Vähitellen takaisin normaaliin...

Huonolaatuinen kuva ja rumat kuppikakut,

mutta viis siitä:) 

Täällä jalka toipuu vähitellen ja tänään osallistuin

keittiöpuuhiin pitkästä aikaa. Ihanaa kun koko perhe

touhuaa keittiössä. Yksi paistaa pekonia ja sipulia, toinen

raastaa sitruunan kuorta ja muut sählää jotain muuta.

Ihanat tuoksut ja sellainen Kiljusten herrasväli-meininki.

Juuri sitä olen kaivannut. 

Kun itse on sängyn pohjalla ja tarvitsee apua ihan koko

ajan ja kaikkeen niin oppii arvostamaan itsestäänselvyyksiä.

Me asutaan 2 kerroksisessa rivarissa ja ai, että mä olen 

oppinut inhoamaan noita rappusia. Vuoden sisällä

jalka on leikattu 2 kertaa ja nyt sen on sökönä sädehoidon

takia niin elämä kahdessa tasossa on aika haastavaa.

Miten se onkin niin, että se mitä tarvit on aina siellä 

toisessa kerroksessa?

Mies on lähdössä työreissuun keskiviikkona ja 

mä jännitän miten tässä ehtii toipumaan ennen sitä.

Pelottaa olla vastuussa taas yksin kaikesta kun 

viimeaikoina en ole edes oikein pystynyt 

huolehtimaan itsestäni.

Mutta ihanaa kun paluu arkeen on edessä.

Sitten ei siivota, sitten juoksutetaan lapsia 

(toisella käsi kipsissä), syödään valmisruokia ja 

tehdään vain mitä pystytään.

Kyllä me elossa selvitään ja toivottavasti

mummu tulee apuihin jos ihan mahdottomaksi menee:)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Mä täällä yritän laittaa vähän tavaroita kasaan.

Kollegani ystävä perheineen tarvitsee vaatteita ja 

kodin tarvikkeita. Heiltä on löytynyt talosta joku homesieni

ja ovat joutuneet jättämään kodin ottamatta sieltä mitään mukaan:(

Omat murheet tuntuvat taas pieniltä ja on ilo auttaa apua tarvitsevia.

Meillä on mistä antaa. Poikien vaatteita ja leluja lähti perheen lapsille, omia

vaatteitani laitoin perheen äidille ja löytyipä meiltä tulevaan lastenhuoneeseen

mattokin. 

Toi olisi kyllä kamala kohtalo.

Pojatkin kovasti miettivät, että mitä jos oikeesti pitäisi

lähteä omasta kodista, ei saisi ottaa mitään mukaan eikä

takaisin voisi enää ikinä muuttaa. 

Ei sellainen ajatus mahdu pienten päähän kun 

ei sellaista oikein voi aikuinenkaan tajuta.

Ja pahinta on se, että koko perhe on sairastunut pysyvästi 

tähän homesienen vuoksi :(