)
      Ai kunnan sivuilla tuollaista tietoa. Minä esim. aloitan dagmammana nyt maanantaina eräälle ystäväni lapselle. Hänen on pakko palata töihin ja hänen lapsensa (reilu 1v) ei saanut hoitopaikkaa eli hän ei olisi päässyt töihin jos en olisi auttanut. Nyt tuli tieto, että saa pk paikan elokuusta alkaen.

      Poista
  12. Minä kävin kaverin kanssa kiertämässä meidän kylän päiväkodit, niitä kun on neljä. Kaikissa oli tarjolla aamupala ja lounas, toisissa lounas tosin oli norjalaisittain sitä normaalia leipälinjaa, mutta toisissa oli muutamana päivänä viikossa ihan lämmin lounas. Ihan kivoilta vaikuttivat, yksi oli tosin yli muiden. Meidän kylällä deadline päiväkodin hakuun oli muuten jo 1.3!! Joten kannattaa tarkastaa mikä on teillä käytäntö. Lisäksi ainakin meidän kunnassa päiväkodeissa on vain yksi startti (=syksllä), ja jos päiväkodista saa paikan ja sen haluaa varmistaa, päiväkotimaksua pitää maksaa koko syksyn. Me kun haluttais laittaa mini päiväkotiin vasta tammikuussa. Ja Leenahan tuossa jo kommentoikin että tarhapaikan saavat varmasti ne, joiden muksut ovat syntyneet elokuun loppuun mennessä, muut ovat sitten jonon hännillä....

    VastaaPoista
  13. Hyvä Satu, että siellä teidän suunnalla asiat noin hyvin, että päiväkodissa tarjotaan lounas. Miten toikin voi vaihdella noin suuresti eri kuntien välillä??
    No voi ei jos teidän pitää maksaa hoitomaksua jo elokuusta alkaen vaikka tarve olisi vasta alkuvuodesta:(
    Minun ja sinun vauva syntynyt loppuvuodesta... joten jonon hännille;)
    En ole hakenut hoitopaikkaa enkä siis haekaan jos haku on kerran mennyt jo. ON se outoa, että pitäisi nyt jo hakea kun vauva on juuri syntynyt.. mutta näin se taitaa olla monessa muussakin maassa:(

    VastaaPoista
  14. Pitää muuten vielä lisätä että nuo päiväkodit ottavat kyllä pienen lisämaksun lounaasta. Se maksetaan kerran kuukaudessa, taisi olla parin sadan kruunun luokkaa. Kaverin kanssa järkkäiltiin kyllä sillain että jos saadaan päiväkotipaikat (hänen pikkuinen on syntynyt 5vk minin jälkeen), laitetaan muksut päiväkotiin vain kolmena päivänä viikossa, ja minä/mies hoidamme muksuja yhden päivän viikossa ja kaverini tai hänen miehensä yhden. Hieman säästyy maksuissa tälla tavoin... Lillehammerissa olis kyllä dagmamma jota terkkari suositteli, mutta hänkään ei voi taata että tammikuussa tilaa on, jos hänellä on neljä muksua jo syksystä... Saas nähdä mihin mini ja Glotta päätyvät!

    VastaaPoista
  15. Onko paivakoti yksityinen? Tuo summa ei ole paha lounaasta:) Ai siellakin suunnitellaan dagmammatoimintaa. Mullehan tulee maanantaina kaverini 1v hoitoon 2kk:ksi kun he eivat saaneet hoitopaikkaa ja aidin on pakko palata tøihin. Saa nahda mita siita tulee.. vauva ja 1v:) No onneksi mun miehella on vuorotyø ja han on luvannut auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi päiväkodeista on yksityisiä, kaksi kunnallista, mutta sama maksullinen ruokasysteemi niissä on. Jos saadaan paikka siitä meidän ykkösvaihtoehdosta, niin kyllä mini sitten menee päiväkotiin. Barnehage on kävelymatkan päässä meiltä ja kivan pieni. Niistä muista päiväkodeista en sitten ollut niin kovin riemuissani ja sitten voi olla että dagmamma lähtee hakuun... :)

      Poista
  16. Satu: mekin maksettiin Nordlandissa juurikin tuo 100 kr /kk lounaasta, joka tarjoiltiin kerran viikossa. Mietin vielæ viime yøn aikana sitæ miten hyvin ja oikeasti paremmin hoitoasiat meillæ oli Norjassa. Suomeen tultaessa tyttø meni pæivækotiin ja se oli oikeasti melkoinen shokki. Joo saivat ruokaa ja saivat lepoa, mutta se muu osa olikin sitten aika alkeellista. Venæjællæ meillæ oli kotona Njanja ja mulle selvis vasta ihan loppumetreillæ, ettæ hæn mm. ripotteli sokeria makaronien pæælle ja me ihmeteltiin, kun tytølle ei ruoka maistanut :D Samoin siellæ sitæ vasta kuulkaa kaikkea olikin. Mutta ihan mahtava tyttø on tullut! Terve, kaikkiruokainen, avoin ja mitæ kaikkea.
    :) Ja tarkennut Kalamuija: en tarkoita sitæ, etteikø ruoka ja lepo olisi tærkeitæ asioita. Tottakai. Mutta me ollaan perheessæmme Norjan vuosien aikana omaksuttu pitkælti yhden læmpimæn aterian kulttuuri kotonamme. Nyt tosin Suomeen muutettuamme syømme useammin kahta ateriaa pæivæssæ kuin Norjassa ja Venæjællæ...
    Ekaterinasta Katja

    VastaaPoista
  17. Kiitos Satu ja Ekaterina:)
    Toivottavasti Mini pääseen siihen päiväkotiin johon toivotte!!!
    Mekin syödään nykyään yksi lämmin ateria päivässä. Ja pärjätään hyvin:) Mutta olen kotona ja lämmin ruoka on heti kun pojat tulevat koulusta tai viim. kl 15.00. Ja kyllä he nälkäisiä ovatkin:) Matpakkessa on se hyvä, että voi itse päättäää mitä sinne laitaa. Esim. meillä pojat eivät syö hillovoileipiä:)

    VastaaPoista