Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Täys kymppi

Meidän keskimmäinen "vauva" täytti jo kymmenen vee!
Uskomatonta, mutta totta.
Onneksi eivät sentään vielä ole baari-iässä vaikka tuo kuva
antaa niin ymmärtää. Kuva on syyslomareissulta. 
Laivalla kun lapsetkin pääsevät baaritiskille tilailemaan juomia:)


Synttäreitä ei ole vielä juhlittu.
Olen yksin lasten kanssa ja pienin täällä sairastaa 
vesirokkoa. Eli viikonloppu on mennyt ihan himmaillen.
Tosin ilmatkin ovat sellaiset, ettei paljon ulos tee mieli.
Koiran kanssa lenkki ja äkkiä filtin alle.

Potilas on pirteä, mutta kauttaaltaan näppyjen peittämä.
3 yötä mennyt levottomasti, mutta päivisin jaksaa painaa
eikä kuumetta onneksi ole. 
Näillä kahdella pikkuneidillä on niin hyvät leikit:)
Oikeasti niistä on tosi paljon seuraa toisilleen. 
Inkku oli yks viikonloppu mummulla yökylässä niin Lyyli oli
ihan hukassa. Me muut ollaan sen mielestä ihan liian rauhallisia ja 
tylsiä tyyppejä:)

Meillä synttärisankari saa aina aamupalan sänkyyn.
Se on kiva perinne ja lapsista on tosi kiva olla ihan spesiaali
edes kerran vuodessa:)

Mummulla leikkaa.
Papu sai lahjaksi "Myboshi"-ohjevihon ja virkkuukoukun.
Ja 20e rahaa. Sen verran kotoa poistuin, että kävin tyhjentämässä
Prisman alelaarin langoista ja nyt on pipo työnalla...
tarkoitus oli kai, että synttärisankari tekee piponsa itse,
mutta kyllä se äidin hommaksi jää. Ei mikään helpponakki
edes aikuiselle. Tai ainakaan tällaiselle ei niin paljon virkanneelle 
tapaukselle.

Viikonloppu on mennyt kalsarilookissa.
Ja huominen ainakin menee vielä kipeän lapsen kanssa kotona.

Täällä odotellaan keskiviikkoa ja iskää kotiin <3

8 kommenttia:

  1. Melkoisen tyylikkäät seeprakalsarit sulla :)

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea! Ihana idea tuo aamiaistarjotin sänkyyn. Pitäisiköhän ottaa ensi vuonna käyttöön meilläkin...
    Mukavaa himmailumaanantaita!

    VastaaPoista
  3. No Lauri vei sanat suustani; onpahan ainakin very hiänot kalsarit! :)

    VastaaPoista
  4. Meillä se on ollut talvi jo kaksi päivää. lunta paljon ja pakkasta tänä aamuna 17,8. Jokos se sinne?

    VastaaPoista
  5. Kivoilta kuulosti kymppiveen synttäribileet! Kuulumisianne lukemassa, kirjoittelehan taas, jos ehdit :).

    VastaaPoista
  6. Täällä huhuilen minäkin, että mites jakselet?

    VastaaPoista
  7. Mitä kuuluu? Lämpimiä ajatuksia täältä..

    VastaaPoista
  8. Lämpöä teidän koko perheelle! Pirjo

    VastaaPoista