Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Aikuisten festarit

Meillä oli eilen bileet työkavereiden kanssa. Yllätyssynttärit yhdelle meistä ja jatkot Flow:ssa.
Aloitimme brunssilla Kalliossa. Pacifico olikin minulle ihan uusi tuttavuus:) Oletteko käyneet?
Itse jos mietin brunssipaikkaa niin en olisi ikinä eksynyt kyseiseen mestaan, mutta nytpähän on käyty:)
Eksoottista tällaisen taviksen makuun.

Ja sitten Flow festivaaleille. Multa meni Flowneitsyys eli en ole ennen ollut sielläkään.
Kivat festarit. Aikuisten omat sellaiset. Ja positiivista hyvien esiintyjien lisäksi oli se, että ruokapuoleen oli panostettu. Noilta festareilta ei taida edes saada sitä perinteistä festaripyttipannua. Itse söin illan päätteeksi Umeshun sushia:) Nam.









Ingridin flunssa alkoi jo eilen helpottamaan ja kummitäti
tuli hoitamaan lapsia, jotta pääsin osallistumaan näihin bileisiin.
Mutta yöllä sitten nousi pienellä kuume...
Ihan kohta alkaa veljen tyttären ristiäiset,
mutta me ei nyt sitten päästä häntä juhlimaan
vaan lepäillään kotona ja minä mietin tulevan viikon
kuvioita. Ei oikein voisi olla töistäkään poissa,
mies siellä 1500 km päässä ja pieni kuumeessa... plaah!

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko,
tyyntä ennen myrskyä
ja 
juhlan jälkeen arkea isolla A:lla?






1 kommentti: