Slow living...

Täällä eletään "pahinta" kaamoksen aikaa. Mutta se ei haittaa minua yhtään:)
Nykyään puhutaan paljon "Slow livingistä"... yritetään kiireen keskellä tyhjentää kalenteria edes vähän jne. Itse olin viime viikon Suomessa ja nämä Suomen "lomat" ovat aina yhtä aikatauluttamista.
Perhe, ystävät ja 5 kummilasta haluavat osansa. Teen aina listan, jossa on kaikki paikat joissa tulee käydä ja lisäksi asiat joita pitää hankkia jne. Sitä listaa tehdessäni pulssi nousee ja tulee olo "mä en haluu". Tai siis haluun mä... haluan nähdä ne kaikki ihmiset, mutta inhoan sitä kiirettä ja sitä aikataulun kanssa elämistä. Sitten aina huijaan itseäni, että tuolla olen tasan tunnin ja sitten ryntään tonne jne. Mutta kun joka paikassa on niin kiva olla niin aikataulut räjähtävät ja stressi kasvaa.

Mutta täällä Lapissa ei ole noita ongelmia. Kun minulla oli vielä päivätyö, harrastuksia, koti pääkaupunkiseudulla, sosiaalista elämää ja velvollisuuksia niin minäkin omistin kalenterin. Se oli minulle tosi tärkeä kapistus. En voinut elää ilman sitä. Minulla on paljon vanhoja almanakkoja tallessa ja niitä on kiva lukea. Vähän kuin päiväkirjaa. Mutta nyt en omista kalenteria. Ei tarvitse, koska muistan työvuoroni (jotka kulkevat tietyn syklin mukaisesti) ulkoa. Minulla ei ole harrastuksia. Tai on, mutta salille voin mennä kun se minulle sopii (joten on tullut käytyä vähän harvakseltaan) :)
Ainut asia joka tulee muistaa on Oskarin jalkapalloharjoitukset, mutta ne ovat aina maanantaina kello kuusi ja Oskari kyllä muistuttaa niistä itse.

Toinen esine joka oli ennen hyvin tärkeä oli kännykkä. Nykyään en omista edes laturinjohtoa ja kännykkä voi olla pois päältä pitkiäkin aikoja. Lataan sen kun menen autolla jonnekin. Ennen kännykän oli oltava päällä, koska jos joku yritti soittaa ja se oli pois päältä niin paniikki siitä, että jotain on sattunut oli valmis. Toinen asia miksi sen piti olla päällä oli se, että Oskari soitti aina kun pääsi koulusta. Nyt olen kotona kun lapset tulevat. Ja Oskarinkin kännykkä on usein päiväkausia pois päältä tai äänettömällä taskun pohjalla. Meille ei soita kukaan, koska se on niin kallista.

Eilisen päivän ohjelma oli kaupassa käynti. Kävelin mennen tullen. Eli reissuun meni n. tunti. Tänään ohjelmassa oli opettajille joululahjojen hankinta jne. Kello 15.00 kun mies tulee töistä on sellainen olo, että on ilta. Syömme yhdessä ja sitten vain olemme. Tänään esim. mieheni nukkui päiväunet sohvalla, minä lueskelin sisustuslehteä hänen jaloissaan, isompi lapsista sai kirjeen hyvältä ystävältään Suomesta ja kirjoitti kirjeen takaisin ja pienin kuunteli joululauluja lattialla maaten. Ihana hetki. Ei kiire mihinkään.

Nautin ainakin toistaiseksi näistä pitkistä illoista. Voi olla, että turhautuminen tulee vielä. Tai mikä pahinta.. opin tähän. Ja luulen, että elämä on tällaista:)

En tiedä miten pitkään asumme täällä. Se riippuu niin monista asioista. Mutta yritän nauttia jokaisesta päivästä täällä uudessa maassa ja täällä ennen kokemattomassa kaamoksessa.

Kaamoksessa ruokahalu kasvaa;)

Jos se edes on mahdollista minun

tapauksessani!

Tässä minun lempitaloni. Olen ennenkin

kertonut tästä talosta blogissani.

Jos jonain päivänä tämä tulee myyntiin...

niin en mene takuuseen mitä teen.

Siinä on vaan jotain...

Tänään se näytti erityisen kauniilta.

Lumen ja kaamoksen keskellä.

Taloomme on alkanut kertymään

tälläisia juttuja.. avonaisia sänkyjä

täynnä kirjoja, sohvia jossa filtit levällään jne.

Jo Nesbön kirjat ovat muuten hyviä, suosittelen!

Ja tietysti sisustuslehtiä:)

Minun pahe.. mutta tämä maksoi tänään vain

35kr eli n. 4e. Oli pakko...

Ihmiset selvästi lisäävät valoja

mitä pidemmälle talvi etenee...

niin myös minä:)

OIKEIN RAUHALLISTA JOULUNALUSAIKAA KAIKILLE....