Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Treffit Oslossa

Noin kuukausi sitten sain tekstarin. Lentoliput Osloon ja takaisin.
Ensin vähän hätäännyin.. enhän mä ole mitään tilannut, mutta sitten tajusin, että viestin takana onkin husband Norjasta:)

Tämä, että hän työskentelee siellä ja joutuu olemaan kotoa pois paljon on tehnyt hänestä yltiö romanttisen;) Ei vaan. Ei se ole kiva, että hän on siellä ja me täällä, mutta kyllä se jollain tapaa vaikuttaa positiivisestikin. Silloin kun ollaan yhdessä niin tajuaa, ettei se ole itsestään selvyys. Silloin ei turhia kiukutella vaan nautitaan yhteisestä ajasta.

Onneksi torstaina hänellä alkaa kesäloma. Tulee kotiin melkein 5 viikoksi! Ihanaa.
Lapset eivät ole nähneet häntä melkein kahteen viikkoon:( Minä sain kunnian käydä treffeillä Oslossa. Lapset hoitoon ja hyppy lentokoneeseen perjantaina.

Eka päivä meni levätessä. Urheiltiin, syötiin kevyesti ja nukuttiin hyvin. Lauantaina olinkin ylhäällä jo 7 aikaan:) Se on kun on tämä rytmi... Ilma oli vähän sateinen, joten aamupalan jälkeen hypättiin junaan ja lähdettiin Baerumiin. Paikkaan jossa asuimme 11v sitten. Olin vastavalmistunut sairaanhoitaja ja työtilanne oli Suomessa vähän huono, joten lapsettomana pariskuntana päätimme lähteä töihin ulkomaille. Asuimme siellä 1,5v. Oskari syntyi tolla reissulla:)

Maisemien ihailua, vanhalla kodillakin käytiin. Kuvia myöhemmin. (ja sorry... nämä mun kuvat ovat nykyään aina näitä Lumian huonoja... en jaksa kantaa tuota järkkäriä mukana). Sandvikassa on nykyään tosi iso kauppakeskus ja siellä sitten pyörittiin ja pideltiin sadetta.

Illalla skumppapullo auki ja ulos:) Löysimme vähän vahingossa tosi hyvän ruokapaikan. Ja sen jälkeen vielä erinnäisten terassien ja baarien kautta hotellille. Sunnuntai menikin palautuessa. Mutta huippu reissu:) Suosittelen kaikille. Lennot Osloon saa alle 100 eurolla ja ainakin Thon hotelli mainostaa joka paikassa kesähintoja.

Aina kun pääsemme kahdestaan jonnekin
niin setti on sama.. urheilua, hyvää ruokaa ja
juomaa:)

Kuoharia juodessamme tuli mieleen 16v takaiset ajat.
Olimme juuri menneet kihloihin NYC:ssa ja hotellihuoneessa
kiskoimme skumppaa:) Edelleen on kiva olla yhdessä...
ainut mikä on muuttunut niin meistä on tullut "vähän isompia"
ja kotona meitä odottaa 3 pikkuista:)

Oslossa oli vähän epävakaat kelit.. mutta eipä tuo haitannut.

Löysimme vahingossa ihanan ravintolan.
Aker Bryggellä se ravintola jonka edessä istuu 
kesät talvet tämä pariskunta:)

Smak av Norge.. ihan mieletöntä ruokaa.
Pääruoaksi otin Ruijanpallasta, suosittelen!

Drinkillä Andys pubissa:)

Sunnuntaina happihypyllä Oopperan pihalla...

Ja hotelli oli TAAS Thon hotel Opera.
Varmaan 5. kerta siellä.
Mutta kun on hyvän löytänyt niin miksi sitä vaihtamaan?

Kiitos mummulle lastenhoidosta <3
Nyt on akut ladattu ja taas mennään:)


9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli ihana:) Pari päivää oltu kotona ja voisin lähteä taas;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli ihana reissu. Ja teilläkin oli ollut taas kiva risteily. Lähteekö ne Saksan laivat ihan siitä Oslon keskustasta (oopperalta näkyy)? Joku iso alus siitä lähti päivittäin. Ois kiva kokea toi risteily.

      Poista
  3. Voi mikä namismatka - just sellaisia tarvitaan aina silloin tällöin! Suloista lomailua sinne, on tämä suvi vaan niin ihanaa xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namismatka:) Ei noi teidänkään maisemat Turun saaristossa pahalta näytä;) Nauttikaa.

      Poista
  4. Kuulostaa todellakin ihanalta, kaikin puolin :)

    VastaaPoista
  5. Juu ei meillä vaan tuollaista romantiikkaa ollut ilmassa, kun mies oli 5 vuotta kaikki arkipäivät reissussa maailmalla :D Ihanaa, että teillä on :)

    VastaaPoista