Eteneekö tämä?

Aamupäivä meni näissä tunnelmissa:

Me ei vaan saatu aloitettua. Ulkona oli niin ihana ilma. Teki vain mieli istua kuistilla ja hörppiä kahvia.
Ja ihan se tyypillinen juttu... kun jotain pitäis tehdä (kuten pakata) niin keksii kaikkea muuta! No jossain vaiheessa sitten aktivoiduimme. Monta tuntia touhuttiin. Nyt on nenä niin täynnä pölyä ja akku tyhjänä, että enää ei vaan jaksa. Ja olo, että tästä ei tule mitään. Monta päivää ollaan pakattu eikä loppua näy. Kuka hitto tätä kamaa on tänne haalinut!? Oikeesti. Pakkaa, pakkaa ja silti tuntuu, että joka paikka on vielä täynnä kaikkea irtotavaraa. Ihan hirveetä hommaa. Älkää ikinä muuttako!

Nyt lähetin miehen hakemaan ruokaa. Harvoin haemme noutoruokaa, mutta nyt jos koskaan oli sellainen hetki. Tänne on avattu thaikkukiska josta saa ihanaa aasialaista ruokaa:)

Hauskaa illan jatkoa. Nyt ruokaa, Voice of Finland ja unta palloon!

Nyt se itku sitten tuli...

Kun muut suomalaiset järjestivät meille läksiäiset niin te lukijat oletitte, että ne olivat itkujuhlat:)
Ei ollut enkä oikein ymmärtänyt miksi olisi pitänyt olla....

Mutta tänään Papun luokka järjesti Papulle läksiäiset. Me tietysti kutsuimme Glotan kanssa itsemme mukaan. Menimme "juhliin" ja lähdin ulos silmät punaisina ja turvonneina... nyt tajusin vasta ihan käytännössä mitä olemme tekemässä.

Yhden lapsen äiti oli leiponut suklaakakkua, toinen pullaa... me herkuttelimme ja lapset saivat sanoa ääneen mitä ovat mieltä siitä, että Papu lähtee takaisin Suomeen. Oi he olivat suloisia... niin ihania kommentteja, etten vaan pystynyt olla itkemättä. Myös opettajat kertoivat näistä vuosista jotka Papu on luokassa ollut ja minkälainen hän on jne. Kaikki olivat piirtäneet piirrustuksen ja kirjoittaneet siihen jotain kivaa.
Kun tuli meidän aika puhua niin en pystynyt.. sain vain sanottua, että en itke siksi, että olen surullinen vaan siksi, että he puhuivat niin kauniisti ja että meillä tulee ikävä tänne. Onneksi luokassa oli venäläinen opettaja joka osasi pukea sanoiksi tämän tunteen. Hän osasi kertoa lapsille, että emme lähde siksi, että emme olisi viihtyneet täällä vaan siksi, että ikävöimme kotiin, sinne missä on meidän perhe ja missä olemme kasvaneet.
Aivan ihanaa, että koulu järjesti tällaisen tapahtuman. Tässä nämä norjalaiset ovat hyviä. Spontaaneihin juhlien järjestämiseen. Jokainen tuo jotain ja kertakäyttöastiat esiin. Arvostan.. meillä Suomessa kun on juhlat niin se menee yleensä sen tason hifistelyksi, että usein juhlat jäävät järjestämättä kun niissä on niin paljon hommaa.

Illalla on sitten Oskarin läksiäiset. Nekin ovat koululla. Luokan yksi aktiivinen äiti (Oskarin hyvän ystävän äiti) laittoi asian vireille. Eli nyt mokkapaloja leipomaan ja tällä kertaa olen edeltä viisas ja otan muutaman nenäliinan mukaan:)

Ihanaa, että pojat ovat saaneet täällä kavereita. Mitään kiusaamista tms. ei ole ollut. Ja nyt moni on pahoillaan siitä, että he muuttavat takaisin Suomeen.

Alussa ajattelin, että norjalaiset lapset ovat kurittomia.. he eivät osaa käyttäytyä. Mutta nyt pyörrän sanani. Norjalaiset lapset ovat sosiaalisia, ulospäin suuntautuneita. He ovat tottuneet siihen, että heidänkin mielipiteillään on väliä. He ovat iloluontoisia ja avoimia. He tulevat luoksesi ja kysyvät "er du mamma til Edvard..." ja siitä se lähtee:) Myös minä sain monta halia tänään ja onnen toivotusta jatkoon. Tulen muistamaan tämän päivän aina:)

Kun kävelin koululta kotiin muistelin omaa lapsuuttani. Olin juuri 3. luokkalainen kun muutimme toiselle paikkakunnalle. En tietääkseni saanut siitä mitään traumoja. En muista muuttoa enkä sitä pidettiinkö minulle läksiäiset. Mutta muistan miten hyvin minut otettiin vastaan. Muutimme kerrostaloon ja jo samana iltana leikin pihalla uusien ystävien kanssa. En muista mitään negatiivisia tunteita mitkä olisivat liittyneet muuttoon. Ja ihmeellistä kyllä en muista hirveesti asioita mitä tapahtui ennen tuota kun muutimme uudelle paikkakunnalle.... Tuollainen 8 vuotias on niin pieni... mutta toivottavasti ne asiat mitä Papu muistaa näistä Norjavuosista olisivat positiivisia.

Tulee ikävä tätä pientä koulua johon lapset tulevat potkukelkoilla:)

Pala sydäntä jää pohjoiseen

Voi tämä kevättalvi on kyllä niin kaunista aikaa täällä pohjoisessa.
Ihan väärä aika muuttaa. Olisi pitänyt tehdä muutto keskellä pimeintä kaamosta.
Tai toukokuussa kun tulee räntää. Mutta, että nyt!
Ulkona aurinko paistaa ja lunta on metri tolkulla ja mun pitää olla sisällä ja pakata:(
No en mä nyt ihan 24/7 pakkaa. Sunnuntaina kävin kaverin kanssa jopa hiihtämässä.
Hiihdettiin 10km:n lenkki ja huokailtiin. Niin kaunista tuolla ulkona on.

Lappi ei ollut minulle tuttu ennestään. Pohjoisin paikka jossa olin käynyt ennen tänne muuttoa oli Rovaniemi. Nyt kun lähdemme etelään lähdemme Rovaniemelle:) Minua varoiteltiin. Kerrottiin, että kerran kun menet Lappiin niin ihastut ikihyviksi. Ja niin myös kävi.

Voi kun elämä olisi sellaista, että reppuun voisi pomia matkan varrelta kaikki hyvä. Ottaisin täältä mukaan nämä maisemat, tämän puhtauden, tämän raittiin ulkoilman. Ottaisin myös tämän rennon elämänasenteen ja tämän norjalaisten ihanan tavan laittaa perheensä, vapaa-aikansa ja harrastuksensa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi. Ei se työ niin tärkeää ole, että sillä kannattaa itsensä tappaa.. siellä käydään, että saadaan rahaa jolla voidaan pitää kiinni siitä tasokkaasta vapaa-ajasta tunturimökkeineen.

Jotkun ihmettelevät, että olenko valmis tosiaan vaihtamaan nämä maisemat siihen Helsingin loskaan. Voi kun se olisikin noin helppoa... en halua loskaa joten jäämme tänne loppuelämäksi. Tänne kauas kaikesta tutusta... Mutta onneksi tänne pääsee takaisin jos siltä tuntuu. Ainakin lomilla:) Luulen, että jatkossa meidän lomat eivät suuntaudu kohti etelää vaan päinvastoin. Tänne.. näihin maisemiin jää osa sydäntä. Niin paljon ihania muistoja. En olisi 3 vuotta sitten uskonut, että aika voi mennä näin nopeasti. Että oikeesti viihtyisin täällä niin pitkään. Että oppisin olemaan aloillani ja pärjäisin ilman ystäviä ja kaupungin hulinaa. Mutta helposti tämä kävi. Eka vuosi ihmetellessä tätä niin totaalisesti erilaista elämää, toka vuosi Glottaa odottaessa ja kolmas häntä hoitaessa. Nyt on aika pakata muuttoauto kohti kotia. Enpä olisi uskonut sitäkään, että kun takaisin tullaan niin meitä on viisi:) Mukana matkassa meidän pieni pohjoisen tuliainen:) Neiti Aurora:)

Kuvat Pääsiäisen Levireissulta:)

Ei noita pottuja..

Facebookissa on paljon kuvia. Ihmisiä ihmetyttää tämä lumen määrä. Huhtikuu on jo pitkällä ja lunta on joka paikka täynnä ja lisää tulee. Sama tilanne täällä... mutta se ei ole mikään yllätys.

Mutta mielessäni olen koko ajan ajatellut, että kun Etelä-Suomeen muutamme huhtikuun puolivälissä niin siellä on kevät. Nurmikko esillä, aurinko lämmittää, pojat voivat ottaa heti pyörät esille ja me voidaan grillata omalla terassilla. No onhan siihen vielä viikko aikaa:)

Milläköhän me meinataan tuo trampoliinin kehikko tuolta saada mukaan?

Mä jännitän täällä miten poikien koulu lähtee käyntiin Suomessa. Jännä muuttaa näin kesken lukukauden. Mutta tämä oli myöskin koulun toivomus. Suomessa opettajat halauvat nähdä missä mennään. Mitä pojat ovat opiskelleet täällä ja onko jotain "puutteita". Ehditään sitten kesällä repata jos tarvis vaatii...

Oskarihan ehti käymään 1. luokan Suomessa ja nyt sitten palaa samalle luokalle 3 vuoden tauon jälkeen:) Edvard ei ole koskaan suomalaisessa koulussa käynytkään. Hänen oli aika aloittaa esikoulu Suomessa kun me muutimme tänne. Täällä Norjassa mennään vuotta aikaisemmin kouluun eli Edvardilla jäi esikoulu väliin ja hän hyppäsi ykköselle. Nyt sitten kummatkin "jäävät luokilleen" eli Oskari joka on täällä 5. luokalla meneekin 4:lle ja Edvard kakkoselle.

Muistan kun istuin aluksi Edvardin kanssa norjalaisessa koulussa pari ekaa viikkoa. Sitä menoa.. Ns. erityislapset olivat muiden mukana eikä heitä ollut vahtimassa oma avustaja. Huh. Itse suomalaisen peruskoulun käyneenä meno näytti... no vauhdikkaalta. Lapset olivat 6 vuotiaita. Vauhtia riitti, keskittyminen opettajan kuuntelemiseen oli mitä oli ja tuntui, ettei opettajakaan saanut eikä edes tavoitellut mitään kuria oppilaisiin. Pelkäsin, että meidänkin pojista tulee yhtä vallattomia... kyllähän opettajaa pitää kuunnella ja paikallaan pitää pystyä istumaan kun opetus on käynnissä.

Mutta turhaa pelkäsin. Meidän pojat ovat ihan samoja poikia kuin 3v sitten. Osaavat tarvittaessa istua ja kuunnella. Saamme aina kuulla siitä kun porukassa jossain olemme.. miten meidän lapset osaavat käyttäytyä ja eivät häröile turhaa:) Mutta näin jälkikäteen en ymmärrä noita omia ajatuksiani. Se luokkahan oli täynnä pieniä 6- vuotiaita. Miksi heidän olisi pitänyt jaksaa istua hiljaa ja kuunnella mitä opettaja puhuu? Ja miksi opettajan pitäisi olla auktoriteetti joka seisoo edessä ja kertoo miten asiat ovat? Juu edelleenkin ajattelen noin. Kyllähän luokassa pitää opetus-/oppimisrauha olla jne, mutta huvittuneena nyt kuitenkin muistelen sitä kauhistunutta olotilaani ja sitä pelkoa "että norjalainen koulu pilaa meidän lapset":) Heistä on tullut sosiaalisia, avoimia ja luontoa rakastavia pieniä miehiä!

Tänään mieheni kävi rehtorin juttusilla. Ilmoittamassa kirjallisesti, että pojat ovat lopettamassa koulun täällä ja että muutamme takaisin Suomeen. Rehtori oli ollut ihmeissään, että joko te nyt lähdette takaisin Suomeen. Koulu on pieni (n.200 oppilasta ja 1.-7.lk). Hän muisti meidän pojat hyvin. Oli kehunut poikia fiksuiksi tyypeiksi ja maininnut, että hehän puhuvat parempaa norjaa kuin norjalaiset yleensä:) Kiitos kiitos... pitää vissiin viedä Wiskypullo herralle;)

Mutta siis mistä tämä aihe tuli mieleen. No olen alkanut täällä valmentamaan poikia suomalaiseen kouluun;) Nimittäin keitin eilen oikein kuoriperunoita. Pojat nostivat kattilan kannen ja tokaisivat yhteenääneen, että:
"Eiiii, ei näitä pottuja"! He eivät nimittäin osaa kuoria perunoita! Tai siis osaavat, mutta ovat joutuneet tekemään sitä vain muutamia kertoja. Meillä syödään tosi harvoin perunaa. Ja jos sitä jossain ruoassa on niin se on kourittuna esim. keitoissa tai muusina tms. Ja kun kouluruokailua ei ole niin eipä heidän ole tarvinnut kuoria perunoita koskaan. Kerroin, että Suomessa koulussa on usein perunoita ja nälkähän siinä tulee (ja naurua muilta) jos ei osaa perunoita kuoria... tosin illalla kun olin ystäväni kanssa hiihtämässä niin hän kertoi minulle, että nykyään koulussakin on kuulemma perunat kuorittu valmiiksi! Toista se oli silloin 25v sitten!

Äitii.. eiii näitä pottuja!

Norjalaisessa koulussahan ei juuri kokeita ole, ei anneta arvosanoja jne.

Tiedän yhden ystäväni joka oli käynyt ala-asteen Norjassa. Kun he 

muuttivat takaisin Suomeen niin häntä oli kätelty ja kiitetty osallistumisesta.

Ei mitään paperia jossa olisi mainittu, että hän on tosiaan 7 vuotta käynyt koulua

Norjassa saatikka mitä hän on siellä oppinut.

Nyt mietinkin, että pitääkö meidän pyytää joku kirjallinen "osallistumistodistus" 

jolla voimme todistaa, että emme ole lomailleet viimeistä 3 vuotta vaan pojat ovat 

oikeasti olleet joka päivä koulussa:) Luulen, että heti ekana päivänä sellaista 

paperia peräänkuulutetaan suomalaisessa koulussa... jossa kokeita ja 

arviointeja tehdään enemmän kuin laki sallii... vai onko näin enää nykyään?

Huomaan, ettei itsellänikään ole oikein kuvaa minkälainen se suomalainen 

koululaitos nykyään on:) 

Pakkailua ja kattilaleipä

Täällä aamu on alkanut TAAS pakkauspuuhilla. Ihan loputon homma. Mutta me aletaan miehen kanssa olemaan jo puoliammattilaisia tässä lajissa. Oiskohan tämä nyt... ööö.. no ollaan me yli 10 kertaa muutettu viimeisen 16v aikana! Nyt kokeilen uuttaa taktiikkaa. Huone kerrallaan. Ihan siis kunnolla huone kerrallaan. Nyt on pari huonetta paketissa. Niissä on enää lupa nukkua:) Ja vaatteet ovat vielä kaapeissa, mutta kaikki muu tavara on laatikoissa. No näitä huoneita riittää ja kun ne loppuvat niin tuolla ulkona odottaa iso autotalli. Eli vaikka nyt näyttää siltä, että ajoissa ollaan (muuttoauto tulee viikon päästä) niin eiköhän tässä vielä se normaali hätä ja hässäkkä saada aikaiseksi.

Ensi sunnuntaina kaikkien huoneiden

pitäisi näyttää tältä...

Eilen bongasin jostain blogista vinkin kattilaleipään. 

En ollut koskaan kuullut saatikka valmistanut kyseistä leipää.

Mutta nyt olen:) Ja hyvää oli!  Ohje täältä.

Olen tässä viikon verran yrittänyt tyhjennellä ruokakaappeja

säilykkeistä, jauhoista ym. Ei ole mitään järkeä kantaa

vajaita jauhopusseja ym. Suomeen, joten viikon menu on 

syntynyt kaapissa/pakastimessa olevista raaka-aineista ja 

nyt on "puhdistunut" olo. Tällainen kaappejen tyhjennys tulisi

tehdä muulloinkin kuin muuton yhteydessä...

vai mitä sanotte siitä, että esim. meillä oli 3 avattua 

vehnäjauhopussia, 5 prk säilykeananasta ym. purkki-

hernekeittoja kaapeissa.. miksiköhän kaapit ovat niin täynnä?

Toivottavasti teillä on mahdollisuus pyhittää tämä sunnuntai lepäämiseen.

Nyt mä lähden vähän hiihtämään. 

Eiköhän tämä pakkailu tältä päivältä riitä:)

Have a nice sunday:)

Läksiäiset

Tänään nämä muut täällä asuvat suomalaiset lapsiperheet

järjestivät meille läksiäiset:)

Kiitos oli kivaa!

Meillä on ollut tapana tavata noin kerran kuussa.

Jos säät sallii niin yleensä ollaan ulkona.

Ihan niin kuin tänään:) Pulkkamäkeä, nuotiolla

istuskelua jne. Punaisia poskia.

Tätä tulee ikävä:) 

Kiitos vielä kaikille.

<3

Aatoksia

Täällä on kaikki niin nostalgista ja ihanaa...

ihan mitä vaan tekee tai missä vain käy niin aina ajattelee,

että tätä tehdään nyt sitten ehkä viimeistä kertaa!

Jopa toi hiton Sevettijärventie joka vie meidät pois

täältä perifeeriasta näytti ihanalta kun maanantaina Leviltä

kotiin ajelimme. Niin juuri se sama tie mitä inhoan..

täältä on pitkä matka minne vain ja tuo tie pitää aina ajaa

jos jonnekin halajaa. Ja se on parisataa kilsaa eikä siinä ole

mitään nähtävää... poroja hyppii pientareilta ja kerta kerralta

se raitti tuntuu pidemmältä ja pidemmältä. 

Inarin ja Näätämön välillä ei ole kuin metsää ja lunta. Jos pissahätä

tulee tai nälkä yllättää niin ei auta. 

Siis kaikki veemäisetkin asiat ovat nyt muuton lähestyessä

alkaneet tuntumaan niin ihanilta... 

Mutta tämä muuttaminen ei tunnu ihanalta.

Pitäisi pakata ja siivoja ja lajitella jne jne...

ja tuo ystäväni "antiauttaja 1v" on mukana kuin peräpukama!

Mä pakkaan ja hän purkaa.. tai parkuu!

Ja aina kun tulee jotain hyviä uutisia muuttoon tai tulevaan

liittyen niin heti perään tulee luonnollisesti huonoja uutisia..

jottei liian helpoksi menisi!

Voisin pikakelata seur. 2 vkoa! Oi kun olisi jo Vappu.

Tavarat purettu uudessa kodissa ja aurinko paistaisi... 

niinhän se tekee Etelä-Suomessa aina Vappuna;)

Eilen havahduin siihen, että mulla on 5 työpaikkaa...

niiden parin uuden lisäksi mitkä mua siellä Suomessa odottavat

niin täällä Norjassa niitä on 3. Eli takana uneton yö.

Päätin, että tänään tartun puhelimeen:

"Hei. Kiva, että olette pitäneet minulle sitä 

paikkaa varattuna 1,5kk, mutta nyt olen päättänyt, että

en tulekaan..." .... "Hei. Vaikka olen innoissani ollut suunnittelupalavereissa

ja luvannut, että palaan kesän jälkeen äitiyslomalta töihin niin en nyt sitten palaakkaan.

Ja vaikka kuukausi sitten kun utelitte, että ollaanko takaisin Suomeen 

muttamassa väitin ihan muuta.. niin nyt sitten ollaankin muuttamassa juuri

sinne Suomeen" En halunnut puhua keskeneräisistä

asioista ääneen ja nyt tämä koko sirkus on 

kääntynyt niin, että tuntuu, että olen valehdellut heille...

 Hyi, ei, en halua....

No ei tarvinnut tarttua puhelimeen kun se soi ihan itse aamulla...

työpaikalta kyseltiin keikalla ja samalla puhuttiin mahdollisista 

kesän suunnitelmista... kerroin.. huh, he ymmärsivät.

1 työpaikka vähemmän, vielä pitää irtisanoutua kirjallisesti.

Sitten vaan seuraavaan paikkaan soittamaan.

Sielläkin suhtauduttiin asiaan ymmärtäväisesti.

Pelkäsin, että he suuttuvat.. mutta päinvastoin:

he toivottivat minut tervetulleeksi jos joskus

olen uudelleen kiinnostunut työskentelemään heillä!

Ja ihan varmasti pidän tämän mielessäni..

paikka olisi ollut oikein mielenkiintoinen, 

mutta tuo toinen mahdollisuus ajoi nyt 

tämän paikan yli ja vuorotyö olisi ollut tässä

elämäntilanteessa tosi haastava jos ei mahdoton.

Ei kiva juttu. Mutta tehty nyt. 

Nyt pitäisi taas täyttää pari laatikkoa kun vauvakin nukkuu.

Luin äsken Kalastajanvaimon  blogia.

Hän kirjoitti hyvin tästä koti-ikävästä ja valinnoista

mitä elämässä pitää tehdä. 

Kannattaa käydä katsomassa:)

Itse olen iloinen, että uskalsin tehdä ratkaisun 

joka oli edessä jonain päivänä kumminkin.

Vaikka blogissa puhuttiin, että ihmisillä kuuluu

olla haaveita ja kaipuuntunnetta. Välillä myös olo, että

haluaa jotain muuta... minulla on ollut tuo tunne 

jo pitkään eikä se ollut enää mikään hedelmällinen tunne. 

Tuli olo, että asialle on oikeasti tehtävä jotain.

Olen onnellinen, että minulla on suomalainen mies joka

helpottaa kotiin paluuta. Kaikille ulkomailla

asuville kotiin paluu ei ole itsestään selvyys.

On paljon suomalaisia jotka asuvat ulkomailla olosuhteiden

pakosta. Joiden on vain hyväksyttävä tuo kaipuu ja sen 

olemassa olo. Elettävä sen kanssa.

Nyt vaan jäitä hattuun.

Kaikki menee hyvin.

Lapset sopeutuvat taas uuteen elämänvaiheeseen

ja muutokseen, Glotta aloittaa päivähoidon,

minä aloitan uudessa mielenkiintoisessa työssä

ja olen onnellinen, että se on normaali päivätyö

joka helpottaa arkeani paljon, koska mies tulee

reissaamaan Norjan ja Suomen väliä ja välillä

olen pitkiäkin aikoja yksin lasten kanssa.

Kaikki järjestyy... muuttokin hoituu vaikka

nyt tilanne näyttää lohduttomalta!