Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Vapaat alkoi nyt

Tai siis ihan kohta. Työhommat hoidettu, muutamaa puhelua odottelen vielä.
Mies saateltu koneelle. Lähti taas pariksi viikoksi töihin. Ihan tyhmää. Mutta me ollaan keksitty lasten kanssa kivaa tekemistä Juhannukseksi eli eiköhän se hyvin mene ilman isiäkin.

Juhannusilmoja odotellessa. Ainakin Vantaalla sataa vettä. Mutta ainakin huomiseksi on luvattu aurinkoa ja toivotaan, että ennustukset pitävät paikkansa.

Silloin kun mies on kotona vapaa-aika menee tiiviisti yhdessä. Käyn töissä ja illat olemme perheen kesken. Ja futis on tähän aikaa vuodesta se juttu mihin aikaa menee. Mutta onneksi me kaikki tykätään. Eilen oltiin Lahdessa:) Ja innolla odotetaan Hesa cuppia:)





HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!
AURINKOA JA VAROVAISUUTTA!



8 kommenttia:

  1. Oikein hyvää juhannusviikonloppua! Meillä on vielä viimeinen koulu- ja työpäivä huomenna lukuvuoden päättäjäisten merkeissä ja sitten se odotettu loma alkaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että teilläkin alkoi vihdoin loma. Tämä on outoa, että pojat ovat olleet jo kauan lomalla ja nyt vasta on juhannus:D 3 viimeistä juhannusta meni saariselkä-luosto akselilla kun kovaa kyytiä tultiin etelään kesäloman viettoon:D Hyvää lomaa!!!

      Poista
    2. Niin ja just tajusin, et juhannus on suomalaisille kuin pääsiäinen norskeille:D Odotettu vapaa, ruuhkia tiellä ja kärryt kaupassa niin täynnä kuin olla ja voi. Tunsin itseni hassunsi kun hain kaupasta vain nakkikeittotarpeet kun muiden ostoskärryt oli ihan pinkeinä:D

      Poista
  2. Aurinkoa ja lämmintä odotellessa...
    Hyvää juhannusta! -Eve-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli jo aurinkoinen... Eiköhän huomenna paista kun verhot avaan:D Hauskaa juhannusta.

      Poista
  3. Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu... Suloista suvijuhlaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki-Vantaalla tämän viikon perjantaina viittä vaille keskiyöllä. Nyt ei enää lasketa päiviä vaan minuutteja;)

      Poista