Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Norjalainen ruoka kallista??

Täällä on dagmamma päässyt töiden makuun:) Tämä viikko on mennyt niin, että miehellä on ollut paljon töitä, joten minä olen ollut näiden pienten kanssa täällä ihan yksin!
Näistä päivistä saisi hyvän komedian jos nauhalle ottaisi:)

Tänäänkin kummallakin lapsella tuli vähän niin kuin väsy samaan aikaan... ei muuta kun pukemaan kumpaakin, itselle lähimmät kengät jalkaan mitä eteisestä löytyi ja ulos.
Kiersin korttelia yöpuku päällä, yksi vauva rintarepussa ja toinen vaunuissa:)

Eilinen iltapäivä oli myös aika hurmaava. Iltapäivällä kun hoitolapsi oli ulkona nukkumassa ja vihdoin sain omanikin unille aloin tekemään salaattia itselleni (harvoin unohdan syödä.. mutta nykyään tapahtuu sellaistakin!!).
Pojat olivat tulleet koulusta. Toinen teki läksyjä keittiönpöydän ääressä ja toinen viritteli pyöräilykypärää eteisessä... Juuri kun annos oli lautasella pärähti nahkavekkari ulkona.. samaan aikaan yksi tarvitsi apua kypärän kiristysnarujen kanssa, toinen kyseli onko nise ja gjøk jotain norjalaisia eläimiä ja itselläni oli karmaiseva nälkä. Ei naurattanut... siinä sitten salaattia naamaan uninen taapero sylissä, kolmannella kädellä virittelin kypärän naruja ja samalla yritin miettiä, että niin.. mitäköhän tuollainen gjökki taas tarkoittikaan. (olisi tehnyt mieli vastata, että ihan varmaan on, niin idiootilta se kuulostaa). Ja eikun sanakirjaa selaamaan neljännellä kädellä.. kyllä. Nise on pyöriäinen ja gjök yllättäen käki! Olisihan se pitänyt tietää:)

Nykyään puhutaan paljon siitä, että itsensä pitää välillä viedä "pois omalta mukavuusalueeltaan":)
Mä olen niin moderni, että teen sitä ihan työkseni:) Ei vaan. Pääasiassa päivät näiden pienten kanssa menee tosi hyvin, mutta tosiaan nyt pari päivää olen viettänyt täällä pyjamapartyja eikä tuo suihkussa käyminenkään ole enää mikään itsestäänselvyys:)


Kevät on tullut tännekin:)

Miehillä on aina näitä korjausprojekteja:)

Dagens...
näillä mennään:)

Postiauto on aina päivän kohokohta...

Mutta tänään "kusti" ei tuonut kuin mainoksia:/

Tässä kohtaa on aina voittaja fiilis...
kummatkin nukkuu ja itse saa istua alas lukemaan.
Iso lasi kokista ja eikun Harry Hole:n matkaan:)
Tänään vielä auringonpaisteessa!!  Huomatkaa Glotalle piti
ihan ötökkäverho laittaa kun kärpäset pörräsivät
tulla lämpimällä seinustalla ihan tosissaan!

------------------------------------------

NIIN JA SITTEN PÄIVÄN AIHEESEEN.
Tein taas sen virheen, että menin suoraan salilta nälkäisenä
kauppaan.. piti hakea dippiä, että saa dipata kasviksia illalla.
Miten kävikään? Pääsiäisnamit alessa..  dippi jäi kauppaan
ja kotiin tullessa auton etupenkillä oli tyhjä namipussi:(

Mutta siis siihen aiheeseen.
Minun piti siis käydä hakemassa ihan  jotain pientä...
ja lähdin kaupasta 500 kruunun eli 65 euron kauppalaskun kanssa.

Mutta lähdin kaupasta hyvillä mielin. Siellä oli hyviä tarjouksia ja niin
hyvä palvelu, että ruoat pakattiin kasseihin sillä aikaa kun itse maksoin ostoksia.
(Aina ei todellakaan ole näin. Mutta nyt taisi olla niin hiljainen hetki tai
joku irtopisteiden keräysviikko) :)

Ja siis minulla oli 2 isoa kassia ruokaa mukana kun kaupasta lähdin.

Tässä kyseisessä kaupassa on esim. maanantaisin
kaikki ruoat -5%. No tänään ei ollut maanantai, mutta
hyviä tarjouksia siellä oli silti.

Tähän asti minua on harmittanut. Norjassa
on myyty maitoa vain litran purkeissa.. mutta pari
kuukautta sitten kauppoihin ilmestyi isot maitopurkit.
1,75 litraa ja hinta on n. 3,2e. 8 purkkia jugurttia maksoi
n. 5e ja tuollainen God morgen jugurtti jossa on jugurtti+
mysli maksoi n. 1,5e.
(nämä kaikki olivat ihan norm. hintaisia)

Leivänpäällysiä... iso margariinipaketti  n. 2,40e.
Italiansalaatti oli tarjouksessa ja maksoi 10kr eli 1,3e
ja leikkeleet (alessa -40%) n. 2,3e paketti.
Leikkeleet ovat täällä tosi kalliita ja ne myydään tuollaisissa
"minipaketeissa" joissa on 100g. Helposti tuollaisesta saa
normaalisti maksaa neljäkin euroa... kohtuullinen kilohinta:)
Leikkeleitä en osta koskaan täältä vaan aina Näätämöstä,
mutta tänään kun kaikki leikkeleet olivat -40% niin sorruin ostamaan.

Jauheliha oli tarjouksessa 2e paketti.
Tonnikalapalat öljyssä 1,6e purkki ja soija 4 euroa.

Kasviksia. 2 paprikaa 3,8e, 2 mandariinia 1e,
miniporkkana 2,9e, 3 prk maissia 2,4e,
kesäkurpitsa 2e ja viinirypäleet 3,8e.

Vaippapaketti 5,5e, liivisuojat 4,5e ja 2 tuttia 3,6e.

Ja hiilarimätöt:
iso pussi pastaa 1e, keksit 2,5e,
pullajauhot (lisää vain hiiva ja vesi) 3e
ja pääsiäisnamit (alessa) 1,5e pussi.
(kuka ton toisen on jo tyhjentänyt??)

Mitä mieltä olette?
Onko Norjassa kallista?

Itse olen sitä mieltä, että jotku tuotteet ovat.
Mutta aika paljon pystyy säästämään kun vähän katsoo mitä
ostaa. Itse harvemmin päätän mitä ruokaa laitan vaan ostan mitä on
tarjouksessa. Ja meillä on hyvä kun tuo Suomen raja on tuossa 50km:n
päässä ja heti rajalla on K-kauppa. Sinne ajelemme melkein kerran viikossa.

Turistille Norja on varmasti kallis maa .. ja tämän hetkisellä kruunun kurssilla
vielä kalliimpi. Mutta kun ottaa tämän maan tulotason huomioon niin voisin
melkein väittää, että ruoka on täällä "halvempaa" tai ainakin
saman hintaista  kuin Suomessa.
Niin kuin moni muukin asia:)
Sanokaa jos olen väärässä.

54 kommenttia:

  1. Mun korvaan kuulostaa vähän kalliilta mutta ei kai se siihen paikalliseen palkkatasoon verrattuna ole :) Kala siellä oli halpaa muistaakseni, luonnollisesti :)

    VastaaPoista
  2. NO itseasissa kala ei ole halpaa;( Suomessa norjalainen lohi on puolet halvempaa. Eikä kalaa ole helppo saada! Vaikka meren rannalla asutaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossakin alueellisia eroja. Båtsfjordissa taas sai sikahalvalla valkoisia kaloja ja aivan mahtavia tuoreita fileitä. Trondheimissä taas oli kala"päivät" kerran viikkoon rannalla ja sieltä sai ostaa myös rapuja.

      Poista
    2. Tietysti. Mutta Båtsfjord on kala"kaupunki" mitä Kirkenes ei ole. Tuollainen kerran viikossa kalapäivä riittäisi minulle ihan hyvin:) Jos takuuvarmasti olisi tuoretta kalaa tarjolla tiettynä päivänä:)

      Poista
  3. Joo, sama täällä: mun korvaan kuulosti vähän kalliimmalta kuin Suomessa. Toistaalta tasoitan laskua ns kauppojen omilla merkeillä, mutta tietyt tuotteet saatan ostaa jopa reiluna luomuna, oma kahvini reilua luomua ja se se vasta maksaakin, mutta menköön, kun hyvää on. Itse ostin esim (tarjouksesta) kasviksia, viimeksi tuli kesäkurpitsaa euron kilo, luumuja 6 kpl rasia, euron, tomaattimurskaa jotain 80 snt (400g), vähärasvainen jauheliha jotain 2.30/400g...ostin lisäksi maitoa, sipulia ja porkkanaa, ja valmiiksi pakattua palsternakkaa ja voipapuja (luomua ja kallista) ja koko ostokset tulivat tekemään siinä 10 euroa. 2 päivän ruoka 2 ihmiselle. Herkut haettiin kahvilasta; pikkuleipiä 80g. 1,50 euroa. Kinkkuleikkeleitä meillä ei syödä, itse en pidä voileipäkinkkujen vetisyydestä, ja ne merkit, jotka saattaisivat maistua joltain, maksavat aikalailla. Ostan mielummin kalaa tai lihaa tiskiltä. Tässä on lähellä vielä kalakauppakin. Sieltäkin ostan valkoista kalaa, kun tuo lohi alkaa joskus tulla korvista ulos.

    Asun puoliksi Britanniassa, ja kiinnitin myös huomion siihen, että sielläkin voileipäkinkut ovat kilohinnaltaan aika kalliita, ja myydään pienissä paketeissa. Ja vaikka meri on lähellä, kala on kallista. Ja pakattu kala on usein Norjasta tai Thaimaasta. Haen kyllä kalaa kalakaupasta ja lihaa teurastajalta ja maalaistavarakaupasta. Samaten kasvikset ostan usein kappalehintaan vihanneskaupasta, tai mikä lie, viherjuuri se on. Sitten toisaalta Tesco tuo peruselintarvikkeet tilauksesta kotiin.
    Vinnie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 eurolla ruoat kahdelle kahdeksi päiväksi. Tykkään:)
      Toi olis ihanaa jos vois hakea leivät leipäkaupasta, kasvikset torilta, pikkuleivät leipomosta.. täällä kyläpahasessa ei tuollaista luxusta ole tarjolla. Vaan on tyydyttävä huonolaatuisiin/ei tuoreisiin ja siihen nähden hintaviin tuotteisiin.

      Poista
    2. Ei kai tosissaan olis ihanaa kerätä tavaroita sieltä sun täältä???? Kuka jaksais? Kuka ehtis? Kuka haluais ja viittis?
      Ja uskonpa vaan, ettei se suinkaan hintoja alentaisi! Ennen muinoin Saksassa niistä kävivät ostamassa vain nirsot ja varakkaat tai varakkaina itseään pitäneet...

      Poista
    3. Kyllä mä tykkäsin:) Siis hakea leipomosta aamulla tuoreen leivät ja tuoreet kasvikset torilta suoraan viljelijöiltä. Se on eriasia millä ajalla ja energialla sen tekisin:)
      Lähinnä siksi, että ei tarvitsisi ostaa sikaa säkissä vaan tietäisi että on varmasti tuoretta.
      Ei se hintoja alentais, mutta jos suht samalla hintaa saisi niin voisin yrittää. Toki täällä tuollaista vaihtoehtoa ei ole:)

      Poista
  4. Minä ostan paljon tarjouksista. Nythän esim SPAR on mainostanut paljon tuotteita 10kr. Ei ole kallista minusta silloin. Kun jauheliha on tarjouksessa, niin siitä vaan pakastin täyteen. Mutta kuten Miltsu kirjoitti, niin palkkatason mukaanhan nuo hinnat täällä on. Mutta kun kesäisin käyn Suomessa, niin ei sielläkään enään ihan kauhean halpaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin käytän noi tarjoukset hyväkseni. Tosin usein huomaa, että kotiin jaetuissa lehtissä on vaikka mitä ja kun menet kauppaan niin puoliakaan et saa... onkohan vain pohjoisen ongelma?
      Esim. nyt kaikki isot ketjut (esim. Rema 1000) mainostaa grillitarvikkeita eli lihaa, makkaraa jne. Etelässä on varmasti grillikelit.. mutta ei täällä:) Eli ymmärrän jos kauppiaat eivät ota joitain tuotteita valikoimiin kun sesonki on niin eri aikaan täällä.
      Minkälaiset kelit teillä on siellä?

      Poista
    2. Sataa, sataa ja sataa. Mutta nyt on suurin osa lumista taas sulanut ja viikonloppuna alkaa aurinko ja kunnon kevät - ainakin yr lupaa :).

      Joo sama täälläkin noitten tarjousten kanssa. Jos menee oikeana päivänä ja oikeaan aikaan päivästä, niin saattaa saada suurimman osan tarjouksista ruokakärryyn.

      Poista
    3. No sade lupaa kesää:)
      Onko eläimet jo ulkona nautiskelemassa?
      Joo se on niin tuurista kiinni mitä tarjoustuotteita koriinsa saa:)

      Poista
    4. Just puhuttiin, että tätyisi laittaa hevosaita, että saisi hepat tuonne metsänlaitaan. Tänne astihan ne ovat saaneet olla pellolla päiväsaikaan. Vaan nyt ne tallaa märän pellon aivan mullikoksi.

      Kävin kaupunkireissulla äsken muuten SPARissa ja siellä oli hyllyt täytetty ja sain kaikkia tarvitsemiani kympin tavaroita! Mietin, että onko tämä mahdollista. Teetä, tuoremehuja, keksejä, kahvia jne kaapit täyteen.

      Poista
    5. Hepat nauttii kun kesä tulee:) mä olen menossa kesällä elämäni ekalla heppaleirille!
      Onnea hyvästä handlausreissusta:) Sitä tuntee itsensä ihan voittajaksi kun saa kaapit täyteen peruselintarvikkeita edullisesti. Niitä kun meillä lapsiperheillä kuluu.
      Toiv. pelto kuivuu nopeasti:)

      Poista
  5. Kala haetaan minun tuttavapiirissä itse merestä (tai tutun kautta palveluksen palkkana.) Sillon se on ilmasta. Pakastin kukkuroilleen!

    VastaaPoista
  6. ..tai heh ei ehkä kuitenkaan kukkuroilleen, täyteen taitaa olla riittävä ilmaisu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on huippua. Pitäiskin olla joku tuttu kalastaja jolta saa hommattua. Mutta tämä Kirkenes ei ole kalastuskaupunki... ainakaan itse en tunne yhtään kalastajaa.
      Paitsi blogituttumme Avleton.. joka täällä käydessään täytti meidän pakastimen Ruijan Pallaksella, kampelalla, turskalla, seillä ja koljalla:) Nyt jo pakastimen pohja näkyy. Monet kalaherkut ollaan nautittu talven aikana:)

      Poista
    2. Osaatko laittaa ruoan noista kaikista kaloista? Pitäs kysyä sulta jotain reseptejä, joilla pääsen alkuun. En ole kalaa ennen paljon laittanut. Nytkin anoppi on tehnyt melkein valmiiksi.. :)

      Poista
    3. Osaan:) Melkein kaikki kala on hyvää kun sen vaan paistaa pannulla;) Tosin turska on vähän haastava. Siitä en ole vielä keksinyt sellaista "the" ruokaa. Mutta esim. kolja on tosi samanlainen kala ja siitä teen kalakeittoa ja leivitän kalapuikkoja. Pitäis vaan rohkeesti tarttua tohon turskaan:) Mutta Avletto joka kirjoittaa blogia osoitteessa http://morgenstjerna.blogspot.com/osaa antaa varmasti parempia neuvoja:) Tehdäänpä pyyntö hänelle... ruokaohjeita meillä maahanmuuttajille:)

      Poista
  7. No ei nuo hinnat ihan kamalilta vaikuta. Muistelen vuosien saatossa kuulleeni, että olut on niin sikakallista... (Olen siellä itsekin reissannut ja jokunen olutkin on tullut nautittua, mutta enpäs muista hintoja...)

    Jee, kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se just. Kun kaikilla on sellainen mielikuva, että Norjassa on SIKA kallista. Sen takia tein tämän postauksen.
      Olut ja tupakka maksaa (en tiedä minäkään hintoja).. onneksi en käytä. Sen siiderin kun juon niin tuon ne Näätämöstä:)
      Kevättä:)

      Poista
    2. On se SIKAkallista kuitenkin! Ainakin niille, joilla ei ole käytössään hyviä tai kahden palkkatuloja Norjasta. Turisteille. Ja pientuloisille, työttömille jne.
      Ei tietenkään niille, jotka ostavat tosi asiassa huomattavan osan kaikesta Suomesta ja vaatteetkin tilaavat Suomen puolelle postiin.

      Poista
    3. Anonyymille: kyllä yhden palkkatuloilla pärjää Norjassakin :D KOettu sekin, kun mies jatko-opiskeli! Ja enpä ymmärrä miksi kukaan viitsii tilata Suomesta vaatteita, koska Norjassa vaatteet ovat monesti halvempia...itse en ainakaan koskaan ostanut juurikaan vaatteita Suomesta -mitä nyt tiettyjä Marimekkoja, Reimaa tms. höh

      Poista
  8. Maito tuotteet tuntu kalliilta,vaipat taas halvalta.Vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitotuotteet ovat kalliimpia kuin Suomessa. Ne tuomme myös Näätämöstä:) Mutta täällä on hyviä jugurtteja jne.. ja maitokin on hyvää:) Laktoosittomat jne. tuotteet ovat tosi kalliita. Onneksi niitä ei meille tarvi ostaa.

      Poista
  9. Just ihmettelin, että mitähän taas olen ostanut, kun sain viime viikolla kahdella kauppareissulla menemään 1500nok/kerta! Ja mielestäni en edes ostanut mitään ihmeellistä. Mun paheeni tosin on ostaa sitä, mitä tekee mieli, enkä pahemmin hintoja tai tarjouksia katsele. Ja muutenkin menen kyllä kauppaan mielessäni aina jotkut tietyt ruokalajit, joihin hankin ainekset, maksoi mitä maksoi.
    On täällä kallista, varsinkin jos haluaa laadukasta lihaa, kalaa jne. ja mielellään vielä luomua, mutta kyllähän nuo Suomessakin maksavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon olen itsekin huomannut, että jos päättää että tekee jotain ruokaa ja marssii kauppaan ja hankkii raaka-aineet "maksoi mitä maksoi" periaatteella niin rahaa saa menemään. Ja tosiaan hyvä liha ja kala ovat kalliita.
      Mutta toikin on totta. Ruoan hinta Suomessa on noussut älyttömästi. Ovatko palkat nousseet samaa tahtia?

      Poista
    2. Palkat täällä ei ole kyllä samaa tahtia nousseet ainakaan hoitoalalla :D
      Eli kyllä se yli tupla tuntipalkka saa minut jatkamaan edelleen Norjassa työskentelyä.

      Poista
    3. Totta Ekaterina! Minäkin sairaanhoitajana koko ajan ajattelen sh:n palkaa kun täällä paasaan:) Hyvä kuulla, että sinä pitkällä kokemuksella olet kanssani samaa mieltä:)

      Poista
  10. Ruoan kalleus kyllä riippuu siitä kuinka paljon ostaa valmistuotteita ja "luksusta" Lihaleikkeleet ovat hinnoissaan. Peruselintarvikkeet eivät minusta ole kovin paljon muuta Eurooppaa kalliimpia. Hinnat ovat vuosien mittaan tippuneet. Jos ajattelee ansiotasoa niin ruokakorin hinta ei Norjassa ole korkea. Liha maksaa ja kala just niinkuin Heidi mainitsi. En ole ruoan hintapuolta oikeastaan ikinä tullut miettineeksi, ostan sitä mistä tykkään maksoi mitä tahansa.Toisaalta teen ruokani itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu valmistuotteita ei kannata ostaa ollenkaan.. kalliita ja hintaansa nähden ei niin laadukkaita (ne muutama joita olen maistanut).
      Täällä tulee tosiaan tehtyä ruoka alusta loppuun itse. Kun ei ole valikoimaa ja hinnat tosiaan valmisruuissa korkeat. Munkin mielestä hinnat ovat tippuneet. Asuttiin 10v sitten täällä ja silloin kyllä ajattelin, että on kallista vs. Suomi. Onko Suomessa sitten noussut niin paljon vai täällä laskenut? Tosin palkatkin ovat täällä nousseet.
      Sulla on Avletto hyvä se, että kalaa löytyy aina omasta takaa:)
      Ai sullakin toi tyyli, että ostatat enempää miettimättä. Törsäri;)

      Poista
  11. Olen kiinnittänyt huomiota siihen että karkit on siellä tosi kalliita. Aina pitää kuitenkin Seigmenejä ostella, nam! Maitotuotteethan on tosi hyviä, jugurtit ja römme, nam nam, pianon vanukkaat, jäätelöt...Viime vuosina on muutenkin näyttänyt siltä että tuore- ja lihatuotteissa on nykyään laajempi valikoima siellä pohjoisessakin, ennen oli vaan pakastettua kalaa joka lajissa ja muodossa. Onni olis kyllä jos saisitte joltain tuoretta kalaa ja rapuja, ne on siellä niin hyviä. Mutta jotainhan se kertoo Norjan kaupoista/ hinta-laatusuhteesta että kaikissa Suomen rajamarketeissa on aivan valtavat lihatiskit. Kaikenkaikkiaan uskon että suhteessa palkkoihin norjalaisessa ruokakaupassa ei ole sen kalliimpaa kuin Suomessa.

    Täytyypä taas kesällä tarkistaa hinnat jossain Finnmarkin alueen kaupassa!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkit ovat kalliita. Ja hyvä niin:) Ei tule niin helposti napattua sitä suklaapatukkaa matkaan joka kauppareissulta:)Seigmenit nam:)
      Valikoima on laajentunut. Koko Norjassa. Täällä on nykyään laajempi valikoima kuin etelässä oli 10v sitten. Kyllä täällä kaupoista saa aika hyvin tuoretta kalaa ja rapuja, mutta ei se itsestään selvyys ole. Saa mitä saa... lähdet ostamaan jotain laatua niin sitä ei ole, mutta jotain tuoretta kalaa saa aina.. jos ei nyt ihan siitä ekasta kaupasta niin ehkä tokasta;)
      Tervetuloa Finnmarkkuun:)

      Poista
  12. Yksinkertaisesti: rajaseutukuntien kauppavalikoimat ja -tarjonta Suomen puolella kertoo siitä, että Suomessa on tuntuvasti halvempaa!

    Hinnat ovat nousseet Suomessa(kin), mutta myös palkat.

    Pitäisi hakea netistä uusin bkt-tilasto, josta näkisi kuinka maat asettuvat vertailussa. Ongelmana on, että aivan uusia tilastoja on vaikea löytää ja palkat + hinnat ovat viime vuosina muuttuneet kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jutellut Näätämön kauppiaan kanssa. Hän kertoi 22 vuoden kokemuksella asiasta:) Olut, tupakka, jotkut lihat ja polttoaine ovat Suomen puolella halvempia ja ne myy hyvin rajakaupoilla. Toinen asia mikä myy on laatu ja hyvä asiakaspalvelu.
      Tuorelihatiskiä ei löydy yhdestäkään kaupasta Kirkkoniemestä, joten jos hyvää ja tuoretta lihaa haluaa niin on ajettava Suomen puolelle. Lihan hinta rajalla on korkeampi kuin muualla Suomessa. Mutta silti lihatiski on se joka pitää kaupat pystyssä. Vastajauhettu jauheliha joka on oikeasti naudanlihaa niin kuin myyjä kertoo myy hyvin. Samoin nauta, lammas ja poro. Lisäksi valmiiksi grillatut kanankoivet ja ribbe myy vaikka hinta on korkea. Eli laatua norjalaiset ostavat lihatiskiltä. Ei niinkään halpaa hintaa.
      Rajakauppojen valinta perustuu pitkälti asiakkaiden toivomuksiin. Esim. Näätämössä on juuri hyvää lihaa. Olut-, siideri- ja tupakkatuotteita on kattavasti. Lisäksi siellä on erilaisia hilloja ja laaja teevalikoima, koska siellä käy myös paljon venäläisiä asiakkaita jotka ostavat niitä.
      Kyllä on totta, että ruoka on kaikkineen halvempaa vielä Suomessa, mutta koko ajan olen peräänkuuluttanut sitä, että norjalaisella/ norjassa asuvalle se ei ole suhteessa niin kallista. Olisi kiva nähdä tilastoja:) Se kiinnostaisi minuakin.
      Esim. ennen raahasin Näätämöstä kaiken. Mutta nyt en enää osta esim. tuoremehuja, limuja, säilykkeitä, vaippoja, kahvia jne. sieltä koska täältä saa halvemmalla. Esim. tuoramehut maksoivat muutamia vuosia sitten joku 30 senttiä litra Suomessa, nyt samasta purkista joutuu pulittamaan noin euron.
      Mutta kyllä.. mekin ajamme Suomen puolelle n. kerran viikossa. Miksi? Kyllä sieltä saa halvemmalla suurimman osan tuotteista, sieltä saa tuoretta lihaa ja eritoten huippu palvelua. Näätämön kaupan henkilökunta on ainakin aivan mahtavaa porukkaa:)

      Poista
    2. Juurikin näin. Ja saa tuttuja tuotteita, joista on oppinut ruokansa valmistamaan. Esim. jauhelihaa ei ole Suomessa suolattu, kuten Norjassa ja se on jo yksi syy ostaa laadukkaampaa lihaa.
      Entinen luokkakaveri on jatkanut kaupan pitoa Näätämössä.

      Poista
    3. Juu tuon tuttuuden unohdin:) Kyllä ruisleivän ja Fazerin sinisen takia ajelaa vähän kauemmaksikin:)
      ps. en tiennytkään, että norjalainen jauheliha on suolattu!
      pps. sitä Nordmarkettiako? Me käydään yleensä K-kaupassa. Nyt kävin tuossa toisessa kun kuulin, että siellä on laajempi vauvanruokavalikoima. Ja yllätys oli suuri. Siellä oli sellainen babycorner jossa myytiin Småbarnin vaatteita, leluja ja vauvan tarvikkeita. Jopa vaunuja!

      Poista
    4. Juu sitä Nordmarkettia. Jari Kekäle :) Jos juttelet hänen kanssaan niin kerro terkkuja :)

      Poista
  13. Harry Hole on mun suosikki! Vähän aikaa sitten katottiin jopa yhteen em. kirjaan perustuva leffa.
    Ootko kokeillut kestoliivinsuojia (kankaisia)? Minä käytin vain niitä, ovat minusta mukavampia kuin paperiset. Suomessakin joidenkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet kovasti, esim. jätskin hinta vuodessa 60%! Tosin jos bongaa tarjouksia voi säästää huomattavasti. Just ostin tarjouksesta kaksi rasiaa viinirypäleitä 2,50 euroa, sulle ovat näköään olleet vähän kalliimpia. :)

    Täältä löytyy ihan tutkimustietoa: http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/5609/2012_137_tyoseloste_elintarvikkeiden_hintakehitys.pdf

    VastaaPoista
  14. Harry on paras. Toi(kin) on jännä kirja.. harmi kun nykyään ei ole enää sellaista lukurauhaa:) Voisin aina lukea noi kirjat yhdeltä istumalta:)
    En ole tiennytkään että on kankaisia liivinsuojia! Tarkoitatko niitä villaisia? Sellaiset mulla on, mutta niitä pidän noiden lisäksi vähän kun lämmikkeinä esim. jos ulkona on kylmä. Mistä noita kankaisia saa? Eikö maito tule helposti läpi. Mulla tulee hirveesti maitoa, tuollainen paperinen suojus on usein melkein läpimärkä kuin otan pois.
    Joo itsekin vasta kotona tajusin miten kalliita noi rypäleet olivat. Mutta ovat niin hyviä, että välillä on pakko ostaa:)
    Kiitos linkistä. menenkin heti katsomaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kestoilukaupat myyvät kankaisia, niissä on kosteussuojakangas, joten ei tule läpi. Toisaalta eihän sitä maitoa kai tule kuin silloin kuin on herumisrefleksi päällä? Ja senhän voi pysäyttää painamalla nänniä vähän aikaa sormella. Minä olen itse ommmellut saumurilla suojia, voisin tehdä sullekin jos haluat kokeilla?

      Poista
    2. Mertsu: Olisin tosi kiitollinen jos tekisit:)
      laitatko meiliä osoitteeseen juhahi@netti.fi niin jutellaan lisää:)

      Poista
  15. Heips olen tuo puoliksi briteissä asuva nainen. Keskustelua herätti, että kukaa tykkää hakea ruokaa sieltä sun täältä. Meillä on niin, että noi erikoiskaupat on työpaikan ja kodin välillä - kun taas paikallisen marketin, joka ei ole suuren suuri, valikoimat on vähän sinne päin (paitsi lihapuolihakkaa suomalaiset kaupat mennen tullen) ja kun perusmättötavarat (kuiva-aineet) ja hygieniatuotteet tuodaan kotiin, niin itse koen pikkukaupoista ostelun rentouttattavana. Ei se varmaan Suomessa toimisi
    Vinnie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä ihan varmasti käyttäisin pieniä liikkeitä varsinkin jos ne reitille sopii.
      Tuoreuden ja ihan vaan kannatuksenkin vuoksi. Ja sen fiiliksen:) Pieni pussi pipareita hyväntuoksuisesta putiikista... så søt!

      Poista
  16. Moi! Minua ärsyttää monesti kommentit "niin, Norjassa on niin kallista, että mitä järkeä sinne on lähteä töihin, kun kaikki ylimääräinen menee elämiseen". Nokun ei mene :D Juu, kyllä siellä moni tuote on kalliimpaa ja pohjoisemmaksi mentäessä vihannekset ja hedelmät ovat hinnoissaan. Mekin käytiin Kirkenisen aikana Näätämössä ja Narvikista ajeltiin Abiskoon, mutta lähinnä sen takia, että ruokavalikoima oli parempi ja tutumpi.
    Ja minä ostin tänään täältä Suomesta kaksi kassillista ruokaa täältä ja maksoin 70 e...aikalailla samoja tuotteita kuin sinä -miinus vaipat ja vauvatarvikkeet ja herkkujakaan en nyt ostanut.
    Turistille Norja on kallis maa, koska kaikki palvelut maksaa...ravintolassa syöminen, viina ja tupakka :D Kahviloissahan Norjassa on saman hintaista tai jopa edullisempaa kuin esim. Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon kommenttiin itsekin olen törmännyt. Mutta se tulee niiden suusta jotka eivät ole täällä töissä olleet.
      Me oltiin helmikuussa Suomenlomalla ja kyllä joka kerta kun menin kauppaan hakemaan jotain ihan perusruokajuttuja niin loppusumma oli juurikin tuon 50-70e. Eli kyllä Suomessakin ruoka on kallista.
      Mutta kiva, että tämä aihe herättää keskustelua:)
      Kyllä mekin vielä Suomeen palataan ja tosiaan toivon, että rahaa jää asumisen ja ruokalaskujen jälkeen vielä elämiseenkin. En ole mikään "norjanliputtaja", mutta kun täällä 5 henkisen perheen kaupassakäyntiä pyöritän niin tämä aihe kiinnostaa ja mietityttää joka päivä:)

      Poista
  17. Hui, täällä olikin varsinainen kommenttiryöppy!! :) Ja on sulla tosiaan kädet töitä täynnä noiden pikkuisten kanssa!! :) En nyt ehdi lukaista muiden kommentteja läpi (mini on kävelyllä ukin kanssa, tulevat kohta takaisin...) mutta jos ihan perus perus ruokaa syö niin ostoskassin hinnan saa Norjassakin mielestäni pysymään aika aisoissa. Mutta jos yhtään mitään erikoisempaa ostaa niin heti näkyy hintalapussa. Nuo 500 kruunun "pikkuostokset" ei ole mitään uutta meilläkään. Ja arvaas, ei taidettu saada tarhapaikkaa. Ollaan tällä hetkellä jonossa 18 muun kakaran kanssa meidän 1. vaihtoehtoon... grrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä aihe aiheutti näköjään kunnon kommenttiryöpyn:) Tämän bloigin mittakaavassa. Ikinä ei tiedä kun postaa, että mikä saa ihmiset kommentoimaan. Mutta kiva, että välillä kommentteja tulee:)
      Te olette vissiin Suomessa kun mini on ukin kanssa ulkona:) Nauti:)
      Joo päivät ovat aika kiireisiä noiden kahden pienen kanssa. Mutta tykkään. Suosittelen kaikille jotka esim. haluavat olla vähän pidempään kotona kun norm. äitiysloma. Lapsista on seuraa toisilleen. Mutta itse teen tätä vain 2kk, sitten on kesälomat ja loman jälkeen heille on luvattu päiväkotipaikka.
      Ai mini ei saanut hoitopaikkaa sieltä päiväkodista? Höh! Taitaa koko Norjassa olla huono tilanne. Yli 1,5 vuotiaat saavat kai helpommin/automaattisesti? Me ei edes haettu Glotalle. Toivon, että sitten kun hoitoonlähdön aika on niin asuttais Suomessa.

      Poista
    2. Hä?? Oletteko muuttamassa takaisin Suomeen?? Ja me ei olla edes ehditty sinne pohjoiseen visiitille! :) Lillehammerissa tarhapaikkoja kuulemma riittäisi, meidän kylällä ei... Ja dagmammoja ei täällä suunnalla kovin ole myöskään. Yhden kanssa juttelin (terveydenhoitaja suositteli), mutta silläkin paikat varmaan täyttyvät syksyn aikana. No katsotaan, peruutuspaikkoja voi vielä tulla. Ja Suomessa ollaan! :)

      Poista
    3. Ei me olla mihinkään muuttamassa:) Kaikki riippuu miehen työtilanteesta... ja Suomessa tuolla alalla on huono tilanne. Täällä hyvä:) Eli voi olla, että ehtitte tänne moneen kertaan ennen kuin me palataan Suomeen. Ehkä hoidan Glottaa kotona aikuisikään asti;)
      Toivottavasti Minin hoitotilanne ratkeaa parhain päin:)

      Poista
  18. Erityisesti vihannekset ja hedelmät vaikuttavat ihan epäinhimillisen kalliilta. 2 paprikaa 3,80! Voi kamaluus. Toisaalta, kuten sanoit: hinnoissa on tuskin mitään vikaa paikallisille, joilla on norjalainen tulotaso. Eri asia jos olisi siellä vaikka opiskelijana suomalaisella opintotuella (kuten minä nyt Briteissä), niin olisi varmaan pakko hankkia töitä lisäksi. Omituista, että kala on kallista. Ristiriitaista, todellakin, kun sitä on saatavilla niin helposti. :P

    Kiitos tästä, oli todella hyödyllinen postaus itselleni. Tulen nimittäin Norjaan leireilemään elokuussa ja tämä antoi vähän osviittaa vaadittavasta budjetista, jos tulee käytyä joskus kaupassa omia eväitä ostamassa. Tosin tämä myös ohjasi minua valmistautumaan siihen, että syön vain leiriruokaa, oli mitä oli :D

    Valtavan kiinnostava ja erilainen blogi. Täytyy sanoa, että olette rohkea porukka, kun olette Pohjois-Norjaan lähteneet! Miten pitkä matka teillä on sieltä Suomen sukulaisia tapaamaan?

    Mukavaa vappua sinne pohjoiseen täältä sateisesta ja hyisestä Etelä-Enklannista! :)

    VastaaPoista
  19. Kiva kun kommentoit Maria:)
    Kasvikset ovat tosiaan kalliita tahan aikaan vuodesta.
    Juu taalla kylla olisi pakko kayda opintotuen lisaksi tøissa:)
    Mihin pain Norjaa tulet leirille? Tsemppia. Ota tosiaan omia evaita matkaan ja kylla kaupastakin saa edullisesti kun vahan katsoo mita ostaa:)
    Olemme ennenkin asuneet Norjassa. 10v sitten etela-Norjassa. Taalta on kotiseudulle matkaa n. 1300km. Autolla voi ajella jos on aikaa. Tai sitten ajalee vain Ivaloon (300km) ja ottaa lennon Helsinkiin. Tosi Oslon kauttakin paasee (kun vaihtaa konetta Oslossa).
    Taalla kanssa kylmat vappukelit. Pari astetta ja tuulee.. tanaan tuli luntakin.
    Olen ollut joskus Eastbournessa kielikurssilla:) Terkkuja Enklantiin:)

    VastaaPoista