Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tyttöjen kesken...

Tältäkö tuntuu olla yhden lapsen äiti? 

Iskä ja Oskari lähtivät eilen Norjaan. Iskä tekee siellä töitä ja Oskari lähti tapaamaan vanhoja kavereitaan. Siellähän loppuu koulu vasta Juhannuksena. Päivät hän on koulussa ja illat luuhaa kavereiden kanssa:) Oli ollut tänään entisen joukkueen futistreeneissäkin.

Minullahan ei taida hirveesti olla lomaa tänä kesänä. Olen innoissani uudesta työstä, mutta täytyy myöntää, että nyt on ollut kyllä niin hienot ilmat, että ei lomalla oleminenkaan ollenkaan epämiellyttävältä tuntuisi:) Mutta ei. Töissä on käytävä ja se tarkoittaa, että Glotta on vietävä hoitoon. 

Papu lähti mummulaan eli me ollaan täällä Glotan kanssa ihan kahdestaan. Outoa! 

Voisi luulla, että on helppoa kun kolmen lapsen sijaan onkin vain yksi. Mutta kyllä tämä ihan työstä käy:) Glotta vaatii osansa ja häntä ei voi jättää hetkeksikään yksin. Mm. roskien vieminen onnistuu hyvin kun pojat ovat kotona. Huikkaan vain, että katsokaan Glottaa vien roskat.. mutta nyt pieni on otettava mukaan. 

Eilen olimme pyöräilemässä ja tänään piti mennä puistojumppaan. Mutta päiväkodissa kerrottiin, että Glotta oli nukkunut tosi huonosti niin ajattelin jättää väliin. Otimme siis ihan rennosti tämän illan. 

Eilen aamulla oli ihana ilma joten päätimme pitää
aamupalaverin ulkona. Lähdimme ulos kävelylle:)
Aika huippua.. ei onnistuisi hoitotyössä!

4 kommenttia:

  1. Hih, meinasin just kirjoittaa, että yhden äitinä on kyllä hankalampaa kun luin ekat sanat :D Mutta niinhän se on, meilläkin noilla on niin paljon seuraa toisistaan <3

    Ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin:) Lapsista on seuraa toisilleen. Ja meillä on pojat jo niin isoja, että pärjäävät jo pienen hetken pikkusiskon kanssa jos ite täytyy tehdä jotain.

      Poista
  2. Tuli elävästi mieleen miten hankalaa oli viedä pyykkejä ulos kuivamaan vilkkaan pojan kanssa... Nykyisin ei ole enää ongelmia! Minusta ei kyllä olisi enää juoksemaan pienen perässä, olen avian liian vanha!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin taidan alkaa olemaan liian vanha:) En muista, että olisin ollut näin täystyöllistetty silloin 8-10v sitten vaikka meillä oli 2 pientä poikaa... vai ovatko nämä tytöt vähän vaativampia:)

      Poista