Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Syysloma Nizzassa




kuvat: internet

Jee me lähdetään huomenna Nizzaan:)
Tilattiin tämä reissu jo kuukausia sitten kun 
Norwegian mainosti halpoja lentoja.
Silloin ei vielä tiedetty tulevista jalkaleikkauksista jne.
Välillä jo näytti siltä, että eihän me mihinkään reissuun päästä.
2 könkkää ja tuollainen karkaileva taapero.
Mutta nyt kuitenkin päätettiin, että mennään.
Toivottavasti pojat juoksevat pikkusiskon kiinni jos tilanne vaatii:)

Me ei olla koskaan oltu Nizzassa. 
Eikä edes Ranskassa. Tai siis ollaan. 
Oltiin joskus kauan sitten Brysselissä meidän perhetuttujen 
luona ja siitä tehtiin autoretki Pariisiin.
Muistan vain ison moottoritien jossa ajettiin kovaa,
kaaottisen parkkeeraussysteemin Pariisissa ja Eifeltornin:)
Ja sen miten meitä otti päähän,  ettei kukaan suostunut palvelemaan meitä
englanniksi.

Mutta oletteko te käyneet Nizzassa?
Onko vinkkejä mitä siellä kannattaisi tehdä tai nähdä?
Olemme siellä viikon. Olemme vuokranneet asunnon vanhastakaupungista
ja viikonlopuksi auton. Mitään muuta ei olla lyöty lukkoon.
Säätiedotus lupaa hyvää. Sellaista 20 astetta ja aurinkoa.
Ihanaa:)

37 kommenttia:

  1. 2012 kesäkuussa tuli vietettyä miniloma Nizzassa, ja tykkäsin kyllä paikasta kovasti! Vanhan kaupungin kukkulalle kiipeämistä olisin suositellut, mutta en tiedä miten se jalkavammaisilta onnistuu :D Hissillä pääsee kyllä melko ylös, mutta jonkin verran on myös portaita kipitettävänä. En sitten tiedä, että pääsisikö ylös myös autolla, luultavasti! Lisäksi kannattaa hurauttaa autolla Monacoon, sielläkin riittää nähtävää (ja kiipeiltävää :D). Itse matkustettiin bussilla, maksoi hurjan euron :D Muuten aika kuluikin pääasiassa shoppaillessa, syödessä ja ihanissa kahviloissa istuskellessa. Varsinkin siellä vanhan kaupungin puolella oli oikein tunnelmallisia pikkukatuja ravintoloineen ja kahviloineen. Merivesikin taitaa olla vielä tähän aikaan vuodesta uintikelpoista (: mukavaa lomaa ja kannattaa varautua ajoittaiseen kielimuuriin noiden ranskalaisten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut täältä yläilmoista:) On tämä nykyaika ihmeellistä!
      Joo katsotaan miten paljon pystytään kulkemaan, mutta onneksi asunto on ytimessä ja viikonloppuna on auto käytössä. Toivottavasti pojat pääsevät uimaan:)

      Poista
  2. Kunhan kuulet, millaisella aksentilla ranskalaiset puhuvat englantia, niin ymmärrät miksi he häpeävät sitä puhua. Nizzassa kannattaisi varmaan osata italiaa tai espanjaa, jos ei osaa ranskaa. :) Ota iisisti, hymyile nätisti ja puhu suomea, niin ranskalaiset ovat ystävällisiä sinulle. Olen kokeillut ja se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ei osaa mitään noista kolmesta kielestä:( Pitää hymyillä ja puhua pokkana suomea:)

      Poista
  3. Mulla ei olisi pokkaa lähteä lomamatkalle, jos olisin sairauslomalla! Hävytöntä. Kaikki matkavakuutuksetkaan eivät korvaa, jos sairauslomalaiselle tapahtuu matkalla jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävytöntä. Tuo on aika suomalainen ja ehkä vähän vanhanaikainen tapa ajatella. Tai en mä tiedä. Mutta anyway mulla olisi ollut loma tässä kohtaan eli työnantaja tiesi, että olen pois anyway eikä heillä ollut mitään sitä vastaan, että könkkään Vantaan sijasta Nizzassa:) Reilua porukkaa;) Mitä mieltä muut ovat? Kyllä mä muistan kun pari vuotta sitten luin Norjassa paikallislehdestä että kuntamme kunnanjohtaja on pitkällä sairauslomalla ja sitten törmäsimme hänen Saariselällä hiihtämässä. Ensin ajateltiin, että ompas hänellä pokkaa... mutta mistä me tiedetään miksi oli sairauslomalla ja mitä se meille kuuluu. Hyvä, että oli niin hyvässä kunnossa, että pystyi hiihtämään;)
      Suomalainen työmoraali on vertaansa vailla. Töihin mennään vaikka pää kainalossa.
      Meitä on moneen junaan. Me emme koe tekevämme mitään väärää. Lomat oli neuvoteltu ajat sitten ja se että olemme sairauslomalla ei vaikuttanut nyt onneksi tähän lomaan vaan pääsimme lähtemään vaikkakin mielummin olisimme lähteneet matkaan täysin terveinä.

      Poista
    2. Vai että suomalainen ja vanhanaikainen tapa! :D Paremminkin sanoisin, että järkevämpää olisi olla kotona ja liikuskella lähiseuduilla kuin rasittaa itseään tuollaisella reissulla. Ei tällä työmoraalin kanssa ole mitään tekemistä: olisit sairauslomalla ja poissa töistä muutenkin ja matkavakuutus teillä varmasti (toivottavasti) on, lääkärintodistuksella olisitte saaneet ainakin lennoista rahanne takaisin. Ja te jalkavaivaiset siellä; jos selviätte 'karkailevan taaperon' kanssa, niin eikö vointi sallisi myös työnteon! Minulle on sama, missä jalkojanne parantelette (en usko, että tuo matka niitä ainakaan parantaa, sillä, kuten itsekin alempana sanot, niin jalkasi ei ollut tykännyt matkustuspäivästä), mutta olenkin vain ahdasmielinen suomalainen, joka ei ole asunut ulkomailla laajentaen maailmankuvaansa.

      Poista
    3. Järkevämpää ehkä joo, mutta mä harvemmin teen päätöksiäni järjen pohjalta;)
      Toivottavasti pääset yli tästä draamasta. nim. matkailu avartaa

      Poista
  4. Kannattaa autopäivinä tutustua lähipaikkoihin, itselle jäi niistä hyvä muisto, pidettiin niistä paljon Nizzaa enemmän.
    Antibesissa on Marineland ja Huvipuisto Antibesland. Grassessa taas ihania pikkukujia, sekä lähistöllä tippukiviluola, tosin jos sinulla on jalkavaiva, niin se varmaan on poissuljettu vaihtoehto. Grasse on myös tunnettu hajuvesistään.
    Cannesissa on rautanaamion vankityrmä, se oli aika mieleenpainuva reissu, sinne menimme nopealla lautalla. Cannesissa nähtiin myös kaunein auto mitä ikinä olemme nähneet :)

    Monacossakin ihasteltiin noita kauniita autoja ( ja ihmisiä) ja käytiin juomassa kalleimmat kahvit ikinä Cafe de Parisissa, mies kävi casinolla ja ajoi formulapätkän Ferrarilla. Monacossa on myös ihana lelumuseo, suosittelen lämpimästi. Sekä hieno merimuseo ja akvaario. Parkkitalokin on näkemisen arvoinen siellä :D

    Parc Phoenix Nizzassa on varmasti lapsille myös kiva paikka, siellä on kasveja, lintuja ja kaloja. Me asuttiin siinä puiston viereisessä hotellissa, eikä koskaan sitten menty sinne, vaikka jokapäivä ohi ajettiin tai käveltiin:) Tuonne kaupungin kukkulalle me ajeltiin kaupunkijunalla ja minua pelotti hirveästi, kun kuski vain puhui kännykkäänsä.

    Mukavaa matkaa teille (Kaunis pieni elämä blogissa oli kesällä pitkät jutut Nizzasta ja lapsille tekemisistä siellä)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä:) Luin Kaunis pieni elämä blogin postaukset kun tilattiin tämä matka. Esitin siellä lisäkysymyksiä, mutta blogin pitäjä ei ikinä vastannut:( Lähinnä mietitytti missä kannattaa yöpyä, kannattaako ottaa auto koko viikoksi jne. Mutta kiitos kun jaoit ideasi. Pitää vähän suunnitella mitä täällä tehdään, ettei kohta huomata, että viikko on mennyt eikä puoliakaan ehditty tekemään.
      Aamulla käytiin vähän tossa rannalla kävelemässä. Paikka näyttää lupaavalta. Ja ilmat suosii. Pilvetön taivas ja yli 20 astetta:)

      Poista
  5. Blogisti esitti kysymyksen siitä lähtisikö reissuun sairaslomalla vai ei. Itse olen ollut vakavasti sairastaneen toipilaan kanssa lomalla ulkomailla, ja täytyy sanoa, että se oli virhe. En tee sitä toiste. Vastuu toisesta oli sen verran kova, että meni yöunet, kun mietin, mistä saan lääkärin, kun/jos jotain sattuu. Oikea tapa olisi ollut peruuttaa matka ja varata uusi matka sopivammaksi ajaksi (mikäli kyseessä on matkatoimiston kautta hankittu matka, ainakin osan rahoista saa takaisin. Olen joskus saanut, kun olen joutunut erään toisen matkan osalta peruuttamaan matkan matkakumppanin sairastumisen vuoksi, kyse ei ollut valmispaketista). Ilman kielitaitoa varmaan olisi vielä hankalampaa matkustaa sairaan kanssa, vaikka kuinka voisi vedota siihen, että Eurooppalainen sairausvakuutuskortti on matkassa. Matkakumppani ei pystynyt juuri hotellihuoneelta liikkumaan, ja itse podin syyllisyyttä kun kiersin kaupunkia. Matka olisi ollut kaikinpuolin miellyttävämpi, jos kaikki olisivat olleet hyväkuntoisia. Ja ainakin itsellä onnistuneeseen lomamatkaan kuuluu kunnolliset kierrokset, enpä juuri hotellihuoneessa käy kuin nukkumassa ja peseytymässä.

    Toinen asia on sitten työskentely tai lomailu sairaslomalla - itse kun en sairaslomalla ole juuri ollut, hommat kun kuitenkin hoidettava, joko töistä tai kotoa, niin en ota siihen kantaa. Toisaalta, jostain syystä minun on ollut vaikea saada sairaslomaa edes lääketieteellisiä tutkimuksia varten. Mutta kait se on niin, että jos pystyy tekemään toitä tai elämään normaalisti sairaslomastaan tai sairaseläkkeestään huolimatta, niin silloin oikeampi paikka olisi kait työssä. Noin yleisesti ottaen. Yksittäistapauksiin en ota kantaa tässä. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Winnie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan kyllä rankka tilanne. Mutta luulen, että "potilas" nautti matkasta kuitenkin.
      Me ei oltais saatu rahoja takaisin kun halpalentoyhtiöstä matka tilattiin ja yksityisen ihmisen kautta majoitus varattiin.
      Kyllä tämä matkailu olisi paljon kivempaa jos olisimme kunnossa. Nytkin aamu alkoi apteekilla ja päiväreissu jäi lyhyeksi kun piti jo tulla huoneeseen lepuuttamaan jalkaa joka ei tykännyt eilisestä reissupäivästä.
      Niin kuin jo mainitsin olisi ollut tämän viikon pois töistä anyway. Itseasiassa s-loma loppuu kesken loman ja loput lomapäivät olen ihan normaalilla lomalla.

      Poista
  6. Apua, tähän sairasloma-asiaanko täällä on tartuttu... Suomalaiset naamioi tuon "korkean työmoraalin" taakse kamalan marttyyriasenteen... Sairaslomalla on tarkoitus parantua ja kuntoutua, eikä sitä tosiaan aina edesauta että kykitään neljän seinän sisällä häpeämässä sitä ettei olla töissä. Jokainen käyttäköön sairaslomansa sen niin että palaa kuntoutuneena ja hyvin työkykyisenä takaisin työpaikalle! Sehän sen tarkoitus on. :) Esim. flunssassa sairasloma käytetään lepäämiseen ja sairastamiseen, leikkausten tai vaikka masennuksen takia määrätyt sairauslomat tarkoittaa vähän erilaista paranemisaikaa. Terveen omatunnon ja järjen pitäisi auttaa tässä. Hyvää matkaa, toivottavasti kaikki sujuu hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Noin mäkin sen ajattelen. Tämä mun vaiva ei parane sen paremmin Suomessa kuin täälläkään. Lääkärin neuvo oli, että jalkaa saa ja pitää käyttää ja kun on paikoillaan niin jalka on hyvä nostaa ylös.
      Mutta työnteko ei onnistu kun tämän Pirka-kengän kanssa ei saa ajaa autoa. Ja muutenkin työni on "juosta" asiakkaissa eli jalkapuolena se ei oikein onnistuisi/ olisi asiallista:)

      Poista
  7. Olen surullinen puolestasi, että kommentoijat kävivät sättimään sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valehtelisin jos väittäisin, ettei negatiiviset kommentit vaikuta lainkaan, mutta onneksi tämän kolmen vuoden aikana jonka olen blogia kirjoittanut olen päässyt tosi vähällä. Ei juuri ollenkaan negatiivisia kommentteja, joten voiton puolella ollaan:) Kiitos kommentista <3

      Poista
  8. Ihanaa lomaa,toivottavasti pystyt nauttimaan näistä kateellisista panettelijoista huolimatta. Pidän blogistasi ja sen rehellisyydestä aivan hurjasti. Kerrot asiat asioina,niiden oikeilla nimillä. Nokka pystyyn ja eteenpäin, sinä rulaat kalamuija :)

    T. Vakkari lukija

    VastaaPoista
  9. Minusta lomamatka sairaslomalla ei ole hyväksyttävää, mutta ihmisten moraalikäsitys on erilainen, olen blogiasi lukiessani kiinnittänyt huomiota siihen, että käyt myös shoppailemassa ja kuntosalilla työaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein olet tulkinnut. Joka ma aamu aloitamme työviikon punttisalilla. Pomo mukaan lukien;) Ja käyn kaupassa myös niin kuin ihan jokainen myyntiedustaja. Meillä käynnit ei valitettavasti mene niin, että kun toinen päättyy niin toinen alkaa vaan käynnin välissä saattaa olla parikin tuntia aikaa. Ihmisten moraalikäsitykset ovat erilaisia, se on totta.

      Poista
  10. Sanon että nauti lomastasi! Jos työnantaja oli matkastasi tietoinen ja suunnitelmat oli tehty ennen leikkausta en näe mitään väärää siinä että puolikuntoisena lähdet matkalle. Sinultahan Se on siinä vaiheessa pois. Ja ellei Se viivästytä toipilasaikaa, niin miksi olisit etukäteen suunnitellun matkan perunut. Yhä edelleen pidän myös tavastasi kirjoittaa ja olla rehellinen. Ja jokainen täyspäinen aikuinen on itsestään vastuussa. Ja jos mieli on voi hyvin vaikuttaa Se varmasti kokonaisvaltaisesti kehoonkin. Ehkä leikkaus on oma asiansa, mutta silti. Nauttikaa välistä, lämmöstä ja kulttuurista. Sekä tietysti laatu-ajasta perheen kanssa! Itse odottelen jo tulevaa toukokuuta ja siitä seuraavaa Prahan matkaa!!!! 3,5 vuoden jälkeen on hieno päästä Tallinnaa ja Tukholmaa kauemmas ulkomaille ja nauttia historiasta ja kulttuurista!

    VastaaPoista
  11. Kiitos nautitaan. Kyllä tämä ainakin mielelle tekee hyvää. Kaksi viikkoa kun törmäiltiin miehen kanssa neljän seinän sisällä... no sanotaan, että tunnelma oli vähän toinen kuin täällä;)
    Hyvää reissua myös teille. Kyllä matkailu avartaa;)

    VastaaPoista
  12. Kateellisten panettelua. Nauti lomastasi täysillä! Nizza on musta tosi kiva!

    (Luulisin, että lomalla sairastamisesta yms on olemassa virallisiakin ohjeita jossain sopimuksissa. Ainakin aikoinaan valtiolla ollessani oli. Voithan tarkastaa miten ne menee, jos asia vaivaa)

    VastaaPoista
  13. Vielä kommentti työajalla kuntoiluun. Monet työnantajat, myös valtion laitokset, kannustavat työntekijöitään liikunnallisempaan elämäntapaan ja antavat käyttää esimerkiksi yhden tunnin viikossa liikuntaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nautitaan. Terkut Cannesista:) ps. juu meillä on noin, että ma aamuna kuntoillaan yhdessä tunnin verran. On muuten kiva tapa aloittaa työviikko.

      Poista
  14. IHANAA lomaa! Yritän lomailusi aikana kerrata täältä kuulumisia, olen ihan ulkona blogikuvioissa, oman blogin (tai siis blogit) olen juuri ja juuri saanut päiviteltyä :) Ja joo. Tuohon sairasloma/matka-asiaan. Kateellisia riittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja sinne. Tiedän tunteen. Ei ole mullakaan ollut aikaa paljon muiden blogeja lukea viimeiseen puoleen vuoteen. Nämä pikkuiset vievät kaiken vapaa-ajan:) Tsemppiä vauva-arkeen.

      Poista
  15. Minä en ole kateellinen. Miksi ihmeessä olisin, kun ei voi lomailla täysillä? Ei tuosta lomasta varmastikaan saa irti niin paljon kuin terveillä jaloilla olisi saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan. Jokaiselle on varaa matkustaa NIzzaan ja terveenä täällä olisi paljon kivempaa. Tänäänkin katselin kun muut lilluivat meressä ja itse olin jalka pystyssä rannalla. Pitää palata takaisin sitten joskus kun on täysissä voimissa.

      Poista
  16. En voi käsittää miksi tuo yksi anonyymi yhä roikkuu täällä vaikka häntä selvästi ärsyttää tämä blogi. Lähtis itse Nizzaan terveillä jaloillansa lomailemaan! Myönnän että tämän kommenttini sävy anonyymia kohtaan on epäasiallinen,mutta ärsyttää kun pilataan toisen fiilis siksi että sattuu vaan olemaan asiasta eri mieltä. Jossain lasten elokuvassa juuri eilen kuulin lauseen joka sopii tähän hyvin, eli : jos ei ole mitään tähdellistä sanottavaa,on parempi olla hiljaa!
    T. Vakkari lukija

    VastaaPoista
  17. Miksi negatiivisten kommenttien kirjoittajat ovat aina anonyymejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonkin: ne on niitä, jotka puhuu paskaa joka paikassa muuallakin muista selän takana. Siksi niistä ei kannata välittää.

      Poista
  18. Ihanaa lomaa teille!! Nizza on varmasti upea paikka, koskaan en ole siellä käynnyt. Mutta Pariisin matkamme muistan kyllä hyvin :) Seuraavaksi tulette sitten kaikki tänne Shanghaihin tai vain sinä ;) täällä se liikenne vasta hurjaa välillä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just tänään ajattelin sua kun Cannesissa käytiin. Sun klooni tuli vastaan:) Terkkuja Kiinaan. Nyt tyhjennettiin säästöpossu, että päästiin tänne, mutta heti tämän reissun jälkeen aletaan taas säästämään ja seuraava kohde onkin sitten Shanghai:)

      Poista
  19. Mun klooni - apua, millä tavalla? Onneksi olemme täällä nyt ainakin sen pari vuotta, joten ehditte tänne kyllä :)

    VastaaPoista