Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syysruokaa jaakaapin valoista

Sunnuntai ja jaakaapissa vain valot...
Mutta sehan ei ole meille aiti-ihmisille ongelma:)

Pienen kaappien tutkimisen jalkeen sain pøytaan ihan ok sunnuntairuoan.
Alkupalaksi tomaattilinssikeittoa ja paaruoaksi possua.
Possua ja fetaa sentaan jaakaapista løytyi... mutta edes maitoa tai ketsuppia ei ollut.
Ja taallahan ei ole kaupat sunnuntaisin auki.

Olen ollut niin ylityøllistetty yh-aiti viimeaikoina, etta en ole edes kauppaan ehtinyt. Onneksi mies tulee tanaan kotiin ja pelastaa nama lapset talta vasyneelta monsterimutsilta:)

Olenko kertonutkaan, etta olen saanut uuden ystavan?
Tanne muutti suomalainen lapsiperhe ja olemme
ystavystyneet. Perheen aiti on maatalon tyttøja ja han on
oikea martta:) Olen innoissani opiskellut mm. kurkkujen
sailøntaa ja herukkamehun tekoa hanen opastuksellaan.
Eli jos jaakaapissa ei ole muuta niin kurkkuja ja mehua
sentaan løytyy aina:)

Tahan tomaattilinssikeittoon tutustuin ekaa kertaa
eraan norjalaisen ystavani luona. Helppo ja hyva keitto.
Ihan parasta tallaisena kylmana syyspaivana.
 
1 litra vetta
lihaliemikuutio
prk tomaattimurskaa yrteilla
prk linsseja (liotettuja)
2-4 sipulia
mustapippuria/chilia ym. maun mukaan
 
Kaikki kattilaan ja keita n. 30min.

Nama itsepurkitetut etikkakurkut ovat NIIN hyvia.
Huomaan, etta nykyaan pyrin tekemaan ruokia joiden
kanssa nama kurkut sopivat. Esim.  makaronilaatikko
ja uunimakkara ja nama kurkut.. nam:)

Omasta kukkapenkista vahan sipulia ja ruohosipulia.
Ja muutama kukka:)
 
Ha en strålende søndag:)
 
 

4 kommenttia:

  1. Meissä kaikissa asuu se pikku Martta.Ihana menu.

    VastaaPoista
  2. Höpsis! En mä sen enempää martta ole kuin sinäkään - osataan vaan eri juttuja:) Yhdessä on niin kiva tehdä <3 Seuraavia kertoja odotellessa:) -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessa on tosi kiva tehda. Oikein odotan, etta meidan "marttatupa" valmistuu ja saadaan touhuta oikein kunnolla. Kavin tanaan kirpparilla ja katselin tavaroita silla silmalla. Valokuvakehysia, pitseja, koreja jne. Niista saa tuunaamalla ihania juttuja joulumyyjaisiin:)
      Oot sa kuule aika martta... ihana oppia uusia juttuja:)

      Poista