Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Oikea Martta

Mä olen aina ollut sellainen "wanna be Martta".
Tykännyt tehdä käsitöitä, poimia marjoja ja sieniä, säilöä jne.
Ihaillut oikeita Marttoja:)

Norjassa oli aikaa harjoittaa marttailua. Mulla oli siellä ihan oma marttakaveri ja meillä oli oma marttatupakin. Säilöttiin kurkkua, tehtiin mehua, neulottiin ja järjestettiinhän me joulumyyjäisetkin.
Askarreltiin itse kaikkea, keitettiin glögiä ja myytiin niitä sitten ylpeinä eteepäin:)
Eilen pitkästä aikaa tsättäiltiin marttakaverin kanssa ja haikeina muisteltiin noita yhteisiä hetkiä <3

Norjassa asuessani lueskelin fb:n kautta erään toisen ystäväni päivityksiä täältä Suomesta. Hän on ihan oikea martta ja välillä aina fb:ssa kertoi mitä kivaa olivat marttojen kanssa tehneet. Sanoinkin silloin hänelle, että sitten kun me tullaan takaisin Suomeen niin haluan liittyä marttoihin:)

Nyt on kaksi "oikeaa" marttatapaamista takana. Kokoonnumme kahden viikon välein. Ekalla kerralla meillä oli oikein ulkopuolinen vetäjä. Hän kertoi meille Mindfulness:sta ja veti rentoutusharjoituksia.
Olin kuin uudesti syntynyt tuon illan jälkeen (nukahdin siellä) :)

Meillä on töissä yksi tila vähän työn alla ja ehdotin, että sinne voisi hankkia sellaiset lampaanvillaiset joogamatot, pienet tyynyt ja peitot.  Voisimme aina työstressissä sitten hakeutua tilaan tekemään rentoutusharjoituksia. Ehdotukseni otettiin naureskellen vastaan. Mutta musta se olis hyvä idea! Vaikka ruokatunnilla tehdä rentoutusharjoitus tai päivän päätteeksi. Varmaan auttaisi niin työssä kuin sitten kotonakin... tulisi töistäkin kotiin vähän pirteempi äiti kuin nykyään:)

Tänään meillä oli marttojen kanssa pyöräretki Tuusulaan. Vantaan ja Tuusulan rajalla on aivan ihana paikka: Koiramäen Pajutalli. En ollut koskaan kuullutkaan paikasta, mutta suosittelen kaikille.
Aivan ihana paikka!

Mulla tuli ihan olo, että olen Amerikassa. Nuorena tyttönä olin au pairina Connecticutissa. Se oli juuri tätä vuoden aikaa kun menin sinne. Noi pumpkinit ja isot ruskanväriset Vaahteranlehdet toivat mieleen noi vuosien takaiset ajat.

Pihapiiri oli aivan ihana. Jos lotossa voittaisin niin voisin kuvitella asuvani juuri tuollaisessa paikassa:)

Päärakennuksessa oli ihana pieni kahvila ja sisustustavaraa, pihalla ja piharakennuksissa pajukoreja/-esineitä, koristekaaleja, kurpitsoja jne.

Lapset viihtyisivät tuolla varmasti loistavasti. Taidan tehdäkin lasten kanssa sinne retken loppuviikosta. Torstaista sunnuntaihin siellä on kurpitsakarnevaalit eli paikka on auki joka ilta muistaakseni kahdeskaan asti ja siellä on kaikkea kivaa niin isoille kuin pienillekin.

Menkään käymään. Oikea hyvän mielen paikka:)

Ja ihanaa tämä marttailu. Kummankin marttatapaamisen jälkeen on ollut tosi ihana olo. Se on sellaista äidin omaa aikaa. Mukavia ihmisiä ja mielekästä tekemistä. Ensi kerralla kokoonnumme tekemään käsitöitä kirjastoon:)










Nyt meidänkin etupihalla on syksy:)
Koristekaaleja, callunoita ja koristekurpitsoja.
Ja tuolla meinasi ihan höyrähtää taas tuohon romanttisen
tilbehöörin maailmaan... olen yrittänyt päästä tavarasta eroon,
mutta tuolta oli vaikea päästä ulos niin, ettei kori ollut täynnä kaikkea
pientä ihanaa. 

Ja kyllä kun me takaisin kotiin poljimme olikin sellainen olo, 
että nyt on syksy. Illat pimenevät ja kohta saa kaivaa sormikkaat esiin.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Love is in the air...
















Lupailin kuvia eilisistä häistä. 
Juhla oli oikein onnistunut.
Rakkautta oli ilmassa, hääpari kaunis, tunnelma hyvä,
hääpaikkka upea, ruoka maukasta ja ihmiset viihtyivät:)

Ja uskomaton ilma.
Vihkiminen tapahtui ulkona ja säähän olisi voinut
olla tähän aikaa vuodesta ihan mitä vaan... mutta se oli kesä!
Paikka on Vanha Viilatehdas Vantaanjoen varrella, I-HA-NA!
Suosittelen jos joku etsii hääpaikkaa pääkaupunkiseudulta.

Itse toimin valokuvaajan roolissa ja toisella silmällä vahdin 
Ingridiä eli vauhtia riitti. No ystäväni haki pienen pois juhlista illalla
ja sen jälkeen äitikin sai vähän relata.

Latailen juuri kuvia koneelle ja paljon on onnistuneita kuvia.
En viitsi tänne laittaa ihmisten kuvia lupaa kysymättä.
Oman husbandin joka toimi bestmanina uskallan vilauttaa ja vähän lapsia.
Itse olin tosiaan kameran takana eikä mun ihanasta puvusta tullut yhtään kuvaa!
Alin kuva on kännykällä napsaistu ja siinä olen mieheni veljen kainalossa:)

Tänään nukuin 3 tunnin päiväunet!
Tällaista on tapahtunut viimeksi kauan kauan sitten.
Sen jälkeen pyörälenkki raikkaassa syyskelissä ja olo on kuin 
uudesti syntyneellä:)
Juhlittua tuli onneksi maltillisesti eli olo on hyvä:)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Akut ladattu ja takki täynnä tarmoa?


perjantai 13. syyskuuta 2013

TGIF

Aika juoksee. Taas on perjantai. Viikot menevät hurjaa vauhtia, mutta niin menevät viikonloputkin.
Viikolla ei ehdi postaamaan. Eikä ole oikein mitään postattavaakaan saatikka energiaa tehdä sitä.
Mutta nyt on perjantai. Päiväunet, viikkosiivous ja kohta saunaan:)
Huomenna tanssitaan pienissä häissä:) Eli kivaa tiedossa. Taas!

Voi että oli taas vaikeaa aloittaa siivoaminen.
Miksi meillä ei käy siivoaja?
Mutta kuinka ihana onkaan se tunne kun kaikki on 
paikallaan (tai ainakin melkein), tukka märkä hiestä ja
sauna lämmin:)

Perheen isoimman ja pienimmän juhlakengät ovat valmiina tanssiin.
Niin kuin kaikkien muidenkin siltä väliltä.

Bestmanin kravaatti vai mikä norsunkärsähärpäke tuo 
nyt on... odottaa ojennuksessa huomista.

Ja pihalla palaa syksyn ekat tuikut.
Rakastan tätä "lyhtyaikaa" <3

Hyvää viikonloppua kaikille!
Häistä raporttia sunnuntaina:)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihmeellistä








Näitä kelejä ei voi kuin ihmetellä.
Syyskuu jo pitkällä ja vielä voi syödä ulkona.
3 kesää meni oikeastaan ilman kesää.
Nyt ollaan kyllä nautittu siitä, että kun lähtee ulos niin
riittää, että laittaa sandaalit jalkaan.
Vähän kauhulla odotan syksyä ja varsinkin talvea.
Kun joudun repimään tuon pienen ylös sängystä ennen kuin aurinko 
nousee ja hakea hänet kun on jo pimeää....
Me yritetään nauttia näistä aurinkoisista päivistä ja 
jos mahdollista tankata tätä aurinkoenergiaa talven varalle:)

Oikein löysää sunnuntaita kaikille!
Meillä ei ole mitään suunnitelmia.
Tällaiset päivät ovat harvinaisia ja tarpeellisia:)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Hanko

Hääpäivän kunniaksi me pakattiin asuntoauto ja lähdettiin kahdestaan kohti Hankoa.
Säät suosi ja pieni retki kahdestaan teki hyvää.












Auto parkkiin Silversandiin.
Viime kerrasta olikin jo 20 vuotta:)
Muistelin, ettei leirintäalue ole kovinkaan ihmeellinen.
Nyt pitkän ajan jälkeen, 3 pohjoisessa vietetyn vuoden jälkeen
leirintäalue tuntui kodikkaalta ja ihanalta.
Mäntymetsä ja merentuoksu <3

Kunnon löylyt, meressä pulahtaminen ja kylmä saunajuoma.

Illallinen på Krokenissa,
suosittelen. Ihana merellinen noutopöytä ja 
söpö miljöö.

Aamukahvit Itäsatamassa ja sitten lapsia hakemaan.

Hangossa tulee käytyä liian harvoin,
mutta päätimme, että ensi kesänä palaamme 
lasten kanssa.

Ja mitä nämä ilmat oikein ovat..
hellettä syyskuussa? Sopii:)

torstai 5. syyskuuta 2013

Uniikki mekko uniikille kropalle...

Me ollaan menossa miehen veljen häihin reilun viikon päästä.

Jos vanhan kaavan mukaan mentäis niin mä olisin nyt himodietillä ja etsisin kuumeisesti jotain päälle mahtuvaa vaatetta hermo pinnassa.

Mutta tälläpä kertaa olinkin edeltä viisas, thank's God!

Toimistomme yläkerrassa on Paola Suhosen showroom ja ompelimo.

Otin häneen yhteyttä jo kesällä ja kyselin ompelevatko he yksityisille ihmisille.

Kutsu kävi yläkertaan ja itseasiassa oikein ihana ja sopiva mekko löytyikin heidän mallistostaan.

Ainut ongelma oli että mekon pussihihat eivät miellyttäneet ja vyötäröltä piti vähän kaventaa. Mutta sehän ei ollutkaan mikään ongelma kun talosta löytyi huippu ompelija omasta takaa.

Nämä muutokset tehtiin ja tänään hain mekon kotiin <3

Ehkä olen tullut vanhaksi tai laiskaksi tai viisaaksi, mutta olen niin kyllästynyt kaikkiin pikadietteihin.
Hirvee homma saada 5 kiloa pois joitain häitä varten ja epäterveellistä ottaa se takaisin heti juhlan jälkeen.

Miksi en ole ennen tajunnut, että oma uniikki vartaloni tarvitsee vain oman uniikin vaattensa:)




Tilanne taitaa olla se, että nyt meillä kaikilla on juhlaan sopivat vaatteet.
Ja juhlaan on vielä viikko! Ennen kuulumatonta ja helppo hengittää:)







tiistai 3. syyskuuta 2013

8.hääpäivä

Kävin Mindfulness-kurssilla nukkumassa pienet täsmäunet, jotta jaksan katsoa Julkkis BB:tä:)
Eli näin romanttisissa merkeissä on vietetty 8. hääpäivää tänään!






Tullessaan illalla kotiin mies toi yllätykseksi sushia <3
Juotiin yhdet oluet ja katseltiin koko perhe 8v vanhoja hääkuvia. Voi niitä aikoja kun kuvat tuli vielä laitettua albumiin <3