Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Granola ja muita ruokajuttuja

Muutama viikko sitten kävin ystäväni kanssa Mokossa aamupalalla.
Söin jotain ihanaa. Pohjalla oli juoksevaa hunajaa, keskellä kreikkalaista jugurttia ja päällä ihanaa pähkinäpainoitteista muromysliä. Oi se oli hyvää! Mutta silloin en vielä tiennyt, että olin syönyt trendiherkkua nimeltä Granola.

Hesarissa oli viikko sitten juttu aiheesta. "Rapea granola on nyt kaikkien huulilla" ja kun tarkemmin luin tajusin, että olin hetkeä aikaisemmin menettänyt oman granolaneitsyyteni ;)
Jutussa kerrottiin, että granola on vähän niin kuin mysliä, mutta ero on, että se paahdetaan uunissa.
Se on makeampaa ja paakkuisempaa kuin tavallinen mysli.

Itse en ole mysli-ihmisiä, mutta granolaa rakastan. Eikun googlaamaan ja tänään sitten valmistin ekat granolani itse :) Nam!








Kalamuijan Granola: 

1,5 dl kaurahiutaleita
1dl auringonkukan siemeniä
1dl pinjansiemeniä
2dl pilkottua pähkinäsekoitusta
1 kananmunan valkuainen
2 rkl hunajaa
1 rkl öljyä
0,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä

Pilko pähkinät ja sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Vatkaa valkuainen ja lisää se öljyn ja hunajan kanssa kuiva-ainekulhoon.
Levitä tasaisesti leivinpaperilla vuorattulle uunipellille.
Paahda seosta 25min 120 asteisessa uunissa.
Sekoita välillä, granola palaa helposti.
Jäähdytä ja purkita. 

Nauti kreikkalaisen jugurtin ja hunajan kanssa. 

Voit lisätä valmiin jäähtyneen seoksen joukkoon kuivattuja 
hedelmiä / marjoja. Itse en tykkää esim. rusinoista, mutta esim.
kuivattu banaani voisi toimia tässä hyvin.

......................

Muutenkin on ollut keittiöpäivä. Bongasin eilen uudesta Me Naiset-lehdestä  ihanan reseptin: Chili con carne-kerrostortillat. Pitihän niitäkin kokeilla. Suosittelen. Ihana tulinen chili, rapeaksi paistettu pekoni, tuore korianteri ja limellä maustettu ranskankerma. Ja kylmä Pepsi Max.Toimii:)



Hyvää viikonloppua!
Täällä paistaa aurinko :)


11 kommenttia:

  1. Tuota voisin maistaa...tunnustan, että koskaan en ole mysliä maistanut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannatakaan:) Hyppää suoraan Granolaan:) Paljon parempaa. Tätä saa ostaa valmiina mm. juuri Mokosta jne., mutta oli helppo tehdä myös itse.

      Poista
  2. Kiitos, testasin tänään sekä granolan että tortillat! Kiitos vinkistä, superohjeet! Ja kiitos myös lapsen ruisleivästä ja TLK-kyydistä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että innostuit kokeilemaan:) Iltapalaksi vaniljajäätelöä, kinuskikastiketta ja granolaa! Oli vähän liian hyvää. Kiitos, että Viljo kertoi meille ton kivan paikan! Meillä oli kiva reissu :)

      Poista
  3. Onpa ihanan näköisiä herkkuja, kummatkin!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa hyvältä tuo granola. Heitän usein luonnojogurtin sekaan just hunajaa, pähkinöitä ja siemeniä, mutta en paahdettuna. Manteleita olen paahtanut, ja ne ainakin on ihania. Pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi paahtaminen tekee noista siemenistä, pähkinöistä ja hiutaleista niin paljon paremman makuisia. Kuhan ei polta niitä:) Anbefaler :)

      Poista
  5. Ai kun herahti vesi kielelle. Tätä on ihan pakko kokeilla ensi tilassa. Tuolla kun aloittaa aamun niin varmasti päivä hymyilee heti aamusta.

    VastaaPoista
  6. Tää oli tosi hyvää! Meillä syötiin eka satsi jo, kolmessa päivässä! Maistuu siis hyvin myös lapsille. :)

    Saija

    VastaaPoista