Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Arkivapaa

Mähän teen vain 50%:sta työviikkoa. Käytännössä niin, että olen noin puolitoista viikkoa töissä ja saman verran vapaalla. Ennen tuon toisen puolikkaan täytti lastevaatemyynti, mutta nyt en ole enää siihen palannut.

Tämä tuntuu nyt sopivalta. Hoitotyötä kun tekee ja itse on sairas niin siinä on puolensa ja puolensa. Meillä on mm. paljon syöpäpotilaita ja joinain päivinä työ tuntuu tosi raskaalta. Mutta sitten taas kun on nää arkivapaat niin tilanne rauhoittuu. Saa ladattua akkuja ja kohta on taas ikävä töihin.

Nautin siitä, että saan käydä töissä. Se tuo rytmiä elämään. Sellaista tuntua normaalista elämästä. Ja nyt kun lasten koulukin on alkanut ja mies on työmatkoilla niin meidän arki on vihdoin taas sitä samaa. Tuttua ja turvallista.

Tänään päätin vakaasti, että kun olen vienyt pienimmän päiväkotiin niin pidän siivouspäivän. Mutta miten hairahdinkaan kauppaan ja mukaan tarttui ihan uusi sisustuslehti. Sen verran siivosin, että revin petivaatteet sängyistä ja laitoin pyykkikoneen pyörimään. Sitten rojahdinkin kahvikupin kanssa mun uuteen ihanaan löhötuoliin ja nautin hetkestä. Meillä ei paljon kesällä reissailtu ja sijoitin kesälomarahat nojatuoliin josta olen aina haaveillut. Nyt saa syksy tulla ja tv-sarjat alkaa. Mulla on ihana pesä johon käpertyä:)






Kirpakkaa tiistaita teillekin:)
Oli vähän syksyn tuntua kun koiran kanssa aamulenkin tein!

17 kommenttia:

  1. Löhötuoli on aivan mahtava!
    Mikäs tuo ihana kaappi siinä taustalla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytö Torista. On Ikean tv-kaappi joka on maalattu valkoiseksi. Näyttää ihan vanhalta.

      Poista
  2. Kiva, että olet taas linjoilla. Pidä itsestäsi huolta ja muista levätä ja löhötä tuossa ihanassa tuolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on ollut jo reilun vkon poissa ja mä yksin lasten kanssa. Harrastuskuskina jne. Ja tänään alkoi mullakin työt. Aika puhki. Olis ihana rojahtaa tohon tuolille, mutta ensi viikolla sitten.

      Poista
  3. Ihana tuoli! Välissä on mukavaa hemmotella itseään muutenkin kuin reissaamalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan aina laitettu rahat matkusteluun. Mutta nyt kun ei ole voinut oikein reissata niin päätin investoida tuohon. Jos ens talvesta tulee yhtä kauhea kuin viimetalvi oli niin tossa on ainakin hyvä levätä. Mutta tänään verottaja muisti ihanalla tavalla... Jotain "hyötyä" sairastelustakin. Ehkä päästään johonkin reissuunkin:)

      Poista
  4. Ihana tuo löhölinnasi.Mistä hankittu? Arkivapaat kuulostaa niin mukavalta.Hyvää salkanutta syksyä koko poppoolle.

    VastaaPoista
  5. Onpa tyylikkäitä kuvia! Muista sitten istua tuossa tuolissa. Lepoa tarvitset, kun yksin huushollia pyörität. Kiva, kun pääsette nyt taas suunnittelemaan lomamatkaa! Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lösähdän siihen huomenna kun mies kotiutuu enkä nouse viikkon :)

      Poista
  6. Kivalta näyttää! Olisi mukava nähdä muutenkin tätä teidän kotia. Sinulla on hyvä sisustustatsi.
    Itsellä vähän sama tilanne kotona, mies useamman viikon pätkissä Norjassa töissä ja lasten (2) kanssa vedetään arkea. Tätä nyt reilu vuosi takana ja ei oo helppoa. Kivempi jos koko väki asuisi samaa maata edes ;)

    VastaaPoista
  7. Joo pitää joku (siivous-)päivä kaivaa kamera esiin :)
    Mä tykkään sisustaa. Nyt on vaan budjetti aika pieni kun on tullut sairasteltua. Tulot pienentynyt ja menot kasvanut. Just tulin Oslosta. Oltiin viettämässä 10v hääpäivää. Voi, että miten ihania sisustusjuttuja siellä ois ollut. Mitään en hankkinut, mutta vinkkejä tallensin mieleen ja jos lotossa voitan niin pari must have-juttua sieltä haen.
    Joo eihän tämä tilanne ideaali ole. Että perheen pää on 1500km päässä töissä. Meillä tätä kestänyt yli 2v. Mutta pitää olla onnellinen, että on töitä. Tsemppiä sinne! Onko teillä pieniä lapsia? Meillä 13,10 ja 3v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, molemmilla kiintoisa työ, toisella Norjassa ja toisella Suomessa. Sekin on tärkeää. Lapset 7 ja 3;). Ehdimme esikoisen (syntyi siellä) kanssa asua Nssa melkein kolme vuotta. Sitten asuttiin vajaa vuosi taas kahta maata, kunnes kaikki taas Suomessa...Ja nyt sit reilun vuoden tilanne on ollut tämä... No ei ole tylsää vaikka onkin haastavaa. 10v. hääpäivää lähdetään mekin ensi viikolla juhlistamaan ;) moni asia näköjään osuu yksiin teidän tilanteen kanssa. Mukavaa syksyä!

      Poista
  8. Ihana löhötuoli! :) Mukava taas lukea juttujasi, leppoisia (löhöily)-päiviä sinne!

    VastaaPoista
  9. Kyllä vain, juuri koiralenkillä haistelin eilen syksyn tuoksua :)

    VastaaPoista