Ihanaa kun saa illalla lapset nukkumaan ja on ihan hiljaista. Voi tehdä mitä haluaa. Lukea Kodin Kuvalehteä ja kutoa sukkia:) Myöskin se, että kun tietää, että on yksin.. ainut aikuinen talossa, on jotenkin hyvä juttu. Ei oleta, että joku tekee jotain jne. Vaan sitä automaattisesti siivoaa jälkensä, laittaa kellon aamulla soimaan kun tietää, että tällä kertaa se olen minä joka laitan lapset kouluun jne. Niin simppeliä:)
Mutta mutta... tälläkin kolikolla on se kuuluisa käätöpuoli. Arki 3 lapsen kanssa on rankkaa. Ruoanlaittoa, siivousta, läksyissä auttamista, treeneihin kuskaamista jne. jne. Ja tuo vauva.. joka oli jo muutaman ajan tässä välillä aika hurmaava tapaus on taas viimeisen vuorokauden ollut oikea.... en edes viitsi sanoa. Yleensä isi nukuttaa Glotan.. eilen se olikin äiti. Ei hyvä. Nukahtaminen kesti ja kesti ja yö oli rikkonainen. Josta seurasi, että aamulla täällä oli väsynyt vauva. Ja vielä väsyneempi äiti. Ja päivä on jatkunut samoissa merkeissä. Päiväunet ovat olleet lyhyitä ja elämä on yhtä ininää. Yritä siinä sitten auttaa poikia läksyissä, tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä kun lahkeessa roikkuu 8kg:n uliseva takiainen.
Eilen illalla.. kun olin vielä fiiliksissä tästä ihanasta "yh-arjesta" lueskelin muiden blogeja täällä. Yhdessä blogissa perheen äiti kirjoitti, että kun on niin kiire. Kiireinen matkustusta vaativat työ, lapset, pää sekaisin ja lasten vanhempainillat ja neuvolaan viennit tuppaavat unohtumaan, syyllisyys jne. Hirveetä oravanpyörää. Ja kommenttiboksi täyttyi myötätuntoisista kommenteista: "Sama täällä.. niin tutun kuuloista jne".
Ajattelin, että tyhmät te... hypätkää siitä oravanpyörästä pois. Lapsenne ovat vain kerran pieniä. Onko kiva, ettei muista tuosta ajasta kuin loputtoman väsymyksen jos sitäkään? Mutta nyt.. tämän päivän jälkeen. Olen kiitollinen, että en mennyt kommentoimaan mitään nasevaa tuonne kyseiseen blogiin. Jos minua eilen säälitti ne äidit siellä niin nyt minua säälittää itseni. En pärjää täällä 3 lapsen kanssa.. joista 2 on ihan omatoimisia. En pärjäisi noiden kiireisten äitien tahdissa puolta päivääkään. Meinaan täällä saada vatsahaavan ja hermoromahduksen jo siksi kun pitää oikein ruokaa laittaa eikä sitäkään rauhassa.. huh huh.
Onneksi mieheni soitti kotiin vasta äsken. Talo oli jo rauhoittumassa ja minäkin olin ehtinyt syömään iltapalan. Olisin varmasti komentanut hänet kotiin jos hän olisi soittanut muutamaa tuntia aikaisemmin:)
Että tällaista tänne! Missä ovat mummut, kummit ja kaikki muut potentiaaliset lastenhoitajat kun heidän apuaan akuuteimmin tarvitsisi?? Tai siis miksi me olemme täällä? Kaukana kaikesta:( Tänään on ollut sellainen olo, että olisin voinut tilata muuttoauton, laittaa talon myyntiin... tai vaikka myydä lapseni.
Toivottavasti huomenna on toisenlainen boogie. Ehkä suljen nyt koneen, en ota kutimia käteen enkä kirjaa sänkyyn vaan menen nukkumaan. Unta.. sitä minä taidan nyt tarvita. Hyviä unia... ja oman kullan kuvia:)
Kun pojilta kysyy mitä ruokaa laitetaan niin vastaus on aina, että nuudelia:)
Jos he saisivat päättää mitä syödään niin meillä syötäisiin aina nuudelia,
ihan sitä kaupan MaMaa tai YumYumia:) Ja kananmakuisena.
Kyllä se välillä minullekin maistuu. Päälle kanawokkia niin nam)
Voih, huomenna on toivottavasti parempi päivä! Mäkin oon monesti miettinyt, et onpa kurja, kun 50% kummeista ja meidän sisaruksista on hornantuutissa... Kun tää lähipiiri on muutenkin niin pieni. Noo, ollaanpa puolin ja toisin vältytty lapsenvahtinakeilta ;) Kyllä mä sit kattoon hyppään, kun (jos?) vihdoin takas tuutte <3 Nuku hyvin ja parempaa boogieta huomiselle! Inkulle pusu! Titti
VastaaPoistaKiitos Titti <3 Tänään on tosiaan jo parempi päivä:) Totta, ollaan pulin ja toisin vältytty lastenhoitonakeilta. Vaikka kyllä me taidetaan olla teille velkaa pari hoitokertaa. Pojat ovat niin usein teillä olleet aikoinaan:) Eli Unkki on koska vain tervetullut meille hoitoon. Heti kun se uskaltaa yksin lähteä lentokoneeseen niin lähettäkää se kummitädille kesäloman viettoon;) Ei vaan. Toiv. joku päivä asutaan lähekkäin <3 ps. Inkku tässä häärää ja lähettelee terkkuja takaisin.
PoistaTsemppiä! Sitähän se tuppaa välillä olemaan. Kyllä minuaki harmittaa, ettei ole isovanhempia tai muita "hoitopalveluita" koskaan käyetettävissä. Ulkopuolisen palkkaaminenki on aika kallista touhua. Ne joilla on joku tuttu tai sukulainen hoitamassa, niin saisivat olla siitä kiitollisia. Tuttavapiirissä on moniakin, joilla on lapset isovanhempien kanssa useamman kerran viikossakin ja ainakin voivat mennä sinne lomilla tai muuta. Oon niin kateellinen. Joku lapseton sitten varmaan aattelee, miksi sitten teit lapsia, kun et viitti niitä ite hoitaa. No jos oisin tienny, miten älyttömän sitovaa se on ja että oman elämän saa unohtaa kokonaan seuraavaksi 10 (?) vuodeksi, niin oisin kyllä harkinnu tosi montaa kertaa tarkemmin.
VastaaPoistaVoimia sinne myös <3 Totta. Ne joilla on apuvoimia käytettävissä saisivat olla kiitollisia siitä. Mutta usein he pitävät sitä itsestään selvyytenä:( Ei kaikki tietysti! Onneksi tämä on niitä juttuja joita ei tajua etukäteen;) Jos sen oikeesti etukäteen videolta näkisi mitä tuleman pitää niin... mutta ajattele kuinka tyhjää elämä olisi ilman lapsia!!? Aika menisi omaa napaa tuijotellessa ja miettiessä, että mihinkäs sitä seuraavalla lomalla reissaisi. Ihan kamalaa;)ps. ajattelet ihanan positiivisesti.. seur 10v.. meillä asuu täällä 10v joka on hyvinkin riippuvainen äidistä ja äidin palveluista. Tässä diilissä taitaa olla kyse 18 vuodesta. Sitten heitän pihalle joka iikan:)
PoistaNiin tuttua kaikki nuo ajatuksesi :) ja kokemusta on todellakin niin siitä kiireisestä töihin hoitoon kotiin -rumbasta kuin siitäkin, että on hoitanut ensin pitkään lapsia kotona sekä nyt tästä vaiheesta, että olen kotona; etäopiskellen pystyn laittamaan lapseni aamuisin koulutielle sekä ottamaan heidät sieltä vastaan. Kaikki nämä vaiheet olen pääsääntöisesti vastannut arjesta pitkälti yksin, mies on matkatöissä, sukulaisten turvaverkkoa ei ole ja mahdolliset palkatut lastenavut ovat kokeneet kolmen niin lähekkäin syntyneen lapsen hoitamisen liian raskaaksi. Paras vaihe on ehdottomasti tämä nykyinen, ikävintä oli ne työssäkäyntivuodet. Monista asioista on joutunut luopumaan, oman ajan niukkuudesta käyn jatkuvaa keskustelua niin itseni kuin miehen kanssa :), talous on tiukoilla, mutta palkintona voi olla vaikkapa lapsen kaverin huokaisu, et "ihanaa ruokaa" (välipalaksi leipää ja kaakaota) minkä tulkitsin ihan niin, että on kiva, että on aikuinen sitä tarjoamassa.
VastaaPoistaJaksamista vain :) ja kokonaisia öitä!
Tuuli
Kiitos samoin sinne:) Ja sama täällä. Kokemusta on kiireisestä arjesta kun vanhemmat käy töissä ja ajaa päiväkodin ja työpaikan väliä sekä tästä kotona himmailusta. Raskaita lajeja molemmat:) Mutta kun tätä kolmosta mietittiin niin emme yhtään epäilleet, ettemmekö jaksaisi yövalvomisia tai pikku lapsen nuhakuumeita... mutta noita päiväkotivuosia ajattelimme kauhulla. Se on ihan hirveetä repiä pieni väsynyt tyyppi aamulla ylös, viedä talvipakkasella pimeällä hoitoon ja lämä tiskissä ajaa töiden jälkeen hakemaan, ettei vaan ole viimeinen joka siellä hoitotädin kanssa odottaa vanhempiaan. Sitä en kaipaa... mutta edessä sekin.
PoistaTuo oman ajan niukkuus on täällä kanssa tapetilla. Esim. tällä viikolla kun mies on ollut poissa niin eniten vit..taa se, että on jääänyt omat ratsastukset, futikset ja zumbat väliin. Mun kroppa ja pää tarvitsee liikuntaa ja luulen, että toi eilinen "sekoaminenkin" johtui lähinnä liikunnan puutteesta:(
Ja niin tuttua myös tuo välipalan tarjoileminen naapurin lapsille. Täällä on lähes joka päivä joku 6. pipo meidän ruokapöydässä. Ja voi sitä kiitosten määrää.. heillä ei ole kotona vanhempia odottamassa kun tulevat koulusta ja eka ja ainoa lämmin ruoka tarjoillaan joskus illalla. Hyvin uppoaa niin purkkihernekeitto kun itse väännetyt sushitkin:)
Jaksamisia sinnekin ja noista kokonaisista öistä täällä taidetaan vain haaveilla taas toistaiseksi:)
Tuosta oravanpyörästä hyppäämisestä - on aloja, joilla se ei onnistu, tai jos sen tekee, niin töille omalta alalta saa sanoa heippa loppuelämäksi. Itse olen tälläisessa työssä. Omista harrastuksista tingitään. Ei perheestä, ellei ole pakko. En voi kuvitellakaan sitoutuvani esim. viikottain kokoontuvaan harrastukseen tai vaikka kuntosalikortilla (kallis, kun jää kumminkin käyttämättä).
VastaaPoistaYx tutkija vaan
Juu tiedän, että tuollaisia aloja on. Itse olen onnekas kun olen hoitaja. Aina on töitä ja nykyään voi melkein valita milloin ja miten työtä haluaa tehdä.
PoistaVoin kuvitella, ettei sinulla ole aikaa omille harrastuksille. Ei ainakaan sellaisille jotka ovat tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Kun ei tunnu olevan minullakaan vaikka olen kotona:)
Tuo blogi johon viittasin sai minut vaan ajattelemaan, että on se vähän sääli jos 10 vuoden päästä ei muista näistä pienilapsiajoista muuta kuin hirveän kiireen/ pahimmassa tapauksessa ei muista näitä vuosia juuri ollenkaan. Harva kuolin vuoteellaan taitaa miettiä, että tuli tehtyä liian vähän töitä elämässä. Mutta moni suree sitä ettei ollut lasten kanssa tarpeeksi. Mutta siis en halua kääntää puukkoa haavassa tms. vaan näin ajattelin kun sen bloggaajan postausta luin. Ja niiiin moni tuntui olevan ihan samassa elämäntilanteessa:( Mutta voimia. Ja toiv tosiaan ei tarvitse tinkiä perheen yhteisestä ajasta vaan ehtii hoitamaan työn ja perheen:) Voimia sinne!!!!