Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lauantai














Eilen Oskari itki.. hän ei halua muuttaa :( 
Oskari täyttää kesällä 11v ja hänellä on jo omat 
mielipiteensä ja hän pystyy jo tajuamaan mitä muutto tarkoittaa.
Lapsiltahan ei kysellä... aikuiset päättävät tällaiset asiat, mutta
silti tuntui tosi pahalta. Yritin lohduttaa ja tuli ihan sellainen 
"kamala äiti" olo... vaikka lastenhan takia tämän teemme?

No tänään ei olla vielä puhuttu muutosta. 
Josko se olisikin ollut vain kertaluontoinen mielenosoitus..
Tänään piti juhlia tätä meidän elämänmuutosta.
Ja juhlitaankin... toiv illasta ei tule yhtä itkua.
Kohta aletaan väsäämään sushia,
se on meidän perheen juhlaruoka. Porukassa äänestetty:)

Tänään kävimme kaupungilla. Tottakai Kirkenes antaa parastaan
Ihana auringon paiste, niin kaunista.
Mielessäni ajattelin, että onkohan tämä nyt viimeinen kerta
kun lauantaina lähdemme keskustaan ostoksille.
Näin olemme tehneet monta kertaa lauantaisin. Pyöritään vähän kaupungilla
ja tehdään ruokaostokset.. kiva tapa... jatkuukohan tämä Suomessa?

Nyt alkaa varmaan tulemaan juuri näitä "viimeisen kerran"-
juttuja... aina kun tekee jotain niin takaraivossa on olo, että
tehdäänkö me tätä enää koskaan.
Tämä 3 vuotta on ollut kyllä ihanaa aikaa.
Tänne lähdöllämme "ostimme" perheellemme jatkoaikaa...
täällä olemme olleet PERHE. 
Kaikkea ollaan tehty porukassa. Ei ole ketään joka ottaisi 
lapsia hoitoon niin ihan kaikki... tehdään porukassa.
Se on ollut ihanaa, toki välillä kaipaan kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa.
Mutta siis tämä 3v on ollut ihan varmasti meidän perheelle yhdistävä
ja tärkeä aika. 

Pelottaa, että ovatko tuollaiset 8- ja 10-vuotiaat Vantaalla ihan erilaisia...
meidän lapset täällä retkeilevät ja pelaavat jalkapalloa autotallin seinää vastaan.
Mitä tekevät saman ikäiset vantaalaiset? 
Toivottavasti pelkoni ovat turhia.
Toiv. pojat saavat kavereita ja olla vielä monta vuotta lapsia!

Nyt nigireitä pyörittämään...
ei saa ajatella surullisia.
Nyt on juhlat:)



21 kommenttia:

  1. Aika rohkea veto muuttaa kesken lukukauden... Mutta lapset sopeutuu yllättävän nopeasti ja mukautuvat :) Ehkä he eivät nyt tykkää, mutta kymmenen vuoden päästä he ovat vain kiitollisia etteivät asu enää "landella"? ;) Ja pääseehän aina vanhoilla kotikulmilla käymään!! Tsemppiä uusiin haasteisiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätäkin mietittiin. Mutta esim. tänne muutettiin kesän alussa ja koko kesä meni ilman kavereita kun ei osattu kieltä ja porukat oli reissussa jne. Eli ajateltiin, että jos pojat menevät reiluksi kuukaudeksi kouluun ennen kesään niin ehtivät vähän tutustumaan kavereihin (monen vuoden poissaolon jälkeen) ja näkevät vähän mitä suomalainen koulu on. Sitten tulee kesä - levähdystauko ja sitten syksyllä kouluun tosissaan.
      Myös koulun toive oli tämä. Hekin haluavat vähän nähdä millä tasolla poikien osaaminen on. Antavat sitten tarvittaessa kesäksi jotain tehtäviä ym. jos jollain osa-alueella poikien tietotaito ei ole muiden luokkalaisten tasoa.
      En tiedä onko tämä oikea ratkaisu, mutta näin nyt tehdään.
      Ja mun työt alkaa kanssa pikapuolin ja talo on myyty, joten ihan käytännön jututkin puhuvat muuton puolesta nyt jo keväällä.
      Nyt vaan varpaat ja sormet ristiin:)

      Poista
  2. Niin ja se piti vielä lisätä: ainakin Järvenpäässä tuon ikäiset pojat potkivat jalkapalloa autotallin seinään!! Joten ei paniikkia... Samanhenkisiä kavereita löytyy varmasti myös Vantaan puolelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa:) Toivottavasti tosiaan löytyy samanhenkisiä kavereita. Olisi surullista jos meidän poikien pitää alkaa esittämään jotain kovempaa tai isompaa jotta kelpaavat kavereille.. Uskon ja toivon, että 10 vuotiaat ovat 10-vuotiaita myös Vantaalla:)

      Poista
  3. Lapset sopeutuu yllättävän nopeasti. Vaikka muistan hyvin tunnelmat 14 vuotta sitten muuttaessa tänne. Sydäntä kylmäsi ja kylmää vieläkin, kun ajattelen, enkä tiedä tekisinkö saman vedon toisen kerran. Mutta te menette takaisin KOTImaahan ja lapset pääsevät puhumaan ÄIDINkieltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Suomi on meidän kotimaa ja kaikki on helppoa kun saa toimia omalla äidinkielellä:) Ainakin meille aikuisille:)
      Mietin kun hain töitä, että haenko liian haastavaan paikkaan.. sitten tajusin, että saan tehdä työtä kielellä jonka osaan. Aina voi kysyä jos ei osaa jotain:)
      Miten tiedän sinne muutto meni silloin? Minkä ikäisiä isot lapset olivat? MIstä te sinne muutitte?

      Poista
  4. Asioilla on tapana järjestyä, vaikka muutos varmasti pelottaa jokaista! Olen kuitenkin haistanut, että teidän harrastuksenne ja lastenne touhut ovat ihan niitä samoja, mitä täälläkin tehdään.

    Eli tervetuloa ja suurensuuret onnittelut kaikesta uudesta! Miten teidän työhommat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi on totta. Harrastukset ovat tärkeitä. Se että pääsee koulussa kaveriporukkaan, mutta myös se että tapaa samanhenkisiä kavereita harrastusten parissa on tärkeetä. Pojat pelaavat jalkapalloa ja toivon, että pääsevät siellä johonkin ryhmään mukaan:)
      Ja toi jalkapallo voi olla jatkossa linkki tänne Norjaankin. Kesäsin esim. jalkapalloleirille tänne. Pysyy kieli hallussa:)
      Mä sain töitä Suomesta. Mies jatkaa omia töitä täällä 50%:sti. Eli on paljon poissa kotoa.. mutta sitten taas paljon kotona. Hänen alallaan ei ole töitä Suomessa.
      Sen takia ollaan oltu täällä 1-2vuoden sijasta 3v. Eikä valoa tunnellin päässä ole, joten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun.

      Poista
  5. Voi Okkua... ;( Mutta onhan muutto aina iso asia ja muutos, joten on ihan luonnollista että surettaa ja itkettää. Kyllä se iloksi muuttuu, kun pääsee vanhojen kamujen ja meidän ihanien sukulaisten luokse ;))) Ja laitan pääni pantiksi, et koulut lähtee sujumaan hyvin ja pojat jatkavat luokkiensa parhaimmiston joukossa myös täällä. Ku on flinkki ni on :) Kaikki menee hyvin ja mäkin tykönäni ajattelin et muutto kesken lukukauden on hyvä juttu! Pääsee kaveriporukoihin ja kouluhommiin sisälle eikä tartte kesälomalla jännätä "uuteen" kouluun paluuta, kun on jo käyty näyttämässä naamat :D Jep, hienosti se sujuu ja me jo täällä kovin ootellaan. Titti

    VastaaPoista
  6. Tuo kuva, missä pojat katselevat tuttua maisemaansa, kertoi paljon jo ennen tekstiäkin. Kyllähän se iso muutos on lapsillekin. Ja hyvä että tuovat mielipiteensä ja tuntonsa julki. Ehkä sen jälkeen sitten on mukava juhlia tulevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kertoo.... idea ei ollut ottaa mitään tällaista "Kirkkoniemi jää taakse"-kuvaa, mutta kun katsoin kuvia niin huomasin, että tämä on juuri sellainen.
      Hyvähän se on, että näyttävät negatiivisetkin tunteet. Ja tuon illan jälkeen ei ole ollut mitään itkuja tai puheita siitä etteivät halua muuttaa. Fiilikset vaihtelevat... niin kuin meillä aikuisillakin.

      Poista
  7. Meidän esikoinen on muuttanut meidän kanssa enemmän ja vähemmän, n. 6 kertaa ja kolme maata. Kavereiden jättäminen on aina raskasta. Viimeisin muutto Suomeen oli Venäjältä ja se sujui hyvin. Mutta Norjasta muutto Venäjälle oli kova paikka ja aina välillä vieläkin hänellä on ikävä Norjaan. Asuimme kuitenkin koko hänen varhaislapsuuden Norjassa. Keskimmäisellä muutto Norjasta Venäjälle sujui hyvin, mutta Venäjältä Suomeen taas aiheutti surua. Hän oli tottunut suurkaupungin hälinään ja kotona maalla oli vaikeuksia nukkua yms. kun oli niin hiljaista ja "pelottavaa" :) Mutta summa summarum, kaikki on sujunut hyvin. Sillä tärkeintä on vanhempien asenne ja että lapset otetaan mukaan suunnitteluun ja uudessa kodissa saavat tilan näyttää sitä surua ja ikävää entistä kotia kohtaan.
    MEillä lapsilla on jäänyt kaukokaipuu ulkomaille ja etenkin tytär on koko ajan muuttamassa milloin minnekin. Milloin hän haluaa dinosaurusmuseon hoitajaksi PIetariin ja milloin Japaniin piirtämään Mangaa, tai Norjaan tutustumaan miekkavalaisiin. Esikoinen ei tällä hetkellä haaveile mistään maailman muutoista, vaan nauttii rippikoululaisena pysyvyydestä. On sanonut, että hän ei muuta nyt yhtään mihinkään...vaikka se ikävä välillä riipookin.
    VArmasti tulee hetkiä, että teidänkin lapset kaipaavat Norjaan ja kavereitaan siellä. Mutta lapset sopeutuu yllättävän hyvin.
    Surullistahan se on vanhempana katsoa lapsen surua. Mutta se on elämää, suruakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että kaikki on mennyt hyvin.
      Ja me ei voida katsoa kun peiliin kun lapsistamme tulee maailmanmatkaajia:) Lähtevät opisekelemaan ulkomailla, löytävät tyttöystävät ulkomailta... ja mikä pahinta.. meidän tulevat lapsenlapset asuvat tod.näk toisella puolella maapalloa kuin me isovanhemmat!!! Tällaisiakin mä täällä kelaan;)

      Poista
  8. Onnea muutokseen! Iso askel, mutta varmaan se maailman parhain... ja lapset sopeutuvat, usko pois. Täällä asustellaan sellaisissa ympyröissä, jossa vaihtuvuus on arkea - joka vuosi koulu alkaa uudella kokoonpanolla, uusia muksuja luokka täynnä. Me ollaan oltu sitä pysyvämpää porukkaa;), mutta aina ne muut tenavat ovat muutokseen näyttäneet sopeutuvan. Ja teillähän on kotiipaluu, jossa on ihan oma tärkeä juttunsa;).. ihania uutisia, tsempit muuttohulinaan! T: yksi joka haaveilee ihan juuri samasta, joka päivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla, että lapset sopeutuvat. Näin ainakin kävi kun tänne aikoinaan tulimme niin miksi ei nytkin.
      Kiitos. Tsemppiä tässä tarvitaan. ps. toiv. teillä sama edessä joku päivä:)

      Poista
  9. Tuntuu että täällä Suomessakin on suuria variaatioita tuon kanssa miten nopeasti lapsista tulee 'isoja' ja miten kauan tosiaan leikkivät. Me asutaan maalla ja meidän lapset ainakin leikkivät vieläkin, kaksi vanhinta ovat 11-vuotiaita. Mutta sitten taas toisaalta tiedän muita täälläkin seuduilla, joille kelpaavat vain 'teinien' jutut eikä olla enää pitkiin aikoihin leikitty. Sanoisin, että paljon voi vanhempana itsekin vaikuttaa. Ei tarvitse antaa niiden lasten pelkästään istua sisätiloissa koneella pelaten :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on totta. Joku 11v voi olla ihan baby ja toinen taas pahimmassa esiteini-iässä. Ja huomaan, että tuo miten vanhemmat tohon teini ikään tai sen lähestymiseen suhtautuvat vaikuttaa lapseen. Jos sitä "ruokkii" ja kommentoi joka kiukkukohtaukseen että niin tämä meidän esiteini taas riehuu ... eikä halua kuin istua koneella jne niin tottakai se vaikuttaa lapseen. Mutta mutta.. tämä kaikki siis vasta edessä meillä, että ehkä paras että olen ihan hiljaa:)

      Poista
  10. Moi! Meillähän on samanikäiset pojat ja täällähän ne tekee samanlaisia juttuja :-) Ja samanlaista se oli Kanadassakin. Eli ei nyt hirveästi sun kande pelätä. Vantaan suhteen riippuu tietty paikasta, minne muutatte, mutta niinpä se taitaa olla missä tahansa kaupungissa. Tsemppiä sinne vaan kovasti! Kyllä se siitä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla:) Me muutetaan Vantaan Kartanonkoskelle. Sieltä tultiin tänne 3v sitten. Lähinnä pelottaa se, että pojat tod.näk luulevat, että kaikki on ennallaan. Samallalailla kuin silloin kun lähdettiin. Että he vain menevät pimpottamaan vanhan kaverin ovikelloa ja leikit jatkuvat siitä mihin jäivät silloin... mutta 3v on pitkä aika. Lapset kasvavat ja muuttuvat jne. Mutta toivotaan, että pelkään taas turhia!

      Poista
    2. Onko sielä ruumilista duunia niin kun ne sanoivat perjantaina suomen töllöstä?

      Poista